torstai 30. heinäkuuta 2015

Eräänlaista kesän päättelyä

Kesälomani alkaa vedellä loppujaan ja se ihan passaa. Ei tosiaankaan innosta yhdistää jälleen arjen asioita työkiireisiin, varsinkaan kun esikoisella alkaa olla vähän kunnianhimoisempaa harrastamista ja sellaista on itselläkin, mutta no, en tiedä, täysillä vaan sitten.

Tänään oltiin vähän mökkiolosuhteissa ja otin kuvan parista uudesta ompeluksesta. Tyttären collegepuseron kangas on Nuoska Käpyseltä ja se oli mysteerikangaspaketissa, moneskohan vaate tämä on jo kyseisestä ilahduttaneesta salaisesta. Nuoska on erittäin miellyttävää ja laadukkaan oloista lämpöistä collegea.


Tässä hieman lähempää, vaikka ketuttaakin kuvassa kääntynyt helma. Pusero on vielä hieman reilu, tönkömmässä kankaassa reiluus ei ole niin eduksi mutta en viitsinyt tehdä naftikokoakaan, kun tykkään että samaa vaatetta voi pitää vähän pidempään.



En saanut tämän kuvan kokoa niin kohdilleen kun rajasin kännykässä, mutta tämäkin kangas Käpysen samaisesta mysteeristä. T-paidat ovat tarpeen talvellakin lämmittävänä välikerroksena.




Nyt naapurissa mölistään. Tuntuu ihmeelliseltä, että täällä hiljaisessa peräpersiessä joku kännisesti rämpyttelee kitaraa ja laulaa falskisti kulahtaneita suomihittejä. En tiedä ilahtuisinko vai yrjöäisinkö. Kyllä pitää periaatteesta peukuttaa, kun joku hieman ilakoi. En ala kyttäämään tämän enempää. Vaikka viihdettä se on, kyttääminenkin nääs.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kummitädin isku

Yhdellä kummilapsistani on synttärit tuloillaan ja teki mieli tehdä vähän kasvatustyötä. Siispä kipaisin kirjakaupasta tämän opuksen:



Kirjabloggarit saavat tehdä tarkemmat arvionsa, minä olen perehtynyt teokseen vain sen verran että käsitykseni mukaan kirjaa voivat lukea niin nakinpopsijat kuin vegepennutkin vailla syyllistämistä. Saattaisipa olla sopiva lisä omaankin hyllyyn, kun kuopuksen kanssa ei ole vielä ruokavääntöjä käyty ja oli niiden lopputulema mikä tahansa, olisi hyvä pystyä selittämään. Lisäksi olen aika vakuuttunut, että tämäntapainen tieto ja kasvatus on enenevissä määrin tarpeellista.

En hommannut rihkamaa enkä askartelusälää, sori maailma ja sori pälättävä pikku kummityttöni. Täti iski.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Puutarhakarkulaisia bongaamassa

Seuraa älä kokeile tätä kotona -postaus, nimittäin puutarhakasvien levittämistä luontoon.

Kävin tänään kamuni opastamalla puutarhakarkulaiskierroksella ns. paremman väen alueella eli muhkeiden omakotitalojen liepeillä sijaitsevilla metsäkaitaleilla. Olinkin virittäytynyt tunnelmaan kiskomalla omasta lähiympäristöstä läjittäin jättipalsamia (jos tämä pinkki paholainen on jollekin vielä tuntematon niin ei hätää, kuva tulossa) nyt, kun ne eivät vielä siemennä. Kukinnot antavat hyvän kokonaiskuvan levinneisyydestä. Tässä lähellä näky on jotakuinkin järkyttävä.

Puutarhakasvithan ovat ihania, mutta ne eivät kuulu metsään. Pihojansa puunaavat kotitarhurit eivät välttämättä tule ajatelleeksi, mitä seurauksia pikku "kompostoinnista" on luonnonkasveille. Seuraa pieni lähiökierros.

Tässä kukkivaa akileijaa. En panisi pahakseni, jos akileija viihtyisi omassa pihassani, mutta ei se oikein viihdy (en ole tarjonnut erityisen houkuttelevia olosuhteita sille). Joutumaalla se näyttää sen sijaan voivan oikein mainiosti.


Tässäpä jonkun Pertti Puutarhurin näppärä ratkaisu sille, miten pensasaitojen leikkuujätteestä pääsee näpsäkästi eroon ilman kaatopaikalle kaasuttelua. Pahoittelen kuvien laatua, sataa lottuutti ja itse asiassa ukkostikin.


Tässä tatarilmentymää.


Humala kohoaa kohti korkeuksia.


Maahumalaa suikersi alueella joka puolella. Pidän siitä omassa pihassani mutta metsiköissä näky oli häiritsevä.


Tuoksuvatukkakin kuuluu mieluummin hoidettuihin pihoihin.


Tässä dumppauskasassa kasvoi kultatyräkkiä ja jalopähkämöä. Mulla on jalopähkämöä omassakin pihassa ja se on hallittuna oikein kiva maatiaisperenna, omani on mummon peruja. Tässä olisikin jollekulle kivaa alkua.


Tiarella-mansikka-sekoitus. Tämäkään ei olisi hassumpi kotipihassa.


Polku jonka varrella kasvaa...villejä lupiineja. Lupiini on kyllä aika ihastuttava. Jos sitä kasvaisi lähialueellani, keräisin varmasti sitä maljakkoon. Toisaalta onneksi se ei ole levinnyt lähimaastooni.


Kurotteleva kanukka.


Tässä oma henkilökohtainen inhokkini, koska en pidä tuoksustakaan. Toisaalta tätä on aika kiva hävittää, kun ei vaadi juuriston kaivamista tai muutakaan järeämpää vaan tämä mehukas kasvi oikein massahtaa irti hyvinkin helposti.

Kuulin tänään, että tämä olisi syötävää herkkua ja siemenet ovat kuulemma erittäin maukkaita ja kukat myös. Kasvi on kokonaisuudessaan syötävä, eli siitä vaan hortoilemaan!


Jos vieraslajit kiinnostaa, niistä voi lukea tai esiintymistä ilmoittaa esimerkiksi täällä. Ja pienenä tietoiskuna tähän loppuun, vieraslajien levittämisen luontoon kieltää luonnonsuojelulaki, joten eipä anneta karkulaisten päästä riehaantumaan.


Ruokafilosofiaa

Eilen lapset saivat yllärikutsun sukulaisiin ja häipyivät kuin flatus aavikolle. Kyseisen tyyppinen tapahtumaketju herättää yleensä levotonta säntäilyä perheen huoltajissa: mitä nyt, mitä nyt? Yleensä ohjelmaan kuuluu ainakin syöminen siinä määrin, että syö liikaa ja tulee vähän huono olo, hyvällä tavalla. Sellainen tota dekadentti. Toiseksi pitää keksiä jotain, mitä ei voi tehdä, kun kotona on hulinaa. Tällä kertaa se oli pyöräreissu.

Palaan ruokaan. Tällä kertaa halusimme syödä kotona, sillä Dexterin seiskakautta oli Netflixissä jäljellä neljä jaksoa eli juuri sopiva päivittäinen aikuisen television katsomisaika. Eksoottiseen (telkkaria! kuudelta päivällä!) visiooni sisältyi Ben & Jerry's Cinnamon Bun -maun kokeilu. Siispä kauppaan.

Mitäpä sitä kiertelemään: ostokset maksoivat 49 euroa! Vaikka kyseessä oli vain kahden ihmisen pikku iltapala!

Lähden purkamaan vyyhtiä. Halusimme salaattia ja tuli ehkä hankittua hieman kalliita raaka-aineita siihen: vuohenjuustoa, casheweita, hunajaa ja aurinkokuivattua tomaattia, kotoa jo löytyvien kasvisten lisäksi. Puoliso hamusi ensimmäisenä eleenään kaupassa jonkun kuplajuoman ja eteni sitten määrätietoisesti juustohyllylle vain palatakseen pian Kappeli-pala kädessään. Varsinainen pommi oli kuitenkin empimiseni ns. Benkku-osastolla: en ollut maistanut suklaakeksimakuakaan. Entä jos Cinnamon Bun olisikin pettymys? Vapaudestaan huumautuneena puolison mielestä oli mainio idea hankkia molempia makuja ja syödä molemmista puolet. Näin toimimme.

Pääsen varsinaiseen asiaani: ihminen ei voi käyttää jokaiseen ateriaansa 49 euroa. Ainakaan tässä yhteiskuntaluokassa. Näin se vaan menee. Siksi palautan itseni maanpinnalle ja aion läpsäistä itseäni joka kerta, kun joku loihtii eksoottisista, tuoreista raaka-aineista jotain tajuntaaräjäyttävää etnopläjäystä (ehkei näillä naistenlehtien kokeilla ole myöskään makutuomareita, jotka ruokaa maistettuaan kyseenalaistaisivat: "mikset joskus voi tehdä mun makuista ruokaa? sellaista, joka ei oo pahaa"). Lopeta kademielisyys ja annoskateus! Ruoka on nimittäin kallista. Olen ruukannut iloitella tuoreilla raaka-aineilla ainakin kesäisin, kun olen itse kasvattanut, mutta nyt kasvimaallani kasvaa tämän monsuunikauden seurauksena suokasveja. Valehtelematta. Lausuisin sukuelimen nimen, ellei se olisi sopimatonta. Olen kasvimaalla lausunut useita kertoja, mielestäni sopii tilanteeseen. Symppaan ja komppaan Suomen viljelijöitä.

Niinpä: ei, en ole superkokki, ruokani ei räjäytä tajuntaa. Mutta olen mielestäni melko hyvä emäntä. Katson kaappiin, havaitsen siellä viime kesän purjehduksilta jäänyttä amerikkalaispannukakkutaikinajauhoa ja vaahtokarkkeja ja teen niistä whoopieseja. Teen ruisjauhosta ja puolukoista puuroa. Nakkaan nahistuneen paprikan linssikastikkeen sekaan. Ja no, joskus teen mössöjä jotka eivät kanna nimeä eivätkä sitä välttämättä ansaitsekaan. Syötävää silti.

Haen kunnian palautusta meille emännille!

Päätän reseptiin, jonka olen ottanut kokeiluun Trendi-lehdestä. (Trendi on pyrkimykseni tasapainottaa vakavuuttani. Plärään sitä mielellään ja etsin sensaatioartikkeleja. Voisi se huonompikin lehti olla!)

Ruoan nimi on

PATAMÖSSÖ

Ideana on tuupata pataan kaikki kasvikset ja paputölkit sun muut, joita kaapissa kiertelee. Sopivia ovat niin kesäkurpitsat, munakoisot, erinäiset pavut, pinaatit, mangoldit, sipulit, valkosipulit, sellerit, porkkanat, paprikat, jiiäneejiiäneejiiänee. Jonkinlainen tomaattipohja kannattaa tehdä, oli se sitten tuoreista (harkinnan arvoista näin kesällä) tai tölkkitomaateista.

Salaisina ainesosina on
3 rkl punaista currytahnaa ynnä
köntsä (esim. puolikas lohko) fetaa.

Ensiksi mainittu laitetaan sekaan jo alussa, toiseksi mainittu lisätään lopussa. Näitä kaikkia ainesosia on haudutettu padassa (kätevää jos saman voi lykätä uuniin, mutta käy myös niin että tekee soosin ensin ja siirtää sitten uunivuokaan). Reseptin mukaan tulee myös teelusikallinen jeeraa ja chilijauhetta, eivät pahentaneet. Sitten tuleekin yllätysmomentti: pannaan (kaupan valmis) lehtitaikinakansi päälle. Voidellaan munalla. Sitten uuniin n. parikytä minsaa 200 asteeseen.

Tässäpä pointit: pataan uppoaa mitä vaan sesonki tai jääkaappi tarjoaa. Proteiinia saa helposti sekaan vaikka purkilla kikherneitä. Currytahna ja feta luovat kivan maun ja koska fetaa voi käyttää vielä toiseen ruokaan, samoin tahnaa jää, ei yksittäisen aterian hinta kohoa pilviin. Lehtitaikinastakin jää yli, jos ostaa sellaisen laskostetun.

Mulla ei oo kuvaa, koska kannesta tuli niin ruma ja ruoasta niin hyvä, että söimme sen heti (paitsi pitsa-pasta-tortilla -fani, joka tökki kikherneitään pitkän tovin). Aion varata pakastimeen lehtitaikinaa kansia varten, jotta ruoka onnistuu spontaanisti. Sinänsähän tämä vaatii hieman kiireettömyyttä ja ehkä jotain muuta uunissa valmistettavaa, vaikka pannarin, kun kerran uunia lämmitetään, ja sellaisia asioitahan me emännät ajattelemme.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Upcycling

Reilu viikko poissa eetteristä ja heti tekisi mieli hönkäistä kaikki mahdolliset asiat, esimerkiksi mulla on pari hyvää reseptiä mielessä. Mutta ehei, olen suunnitelmallinen bloggari, joka tätäkin postausta on pohtinut etukäteen ainakin minuutin, joten ei liikaa makiaa mahan täydeltä, öhö-öhö.

Otetaan puuhastelut pois alta ja siirrytään sitten muihin jorinoihin.

Otin itseäni niskasta kiinni ja muokkasin parista vanhasta vaatteestani tyttärelle kouluvaatetta Ottobre-lehden Peplum-mallilla (1/15). Olin nähnyt useita toteutuksia kaavasta ja pakko todeta, että tosi näpsäkkä malli: käy juuri hyvin koululaisen tarpeisiin eli niin housujen, hameiden kuin leggareidenkin kanssa. Kaavaa on tosin vain kokoon 134 saakka mutta helpohkosti sitä varmaan muokkaisi, nämä siis kyseisessä koossa.

Ensimmäinen upcycling-kokeilu on raskausvaatteeni kuopuksen odotusajalta lähes viiden vuoden takaa. Kangas on materiaaliltaan varsinaista keinokuitujen sukurutsaa enkä tiedä, miten olen harhautunut tämän tunikan hankkimaan, ehkä huippukivojen yksityiskohtien ja ääriepäviehättävän raskausfiilikseni vuoksi. Nyt on näyttää vain etupuolen yksityiskohdat, kun en sitten tajunnut ottaa takapuolelta kuvaa. Selkäpuolella on nättejä rusetteja ja halkio.

Keinokuitujen äpärälapsessa on se etu, että matsku on pysynyt hyvänä ja varsinkin, kun kaavassa on poikkileikkaus, kangas laskeutuu kauniisti.


Tässä näkyy kaavan malli hieman paremmin (ellei sitten paidan silittämättömyys ole saanut kyynelten partaalle). Tämän kankaan leikoin itselle tehdystä paidasta, joka jäi vähälle käytölle. Tyttö oli kankaasta oikein mielissään, joten nappiin meni.


Pioni on vasta avautumassa.


Rohtosormustinkukka on i-ha-na!




Yritin ottaa kuvan keijunkukassa pörräävästä kimalaisesta, mutta se lähti juuri matkaan!


Etupihalla – jonne huolin keltaista ja oranssia – on pientä kukintaa. Olen unohtanut, mikä kullero kyseessä, ehkäpä kesäkullero.


Tämä kurjenpolvikaunokainen on Savon tyttöjä, kotoisin mummoni vai olikohan pappani kotitilalta.


Alkukesän etupihan tulppaaniöverit ovat muuttuneet vihreäksi massaksi. Pitää vähän miettiä, saisiko tätä varjoisaa luiskaa piristettyä jollain värillä vai olenko tyytyväinen tähän vihreyteen.


Pihaan on ilmaantunut myös potkumopon parkkiruutu.


Sisällä viihtyjiäkin on.



Olen pohdiskellut vuoden kiertoa. Sitä, kuinka vuoden kulumiseen havahtuu mansikoita pakkaseen laittaessa. Kuinka seuraavat mustikat, sienet, kuinka ajatukset alkavat taas aherrella hiljalleen työasioissa.

Kokemus monistuu, eri kodeissa tehdään samaa. Pestään ehkä matot. Sulatetaan pakastin. Järjestellään vaatekaapit, mietitään, mitä tarvitaan tulevan lukukauden alkuun. Monistuu loputtomasti samaa.

Kun sitten elämä on oikeastaan samanlaisuuden sekakuoroa, samantyyppisiä ajatuksia, samankaltaisia ikäkriisejä ja elämänvaiheita, mistä erillisyyden kokemus saa alkunsa? Toisin sanoin, mistä itseys alkaa ja mihin se loppuu, kun kaikki on samantyyppistä toiston virtaa, toistuvia ruokailuja, toistuvia nukkumaanmenoja, toistuvia heräämisiä?

Näiden rakenteiden, näiden lavasteiden lomassa kulkee erillisyyteni kudelma, se jokin ulkopuolisuuden tihentymä, perimmäinen olemus. Se estelee jo olemista blogissa. Se elelee vain pienissä kohtaamisissa joidenkin kanssa, pienissä keskustelunpätkissä, pienissä eleissä ja ilmeissä.

Se on aika huvittava juttu, koska elämä on nämä mansikanlaitot, nämä lavasteet, nämä rakenteet, nämä ruoanlaitot, nämä nukkumaanmenot.  Nämä ihmiset, joiden kanssa asun, ihmiset, joiden kanssa herään. Tämä paketti. Ja silti se pieni perimmäinen olemus, se jokin ihan muu.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Ajopuuna

Loma on, ja ajelehdin ajopuuna. Suuret suunnitelmat odottavat toteutumistaan, suuritöinen tilkkutyö retkottaa viimeistelemättömänä olohuoneen pöydällä. Jos jotakin ehtii aikoa, tulee jostain suunnitelmia, visiittejä, muutoksia, ohjelmata.

Tavallaan ajelehtiminen on hyvä, unohtuu kurinalaisuus. Tavallaan taas, niin, hallinta, tuo kiva tunne. Ei ole hirveästi sitä.

Jos minä retkotan puolitietoisena läpi lomapäivieni, niin retkottaa kyllä pihakin. Kaikki on älyttömän vihreää mutta aika ylikasvanutta. Kukinnot ovat enimmäkseen pilkahduksia kaiken valtavan vihreyden keskellä.

Töyhtöangervoaika on pölyttäjille villiä bileaikaa.


Ja vaikka itse sanonkin, mun hieman laonnut kamtsatkantöyhtöangervoni on aika hyvä paardipaikka. Etualalla näkyy uutta kukkapenkkiä, joka hieman vielä hakee näyttävyyttään, mutta on hyvin tuuheutunut.


Tarhaillakko, simppeli ja houkuttelevan tuoksuinen.


Keijunkukkaa, sinikuunliljaa, tarhaillakkoa ja rohtosormustinkukkaa kepeässä sekamelskassa.


Isotähtiputki on hyvin soma mutta aika vaatimaton.


Kesällä tuntuu muutenkin, että valloillaan on toisenlainen minuus, sen ajelehtivan epäminuuden, epäolevaisuuden lisäksi sellainen jännän feminiininen, joka kestovaippoja hävittäessään (olivat niin loppuunajettuja, että päätyivät pyöränrassaukseen) tunsi pientä haikeutta ja joka mielellään lähinnä pallerehtisi kotosalla pikku kotiaskareiden parissa. (No, okei, osa kotikissahalukkuudesta johtunee ihan vain lukuvuoden aikana kerätystä koomasta.) Tilkkutyön loppuunsaattamista suurempia kunnianhimoja ei tunnu ihmeemmin olevan. Aivot ovat korvasta valuvaa magmaa.

Tiedän kokemuksesta, kuinka äidillisen ja lämpimän emon ja kylmemmän, maskuliinisen tekijän kohtaaminen samoissa nahoissa aiheuttaa kesäloman loputtua jälleen pienen puhurin. Ja kotiarjen ja työn ja kaiken muun arjen häsäyksen yhdistäminen käy jälleen mahdottomaksi. Jään odottamaan vinkkejä superäideiltä. Tai superihmisiltä, kun ei tämä vanhemmuuskysymyskään oikein ole. 

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Helmi B -mekko

Yllättäen ja pyytämättä mulle liikeni pari yötä tyhjässä talossa kissan kanssa. Nukuttiin rapiat 9 tuntia yössä molempina öinä ja oleiltiin laiskasti kotitöiden ja muun sellaisen parissa. Kaistani ei ollut tiukilla kertaakaan. Saako sanoa, että oli mukavaa? No oli, mutta mukavaa on sekin, ettei talo ole enää tyhjänä.

Sain ommeltua jotain astetta ajatusta vaativampaakin eli synttärimekon tyttärelle. Kaava on Mekkotehdas aikuisille -kirjasta Helmi B. Ovelana bitchinä otin A:sta polvekenauhaidiksen ja ompelin tuota ns. ric racia rintamukseen. Kangas on kauan sitten Eurokankaan palalaarista lonehdittua lirua, luultavasti viskoosia.


Sepä onkin viskoosin eduksi mainittava, että suhteellisen ympäristöystävällisyytensä lisäksi se sopii niin somasti tällaisiin mekkosiin, sillä se laskeutuu niin somasti.

Tuon nauhan olen solminut muuten vain koristeeksi, saa nähdä, ompelenko sen kiinni mekkoon tai jätänkö sidottavaksi tai annanko olla ilman.


Ötökköhotellissa on ollut aika hiljaista (sitä oheisessa kuvassa kurkitaan), mutta ainakin siilien suun mäiskeestä olen saanut sen kuvan, että ötököitä riittää. Tosin äsken pihalle kurkatessani siilisaldo jäi nollaksi. Pitäisikö olla huolissaan.


Lähdenpä tästä kastamaan kielenkärkeäni panimotuotteisiin.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kaikkea liikaa

Jo kankaan ilmestyessä ihastuin Marimekon Tilkkutäkki-kankaaseen, jonka on suunnitellut Maija Louekari. Harkitsin jopa kankaasta tehdyn tyynyn ostoa, vaikka sen hinta oli jotain melko perus-Marimekko-järkkyä. En kuitenkaan tykännyt tyynyn limenvihreästä kääntöpuolesta enkä siihen ommelluista tikkauksista, joten haaveilu jäi sikseen.

Keväällä kävin yhdellä useista työreissuistani Herttoniemen myymälässä ja bongasin Tilkkutäkki-kangasta alelaarista 15 erkin hintaan. Hypistelin palaa ja myyjä käveli ohi ja totesi, että ai sulla kävi tsäkä, just laitoin palan meidän esittelykankaista siihen! En tiedä oliko mulla tuuria vai ei, kaikki on suhteellista.

Teen aikahypyn ajassa eteenpäin tähän päivään, kun sain tehtyä kankaasta pari tyynyä. Ne saavat etsiskellä hetken sopivaa paikkaa, mutta hengailevat nyt toistaiseksi kuvien demonstroimissa paikoissa. Värejä, suuntia ja yksinkertaisesti kaikkea on tässä kankaassa liikaa. Mietin tätä ja ihan melkein liikutuin – metafora elämälleni!


Oli kaikkea liikaa tai ei, pidän kankaasta.


Lopuksi teen vielä kulutuspohdintapläjäyksen. Olen ennenkin kesälomalla tehnyt päivityksiä vaatekaappiini ja muutenkin kaikkeen, mikä nyt onkaan päivitystä kaivannut tai minkä olen kuvitellut sellaista kaipaavan. Akuuttia pulaa tuppasi olemaan sukkahousupuolella. No, tiedän kokemuksesta, erittäin vannoutuneena mekkonaisena sen, että sukkahousut ovat laadultaan onnettomia. Kaikkein hirveimpiä ovat hiostavat halpissukkahousut, jotka luovat pöksyihin elmukelmumaisen tunnelman. Sen sijaan Wolford, tuo sukkahousujen Rolls Royce, on ollut pettämätön sijoitus. Ostin kerran ohuet juhlasukkahousut ja ne lahosivat aika vasta – puolentoista vuoden käytön jälkeen.

Nyt satsasin 73 euroa kolmeen pariin sukkahousuja. Tuntuipa hurjalta. Mutta eilen illalla kävin ihmisten ilmoilla ja hilasin jalkaani yhdet. Ooh! Tuntui kuin jalkojani olisi sivelty sametilla!

Mainospuheen päätös on: kun ostat sukkahousut, osta Wolfordit. Tai jos tiedät yhtä hyvät ja edukkaammat, kerro mullekin. Wolford for the win.


perjantai 3. heinäkuuta 2015

"Yksi ja kaksi ja kolme pientä siiliä..."

Hiippailin tänään pihalla katselemassa, mitä uutta ja vanhaa nähtävää sieltä löytyykään.

Kuului ihme rapinaa.


Olin jo edellisenä päivänä huomannut, että pihalla ruokailee siilinpoikanen. Mutta enpä tiennytkään, että niitä on...1...2...3!


Ne ovat vielä hieman hontelon oloisia, mutta ruoka maistuu. En ole ruokkinut niitä kun ajattelen, että paras, että oppivat syömään eivätkä totu minuun ja ihan pähkinöiksi menneeseen tyttäreeni liikaa. Mutta jos kesä tekee ihmeellisen käänteen ja tuo mukanaan kuivan kauden ja ruokkimistarpeen, silloin käyn kissanraksupussilla ja tuon myös vettä.

Mopo hieman keulii, mutta jos porukka viihtyy pihalla, voisi syksyllä rakentaa pesänkin.


Ns. Siili-alert tosin on muuttanut pihanhuoltotilannetta niin, että joutuu varomaan jokaista askelta, ettei jalan alle jää piikkipalloksi pingahtanut vauva. Tässä hieman mittakaavaa särkyneensydämen alba-lajikkeen vieressä. Otus on nyrkin kokoinen.


Sainpa hieman puolustuspuhetta aavistuksen viidakkomaiselle pihalleni. En nimittäin ole suuremmin sliipatun ystävä vaan tykkään hallitusta rehotuksesta. Sellainen piha on myös otusystävällinen ja tämänpäiväinen on siitä ilahduttava todiste.

Tässä siemenestä kasvatettu punapäivänkakkara avautumassa kohti aurinkoa.


Mulla kävi kaiken sotkun keskellä vieraitakin tänään. Olisinhan voinut järjestellä paikkojakin vaikka, mutta sain mahdollisuuden mennä kasvimaalle ja tota myönnän, että mulla on sitä nykyään kahden aarin verran...Ja voi olla, että se näkyy myös siivoamisessa niin kuin mikä tahansa muukin, koska meillä ei vaan koskaan pysy hyvä siivo!

Yksi asia pääsi yllättämään: vieraat kommentoivat, että meillä on paljon leluja. Olisin osannut ajatella että sotkua joo, mutta että lelujakin? Me ei edes koskaan, siis oikeasti koskaan osteta leluja!

Tuli taas tavarakrapula. Ja ruvettiin miettimään, pitäisikö ostaa kerran kuukaudessa siivouspalvelua. Voi kun osaisi ajatella että noh, oon vaan vähän boheemi, mutta kyllä on taas sellanen fiilis että oon epäorganisoitunut epäkelpo. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...