keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Jaloleinikki herättää halut

No, nyt on päivän puuhastelut puuhasteltu. Toisin sanoen armotonta (suunniteltua) rahanmenoa: 24 neliömetriä klinkkeriä, neljä säkkiä saumauslaastia ja talkootarvikkeita suojavälineistä lähtien. Klinkkeri ei ole halpaa. Katselin myös kiinnostuneena erästä vihreää mosaiikkilaattaa, jolla mieluusti laatoittaisin pienen pätkän teräsaltaan (kodinhoitotyyppisen lavuaarin) yläpuolta. Sitä en uskaltanut hankkia, koska en tiedä vielä, onko laatoitus tarpeen, mutta tsekkasin hinnan. Pukkilassa on huhtikuun ajan suomalaiset laatat 25 prosentin alessa.

On siis tehty illan edestä remontteerausta valmistelevia toimia ja lattianhiomakonekin on tänään varattu. Olen flunssainen ja väsynyt, joten olo on ihan kuitti, vaikken mitään fyysistä ole tehnytkään. Mieltäni virkistääkseni olen tehnyt kaksi vihreisiin asioihin liittyvää tekoa, ja niistäpä pääsenkin laajempaan yhteenvetoon...

Siis. Rautakaupassa havaitsin, että myytävänä oli jo mukuloita. Ostin seitsemän roosanvärisen jaloleinikin pakkauksen, ja suunnittelen esikasvattavani jaloleinikkiä ja istuttavani niitä samaan ruukkuun vaikka valkoisen kera. Olen talven pimeinä iltoina törmännyt jaloleinikkiin ja haaveillut siitä hieman, nyt näköhavainto vei taas haaveilemaan, vaikken aluksi muistanut koko merkintääni.

Toiseksi: kylvin Pluggboxiini epäonnistuneiden kosmoskukkien kuikeloiden tilalle pensastomaattia (Tiny Tim). Suunnitelmissa on siis ainakin seuraavaa:

Parveke
2 kasvihuonetomaattia? (jos kuluttajahurmioni saa yliotteen ja tulen hankkineeksi Nelson Gardenin parvekekasvihuoneen)
pensastomaatteja X kpl (Tiny Tim)
varjoisammalle seinustalle (tomaatti tarvinnee kaiken valon) kelloköynnöstä (Alba), jonka toivottavasti saan kehystämään parveketta (kuulostaa hyvältä, mutta katsotaanpa vaan...)
pikkuruukkuja, esim. jotain vähällä pärjäävää kivikkokasvia, jos ovat selvinneet talven yli (esim. kattomehitähti)

Etupiha
uutena istutuksena tiikerililjoja
säleikkölaatikkoon tuoksuhernettä (laventelin värinen) ja mustasilmäsusannaa
1-2 viljelylaatikkoa, joihin sovellettu Kekkilän Puutarhan teet ja perustarpeita keittiöön (pinaattia, ruohosipulia, sinappikaalta, parsakaalta,...?)
3-4 ruukkuistutusta; lisää mustasilmäsusannaa? lisäksi jotain helppoa, esim. markettaa kaupasta ostettuna, jotta saa kukkivan pihan heti alkukesästä
amppeliin ehkä jotain (suunnitelmat kaikkinensa kesken), mahdollisesti pelargonia (kestää kuivuutta, kukkii kiitettävästi, kaunis!)
valkoista punahattua?

Takapiha
jaloleinikkiruukku, johon valkoisena kukkivaa kaveria
tuoksuhernettä ruukkuihin
elämänlankaa ruukkuihin
2 pelargoniamppelia
laatikkokylvönä rohtosormustinkukkaa, istutus myöhemmin avomaalle

Kasvimaa
2 taimena hankittua kesäkurpitsaa
2 avomaankurkkua
(parsakaalta, jos taimikasvatus onnistuu)
retiisejä
porkkanaa
punajuurta
perunaa
lehtisalaattia
kukkia (punapellavaa, samettikukkaa, kehäkukkaa, ruiskaunokkia, mahdollisia ylimääräisiä esikasvatettuja köynnöstäviä)
paksoita
En muista nyt muuta, mutta pitää käydä siemenet vielä läpi ja miettiä, mitä tänä vuonna. Tilliä ei ainakaan paljon, mangoldiin taas kyllästyin.

Paljon suunnitelmia, vähän aikaa, mutta tärkeimpänä elementtinä haaveilu.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Arjen puuhastelija ruokakeskustelusta

Arjen puuhastelijahan lukee mielenkiinnosta akkojenlehtien ruokareseptejä ja miettii kauppalaskujaan. Tulipa vastikään pyydettyä eräältä tarkan markan kaverilta excel-pohjainen kauppalistakin katsottavaksi ja vertailtavaksi (tieteelliset huipputulokset kesken, joten lukijat jääkööt jännityksellä odottamaan kauppareissupohdintoja).

Kovasti on mediassa ja feispuukissa pauhattu lisäaineista. Tuorein, ihan hauska juttu lienee Virpi Salmen kolumni, jonka linkin laitan tämän tekstin loppuun, koska en osaa tällä koneella luoda linkkiä...Jostain syystä se ei nyt onnistu.

Niin. Itsekin luin taannoisen artikkelin kouluruoan lisäaineista, ja nyt kyseisessä kolumnissa tuota artikkelia parjattiin. Hieman vaikeaa on suhtautua lisäaineisiin, kun ei niistä mitään tiedä. Järjellä ajateltuna kemikaalien kanssa läträäminen ei varmaan keskimääräisesti ole hyväksi, joskin lähipiirini kemisti on todennut, että monipuolisessa altistumisessa on toisensa kumoavia vaikutuksia. Lisäksi, kemistin näkökulmasta, valmistetut aineet ovat usein puhtaampia kuin "luonnolliset". Kyllähän se silti erikoiselta tuntuu, että ruokaan pitää lykätä niin paljon ylimääräistä.

Kyllä ruoasta on silti tullut liiankin elämäntapa. Hieman huvittuneena kuuntelen tieteellisiltä kokeilta kuulostavia terveysintoilijoiden kokeiluja, joissa raaka-aineet on roudattu jostain Himalajalta. Avain terveyteen tuntuu olevan jossain goji-marjassa, ei puolukassa (nyt gojia sinänsä pilkkaamatta, voisihan sitä itsekin kokeilla). Katkerasti nielen myös kaikkea sitä kritiikkiä, mitä perunaa kohtaan syydetään. Uskon, että pottu vielä tekee paluun. Pottuko huonoksi ihmiselle? Ja vatut!

Kyllä en voinut olla virnistelemättä, kun uusissa superfood-paljastuksissa hapanmaitotuotteet, ruis, kaali ja monet muut suomalaisen cuisinen perusraaka-aineet oli määritelty uusiksi superruoiksi. Onhan se selvää, että monipuolisesti ja oman maan ruokaa syömällä pysyy kunnossa, sillä sipuli (myös superruoka). Ei siinä spiruliinaa ja amaranttia tarvita.



Tässä se Virpi Salmi:
http://www.hs.fi/juttusarja/salmi/artikkeli/Lis%C3%A4ainesekot+sekoilkaa+lis%C3%A4%C3%A4/1135264973728/?cmp=tm_etu_kolumni

Remonttisuunnitelma ja muutama ajatus kuluttamisesta

Mua on ärsyttänyt pari päivää, kun tuntuu siltä, että mun blogiaikomukset levähtävät aina käsiin: aioin kertoa pienistä arjen puuhasteluista, mutta nyt sitten tekis mieli kertoa kirjoista joita olen lukenut, tai ajatuksia perhe-elämästä, tai vastaavaa...Perhe-elämä on poissuljettu, koska se on itselleni julkisen internetzin ulkopuolista elämää, mutta joskus vaan tulis mieleen avautua jotain mun syvällisiä viisauksiani. Joo...

No nyt on tehty remonttisuunnitelmaa eteenpäin ja olen tosi tyytyväinen. Tai olisin, jos en olisi niin flunssainen, että olo on lähinnä turta ja koomainen. Kohta pitäisi kellarissa tapahtua: betonilattian hionta, seinien tasoitus, ne nyt ainakin, pölyisimmät hommat, joita on siirretty aikataulussa eteenpäin sinne jonnekin hamaan.

Meiltä on hävinnyt tolkuttomasti kamaa ja oon älyttömän tyytyväinen, että sitä on mennyt esim. huuto.netin kautta, ei minään hasardeina roskalavaheittoina. Saan tyydytystä siitä, kuinka huuto.netin kautta tavara löytää juuri sen oikean omistajan. Hirveän viehättävä ajatus. Tienaaminen on toisarvoista, mutta olen alkanut (ehtinyt) kiinnittää hieman ajatuksia kulutukseen. En ole koskaan mikään törsäilijä ollut, mutta ehkä elänyt tässä välissä hieman huolettomammin. Nyt on tullut kiinnitettyä enemmän huomiota perusraaka-aineisiin kaupassa, turhaan rahankäyttöön, ylipäänsä suunnitelmallisuuteen. Budjetoija mää olen ollut varmaan aina.

Luin eilen Päivi Alasalmen kirjan Loistava yksinhuoltajuus, ja jotenkin siinä oli niin masentavasti kuvattu niitä taloudellisia ongelmia, joita joillakin yksinhuoltajilla on. Perusmeininki yksinhuoltajatarinoissa oli se, että oli pakko lähteä, kun ukko oli alkoholisti tai sadistinen narsisti. Elätä siinä sitten viittäkin lasta ilman koulutusta ja kun osa on vielä vaipoissa, huh. Kirjassa piikiteltiin myös osuvasti siitä, kuinka yksinhuoltajia pidetään yhteiskunnan pohjasakkana. Kritiikki oli varmasti ihan aiheellinen (ja monella tapaa aiheeton)! Mutta mitä kulutukseen liittyy, monet yksinhuoltajat olivat kirjan kertomuksissa ylpeitä vähällä pärjäämisestä.

Jotenkin sitä haluaisi itsekin vielä kehittyä säästeliäisyydessä siinä missä se on järkevää. Etsin ja hankin paljon käytettyä, mutta sitten taas en niinkään viitsi huoltaa. Joskus ostan tarpeettomasti kaupasta herkkuja (en pidä tätä suurena syntinä, eikä kitupiikiksi tarvitse ryhtyä, ellei ole pakko) ja puolivalmisteita. Saan jo mainitsemiani päännousemia joistakin hankinnoista, koska saan kiksejä ostamisesta (tällä hetkellä haaveissa siis se Nelson Gardenin parvekekasvihuone, n. 100 e). Hieman kontrastia tuo, kun luin aivan vasta myös Mirja Tervon kirjan Huimaavat korot, jossa kerrottiin korkokengistä luksustavaratalon myyjän silmin. Tyyliin "tarvitsetko niitä tuhannen dollarin kenkiä? en, mutta haluan ostaa tänään jotain".

Kyllä ostaminen on häiriöääntä jollekin muulle, luontaisemmalle toiminnolle. Jotain se korvaa, mutta mitä?

torstai 24. maaliskuuta 2011

Tomaattivillitys ja lähiökämpät

No nyt tekee mieli kasvattaa tomaatteja, ja Nelson Gardenin minikasvihuone parvekkeelle kyllä olis siihen aivan sopiva, jos sinne laittais kaksi kasvihuonetomaattia basilikan kanssa ja lisäksi pensastomaattia suojaisaan paikkaan parvekkeelle.

Minna Siltalan Keittiötarhan 3 vuodenaikaa oli yhtä lupaava kuin ajattelinkin: jos pitää palstaa tai pikku kasvimaata, tai parveketarhaa, kannattaa teos olla ihan omana. Kätevä kylvöaikataulu.

Remontti ei sen sijaan etene yhtään, ja taas alkaa peräsuoli pullistua. Edessä olisi pölyistä hommaa, johon on työlästä ruveta.

Viime aikoina on alkanut näkyä paljon kirjallisuutta ja kirjoittelua perinnerakentamisesta. Perinnerakentamiseen ei kuitenkaan lasketa ns. lähiötaloja, eli osittain 50-luvulta eteenpäin rakennettuja kämppiä. Lähiörakentamiseenkin saisi satsata, ja mielelläni lukisin niitä koskevaa kirjoittelua. Mitkä ovat lähiörakentamisen aarteita ja säilyttämisen arvoisia ratkaisuja. Nykyään ryskätään surutta seiniä ja poistetaan vanhoja pintoja ja laitetaan tilalle ihquja moderneja ratkaisuja, joista osa osoittautuu susiksi. Veikkaan, että yksi tällaisista toteutuksista on keittiösaareke. Luulen, että ajan myötä niiden nähdään vain keräävän roinaa ja perheen yhteiset kokkaushetket toteutuvat vain Ikean kuvastossa.

Osa tiedontarpeesta liittyy akuuttiin remontointipakkoon: lähiötaloissa tulisi ryskätä niiden ikääntymisen vuoksi, mutta miten? Ja kannattaako ikkunoita tiivistää -- onko lähiökämppien ilmanvaihto osin heppoisampien ikkunoiden vaikutusta? Onko (usein saatanallisen liukas) laminaatti tosiaan parempi kuin tyylikäs, asuntoon sopiva muovimatto?

Välillä mulla on sellainen fiilis, että ympärillä eletään osin naiivia elämää. En nyt natise siitä, kuinka oma elämä on raskasta ja huh huh, en koe niinkään, mutta kuinka vastuuton elämä (tai vastuista vapaa, ehkä vastuuton kuulostaa liian negatiiviselta) voi johtaa totaaliseen empatiakyvyn puuttumiseen. Ja no, moneen muuhunkin asiaan. Onneksi en nyt ole itse ollut sympatiaa kaipaamassa, mutta pakko oli jossain käydä tämäkin huokaisemassa. Ystävälläni on teoria, jonka mukaan homomiehet ovat usein sietämättömiä, koska eivät joudu pitämään huolta kenestäkään. Poikkeuksena olivat tietenkin hänen omat homoystävänsä, joista molemmat olivat olleet vanhempansa omaishoitajina.

Tulipa melko sekava kimara asiaa...

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Uusia pihasuunnitelmia

Koko viikonloppu on mennyt suurimmaksi osaksi sisällä, kuumepotilastapaus. On siis tullut selailtua puutarhaopuksia. Sainkin yllättävästi idean yhdestä tuoreesta puutarhaopuksesta, joka sinänsä oli mulle liian abstrakti, tyyliin "suosi sileyttä ja karheutta suloisessa tasapainossa" (WTF?). Voisin kokeilla parvekkeella olevaa laatikkoa ja siihen kiinnitettävää säleikköä etupihan tilanjakajana, jonka taakse laittaisi parvekkeen pikkupöydän ja pari tuolia. Näin saisi istuskeltua ulkona ilta-auringossa. Mulla on vaan epäilys, ettei vaaleansininen sävy, mikä niissä kalusteissa on, sovi talon väriin, mutta toisaalta kylmänsävyiset kukat voivat sopia ja ne taas sitten kalusteiden kanssa.

Säleikköön mustasilmäsusannaa ja laventelinsinistä tuoksuhernettä, ehkä.

Pluggboxin epic fail kyllä ne kosmoskukat, liian aikaisin kiiruhdin. Muiden suhteen vielä toiveikas.

Mulla on viimein hyppysissäni Minna Siltalan Keittiötarhan 3 vuodenaikaa. Varovaisen positiivinen sen suhteen. Kaipaan puutarhakirjallisuudelta esteettisyyttä, mutten liikaa kikkailun tai epämääräisyyden nojalla. Liian korulauseiset lässytykset ottavat aivoon. P. Alankoa parempaahan ei ole, ja A. Kasvikin on suorasukaisuudessaan huvittava, mutten ehkä ole sen teoksille niin paljon lämmennyt. Alangosta huokuu rakkaus kasveihin ja luonnonmukaiseen puutarhaan.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Elämä on kallista

Kirjoittelin tämän tekstin jo perjantaina ja nyt on paljon muuta mielessä. Kirjoitan siksi uuden päivityksen tämän perään!

On se elämä kallista. Mitä sanoisinkaan sille opiskelijaneitoselle, joka leuhkasti ihmettelee, ettei elämiseen paljon rahaa tarvita. Mitä on tapahtunut tässä välissä, kun minusta on tullut rahasta kitisijä. Nuoruus, noita vuosia en koskaan takaisin saa...Ehkäpä tässä taas jossain vaiheessa villiintyy nuoruuden hehkuvaan kukkaan. Kyllä Suomen Idols-kisoja katsellessa tuntui vanhalta, kun esityksessään sex appealia viestivät nuorukaiset jotenkin nolottivat, "no niin pieni, tuuhan pois lavalta, jo hävettää". Voi ei! Ehkä tämä on joku ohimenevä vaihe.

Olen ainakin väliaikaisesti autonomistaja (vaikkei mulla ole ajokorttia) ja ehkä sen vakuutukset ja verot (vaikka kyseessä onkin Volvo 740 vm. 1987, vähäinen ajo, vain välttämättömyyksiin) ovat taas riuduttaneet mua yhdessä muiden vakuutusasioiden kanssa. Kesäkuulle on odotettavissa 1000 euron perusvakuutuslasku, joka ei edes kata koko porukan vakuutuksia. Niin ja tässä eivät olleet mukana ne autovakuutukset. Tai siis pakollinen liikennevakuutus ja autovero.

Olen haaveillut tennareista jo jonkin aikaa, mutta ehkä ne jäävät hankkimatta. Harmi vaan, kun ei ole yksiäkään jalkaan mahtuvia kesäkenkiä. Eikä tästä blogista mikään hankkimisen suunnittelulista pitänyt tulla. Mutta teki vain mieli mainita. Kun tulee kevät ja olo kirjaimellisesti kevenee, saattaa tulla mieleen, että tennarit olis kivat. Sellaista se vain on. Ja aina saa haaveilla. Kyllä musta huopikkaatkin olis kivat, ja omakotitalon piha, mutta en mää niitä ole rynnistänyt hankkimaan.

Kyllä ovat puuhastelut jääneet siis vähemmälle huomiolle. Lukemisen merkeissä on viikko mennyt, jotenkin tyhjää pistettä toljotellessa. Uutta virtaa odotan, voimia kerään.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Puutarhamaterialismia

Eilen tuli Facebookissa hieman puhetta parvekekasvihuoneista. Kuten olen jo aiemmin todennut, mulla on aivan armoton ja itseäni kohtaan säälimätön Kekkilä-fetissi, ja jos olisin miljonääri, mulla olisi varmasti jo Kekkilän Vihervaja nököttämässä sille liian pienellä pihalla, tämän kesän über-haaveena puolestaan Vihervitriini (lääh). Vihervitriini maksaa enemmän kuin ne kaksi mansikkaa, jotka siellä saisi kasvamaan (no, itse asiassa kasvattaisin tomaatteja...), joten mulla on sekundäärinen haave, Nelson Gardenin pienoiskasvihuone, joka sekin hivelee mun silmää.

Tän hankinnassa olen vielä harkintalinjalla. Ei mulla oikeasti olisi pistää sataa euroa pienoiskasvihuoneeseen, mutta eikö ole ihana?

Puutarhaan liittyvissä hankinnoissa villitys iskee käsittämättömäksi himoksi. Mun punahattuihin kohdistuva himo on sietämätön, ja kylläpä loukkaannuin männäpäivänä, kun vanhaa sisustuslehteä selaillessani joku moukka kehtasi kehuskella, että hänen päivänkakkaroissaan perhosetkin viihtyvät. Se ei ollut mikään päivänkakkara!!!!! Vaan punahattu, "Alba". Olen googlannut myös haaveilevasti tiikerililjoja. Niiden saapumista kauppoihin saa vielä odottaa. Nämä ovat selkeä kokeilu etupihalle.

Tein etupihan penkkejä vähän hätiköiden, olisin voinut hieman suunnitella. Kaverilta eksyi tyräkkiä ja vuohenkelloa pieneen penkinpalaan, vaikka molemmat ovat hillittömiä leviäjiä. Kaivan ne kyllä maasta ylös heti lumen sulettua ja isken guerilla-henkisesti jonnekin yksinäiselle ja rumalle pläntille jossain päin asuinaluettani.

Ehkä se ruma pläntti löytyy lähempää kuin arvaisikaan, taloyhtiön pihalta. Naapurin akka se kehtasi viime kesänä viisastella, kuinka aikoinaan oikein Puutarhuri teki pihasuunnitelman meidän pihaan. On kyllä ollut puusilimä puutarhuri, jos sille on oikein maksettu siitä, että pihassa kasvaa kaksi unkarinsyreeniä, jokunen keltakukkainen pensashanhikki ja kolme (nykyään kaksi) terijoensalavaa! Sinänsä kauniit ja kestävät istutukset, mutta jos käydään seuraavaksi asukkaan toimesta vittuilemaan minun tekemää (Kekkilän inspiroimaa) kukkapenkkiä, jossa on upeita punahattuja ja jo viime kesänä kimalaisia kiihdyttäneitä komeamaksaruohoja, niin anteeksi nyt vaan, että olen olemassa.

Ehdotin taloyhtiön hallitukselle, että voitaisiin laittaa kompostori. Tulisi säästöjä ja saisi kompostia pihalle. Ei tullut kommenttia asiasta. "Siellä ne hipistelevät ja laittelevat niitä intialaisia ruokiaan", on ajatus varmaan. Meikäläisten asunto kun tunnetaan siitä, että me laitellaan jotain "intialaisia ruokia" (mitähän ne on?). No on tullut kehujakin sentään, hellukin on komea ("vaikken minä mikään homo ookaan"), arvioi eräs naapureista. Tällaistakin ilotulitusta on elämä pienessä rivitaloyhtiössä.

Pluggbox edelleen jees, mutta kosmoskukalle liian aikainen, täytyy laittaa uudet siemenet. Veikkaan, ettei nyt itäneistä kitkuttele monikaan pitkään, kun hujahtivat niin honteloiksi. Kristuksen kärsimyskukista kaksi pilkottaa mullan seasta, kelloköynnöksistäkin kaksi. Muissa itämisprosentti on jo korkeampi. Pluggboxin ulkopuolellakin tapahtuu: mustanmerenruusu ja korianteri ovat lähteneet hyvään kasvuun.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

No olipa remonttirypistys, ja pah

Hah, teen sen aina itselleni: rauhoitan itseni remonttisuunnitelmalla, joka ei sitten toteudu tai joka ei sitten rauhoita. Tavoitteena oli viikonlopun aikana hioa ja maalata viemäröintikotelot. No, paklasin ne, hioin ne ja maalasinkin toisen värin eli puolet. Tänään olisi tarkoitus maalata katonrajassa menevät valkoiset, kun tela ja pensseli ovat kuivuneet ja niin myös toinen maali (samoin sen rajapinta). Mutta heti kun aloitin, aloin nähdä kaikkea muuta keskeneräisyyttä, mitä pitäisi saada räplättyä kuntoon.

Näin herkkä ja järkkyvä on suorittamiseen perustuva arjenhallintajärjestelmäni: se ei tyydyty koskaan. En silti saa tyydytystä hitailusta, ellen ole ensin puuhastellut. Se on jokin, kenties maaseudulla kasvaneen äitini myötä eteenpäin siirtynyt, aikaansaamisen vietti. Poimi ja säilö marjat, korjaa sato, viljele, kitke, lypsä. 1800-lukulaisissa Lönnrotin keräämissä kansanviisauksissa varoitellaan laiskuuden synnistä: asiat eivät hoidu, tila menee rempalleen...

En sitten tiedä miten tämä "downshiftaaminen" (johon en ilmiönimenä suhtaudu aivan yhtä kielteisesti kuin homingiin) vertautuu arjen ahkeruuteen, koska aivan sama asia ne eivät ole. Downshiftaus suhteutuu paremmin uraan ja konttorityöhön, mutta turha sitä olisi vaikka lypsykarjaa hoitavalle sönköttää. Ei sovellu arjen puuhastelijoille tuo downshiftaaminen.

Tuntuu kummalta katsella pluggboxiani, kun ulkona sataa lunta. Hyvin nousseita taimia, ihan tanakoitakin, punakosmoskukasta ei välttämättä riittävän vankkoja tule.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Remontti on riippa

Pari päivää olen ollut sikamaisen väsynyt, juossut sukulaisasioilla ja miettinyt remonttia. Remontin suhteen olen asettanut viikonlopun tavoitteen (viemäröintiin liittyvien koteloiden hionta ja maalaus) ja samalla vertaillut säilytysjärjestelmiä toisiinsa.

Säilytysjärjestelmät ovat jännittävä juttu ihmiselle (tai perheelle), jonka on käsittämättömän vaikea ylläpitää elämässä arjen järjestystä. Viikonloppuisin on siistiä, mutta jossain vaiheessa alkaa eskaloituminen. Aivoista puuttuvat osaset, jotka luontaisesti mieltäisivät kodin ylläpidon junan lailla tasaisesti eteneväksi asiaksi. Paljon on tultu eteenpäin siitä, kun mun asunnosta ihmeteltiin, että miten täällä voi olla tän näköistä? Paljon on silti vielä matkaa siihen, että lipaston päälle ei kertyisi tavaraköröjä ja etteivät reissukassit odottaisi viikkoja purkamista.

Ei siisteys ole mulle mikään varsinainen tavoite. Uskon täysillä dokumenttiin, jonka mukaan epäjärjestys on terveellistä (liittyy aivojen toimintaan) ja munkin aivot on siroteltu pitkin kämppää. Se vaan, että asunnosta löytyy muitakin aivoja ja jos menee eri osia liikuttelemaan, seuraa lö catastroof. Osa mun siisteyden tavoittelusta liittyy mun tarpeeseen pitää elämässä järjestys. Mun elämäni järjestys on häilyvää, joten se siitä. Loput siisteydentarpeesta liittyy estetiikan hakuun ja häpeään, jota tunnen, jos joku sukulainen pökäsee varoittamatta paikalle. Arvostan spontaania kyläilykulttuuria, olenhan monella tapaa vanhanaikainen, mutta vartin ennalta varoittaminen on silkkaa kohteliaisuutta. Etenkin, jos sitten tullaan mulkoilemaan, että näin ne siat todella elävät.

Mutta säilytysjärjestelmistä. Olen vertaillut Elfaa, Sovellaa ja Ikean vastaavia, ja yrittänyt pohtia käyttötarkoituksia. Toistaiseksi Sovella on vienyt voiton, koska on mitoitukseltaan joustavampi kuin Ikea, kai kotimainen -- mistä helkkarista sen nykyisin tietää --, ja niillä on nettisivuillaan suunnitteluohjelma. Vähän mua pelottaa, kun tulevan järjestelmän tarkoituksena olisi ratkaista kaaaaikkki meidän säilytyspulmat, kuten joka paikkaan torneiksi kertyvät pakasterasiat ja irstaalle haiskahtavat sählykamppeet. Entä jos eivät ratkaise? Viime viikot olen tehnyt huuto.net-kauppaakin, ja tavaran määrä on vähentynyt. Sen kun pitäisi linjana.

On tämä kuluttajan osa niin monimutkainen. Järjestyksenhimon hulluuden iskiessäkään ei pitäisi dumpata kaikkea kaatopaikalle vaan katsoa, josko tuhottava tavara jatkaisi vielä jossain elämäänsä. Uusia hankintoja ei pitäisi perustaa pelkästään sille, että saa vartiksi tyydytystä ostamisesta. Reistailevien kodinkoneiden välillä pitäisi pohtia, saako korjattua, kannattaako korjata, kuinka iso asia on ostaa uusi (meille ostettiin uusi tiskikone!!! siis emme itse ostaneet! kiitollisna siis...). Mitä oikeasti tarvitaan, kuinka paljon vaikka uusiin huonekaluihin satsataan (toisin sanoen kuinka kauan suunnitellaan ja säästetään), kuinka kauan etsitään käytettyä ja juuri sopivaa. Pitääkö olla juuri sopiva vai kelpaisiko jokin korvike. Samojen ristiriitojen parissa kamppailevat ihan sisustuslehdetkin, ja vaikeana tuntuvat olevan tuttavatkin, jotka ovat tehneet hankintoja ja risteilevät ostamisesta saadun nautinnon, uuden tavaran ihanuudesta saatavan ilon ja sen perkeleellisen taustalla piilevän ostovietin keskellä. Suhteessa ostamisen järjettömyyteen. Niiden kanssa kun oppisi elämään sovinnossa.

Onneksi on kasvukausi. Silloin ostaa vain siemeniä ja kasveja. Kasvit neuvottelevat ötököiden, lintujen ja perhosten kanssa. Eivät riitele minkään kanssa. Silloin mullakin on rauha, säilytysjärjestelmistä viis.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Marttailua vaiko ei

Vitsailen usein marttailevani kesät, koska vietän vapaa-ajan kasvimaapalstalla tai pihahommissa. Tänään, ajatuksieni vaihteeksi harhaillessa, kävin sitten lueskelemassa oikeista Martoista. Niin monella tapaa marttailu varmaan sopisikin mulle elämäntavaksi, ja katsoinkin uteliaisuudesta, mitä kaikkea sivustolla kerrottiin. Sivutkin olivat aika seksikkäät, ja niillä on mummoruutukampanja juuri nyt, kun oon miettinyt mummoruututorkkupeiton tekoa!

Mutta sitten tulee kolikon kääntöpuoli eli vanhat akat. Selvitin nimittäin sivustolta, mitä paikallisyhdistyksiä kotiseudullani on. Kaupunginosassani on yksi! Koska väestö on keskimäärin harmaantunutta näillä hoodeilla, epäilisin, että marttaporukan keski-ikäkin on samaa luokkaa. Mitäs siinä, jos ajattelee tunnelmallista virkkausta ruusukahvikupit huulilla, mutta kun mulla ei ole paikallisista ikääntyneemmistä naisista kovin imartelevaa kuvaa.

Ensinnäkin. Jotenkin tässä vaikuttaa ylittämättömältä tuntuva sukupolvien kuilu. Minä koen vanhemmat naiset helposti kärttyisiksi ja konservatiivisiksi kitisijöiksi, heillä taas on omat vaikeutensa hyväksyä minut. Lähiympäristöstäkin löytyy sanalla sanoen vittumaista porukkaa. Kun tein jo mainitun taloyhtiön kukkapenkin, siitäkin piti tulla itkemään, että mitenkähän nuo kukat selviävät, kun tämä on talvisin (kasvien uinahdellessa maan alla) lumenkaatopaikka. Yhteiskuntakelvottomiksi minut tekee jo se, jos en ole hämärän hiivittyä laskenut lippua salosta tai lakaissut hiekoituskiviä asunnon edestä heti, kun aurinko on sulattanut pihatielle peräreiän kokoisen pälven. Ne, jotka eivät kettuile avoimemmin, vaikuttavat helposti salavihaisilta. Viesti on: voi teitä nuoria, et minulle kelpaa. Eri asia sitten, jos kaivataan vaikka leikkaamaan pensasaitaa tai kaatamaan puuta, silloin kelvataan väliaikaisesti. Perusoletus on kuitenkin se, että väärin teet, vaikka päälläsi seisoisit.

Se tässä puuhastelussa kai onkin riskaabelia, epäsolidaarisuus nimittäin. Jos tämä homma menee pätemiseksi tai vertailuksi, tämän sosiaalinen puoli ja jakamisen ilo menevät täysin pieleen. En minä kaipaa ketään 70+ -marttaa besserwisseröimään vapaa-aikaani, vaikka neuvoja mielelläni ottaisinkin vastaan. Ei kiinnosta nuorempienkaan päteminen. Liekö tässä mukana liikaa ennakkoluuloja vai onkohan paras touhuta itsekseen ja virheitä tehdessä vain nuolla haavansa hiljaisuudessa, ilman ulkopuolista konsultaatiota martoilta tai muilta.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Kasvikylvöjä

Olen jo helmikuun ajan selaillut maanisesti puutarhakirjoja ja -lehtiä, aivan kuin ehtisinkin ensi kesänä jotain tekemään. Muistan sen joka kesältä: kasvukauden ajan laukkaa palstalla ja pihahommissa niin, että hommiin melkein nääntyy. Syksyllä jää mielellään sapatille. Samaan rumbaan ryhtyy taas heti alkuvuodesta.

Olen tänä keväänä optimistinen taimien kasvatuksessa, sillä mulla on luottamusta Nelson Gardenin Pluggboxiin. Omani hankin K-Raudasta, mutta Kärkkäisellä näkyi olevan vielä edullisempaa. Ainoastaan aikainen kylvö mietityttää, koska punakosmoskukat ja elämänlangat ovat jo itäneet ja kosmoskukat näyttävät hyvin hentoisilta, mutta osa taas itää niin hitaasti, että ajoitus on varmaan aivan sopiva.

Tämänvuotiset kokeilut sisältävät Kristuksen kärsimyskukan idätystä sisätiloihin, viimevuotista siemenhankintaa kelloköynnöstä (valkokukkaista "Albaa") ja mustasilmäsusannaa. Huhtikuussa aion kokeilla vielä ainakin tuoksuhernettä. Muutakin pientä on mukana kasvamassa.

Kekkilän kotisivut saa mut jostain syystä hurmostilaan. Myyvät kananpaskaa ja saavat sen niin nokkelasti tuotteistettua?! Viime keväänä istutin taloyhtiön pihaan Kekkilän Punainen hehku -penkin mukaelman ja rakastuin punahattuihin, jotka kukkivat kauan ja joissa perhoset viihtyivät. Syksyllä viereisen tietyön myötä kaupungin työkone ajoi penkin reunan paskaksi, mutta toivon, etteivät menetykset ole suuret. Joka tapauksessa perhosiin ja punahattuihin ihastumisen takia olen tälle kesälle haaveillut tällaisesta viljelylaatikkototeutuksesta, jonka nimi on Puutarhan omat teet. Löytyy täältä. Osa siemenistä on hankittu, joten pitänee tosissaan miettiä jotain sovellusta siis...

Ikkunalaudalla kasvaa muuten myös mustanmerenruusua (ei ole vielä itänyt) ja korianteria. Korianteri on viime vuodelta, kun tilasin Hyötykasviyhdistykseltä valmiin istutusmaton. Pikku ikkunalautakokeilut kiinnostavat aina, joten sopii laittaa vinkkejä tulemaan!

Muista puuhasteluista: näköjään käyn jotain taistelua kodinkoneiden kanssa. Myin huuto.netissä vanhan pakastimen, joka ei sitten jaksanutkaan lähteä käyntiin. Tiskikone levisi ja lähti eilen viimeiselle matkalleen kaatopaikalle. Nyt sitten tiskataan käsin, voi rutto! Olen käynyt keittiön kaappeja läpi ja sain eilen siivottua kuiva-ainekaapin. Oranssit ja vihreät purnukat piristävät, laitan myöhemmin puhelimelta kuvan, jos osaan.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Arjen puuhastelija

Lukuisien blogiräpiköintien jälkeen olen jälleen perustanut uuden blogin, koska kaipaan ilmaisukanavaaa ja vuorovaikutustakin. Ulkona pyöräillessä ajatukset virtaavat vapaasti, mutta tässä bloginäkymän auki ollessa olen jälleen ilmaisusta tyhjä, ehkä liikaa Facebook-statusselailua takana. Statuspäivitykset ovat eräänlainen arkeni paise, joita seuraan, jotka saavat pahalle tuulelle ja turhauttavat. Miksen saa lukea edes kokonaisia ajatuksia, kaikki on pätkitty?

Blogini aihe, väljästi määriteltynä, on arjen ilmiöt. Nykyään puhutaan paljon homingista, mutta itseäni koko termi kiusaannuttaa. Jotenkin siihen ei osaa heittäytyä matkaan, vaikka ilmiö itsessään on -- teennäisyydessäänkin -- sinänsä myönteinen. Niputan itsekin mielelläni ilmiöitä jälkikäteen, "se oli yksinkertaisiin arjen asioihin kääntymisen aikaa", mutta onhan se nyt aivan liikaa, kun nuoriso-ohjelmissakin vatkataan trendikamppeissa kuin vähämieliset, että "nyt luontoon!" Mihin helvetin luontoon? Miksei se pihalle meno riitä?

Oman määritelmäni mukaan olen arjen puuhastelija, joka kokoaa elämänsä selkärangan puuhastelusta ja erinäisistä pienistä projekteista. Tämä olkoon kanavani, jossa niitä esittelen. Jos joku meinaa hirttäytyä satunnaiseen aktiivisuuteeni (tai saada etukäteen tyydytystä siitä, että aktivismia ei ilmene, mitään ei tunnu tapahtuvan), niin sopii lukea muita blogeja.

Itse ilahtuisin, jos saisin seuraajikseni muita arjen puuhastelijoita, jotka ovat keksineet kivoja puuhaprojekteja ja jakavat niitä itsekin mielellään muille. Tätä tarvetta minulla palvelevat toki myös jotkin naistenlehdet, mutta kuka itseään kunnioittava nainen voi niitä kovin paljon lukea? "Katso, kuinka ilmiömäisen hoikka Penelope Cruz on vain kaksi päivää synnytyksen jälkeen?" Aaargh! Ennemmin haluaisin vain lukea niistä arjen kaaosta taltuttavista vinkeistä, uusista puutarhakirjoista ja siitä, kuinka (muka, jonkin purnukan avulla) keittiö saadaan kuntoon pikkurahalla.

Ja jos joku tästä mahdollisesti jotain perverssiä tyydytystä saa, niin en ole arjen ihme. Eilen olen käsitellyt hyvin saastaisia kodinkoneitani, arkeni repsottaa ja karkailee hallitsemattomana eri suuntiin, kotini on harvoin siisti ja mieleni harvoin tyynesti hallinnassa ristipistotyön äärellä. Mutta meillä kaikilla on oma tapamme hallita, ja minun tapani on puuhastelu. Siitä kertoo tämä blogi.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...