tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden vaihtumista odotellessa

Kylläpäs odottelenkin päiväkahvia.

Ja katselen lumisadetta, vihdoin. Tuollaista isohiutaleista räntää ehkä ennemmin, mutta pakkasen puolella ollaan. Ihmeellistä, kun maasta puskee sipulikukan hiippaa, niin ja jouluruusu on kukassa ulkona.

Kotona oleminen alkaa jo muuttua jälkikasvulle tiuskimiseksi, vaikka eilen kävin tyttöjen illassakin. Sehän se lomassa kivaa on, tekee lopulta jo mieli työn ääreen. Hmm. Mitähän latteuksia tässä ehtisi vielä tälle vuotta ilmaista.

No uudenvuodenlupauksia ainakin. Minähän rakastan ruokaa, mutta en ole saanut sen laittamisesta nautintoa aikoihin. Siksipä lupaukseni numero 1 onkin


  • opettelen kerran kuussa laittamaan jotain uutta ruokaa
Siinäpä tavoitetta raportoitavaksi asti. Tammikuun haasteeni liittyy maustamiseen ja keittoon, mutta siitäpä sitten myöhemmin. Ja ruoanlaitto voi olla myös leivontaa, koska se on lasten kanssa helpompaa kuin uuden ruokareseptin kokeilu.

Lisäksi yritän puuhasteluissani seuraavaa:

  • ajattelen yhä enemmän käytännöllisyyttä ja säädän yhä enemmän, jotta voin hyödyntää niitä tarvikkeita, mitä itseltä tai vaikka kavereilta löytyy sen sijaan, että ostan uusia
Ompelusten puolella voisin kokeilla seuraavaa:

  • ompelen koululaisen vaatteita
No en ton enempiä uskalla luvata. Tässähän tätä jo on eli ei muuta kuin sokka irti ja levikset repee.





lauantai 28. joulukuuta 2013

Nukketalon tuunaus osa 1

Jo hyvän tovin olen etsiskellyt sopivaa pahvilaatikkoa nukketalon tekoa varten, mutta sopivaa ei ole tullut vastaan. Päädyin sitten satsaamaan vitosen hyllyyn, jonka löysin kierrätyskeskuksesta. En uskaltanut jättää sitä sinne, koska kooltaan se tuntui juuri sopivalta ja ehkä olin kyllästynyt etsimään. (Edit: Ajatusteni katkeilemisesta kertoo hyvin se, kuinka käytän kappaleessa kolme kertaa ilmaisua "sopiva". No, kai se tuntui sopivalta.)

Nyt on joululoma ja vaikka saan alituiseen muistutuksia siitä, kuinka lepo ja ei minkään tekeminen taitaa olla todella tarpeen (vauvadementia on jo ohi, mutta onko tämä jotain kestomallia?), olen alkanut hiljalleen aktivoitua. Eilen laitoin akvaariota kuntoon ja tänään valmistelin nukketalon tuunausta.

Esittelen tässä lähtökohdat:

Hylly, sen päällä erinäistä remonteista ja aikaisemmista tuunauksista jääneitä maalijämiä, liimaa, maalipesuainetta. Ylähyllyn paperikassissa on ystävän joululahja mulle, Bilteman sytykkeitä. Katsotaanpas, mitä niistä saan aikaan!



Olen sisustusasioissa aika turhamainen ja tästäkään hyllystä en olisi vitostakaan maksanut, esimerkkinä varsin ruma reikä. Sattui vain niin, että tämä on tähän tarkoitukseen mitä sopivin.

Tapettiasioita vielä hieman pähkäilen, eräs kavereistani on lupaillut mulle yhtä kellertävää tapettiaan ja tässä olisi yksi Josef Frankin tapetti, jota on täällä kotona käytössä jo ihmisen kokoon sopivana.


Sen verran tätä on jo tuunattu, että hyllyn alla on rullat. Nämä ostin Clasulta, kun en kerralla löytänyt kaveriporukasta neljää samankokoista.


On muuten huvittavaa, kuinka hetken levättyään alkaa tomerasti suunnitella parempaa huomista, niin kuin vaikka että näin meillä opitaan järjestyksenpitoon tai näin vältetään mielensisäistä kaaosta. Hah hah. Kunhan arki pyörähtää käyntiin, niin pyörähtävät myös aivot ja sisuskalutkin, ja hallinta on jälleen mennyttä. Ja niin taas purjehditaan myrskyssä seuraava vuosi.

Mutta katsotaanpas silti, kuinka käy miehen esittämälle ajatukselle: ensi vuonna ollaan vielä hipimpiä. Kiire on suuri hippeyden vihollinen, mutta toisaalta kiire on usein itse aiheutettua, niin kuin Hesarissa olleeseen yksityisautoilujuttuun liittyenkin on moni todennut. Itsekin olen huomannut, että nyt kun on ollut auto joulukuun alusta saakka käytössä, on menoakin ollut ja koko ajan on saanut olla sullomassa porukkaa hörhöttävän Volvon sisään. Loman jälkeen auto saakin jatkaa talviunta.

Pakko lopettaa, syliini sulloutui pienikokoinen mieshenkilö (joka vaikuttaa melko lailla olennaisesti kaistani tukkeutumiseen).

lauantai 21. joulukuuta 2013

Jouluvalmisteluja

Olenkin jo kirjoittanut siitä, kuinka en kuulu jouluihmisiin. Sain illan päälle nuhaniiskutuksen säestämän kiukkukohtauksen ja siitä rauhoituttuani otin muutaman joulukuvan. Jotenkin siitä tulikin hyvä mieli, ihan tervetullutta. On ollut niin vuoristorataa: isoja tapahtumia, työmatkoja, pitkiä päiviä, häätkin. Suuria tunteita, joiden rinnalla kalpenee tällainen flunssainen yksinäinen lauantai-ilta. Jotenkin se sitten kostautuu, vuoristorata siis.

Kummilapset on muistettu, hoitotädit myös, Lastensairaalaan lahjoitettu, paketit paketoitu. Siivousta edessä, kauppareissu käymättä. Yhtään lahjaa en tehnyt itse, en fiilistellyt joulukorttien kirjoittamisen äärellä. Voisihan sitä hokea, että joulu tulee laittamattakin tai että ole iloinen siitä, mitä sinulla on, mutta hei -- suuret odotukset sijoitettuna vuoden loppuun, karvaaseen loppurypistykseen. Ylimääräistä puuhaa vuodenaikana, jolloin ei muutenkaan jaksaisi mitään. En jotenkin kaipaisi tuplasyyllisyyttä tästä, että olen kauhean väsynyt ja vähän ilotonkin.

Tyhmä en sentään ole, olen puikahtanut jo peittoihin. Uni auttaa tällaisiin jutskiin. Siispä toivotan kunkin lomalle oikein hyvää unta!










tiistai 10. joulukuuta 2013

Zen alku vuodelle

Otsikkoon viitaten, ei ole zeniä näkynyt täällä suunnalla, mutta jos sitä alkuvuoteen saisi. Kalenteri tyhjenee kummasti alkuvuodesta täyttyäkseen todennäköisesti jälleen sitten, kun väki aktivoituu lomiltaan.

Osasyy siihen, miksen ole jouluihminen, liittynee paineisiin ja puuhan määrään. Kun arki on kaahottamista, on vaikeaa saada elämyksiä tunnelmoinnista. Ei tule paljon tunnelmoitua.

Puolisko harrastaa kuukausia tai kvartaaleja eri teemoilla, esimerkiksi tipattomia, vegaanieväisiä tai vastaavia. Seuraavaksi tavoitteeksi muotoutui zen.

Hieman epämääräiseksi se vielä osiltaan jäi, mutta aikaahan on vielä ennen tammikuun ensimmäistä. Mukaan tuli ainakin kaksi asiaa:

* Tavaroiden vähentäminen. Tavoitteeksi asettui 70 tavaraa joko kuukaudessa tai kvartaalissa, en muista kummin. Hävittämiseen liittyy vastuullisuus eli roskiin vain sellaista, josta ei enää mitään keksi, eli oikotietä "onneen" ei ole.

* Tietokoneajan vähentäminen.

* Siisteyden ylläpito. Tähän osaan jo valmiiksi kommentoida "yeah right".

Urheilu taisi olla myös listoilla, mutta se kuuluu muutenkin elämään aina, paitsi vammojen sattuessa. Yritin vihjailla myös unen tärkeydestä, mutta sitä jäätiin ilmeisesti vielä hieman sulattelemaan.

Sopii vinkkailla lisää ideoita sisäisen rauhallisuuteen. Tavaroiden ja tietokoneajan vähentämistä pitäisi itselläkin kokeilla...

Oliko tässä nyt jotain pointtia -- ei harmainta aavistusta. Nukun silmät auki sormet näppäimistöllä. Krooh.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Raketti!

Minähän olen viime aikoina vihkiytynyt pikkupoikien sielunelämään, joka kylläkin on itselleni ikuisiksi ajoiksi salaisuudeksi jäävä. Ei se mitään, yhden tapauksen perusteella tiedän, että raketit ovat kova sana, ylipäänsä kaikki liikkuva, ja teinpä siis tällaisen pienen raketin piakkoin 1-vuotiaan kummipoikani ajeltavaksi. Äitinsä toivoi pojalle synttärilahjaksi kalsareita ja ne tuntuivat niin leimeiltä, että piti vähän kalsonkien lisäksi panostaa.

Psiuuh! Meno on niin äkäinen, että punaiset leiskat käyvät raketin peräpäästä ja tähdet vaan sinkoilevat. Raketin sisällä on kissan kaulapannasta irronnut kulkunen.



Mustakuvioinen kangas Amy Butlerin Lark-kokoelman puuvillaa, kääntöpuolen tähti Michas Stoffeckeltä samoin kuin nauha. Sisällä vanua.

Niin minä viikonloppuna nurisin, että koneita ei ole ja kaikki on ankeaa mutta pääsinpä yllättämään tällä menopelillä, pah! Yritän pitäytyä itselleni annetussa lupauksessa, etten keksisi tuunata itse jotain ihan pikkasta jouluksi yhtään kellekään. Kyllä olisi siitä harmonia kaukana, sen sanon. Ei helkkyisi eikä välkkyisi. Pidetään tää tässä kulkusessa.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Vankiladraamaa ja neulontaa

Mulla ei ole vieläkään ompelukonetta, mutta sain sentään jotain valmiiksi: alpakkaisen ponchon. Lankana on teetee caacao ja se tuli ohjeen mukana, kun olin hetken jonkinlaisen käsityökirjakerhon jäsen. Siihen minut puolestaan houkutteli mukaansa ahneus, ja ahneus se on tässä viime aikoina mietityttänyt.

On nimittäin niin, että kotipuuhailun auvo valtasi minut kuin usko tai vankka elämänfilosofia silloin, kun odotin kuopustani. Sitä ennen olin toki puuhastellut yhtä lailla, mutta en maalannut puuhailuistani merkityksiä elämääni niin kuin kuopuksen myötä.

Nyt tuntuu kuin tuo harmonian hana olisi väännetty kiinni ja minut olisi jätetty yksin kylmään, jossa vallitsee ankaruus, vakavuus ja pimeys. Ei niin, että jotenkin halveksisin käsitöitä tai kodin tuunailuja, ehei. Vaan niin, että koen kaiken kovin turhaksi ja merkityksettömäksi.

Rehellisyyden nimissä, kyllä haluaisinkin olla kohtuullinen ihminen. Lukea hyvää kirjaa sen sijaan, että päivittäisin uutuuskankaan nettikauppasivua (kerran oli niinkin, ja mitäs nyt: olen jo kyllästynyt koko kankaaseen. Näin käy. Ilo ja tyydytys on perin usein hetkellistä.), jotten jää ilman.

Mutta niin, lohduttomalta tuntuu tällainen sisäinen ehdottomuus. Hankala tätä on ilmaistakaan. Maailma on sellainen paikka, että pahoille ajatuksille ja asioille on omat kiintiönsä. Niiden yli ei sovi mennä.

Kyllä sentään kierrätyskeskuksesta hain nukketalokaapin. Siitäpä lisää myöhemmin...sanoo hän, joka päivisin miettii murhia ja vissiin sitten iltaisin aikoo leikkiä nukeilla.

Otsikkooni viitaten, olen tyydyttänyt sisäistä tyhjyyttäni katsomalla telkkaria. Tämän ponchon valmiiksi saattamiseen meni kokonainen kausi Netflixin Orange is the New Black -sarjaa. Se onkin oikein hyvä sarja.

En kirjoita vielä joulusta. Olen epäjouluihminen. Mutta kyllä minä jonkinlaisen joulutontun sisältäni vielä ruoskin, katsotaanpa vain. Eilen oli olkkarin pöytä täynnä ihania pikkutyttöjä koristelemassa pipareita ja syömässä torttuja. Jotain siellä syvällä sisimmässä liikahti, kyllä vain. Kyllä tää tästä.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...