lauantai 27. kesäkuuta 2015

Lauantaita, päivää

Sain tänään tehtyä viimeisimpiä puuhia ennen kesälomaa ja vaikka väsymykseni vastaakin varmaan melkoista aivojumia, päivitän silläkin uhalla että kirjoitukseni on turhaa lätinää. Lukulistoiltani on taas useampi blogi lopettanut ja osa siksi, ettei pysy "ajan hermolla" (jaksa ostaa? värkätä? kilvoitella?) tai ettei ole "mitään sanottavaa" (loppuuko ihmisen sisäinen kasvu? epäilen, vaikka oma ulosantini onkin yhtä mietittyä ja hiottua kuin kolmevuotiaalla sokeripöllyssä yöuniajan mentyä).

Oli aivan mukava päivä. Siivoilin, laittelin ruokaa ja olin pitkästä aikaa pihalla, kun sadetta ropsautteli vain vähän. Tässä muutama todiste.

Pioni hankkiutumassa hiljalleen kukkaan.


Pihan yleisilme on rehevä ja koska tulppaanit ovat viimein lopettaneet kukintansa, on kokonaisuus huomattavan vihreä väriloiston sijaan. Sinänsä olenkin kestävien lajikkeiden ystävä, ja kestävissä kukat ovat usein pienempiä.

Taimia kyselleille etualalla kurkistelevaa isokonnantatarta tarjolla! Kova leviämään, joten suosittelen vaativammalle paikalle – tai sitten kannattaa eristää omalle alueelleen. Itse hankin tätä Särkän perennataimistolta joskus kauan aikaa sitten, kun kuvanottopaikalla oli koivu. Kun se kaadettiin, sai takapiha aivan eri tunnelman. Ei kannata hyvät ihmiset koskaan ikinä istuttaa koivua pieneen pihaan, niin kaunis puu kuin se onkin. Sopii isommalle tontille ja puistoihin!


Rönsytiarella jaksaa vielä kukkia.


Kaupittelin tätä sänkyä Torissa, mutta kun ihmiset tuntuivat metsästävän jotain messinkinuppisia eivätkä ymmärtäneet tämän kauneuden päälle, no sitten pihalla piipahtanut ystävä ylipuhui, että näkee mulla ja sängyllä tulevaisuuden. Eihän se tässä vaiheessa vielä kovin kummoinen ole mutta palataanpa asiaan tuonnempana.


Keväällä punnerrettu kukkapenkin siirto on sujunut hyvin ja tilalle kylvetty nurmikin on kasvanut mukavasti. Tarhaillakko on aloittanut kukintansa, muuten pitää vielä vähän miettiä, millaista näyttävyyttä haluaisin penkille.


Tehtiin tällainen herkkis kimppukin.



sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Sisäinen arvokonservatiivi

Juhannus on lusittu ja siinä missä olen hieman allapäin kasvimaakelien kylmyydestä, peukutan tulppaanien pitkää kukinta-aikaa (sekä sateiden tuomaa mahdollisuutta syventyä Orange is the New Blackin kolmoskauteen...).

Enpä tiedä, onko aiemmin vielä juhannuksena näyttänyt näin tulppaaniselta:



Queen of the Night on jokavuotisella listallani.


Tällaiset ripsuherkkikset pääsivät tällä kertaa kokeiluun.


Tämän kesän agendana ovat omatekoiset mehujäät. Näihin tuli granaattiomenaa ja granaattiomenamehua. Ei mitenkään pahaa.


Mitähän muuten sanoisinkaan – elämä on pitänyt huolen siitä, ettei muuten ole tarvinnut liiemmälti harrastuksiinsa syventyä. Tänään oli keskustelua siitä, kuinka ennen (ja osittain nykyäänkin siis) ajateltiin, ettei vanhempien harrastusmahdollisuuksia pidä mitenkään tukea: jos on tehnyt lapsia niin sitten siinä skenessä mennään seuraavat parikymmentä vuotta – mitään treffi-iltoja siinä, ne ovat nautinnonhaluisille lelliperseille.

Tunsin oloni taas niin kovin kelvottomaksi, kun mulla on yksi jonkun verran aikaa vievä harrastus ja lisäksi työ, jonka takia reissaan jonkin verran ja jonka vuoksi ainoa kysymys, jota viikonlopun naidun suvun kokoontumisessa multa kysyttiin oli, että missä olen taas reissannut ja onko mun vielä pakko reissata. (En viitsinyt alkaa selventämään, että työni on kuin Päiväni murmelina, kun edellisen reissun väsymykset on lusittu, aletaan seuraavaa suunnitella.)

Arvoista sanoisin, että omiini ei todellakaan kuulu täydellisesti kodin piiriin jääminen, mutta niinpä vain minunkin sisältäni löytyy 50-lukulainen amfetamiinijohdannaisia vetävä kodin hengetär, jonka mielestä alushousutkin pitäisi silittää. Siihen malliin nimittäin tänään dramaattisesti huokailin, etten kelpaa mihinkään, olen täysin kelpaamaton kaikkeen.

Pitää olla varuillaan sisällään asuvan arvokonservatiivin kanssa. Ei sillä tunnu olevan mitään hyvää sanottavaa.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Yksisarvinen sateessa

Hyr, kun on kylmä! Sadepäivien vuoksi en ole ollut pariin iltaan kasvimaalla, joten ompelin valmiiksi tämän pari kuukautta keskeneräisenä lojuneen peruspaidan. Kangas on digiprinttiä Pehemiältä.

Kuvat ei päätä huimaa, mutta todistusaineistoa tämä on, että olen käynyt istahtamassa ompelukoneen ääressä.


Kankaassa on yksisarvisia ja pupuja. Ja silleen.


lauantai 13. kesäkuuta 2015

Mummon vaatekaapilla

Kun olin pieni, leikin mummolan vintillä pukuleikkejä ja pukeuduin niin frouvashenkilöksi kuin herrasmieheksikin. Kuudennella luokalla aloin kaivella vintiltä pitovaatteita; sieltä löytyivät niin äitini vaatteet kuin myös tätien jäämistöjä. Olin muutenkin vanhan kaman perään, joten yläasteella olin vanhoihin lumppuihin – vaiko hienosti vintageen – verhottu teinix. Ystäväni kanssa poljimme läheiselle kirkonkylälle kreisishoppailemaan: tinkasimme markoista kaiveltuamme ensin tuntitolkulla hillittömiä vaatekasoja. Tuohon aikaan 70-luvun löytöjä teki kevyesti ja ne myös näyttivät hyvältä silmään (äitini oli eri mieltä).

Mummo kuoli viime vuonna ja vapautti muistoja hänestä. Olen jäsennellyt joitakin häneltä tulleita samankaltaisuuksia, opittua, ihanteitani. Nyt alkukesästä äitini kömpi tätini kanssa mummolan vintille ja tuli sieltä todella mittavan vaatekasan kanssa alas. Äiti soitti ja sanoi, että haluaa näyttää, kuinka tyylikäs mummo oli, ei aina sitä maatilan emäntämallia, navettakamppeissa.

Kas kun kasari ja ysäri on muotia, nimittäin äitini tuomista vaatteista löytyi vaikka millä mitalla taidokkaita leikkauksia, tyylikkäitä muotoiluja ja rohkeita kuoseja kotimaisista ompelimoista englantilaisiin ja länsisaksalaisiin. Viskoosikukkamekkoja ja tyköistyvia villakangashameita. Ja erityisesti – läjäpäin leninkejä. (Pukeudun töissä melkein aina mekkoon.)

Äiti seuraili vaatteidenvaihtoani sivussa ja ihmetteli, miksi haluamme tunkeutua epämukaviin farkkuihin ja muuten puristaviin tyylittömiin vaatteisiin, kun vaihtoehtona olisi oikeita paikkoja korostavat ja ajattomat mekot. En voinut itse olla mielessäni jatkamatta, miksi kuvittelemme halpatuotettujen, lähes kertakäyttöisten rutaleiden ilmentävän persoonaamme. No, en mene tähän, sillä kaikki on niin erinomaisesti sanottu Saramäen Hyvän mielen vaatekaapissa, ja vieläpä paljon älykkäämmin ja rakentavammin kuin eräässä skandaalinkäryisessä Henkkamaukka-dokkarissa, jonka erehdyin männäviikolla katsomaan.

No tokikaan kaikki eivät tykkää näyttää menneiden vuosikymmenien kodin hengettäriltä tai ysärilavatanssien seinäruusuilta, mutta kyllä sen voisi sanoa, että ainakin voisi joskus kokeilla jotain oikein taidokkaasti leikattua vaatetta ja ihastella, kuinka kehossa onkin kurvit kohdallaan. Aina kun vika ei ole peilissä eikä kropassa, vaan yksinkertaisesti huonosti istuvassa vaatteessa.

(Voi olla, että ei ole vähään aikaan asiaa leninkikaupoille.)

torstai 11. kesäkuuta 2015

No voi hyvänen aika

No voi hyvänen aika. Mulla on ollut useampi yritelmä kirjoittaa, mutta ei siitä vaan tuu mitään.  On ollut mietittävänä niin sosiaalinen media kuin ihmisen olemus universumissa, mutta olen perhesyihin vedoten (nimimerkki jalat, polkupyörä ja pinnat) ollut niin tupella, että välillä ei ole nukkuakaan voinut (kuten viime yönä, varmaan tunti...mikäs mun nimi olikaan?), saati sitten että olisin pystynyt tekemään kunnolla töitä.

Oon kyllä yrittänyt kaiken liikenevän ajan käyttää kasvimaan kylvöihin, joten ihan hyvin on käsillä ollut aika käytetty.

Sain kuulla (mahdollisesti) hyväntahtoista ilkkumista romantisoimisestani, että lempiaikaa pihalla on se, kun on yllä kukkakatto ja alla tulppaanimatto. Vaikkei se tästä aivan ilmi tulekaan, pihallani syleilevät pilvikirsikka ja naapurin koristeomenapuuvanhus, ja kun toinen lopettaa kukinnan, toinen aloittaa.


Parvekekuvasta näkyy hieman tarkemmin pitkulaisen pihan kaarevia reunoja ja pilvikirsikan kukintaa. Piha jatkuu vielä eteenpäin, mutta siellä on kaikenlaista pikku proggista meneillään.


Yksi kevään saavutuksistani on siirretty kukkapenkki.


 


keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Hämyinen aamu

Vietin eilen aamulla hetken aikaa pihalla, kun sain vieraan, jolla oli taas ideoita pihalle. Hieman kutkuttelee päästä niitä toteuttamaan, mutta ensin pitäisi saada kasvimaahommat kuosiin. Nyt sateleekin vettä ja katselen samalla ulos olohuoneen ikkunasta. Töihin tarttuminen on ollut taas vaikeaa, en osaa kuitenkaan ajatella muutakaan. Toivon, että tästä päivästä tulee eilistä parempi työpäivä.


Kylvin viime kesänä lemmikkejä ja jotenkin taas klassisesti unohdin niiden olemassaolon. Siirsin yhtä kukkapenkkiä ja jostain ihmeen syystä tajusin ottaa matkaan kaverin, joka osoittautui odottamakseni lemmikiksi. Arvoisa lemmikki, te olette niin suloinen!


Olen laittanut myös jo jotain pihakukkia. Tähän ruukkuun sijoitin kärhön ja verenpisaran, pelakuun, dianan, lobelian,...
 

Kotkansiivet jo kohottelevat kohti korkeuksia.


Tässä lisää istutuksia ja tulppaanimeri.


Ihanat narsissit.


Ja tulppaanit...



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...