torstai 26. huhtikuuta 2012

Ikkunat puhtaat kuin sielu

Tuli aika korni olo, kun pesin makuuhuoneen ikkunoita. Sellainen kliseinen oikein: minä tässä pesen pöytää puhtaaksi, olen uudestisyntynyt, ikkunat ovat sielun peili.

Olen piristynyt ja on hyvä olla. Kun voisi aina arvostaa hyviä aikoja! Mieli on puhdas, omatunto on melko puhdas, tuntuu ettei juuri tällä hetkellä olisi suuria taakkoja.

Olenkin energiapuuskassani käynyt läpi kodin eri soppeja tällä viikolla. Jos tästä kaaoksesta sittenkin saisi jotain tolkkua...

Kohta elämäntilanne muuttuu ja sekin tietenkin mietityttää. En vielä tiedä, mihin suuntaan se vie, mutta ainakin kotona oleminen vähenee. Pääsen taas vaikuttamaan, jotenkin, jossain. Olen yrittänyt miettiä kotona olemisen ristiriitaa eri tavoin. Olen esimerkiksi jaotellut minän naisminään ja miesminään. Naisminä on tällä hetkellä vallalla. Se hoitaa kotia, hoitaa lapsia, hoitaa kissaa, hoitaa kukkia, hoitaa akvaariota, tekee käsitöitä, hoitaa kohta kasvimaapalstaakin. Se on ihan kiva, se hoitaja, mutta on se myös aika ahdistava tyyppi.

Kotona olevan kaverin kanssa juttelimme, kuinka mieskontaktit supistuvat. Jotenkin vain. Hänen mieskaverinsa olivat adoptoineen hänen kumppaninsa, ja jotenkin yhteisestä olemisesta oli tullut sitä, että naiset puuhaavat jotain pientä köökin puolella, miehet osaavat olla sohvalla. On kivaa, kun on naisverkostoja. Arvostan niitä. Silti kaipaan ihan hirveästi miesten seuraa. Anteeksi vain tämä jako sukupuoliin, tämähän on vain tietenkin yksi tapa mieltää asia. Mutta miellän sen juu hieman siten, että mies minussa kaipaa muita miehiä.
 Haluan antaa sille miehelle enemmän tilaa. Sille testosteroniörisijälle, jolla on itseluottamusta, näsäviisautta, röyhkeyttäkin. Aika ääliöhän se toisaalta on, mutta se on aina auttanut elämässä eteenpäin. En voi antaa sen miehen näivettyä, etenkään nyt, kun naisella on niin hyvät oltavat!

Niin paljon kuin pidänkin kodistani ja kaikkeen siihen liittyvästä -- kukista, kissasta, tankista, monista esineistä, lapsista... -- niin samalla ajattelen, että näillä raameilla ei ole paskankaan väliä. Nainen minussa haluaa muistuttaa, että elämä on tässä, tämä on tärkeintä (ollen siinä oikeassa). Mies taas haluaa mennä elämään jotain muuta elämää.

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus. Rivien välissä lukee jos vaikka mitä, jos vaan osais lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kirjoittanut tarkoituksellisen arvoituksellisesti, ei siis ole mitään vaikka perheeseen liittyviä elämänmuutoksia tai semmoisia.

      Elämänmuutoksella viittaan siihen, että pitää lähteä töihin ainakin kuudeksi viikoksi, sitten katsotaan, mitä tapahtuu. Jonkinlainen paluu "yhteiskuntaan" joka tapauksessa.

      Mitään dramaattista ei ole meneillään, mutta kyllä juu pohdin, miten antaa ristiriitaisten osien itsessä elää, etteivät ne tukahtuisi tai rupeaisi riehumaan, heh. Nyt on hyvä tutkiskella, kun on muuten hyvä olla.

      Poista
  2. Mä taasen ymmärsin täysin tuon sun mietiskelyn, kun oma kaveriporukka on aina ollut enemmän miesvoittoinen ja työkaverit on ollut pääasiassa miehiä, ja oma luonnekin on enemmän "äijämäinen" kuin sellainen hiekkalaatikon reunalla juoruileva kotiäiti. Kuitenkin nyt on, vähän olosuhteiden pakostakin, jämähdetty kotiin, niin tuntuu, että ahdistaa ja elämästä selkeesti puuttuu jotain ja luulen, että se jotain on just tuo tarve olla välillä "äijä", unohtaa välillä nää naisena ja äitinä olemisen velvollisuudet... =)

    VastaaPoista
  3. Mulla ei sen sisäisen miehen esille pääsy ole estynyt, mutta pakko oli tulla kommentoimaan just tähän tekstiin, että mä kokeilin tota "siivoa kotia - siivoa sielua" -juttua eilen. :D Ja toimii.

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...