tiistai 29. joulukuuta 2015

Arkisia ankeuksia

Ensinnäkin, rykäistyäni blogilistani ihananimelät joulukuulumiset läpi todettakoon, että selvisin oikein hienosti omastani. Ei ollut kulutushysteriaa (itse sain tosin kaksikin lahjaa: rintaneulan ja "lahjakortin" kirpputorilla myytävään lasiesineeseen, oikein ruhtinaallista), ei liiemmälti hössötystäkään, ja esikoinen ei arvannut pukkia, muahahahahahhaha. (Pukki toi vain yhdet lahjat, muut sitten oli niiltä, ketkä olivat lahjat antaneetkin.) Siispä itselleni kymmenen pistettä ja papukaijamerkki tästä keskinkertaisesta suorituksesta.

Muutaman päivän työpaussi (jota perheeseen riehahtanut streptokokki A siivitti) on heti tuonut luovaa energiaa, joka ei tosin vielä ole muuttunut käytännön teoiksi.

Aion silti kokeilla uutta reseptiä ja jos se on hyvä, jaan sen, koska vaikuttaa hyvältä arkireseptiltä.

Oon tehnyt kaikenlaista tällaista, ei pahaa.



Kuvaajan läsnäolo leikkii piiraisiin kohdistuneessa kännykän mallisessa varjossa.


Vaahterasiirappikuorrutus näyttää ihan liialta, ihan liialta. Ja sitä syökin liikaa.


Sentään olen lukenut!


Mutta niin, potentiaaliselle puuhailuenergialleni kävi köpelösti, kun pitikin ruveta pusaamaan työhommaa. Että ei tästä puuhastelusta oikein mitään tule.

Mutta ei se haittaa, koska joulu ei ollut ikävä. Jes, joo ja jee!

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Sairastuvalla

Sairastuvallapa täällä. Ompelin keskeneräisen pyjaman valmiiksi nuorelle herralle, joka tykkää mustasta ja punaisesta (valitsi itse resorivalikoimasta suosikkinsa).

Kangas on Pehemiän possupussista ja sopii kissanystävälle.



Tässäpä punaiset komiat resorit.




sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Nuha-ajan puhdetoimintaa

Valmiiksi saatettu käsityö!!!

Lapset lähtivät eilen isovanhemmilleen kylään ja tarkoituksena oli tietenkin olla ahkera kodin raikkoaja, mutta tuhisinkin sohvannurkassa nuhaisena ja kudoin samalla keskeneräisen sukan loppuun. (Ja katsoin viisi jaksoa Dexterin viimeistä kautta putkeen.)

Olin jo pitkään haaveillut palkitsevani itseni sievällä sukkakuvalla, kunhan olen tehnyt sukkaparin valmiiksi, mutta ei siitä mitään tullutkaan. Voin kuvien yhteydessä silti kertoa, mitä olisin halunnut kuvata sen sijaan, mikä lopputulema olikaan.

Lanka on Arne & Carlos Regia 4-ply Design Line, käsittämätön nimi, miksi kukaan paiskaisi tuollaisella nimellä kivaa lankaa. Vai kuvaako se jotenkin langan hämärää identiteettiä, mene ja tiedä.

Värimaailma ei tässä langassa ole omaani mutta onpahan pirteä.

Tässä aiempi kuva, jossa toinen sukka on vielä tekeillä.


Tässä sen sijaan oli tarkoitus olla kirkkaat värit ja hangen hohdetta. Tarkoituksena ei ollut ottaa kuvaa pää alaspäin ja käyttää suoritukseen kaikkiaan 2,5 sekuntia. Tarkoituksena ei ollut myöskään stailata sukkia collegehousujen kanssa. Mutta meneväthän nämä näinkin.


Yritän saada rutistettua viimeisiä hommia ennen joululomaa mutta se sujuu just näin hyvin. Oikealla kasa on joskus ompelemani tilkkupeitto, jonka alla sijaitsen.



Tässä puolestaan kotityörintamalta. Vuorossa touhukas pyykkien lajittelu.


Viikonlopuissa nautin oikeasti niistä vähistä valoisista hetkistä, mitä kotona on.


lauantai 12. joulukuuta 2015

Oikea elämä syö hitaan elämäni

Tulinpa kurkkaamaan blogia salaa näin lauantaiaamupäivänä, kun muu jengi on ulkona ja itse olin tekemässä kotitöitä. Tuli uusi flunssa pian edellisen jälkeen ja ounastelen, että parempikin vastustuskyky voisi ehkä olla. Syytän joulunalusaikaa, vaikka ei mulla rehellisyyden nimissä mitään erityisen rankkaa pitäisi olla.

No. Ajatukseni oli, että vaikka kuinka haluaisi pitää erillään pilvihöttömaailman eli huolettoman blogimaailman, joka rentouttaa ja joka saa ajattelemaan kaikenlaista kivaa kuten nyt vaikka käsitöitä, niin se "oikea elämäni" syö valtavilla haukkauksilla kivaa höttöä. Yritin esimerkiksi selailla uusia blogeja jonkun toisen blogilistasta ja havaitsin, että siellä kaikenlaista hidasta elämää tavoitellaan ja oli monenmoista luonnontuotetta ja mindfulnessia tarjolla.

Mun "oikeassa elämässä" mindfulness ja mielenhallinta on nyt sitä, että jos en tapa ketään niin olen riittävän mindful. Jotenkin tuossa valossa kaikki mielen harjoitukset ovat kerrassaan kosmeettisia. Ja tämä ei tarkoita ettenkö tavoittelisi mielenrauhaa, kyllä! Nimenomaan haluaisin kaapia aivoistani kaikenlaisen kuonan ja levätä rauhoittavassa tyhjyydessä. Mutta sitä ei tapahdu.

Odotan jo lomalta sitä, että ehtisin tulla siihen tunteeseen, että aidosti haluan puuhastella. Mua ei jotenkin oma-aloitteisesti nyt huvita. Ja se on huono, koska puuhastelu laskisi kierroksia. Mutta jos tavoitteet ovat tappamisen välttämisessä.

Tämä on hankala selittää. En ole ajatellut laittaa ketään hengiltä. En tiedä kovin paljon kammottavampia asioita. Ehkä se tässä operoi vain kaikenlaisen muun ihmisyyttä edustavan symbolina.

Voin kertoa lopuksi, että yritin eilen kutoa sukkaa. Poistuttuani jälkikasvu oli jäänyt riehumaan ja toisella upposi minkä lie hypyn yhteydessä sukkapuikko selkään. Jotenkin tämä kiteyttää pyrkimykseni.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Black Friday -tunnustus Björnille

Bloginihan ei ole missään määrin kaupallinen ja kaupallisuus on itselleni muutenkin jonkinmoinen kirosana. Silti: on olemassa parempia ja huonompia tuotteita, ja tuotteitahan me silloin tällöin tarvitsemme. Mitä parempaa tuotetta suosittelee, voi mahdollisesti auttaa toista välttämään virhehankintoja.

Senpä vuoksi teenkin tämän Black Friday -hössötyksen (joka yllätti ainakin minut aivan housut kintuissa, mikä hemmetin Black Friday) tiimoilta kulutustunnustuksen. Olin nimittäin aivan viattomasti naamakirjassa (olen yrittänyt hieman palata sinne, mutta ei siitä tule oikein mitään), kun yhtäkkiä silmieni eteen lävähti siekailematon mainos: 30 prosentin ale vielä puoleenyöhön saakka.

Kaikista maailman alushousuista olen nimittäin vihkiytynyt Björn Borg -alushousujen fäniksi. En tiedä, miten Björn on miehenä saanut pohdittua niin mukavan mallin naisen pyllymuodoille, ja kuinka Björn jaksaakaan ommella naisten pikkuhousuja yökaudet läpeensä. Mutta kiitän Björniä, sillä Wolford-sukkahousuinnostukseni ohella olen havainnut, että myös alin vaatekerros on erinomaisen tärkeä mukavuuden kannalta.

Björn on mielestäni hieman itsekeskeinen käyttäessään kuminauhassa nimeään niin isolla, mutta toisaalta, jos minä tekisin pikkuhousuja, niin eipä se toisaalta ole hassumpi paikka omalle nimelle. En välttämättä vessapaperiin pukstaavejani painaisi, mutta lanteilla lepäillessäänhän Björn suorastaan leikittelee pikku pelillä, ja kenties Björn-pikkuhousuja käyttävien ajatukset harhailevatkin satunnaisesti Björnin mailaotteeseen.

Lisäksi minusta on hieman junttia pitää Björn-housuja. En tiedä miksi. Ehkä siksi, että Björn meinaa niin herkästi kurkistaa sepaluksen päältä, vaikkei tarkoittaisikaan. Mutta onhan eri asia, jos housuista kurkistaa Björn, kuin jos sieltä kurkistaisi string. Että olen antanut tämän asian levätä rauhassa. Olen antautunut Björnille.

Otetaan sitten vielä pienet kehut. Björn-housut ovat mielestäni melko kalliit, mutta ne eivät ajaudu pyllynposkien puristukseen. Kuminauha on miellyttävän paksuinen ja puuvilla hengittävä materiaali. Värit piristävät nenää puuteroidessa, ja pyykkien ripustaminenkin on melko mukavaa.

Enkä minä ole koskaan pitänyt ylläni niin mukavia alushousuja. Sen sijaan olen pilannut lukemattomia päiviä epämukavilla.

Että tämmöistä halusin tänään kertoa.


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

10 syytä vihata joulua

Kuten jotkut uskolliset lukijat tai minut reaalimaailmassa tuntevat saattavat tietääkin, en ole jouluihmisiä. Käsitelläkseni jokavuotista angstiani päätin listata joitakin seikkoja, jotka saavat jouluahdistuksen kumuloitumaan. Sen perimmäiset syyt ovat arvoitukselliset. Ymmärtänette, että tekstini tarkoituksena ei ole a) paheksua jouluihmisiä tai b) syyttää ketään tai mitään tekijää tai henkilöä joulukammostani. Mikään ei kuitenkaan poista yli 20-vuotista perinnettäni, joten ehkäpä tämä voi olla eräänlaista vertaistukea muille ei-jouluihmisille. Ja jos koet olevasi niin fakiiri että pystyisit antamaan vinkkejä joidenkin epäkohtien tahi asennevammojen kiertämiseen, niin mielellään! Otan kaikki vinkit vastaan.

1. Tavaravuoret syöksevät maailmanlopun tunnelmiin.

Jouluun liittyvät niin tavaran tyrkyttäminen, turhuuden torit kuin sitten myös lahjavuoret ja paperikääreet. Jotenkin ajaudun vuosittain aktiivisemmin maailmanloppua ajattelemaan.

Tänä vuonna olen yrittänyt tehdä kaksi parannusta: olen sopinut sukulaisten kanssa, ettemme anna toisillemme lahjoja. Poikkeuksena on puoliso, jolla on tapana antaa jotain käytännöllistä (viime vuonna sponsoriapua polkupyörän välttämättömään uusimiseen). Tässä on se miinuspuoli, ettei saa lahjoja, vaikka se olisi sinänsä kivaa. Minä pidän tavaroista. Ja muista huomionosoituksista. Mutta no.

Toinen konstini on yrittää metsästää käytettyinä joitakin lasten lahjatoiveita. Jotenkin se hieman helpottaa ajatuksellisesti, en tiedä miksi.

2. Joulu vie rahaa.

Siis ihan tuhottomasti. Jos joku keksii, miten ei, niin kertokaatten. Tänä vuonna hommaan lahjat siis kummilapsilleni, kuopuksen hoitajalle sekä puolisolleni. Osa lahjoista ovat aineettomia tai itse tehtyjä.

Tänä vuonna rahaa ei siis mene lahjoihin kovinkaan paljon. Mua ei sinänsä haittaisi lainkaan törsätä muihin, mutta kun mulla ei ole niin isot tulot että niillä saisi niin hienoja lahjoja ja niin monelle kuin haluaisin. Lisäksi joulunajan syömiset ja kulkemiskustannukset nostavat suurestikin budjettia.

3. Jouluna ei ole kontrollia ajankäytöstä.

Haluaisi ja pitäisi nähdä kaikkia sukulaisia, muttei tiedä milloin ja miten. Seuraa säätöä ja sählinkiä, mikä ei sinänsä ole kenenkään syy, mutta jotenkin vain stressaannun, kun en tiedä, missä olla ja milloin, ja joulunvietto ei sitten näytä oikein keneltäkään.

4. Olen kykenemätön täyttämään omia odotuksiani joulun valmistelun suhteen.

Jotenkin päässä aina naksahtaa ja haluaisin idylliä, jota maalaillaan naistenlehtiin. On väännetty jos jonkinlaista sörsseliä ja nautitaan kynttilänvalosta ja muista ihmisistä. Eivätkö nuo ihmiset ole viikkotolkulla vääntäneet joulua valmiiksi samalla, kun paketoivat vuoden viimeisiä hommia, jotta pääsevät viettämään joululoman, josta eivät sitten muista jälkikäteen mitään? Kyllä sitä on pettynyt jos/kun ei saa lähetettyä joulukortteja, tai jos ei nyt vaan jotenkin tunnu niin nautinnolliselta. Jouluvalmistelut sattuvat samaan ajankohtaan kuin monet työ- ja harrastuskiireet (tulisiko nyt kiittää polvivammaa, jonka vuoksi olen omien harrastusteni puolesta poissa pelistä.)

Haluaisin sen täydellisen joulun, mutta en tavoita sitä.

5. Joulu on kitschiä.

Siis miettikää: joululaulut, kaikki pakkopunaista, kulkusten kilinää, Coca Cola -pukki. Poikkeuksena paperitähdet, kynttilät ja jotkut ei-punaiset joulukoristeet.

6. Lasten odotukset jännittävät.

Joulu tuntuu olevan lapsille mieluisa juttu ja se että omasta mielestä joulu on anaalista, jotenkin se vain stressaa lisää.

7. Varsinainen joulun sanoma on unohtunut.

Vietetään siis mässäilyn ja kulutuksen superjuhlaa eikä oikein tiedetä, miksi.

8. Edelliseen liittyen, joulunaika lihottaa.

Myönnetään, että pikkujoulukaudella saattaa olla oma osuutensa. (En lainkaan inhoa pikkujouluja.)

9. Kasvissyöjän joulumenu on vähän ankea.

Ei jouluun kuulu yhtä lailla kasvisherkkuja kuin sekasyöjillä. Pidän kyllä suuresti lootista, juustovalikoimista ja koska syön kalaa, niin nekin ovat joulupöydässä maistuvia. Pidän myös äitini ja anoppini taikomista joulupöydistä, mutta istun niiden äärellä kuin jokin käenpoika, jonka olisi kuulunut itsenäistyä aikaa sitten. Olen varhaiskeski-ikäinen, joka ei itse laita jouluaan.

Ehkä tätäkin puolta voisi vähän miettiä.

10. Tuntuu että joulu on jokin vapaamuurarijuttu, vain tietyille.

Osa jengistä huokailee niin ihastuneesti joulunodotusta ja meikämandolino ei pääse kyseisen junan kyytiin. Laiturilla seison, orpopiru.

BONUSSEKTORI: Jotkut hölmöt alkavat puhua joulusta jo marraskuussa! *krhmn*

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Ovikranssi

Eipä täällä mitään. Tänään eksyin naapurin pihalle jälkikasvun perässä ja tulin puolivahingossa tehneeksi tämän ovikranssin. Naapuri katsoi tätä hieman säälien ja yritti lohduttaa, että tätähän voi parannella, mutta en suostu näkemään vikoja. Tämä on valmis.

Tänään oli myös joitakin hetkiä, kun tuntui siltä että olisi hereillä. Heti pimeän laskeuduttua alan hibernoida ja synkistyn. Se on marraskuu.


Siis että kukat kukkivat ja silleen.


sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Viestin otsikko on otsikko

Laitetaanpa puolelletoista lukijalleni jonkinlainen elonmerkki. Aloitan sen Siskonpeti-sketsin henkisellä leuhotuksella, kuinka kivan brunssin tein (ko. sketsissä äidit brassailevat piparkakkutaloilla). Kivuutta kompensoi huonolaatuinen kamerakännykkäkuva. Lisäjännitteenä kuvan reunassa näkyvä reisi, joka kuuluu eräälle strategiapeliä lattianrajassa pelaavalle. Kuvassa myös kantajalleen pieneksi käynyt muumipyjama.

Jatketaan Siskonpeti-linjalla siten, että oikealla oleva salaatti on sovellettu Safkaa!-kirjasta. Siinä on vegereseptejä. Kirjastosta lainasin. Salaatin suppilovahverot olen poiminut itse ja porkkanat tietenkin kasvattanut omin kätösin. Jatketaanpa juttua muihin aiheisiin, jotten ehdi tukehtua omaan ylivertaisuuteeni. Ehe ehe.


Olemme marraskuussa. En ole oikeastaan puuhastellut muuten kuin kutonut sukkaa. Sukan kutomisen lisäksi olen katsonut Paratiisihotellia. Olen vakuuttunut Paratiisihotellin monipuolisesta erinomaisuudesta.

Pimeyden koittaessa tuppaa lipsahtamaan myös kevyeen työnarkomaniaan. Ei jotenkin osaa iltaisin irtautua työajatuksista. Kädet ajautuvat läppäriä naputtelemaan. Ei ehkä hyvä, ei huonokaan. Valon aika on muuta riekkumista varten.

Kuljen fysioterapiassa ja jumppailen jalkaa. Mietin kaikenlaista syvää kuraa, joka ei sovi positiivisuutta henkivään muodikkaaseen lifestyleblogiini. Aivan hyvin olen toistaiseksi pimeydestä selvinnyt. Kun saisi joulunkin jotenkin lusittua.

Kyllä on myönteistä ettei ole liukasta. Tällä myönteisellä ajatuksella lähden suuntaamaan ensi viikkoon.

torstai 22. lokakuuta 2015

Kloriittikokeilu ja muuta polvivamma-ajanvietettä

Pengoin joskus Löytö-Palan laarista tällaista hailakansinistä lirutrikoota aikeenani tehdä kloriitilla värjätty kesämekko. Olin nähnyt makean mallin työreissulla Berliinissä, mekossa oli pidempi takaosa ja lyhyempi etuosa, ja sen väri oli tuollainen vaalea ja kaikki reunat olivat raakareunoilla. Mutta se mekko oli kesämekko ja niitä tulee niin vähän pidettyä (varsinkin viime kesänä!), joten päätin kokeilla jotain muuta.

Maanantaina kokeilin elämäni eka kertaa kaunista pitsistä peplumhelmaista puseroa. En ollut sitä tuolloin ostamassa, mutta ajattelin tekaista arkipaidan. Kotoa löytyi yksi ohje, joka ei näyttänyt optimaaliselta, mutta ajoi asiansa. (Kotilieden käsityölehti kirjastosta– en muista suorilta kaavaa, mutta koska muokkasin tätä ja esittäisin lisäksi omia ehdotuksia parempaan toteutukseen, liekö sillä niin väliä). Mitään simppeliä kangasta vaan ei ollut kotona – paitsi tämä.

Roiskin hieman kloriittia kankaalle ja sain siihen elävän pinnan. Itse asiassa tykkään elävästä pinnasta niin paljon, että taidan kokeilla toistekin! Ja tässä onkin hyvä vinkki sellaisille, jotka pitävät jotain yksiväristä kankaanrutalettaan ankeana. Eipä ole ankea enää käsittelyn jälkeen.

Tämän valkaisun tein suihkepullolla. Suojaukset ovat tietenkin paikallaan.



Tässä hieman mallia. Mielestäni jää peplumiksi aavistuksen laatikkomalliseksi, ja siksi suosisin kaavoitusta enemmän Ottobre-lehden lasten kaavan mukaisesti eli että helmaosio olisi pyöreämpi ja reunaa kohti levenevä. Tämä on rypytetty suorakulmio.



Mutta kuten tästä kuvasta näkee, liikkeessä malli muuttuu edukseen ja tekee vartalonmuotoja.


Viime aikojen kestoaiheeseeni yllätyspusseihin; tämä kuosikaksikko ei todellakaan ole mitään lemppareimpiani, mutta tästä tuli oikein hyvä pyjama. Ja pyjamanhan tulee olla laadukas ja miellyttävä, sillä siinä hengaillaan iso osa vuorokaudesta! Tyttö oli oikein tyytyväinen ja minä myös, eli pisteet yllätyspussille.


Voi hyvänen aika, miten ne venähtävät.


Ja toinen mielestäni sangen onnistunut ompelu samaisesta Pehemiän possupussista, tässä tunika Ottobren Bohemian-kaavalla äidilleni. En kyllä yhtään kysynyt, haluaisiko tällaista, mutta antaapa sitten eteenpäin, jos ei kelpaa. Minusta sopii hyvin villatakin kanssa pidettäväksi vaikka mustan housun kanssa.


Lopuksi vielä ikivanha Eurokankaan viskoosiliruinen palalaaririepu tehty Bohemian-kaavaa pidentämällä yöpaidaksi äidille. Veikkaisin, että viskoosi on ihana yöpaitamateriaali.

Ja minä sain jälleen riepuja vähemmäksi.

Toivottavasti tulevat käyttöön.


Voin kertoa kuluttaneeni polvivammaisena aikaa Tosi-TV:n parissa, sillä olen aivan koukuttunut Paratiisihotelliin. Musta on valtavan hienoa, niin viihteellistettyä kuin ohjelma onkin ja ehkä juuri siksi sillä oikea elämä on vähemmän viihteellistä, kuinka ihmismieli alkaa koodata ihan omaa sisältöään. Paratiisihotellissa näkee, kuinka suurin osa elää ihmeellisissä todellisuusvääristymissä – ja sitten ne harvat ottavat kaiken irti muista. Toki ihmisten tyhmyyskin on viihteellistetty leikkaamalla juuri ne ala-arvoisimmat klipit, mutta silti myös tyhmyyden ihastelu on hyvin viihdyttävää, siis mulle. Vaikka ei tyhmyys sinänsä ole mitenkään iloinen asia.

Oon yrittänyt tykätä Hottiksistakin, mutta äh, liikaa samojen inserttien toistoa ja niin vähän tapahtuu. Häiriintyneiltä kuulostavat kaverit jauhavat samaa ja hinkkaavat karvoja vartaloistaan. Jäänkin odottelemaan 70-luvun paluuta myös karvamuodissa. Oikeen että hottiksillakin tursuaisi korvatupsuja myöten.

Päätän raporttini.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

In Bed With Ehtoisa

Olipa kerran kiireinen viikko, jonka aikana kaikki kyllä sujui, mutta tietoisuudessa kohosi näkemys siitä, ettei nyt ole riittävästi lankoja omissa käsissä, tai että ainakin nuo langat ovat menneet solmuun.

Silti ei paukahtanutkaan pää – vaan polvi!

Nyt olen petipotilaana enkä vielä kauhean huolissani. Ortopedi katsoo jalan huomenna, kovempi kipu lienee kertoisi pahemmista vammoista, joten oletan, ettei mitään aivan kestämätöntä ole tapahtunut. Eikä murehtiminen ennakolta auta. Olen toki silti alentanut suoritustasoni vaakatasoon.

Pari havaintoa:

a) On ihan hirveän vaikeaa olla sairaslomalla. Olen jo tehnyt vaikka mitä työjuttuja, ja nyt on sentään viikonloppu! Jos ortopedi jylisee ankaramman tuomion, lupaan rauhoittaa täysin, heti kunhan olen saanut hoidettua vielä yhden sovitun homman...

b) Saako tunnustaa, että on kohtalaisen mukava ajatus, että tällä viikolla voisi vetää luvan kanssa lonkkaa. Olen sen tarpeessa mutten ole pitänyt sitä mitenkään mahdollisena.

Tämänpäiväiset suoritukseni rajoittuvat (no, työhön liittyvän) kirjan lukemiseen, sähköpostitöihin, kahden jonkun muun laittaman aterian syömiseen ja kynsieni lakkaamiseen. Olo on makaamisen seurauksena aavistuksen eltaantunut mutta jo jonkin verran latautunut.

Puoliso on joutunut tekemään mun yleensä hoitamia kotitöitä – ei sillä, etteikö täällä olisi meininki täysin käsistä räjähtänyt.
-Peibe, oon aivan poikki! hän puuskahti tuossa ennen iltakasia.

Pienellä vihjauksella sain tunnustuksen olemassaoloni erinomaisuudesta.

Voi myös olla, että kanavoin mahdollisen vapaa-aikani staattisiin puuhailuihin! Oujess!

tiistai 13. lokakuuta 2015

Vaateblogi haaveeksi jäi

Tänään haaveilin nanosekunnin ajan vaateblogista, jossa hehkuttaisin rakkauttani vaatteisiin. Innostukseni lerpahti oitis, kun tajusin, että ne kauniit kuvat, joita blogini pullistelisi – neva gonna happen. Kerrottakoon kuitenkin, että näkökulmani olisi ollut vaatteiden rakastamisessa mukaan lukien niiden huolto, vanhat löydöt ja yhdistelmät, ehkä myös superhyvien tuotteiden kehuminen (viittaus Wolfordin sukkahousuihin).

En osaa sanoa, onko vaatteiden rakastamisessa jotain häpeällistä vai ei. Olen mennyt niin sekaisin yleisestä normistosta, etten enää tiedä, mitä oikeana pidetään. Kuvittelen, että oikein on seurata aikaansa ja kasata sirpaleisesta tiedosta varmoja kannanottoja.  Tämä näkökantahan korostuu, koska olen turo juntti, joka mieluummin harrastaa kirjallisuutta ja kielten opiskelua. Sellaista ei enää samalla tapaa tunnuta sivistykseksi miellettävän. Enkä minä halua kuulostaa menneisyyden muumiona snobbaavalta von aristokraatilta, vaikka nyt sitten havaitsisin jossain nykykulttuurimme tuotoksessa alluusion Sturm und Drang -epookin klassikkoon. Totuus on, että olen juntti eikä siitä mihinkään pääse. En minä tuohon pakolaissotkuunkaan osaa sanoa juuta enkä jaata, ja ilmastonmuutosta töllötän suu selällään. On myönnettävä, että olen kangistunut puuhaamaan omaa juttuani samalla, kun maailma ympärillä lespaa sukkelasti erilaisissa someissa.

No mutta otteeni herpaantui nyt pahanpäiväisesti. Se taitaa olla kirjoituksissani melko leimallista: pinnistän kaikkeen päivällä tehtyyn kaiken koherenssin ja illalla sitä ei ole jäljellä vaan hyppelehdin ja harhailen kuin hipsteri erämaassa. Tarkoitus oli palata vaatteisiin. Niin (ohops kirjoitukseni keskeytyi, kun kissa yrjösi sohvalla olevan Soiva Siili -levyn päälle ja hetikohta havaitsin, että akvaarioon virtaava vesi oli muuttunut kuumaksi ja kalakeitto oli niin sanotusti tulella), kun minä varsin häpeämättömästi pidän vaatteista. Lisäksi sellaiset valtavan mahtavat klassikot kuin Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi ovat herättäneet uusia ajatuksia. Olen esimerkiksi alkanut kiinnittää huomiota huoltamiseen.

Tästä esimerkkinä villakangastakki, jonka isäni osti minulle vuonna 2001. Jossain vaiheessa takista pingahti nappi ja se hukkui autotalliin. Kaivelin sen vuosi pari sitten sieltä pois ja takki pääsi liinavaatekaappiini, joka vastaa jotakuinkin valtavaa anusaukkoa. Sinne hukkuu artikkeli jos toinenkin. Noh. Tänäänpä reippaana tyttönä ompelin puuttuneen napin! Sehän olikin tosi vaikeaa varsinkin kun takissa oli varanappikin siististi kiinnitettynä sisävuoreen.

Vaateharrastamiseni ei ole niin paljon ostamista kuin haaveilua, tekemistä, korjailua ja materiaalien ja istuvuuden mietiskelyä. Siitähän on tullut suorastaan – herranen aika sentään – hyve! (No, ei nyt sentään. Aukottomasti ihailen ihmisiä, jotka roikuttavat kaapissaan kahta tyylikästä kolttua ja niitä vaihtelemalla tyydyttävät huvittelunhalunsa.)

Aiemmin kerroin saaneeni mummoni vanhoja vaatteita. Tässä nyt sitten harmaa villakangashame. Kuvassa näkyvä takki ei ole sankaritarinan takki.

Onpas kiva tällainen villakangashame kelien hieman kylmennyttyä. Kuva on oivallinen esimerkki siitä, kuinka huonosti itse voi ottaa itsestään kuvaa, varsinkin jos arkea kuvaa parhaiten yhtaikainen kissan sohvayrjö ja akvaariokalakeitto. Tässä kuvassa tosin oli kiire ottamaan kantaa Pet Shopien makoilupatjojen tekemiseen, pyöräilykypärän lattialle lojumaan jättämiseen – ja samalla mietin, mitä laittaisin päivälliseksi.

Tarkkasilmäinen voi havaita Iso Karelia -merinovillasta tehdyn tuubihuivin oikeassa käytössä. Aah kun se on pehmoinen.


No kuvahan on vahinko mutta tässä näkyy melkein hameen kuviointi – ja vähän huiviakin! Kyllä nyt kannattaisi alkaa omaa domainia varailemaan, kun seuraajat jo odottelevat, että pääsevät ihailemaan mun vaateblogia. Instatilihän se pitäis kans paukauttaa. Peilissä pitäiskin harjoitella hyviä viileitä ilmeitä.



Fail-osastoa mummolan vintiltä: kokeilin yhden päivän töissä tätä mekkoa mutta ei. Mietin, olisiko synti lyhentää. Sinänsähän tässä on villiä ja hengittävää ysäriviskoosiunelmaa. Näytän jotakuinkin siltä, minkä tovi sitten siivosin Soiva Siili -levyn päältä.


Arjen ompeluksia olen tehnyt tyttärelle. Molemmat kankaat ovat Pehemiän ylläripaketista ja mielestäni hyvä esimerkki siitä, kuinka ylläreistä saa "ihan kivaa" ja enempää ei kannata lähteä hakemaan. Järkytyksekseni havaitsin vasta, että esikoiseni on siirtynyt teiniritsakokoon, ja hänelle tarjolla olevia vaatteita (kaupoissa) ovat piukat glitterunelmat ja seksistiset tekstit painettuna nuhruiseen polyesteriin. Jotenkin en ole valmis tähän harppaukseen. Olen siis iloinen, että tytär halusi itse näistä kankaista vaatteen ja saan vielä pitää iänmukaisen lapsuuden yllä.

Kaava on Peplum Ottobre-lehdestä ja hame samasta numerosta, jos joku kaipaa niin kaivan esiin. En osaa sanoa, ovatko kaksi samansävyistä kangasta yhdessä liikaa. Voi olla ihan mageekin jollain vastavärileggareilla. Katsotaan.


Tämä kangas on esikoisen itsensä valitsema ja ostin tämän kesällä Ottobren myymälästä lomaillessamme Rovaniemellä. Hän tykkää nyt käyttää farkkusortseja sukkahousujen kanssa, joten leikkasin pois polvista puhki kuluneista farkkuleggareista lahkeet ja ompelin uudet käänteet.

Jos sattuu harrastamaan ompelua ja haluaa hieman kriittisesti tarkastella kulutustaan ja ylipäänsä vaatteiden elinkaarta, minusta 1-1-1 -malli on kerrassaan mainio, siis jo mainitsemani uusi kangas - vanha kangas - kierrätetty kangas. Yksinkertainen kierrätysidea on tehdä juurikin sortsit puhki kuluneista housuista. Osaavillehan löytyy vaikka mitä ideoita kierrätystuunaajien blogeista. Minä olen vaatimaton diletantti, joka lähinnä haluaa hieman hallintaan kaikenlaista haaskausta.


No ei mulla nyt muuta heippa.

lauantai 10. lokakuuta 2015

Talven tuloa odotellessa

Kyllä on nyt Ehtoisalla emännällä päässyt vähän keulimaan tuubihuivien kanssa, sillä nyt on 3/4 tämän katon alla asustelevasta porukasta vaatetettu Tuupi Huivilla. Koska olen onneton amatööri, laitetaan ensin asiasta innostuville linkki Tosimumetsun putkihuiviohjeeseen. On nimittäin sellainen ompelus tämä, että saumurilla valmista tulee kymmenessä minuutissa, ja tuskin ompelukoneellakaan puolta tuntia enempää saa turattua. Sopii siis epäröiville aloittelijoillekin.

Tässä puolisolle ommeltu merinovillainen tuubihuivi, halusivat kuopuksen kanssa samistella. Jos en näe tätä päällä, otan itse käyttöön (tai mahdollisesti ompelen vastaavanlaisen), sillä tämä on yltiömakean mallinen ja kääntyy hupuksi. On siis syvyyssuunnassa pidempi ja menee kaulan ympäri vain yhdesti, mutta syvyyden vuoksi huivin voi vetää hupuksi pään ylle. Makea kuin mikä malliltaan hyisiin olosuhteisiin.

En pettymyksekseni edelleenkään muista, mistä kyseinen merinovilla on peräisin, mutta jos ei Käpyseltä niin ehkäpä Ikasyriltä, sillä Ikasyrillä on raitaista petroolivärissä ilmeisesti. Tietämättömille valistettakoon, että merinovillahan on ihanan pehmoista, hengittävää ja lämpöistä kangasta, jota ostaessa ei jää epäselväksi, etteikö käsitöihin saisi kulumaan rahaa. Alempana esittelyyn tulevan merinovillan hinta oli melkein 30 erkkiä metriltä, mutta siitä kohta.

Suomennetaan siis: osta vain tarpeeseen.



Tässä pari tilkuista ommeltua juttua eli pikkuruinen tuubihuivi pojalle sekä trikoopipo. Lörppäpipoon, vaikka se alkaakin olla näille pakkasille hiljalleen kylmä, saa kivasti kulumaan pienen tilkun, josta ei enää juuri muuta saa, pipo kun ei ole kaksinkertainen muuten kuin korvien kohdalta (ks. sauma). Musta trikoo on Käpysen yllätyspussista, josta olen ommellut tosi monta vaatetta edulliseen hintaan. Siksak-neulos on puolestaan Metsolan valikoimista ja tässäpä toinen vinkki: jämätilkuista syntyy tosiaan helposti lapselle soveltuva tuubihuivi.


Hienosti ovat saumuripölyssä nämä kamppeet mutta todistusaineistona, että ompelin toisenkin neuloshuivin, tämä puolestaan Pehemiältä. Olen ommellut kankaasta itselleni mekon.


Tässä taas Pehemiän valikoimista jämätilkku pipoksi.


Ja tässä Käpysen jämätilkku pipona, kuorrutettuna eräällä pienellä termiitillä eli söpöllä sukulaisheebolla, joka oli käymässä viikko sitten. Kuva onkin viime viikonlopulta.


Tämä loistokas otos puolestaan on lenkkiasuinen meikämandolino, joka sen sijaan että olisi nostanut naisellisesti nilkkaansa nojatessaan puunoksaan naisellinen käsilaukku olalla roikkuen ja syksyn lehtien hehkuessa ympärillä, otti kuvan hätäisesti lähtiessään juoksuhommeleihin. Mutta käskenkin turvautumaan mielikuviin, kun kuvamateriaali on näin onnetonta! Kyseinen merinovilla, tämä siis sitä kolmenkympin hintaa, on tummanharmaa Iso Karelia Käpysen valikoimista. Olin kuosille kovastikin pehmeänä jo viime vuonna mutten raskinut ostaa. Nämä merinovillat ovat aivan uusia.

Tietäisiköhän joku, mistä löytäisin parkamallisen talvitakin kaavan? Keksin tänään lenkillä, että ompelisin sellaisen mielelläni, mahdollisesti tummansinisenä tai jossain muussa kivassa värissä. Malli saisi olla lämmin mutta naisellinen, olisi mukavaa jos uumalla olisi muotoa eli mahdollisesti kuminauhaa tai vastaavaa.


sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Yllätuspusseista

Silmäilin puolella silmällä Facebookin Kankaiden yö -tapahtumassa käytyä keskustelua yllätyspussukoista eli sika säkissä -meiningillä ostetuista kankaista, joita saa metrihintana tavallista edullisemmin. Osa jengistä oli rikki siksi, että pussukan sisältö ei vastannut värimieltymyksiä ja oli muutenkin koostettu huonommin kaupaksi menevistä kankaista.

Koska ostan joskus yllätyspusseja edelleen, erittelenpä tässä mielestäni niihin liittyvät hyvät ja huonot puolet ja ehkä annan omasta puolestani vinkkejä ostopäätökseen liittyen. 

1. Ensinnäkin, on hyvin selvää, että mukaan tulee huonommin kaupaksi menneitä kankaita, pakanloppuja, pikkuvirheellisiä paloja jne. Kannattaa silmäillä kyseessä olevan putiikin valikoimat ja mikäli niissä on suuri osa vähemmän mieluisia kankaita, kannattaa jättää väliin. Reality check on etsiä kaupan ällöttävin kangas ja miettiä, mitä kankaalle tekisi, jos se putkahtaisi omasta pussukasta.

2. Pussia ei kannata hankkia, mikäli tarpeet ovat rajoitetut. Jos lapsi on jo iso (ja kaupassa pikkulapsikankaita), jos ompelee vain itselle, tai jos on vain jompaakumpaa sukupuolta ja haluaa kankaiden olevan väri- tai teemakoodattu vain toiselle sukupuolelle, ei riskiä kannata ottaa. Paras tilanne on, jos ompelee monipuolisesti eri tarpeisiin.

3. Mahtaako putiikissa olla pari kangasta, jotka erityisesti miellyttäisivät, ja joita erityisesti haluaisi pussista löytyvän? Tällöin on selkeästi paras hankkia noita kankaita ja jättää pussi sikseen. Näin välttyy epämieluisilta yllätyksiltä ja saa taatusti mieleiset kankaat.

4. Jos haluaa riskeerata vain pienesti, kannattaa ottaa pieni yllätyspussi, ei isoa.

5. Onko kankaita jo valmiiksi mielettömät pinot? Kannattaa jättää yllätyspussi väliin.

6. Mutta. Jos tykkää arkivaatteiden ompelusta ja vaatteille on käyttäjiä, yllätyspusseissa saattaa olla iloisia yllätyksiä. Olen joskus riemastunut Käpysen paketista, ja Pehemiältäkin olen saanut laadukkaan paketin – vaikka lemppareimpia kankaita ei ollutkaan mukana. Metrihinta todella on huomattavasti edullisempi, joten mikäli on tarvetta esimerkiksi yövaatteille, kannattaa yllätyspussia totisesti harkita. 

Itselläni yllätyspusseista on muodostunut tarkan markan strategia: todella säästän niiden avulla lastenvaatekuluissa. Esikoiseni on jo iso rötkäle, jonka vaatteet vievät paljon kangasta ja jotka kaupasta ostettuina maksaisivat jo mansikoita. Pehemiän pussista löytyi vielä mieluisia, joten vaatekaapin täydennystä on tekeillä. Kuopuksellakin on kasvupyrähdys, joten monenlaisille vaatteille on tilausta.

En ole enää aikoihin hankkinut päättömästi kankaita vaan tarpeen tullen annan lasten valita kankaita ja harkitsen omat tarpeeni erityisen tarkkaan. Tasapainotan vanhojen kankaiden hilloamista siten, että yritän ommella joka kolmannen vaatteen uudesta, joka kolmannen vanhasta ja joka kolmannen kierrätetystä kankaasta, noin suunnilleen. Lisäksi yritän muistaa korjailla rikki menneitä aina noissa väleissä, vaikka se onkin inhokkipuuhaa. Tällä reseptillä ompelu pysyy minulla mielekkäänä, järkevänä ja taloudellisenakin harrastuksena. 

**

Tämänkertaisissa ompeluksissani olen käyttänyt sekä vanhempaa että uutta, kierrätetty jää odottamaan inspiraatiota...

Täällä tulee ensi viikolla kai kylmä. Tein jämätilkusta kuopukselle pipon sekä aika kauan venyneestä merinovillasta tuubihuivin. Pipon joustocollege on Pehemiältä, olen tehnyt siitä mekon itselleni. Merinovilla taitaa olla Käpyseltä, joskaan en enää aivan varmaksi muista...


Pipo on Ottobren kaavalla. Tykkään tästä lörppäpipokaavasta ja jos joku sattuisi kaipaamaan numeroa, josta kaava löytyy, niin kaivelen kyllä pyydettäessä esille.

Pusero on tehty aiemmin ja se on Marimekon joustocollegea.


Ei voi olettaa, että pieni ihminen pysyy kovin kauaa paikallaan.


Tässä nyt vielä varsinainen "possupussiompelus" eli Pehemiän yllätyspussista saadusta kankaasta ommeltu yöpaita. Oli kiire suppilovahveroreissulle tässä aamusta, joten kuvan laadusta tingittiin. Tein hurjan pitkän, koska minusta pitkät yöpaidat ovat ihania pitää.

Keltainen ei varsinaisesti pue ketään tässä perheessä, mutta minusta yöpaita on sangen kiva ja tuli tarpeeseen. Kuvassa taustalla vilahtaa pieneksi käynyt pyjama, joten ehkä yövaateompelut jatkuvat.


lauantai 3. lokakuuta 2015

Kun kaista ei riitä

Välillä kadehdin tyyppejä, joilla arki on mukavasti järjestyksessä. Ookoo, kadehtiminen on vahva ilmaus, koska en haluaisi olla kaikkea listoittava ja organiseeraava tyyppi, ja tiedän kyllä etten ole pahimmasta päästä vastakohtakaan sillä elävä esimerkki extremestä asuu kanssani, ja onpa tainnut siirtää geenejään eteenkinpäin, mutta otetaanpa pieni katsaus pariin viime päivään. Kysymys kuuluu: onko tämä tällaista?

Lähdetään siitä, että suoritan arjen askareita kirjaimellisesti vasemmalla kädellä, sillä oikean käden ihottuma on niin pahana että sormenpäät rapsahtelevat auki. Otetaan tilanne, jossa yritän vasemmalla kädellä laittaa ruokaa samalla, kun kaksi kupeitteni hedelmää kyselevät alituiseen jotain. Puhelin pilputtaa: viikonlopuksi sitä? Viikonlopuksi tätä? Ääh ok, kaikki käy, miten saan tän kurpitsan kuorittua, mun pitäis lähteä harrastuksen pariin.... Paitsi ei tarvitsekaan, Ilmatieteenlaitoksen mukaan sää on "hyvin vaarallinen" ja perun menoni. Ei sillä etteikö taloudessa oleva auto voisi kuljettaa perille, mutta avain on katkennut virtalukkoon ja auto seisoo jossain esikaupunkialueella myrskynsilmässä. Plim, plim, puoliso lähettelee houkuttelevista autoista kuvia sähköpostiin. Vai selvittäisiinkö kokonaan ilman autoa...

Autosta puheen ollen, laina-autoon on unohtunut puolison puhelin, myönnettäköön että eri päivänä ovat avaimetkin menneet hukkaan, missä ovatkaan tyttären harrastekamat? Oho, automaattinen laskunmaksu on vastikkeiden kanssa katkennut, isännöitsijä ilmoittelee, että perintään menossa. Mikähän laina kirjastosta on myöhässä. Kuopuksen kumppari on mennyt hajalle, paljaaseen kaulaan pitäisi ommella huivi, hanskat ovat taas hukassa, kinttaat ovat hukassa, no entä ne pinkit eriparihanskat, joissa on reikiä....?

Ai niin se harrastukseen lähtö, myrsky vinkuu ulkona, kotiintulomatkalla isoja männynoksia lensi tielle, pyörällä ei nyt ehkä kuitenkaan, ai niin, pyörän U-lukko on jumittunut ja jalustin mennyt bashkaksi, note to self, korjataan joskus vuonna 2028...

Ahaa, joku voi kuskata mut treeneihin, no eipähän mitään, vaatteet niskaan, söikö kaikki, yökyläilijä tuli, kuopuksen mielestä on "epiä", harrasteet sujuvat ja kotona jo ennen yhdeksää, hyvä! Jengi sänkyihin, yökyläilijällekin peitto korviin, yövalot kehiin. Valmiina aamuun.

Aamu valkenee. Jaa kissan oksennus on kuivahtanut lattialle, pyykkikone vinkuu lingotessa joutsenlaulua, NYT VAATTEET PÄÄLLE! Sadannen kerran, yökyläilijän aika lähteä, äiti odottelee kotiin! Pim pom, sukulaispoika tulee sisään, syödään eka, viush, ukkeli lentää tuolilta ja kurpitsakeitot esikoisen päälle, siistitään pahimmat vahingot, vaatteet vaihtoon, oiotaan mutkia ja syödään vaan banaani. Oudon rauhallinen hetki puistossa, joskin kypsimmin käyttäytyy puolitoistavuotias. Saapuminen puistosta, pikku-ukko lähtee äitinsä matkaan, naapurit kerääntyvät pihaparlamenttiin, oliko kokouspäätös oikea?  Nyt pitää mennä, aikuiset eivät ole syöneet, ei voi mitään, jatketaan matkaa, esikoisen pyörän päälle on peruutettu autolla, tarakka vipattaa, otetaan isompi pyörä, lukko on sökö, ei se mitään, nyt mennään!

Jos ajattelen myönteisesti, on päivään vähän järkevää zeniäkin mahtunut: järjestelin eteisestä pois rullaluistimia ja muita kesäisempiä kamoja, tein tilaa talvelle. Nollaa luvassa.  


Keräsin kasvimaalta viimeisiä kukkia.



keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kasvimaan kootut pettymykset

Tänään kävin viimeistelemässä kasvimaata talvikuntoon, mikä tuntui sikäli hassulta, että jopa kurpitsat vielä elävät, kun kunnon pakkasöitä ei ole ollut. Leuto syksy seurasi kasvun kannalta katastrofaalista alkukesää, mutta esimerkiksi punajuurista ei syötävän kokoisia tullut. Hieman murheellisena arvioin, jaksanko kuoria niin pieniä...

Varsinainen pettymysten kesä kasvimaalla, ja pettymykset uuvuttavat. Kaikki ne käytetyt tunnit kasvimaalla kykkiessä ja lopputulos on siemenpankista pölähtänyttä suokasvillisuutta ja nuppuvaiheeseen ponnistaneita kosmoskukkia, varsinaisia kasvimaan kuningattaria. Tietenkin ne ovat ne ainoat paleltuneet.

Muutakin koomista sattui, esimerkiksi pudotin parvekkeella petivaatteet nupulla olevien pikkuauringonkukkien päälle ja melkein kaikki menivät poikki. Kiireessä unohdin kuivattaa hyvin kasvaneen tillin (keräsin sen) ja ne ehtivät mädäntyä kylmiöön (miksi edes laitoin ne sinne?!). Ohjeistettu mies ei löytänyt "majavanhännän näköisiä" salaatinlehtiä ja keräsi punajuurenlehtiä. No, kuten totesin, eivätpä olisi kunnon juureksiksi ehtineetkään.

Ensi vuoden aseeni ovat: no, ensinnäkin lepo. Ei ulkohommia talviaikaan. Vasta helmikuussa saa alkaa tilailla siemeniä.

Pihalla on yksi kanerva, se saa riittää koristukseksi. Minun valtakuntaa ovat muutenkin vain takapiha ja parveke, etupiha elää omaa elämäänsä. Kukkasipulit on nyt istutettu, perennoja jaettu ja lehdet ruukaan haravoida vain etupihalta naapurit huomioidakseni. Hmm, tietenkin pitää suojata omenapuu ja tyhjentää ruukut, mutta ne ehtii pakkasöiden jälkeen.

Lisäksi toimivat erilaiset kasvilajit. Sopii niin pienessä kuin isossakin mittakaavassa: kesät vaihtelevat, joten eri lajit pärjäävät. En jaksa ensi vuonna suurta esikasvatusrumbaa, koska en saa tomaatteja pärjäämään ilman kasvihuonetta. Ensi kesä saa olla parvekkeella krassien ja ehkä petunioiden aikaa. Voisin esikasvattaa erilaisia krasseja niin että ehtisivät ryöppyämään hieman aiemmin. Edullisia, kauniita, runsaita ja aika kiitollisia.

Kasvimaalla voittaja oli fenkoli, tilli, hmm. Porkkanakin pärjäsi, muut alisuoriutuivat. Kesäkurpitsa ja avomaankurkku tulisi suojata paremmin kesäkuun mahdollisilta kylmiltä. Jos optimismia riittää, voisin kokeilla, saisinko aina epäonnistuvan valkosipulin tuottamaan.

Ensi kesä voisi myös olla rakentamisen aikaa. Taloyhtiössä tehdään ikkunaremontti, joten lasia vapautuisi minikasvihuonekokeiluun. Etupihan pikku terassia varten mies dyykkasi jo vanhaa laituria, mutta toteutus jäi odottamaan. Etupiha vaatii ratkaisua, koska se on järjettömän ryhditön ja ruma melkein aina.

Tässä kohmeinen kimalainen kasvimaalla.



Tässä taas tukkilastia kuljettava juna ja etualalla "antibioottinen" viljelmäni eli kauraa, ruisvirnaa ja peltohernettä. Ensi vuonna voisi antaa osan omasta vanhasta palstasta levätä samalla sekoituksella ja ottaa nyt levännyt ala käyttöön.

Jotenkin nuo jonkun valkoiset tuet tuolla taka-alalla muistuttavat Normandian maihinnousussa kaatuneiden hautausmaiden ristejä.


Ollaanpas sitten vielä hieman positiivisia: vielä eilen noukin karviaispuskista muutaman litran marjoja, vaikka niitä on syöty viikkotolkulla runsaasti. Samoin vartettu mustaviinimarja tuotti jonkin verran satoa. Mustikkasato ei ollut erityisen laadukasta, mutta sain tyrnejä, ahomansikoita, mesimarjoja, villivadelmia,... Määrien sijaan kauniina poutapäiväannoksina, jotka muistuttavat valosta syksyn ja talven mittaan.

Ja olen hoksannut nauttia kauniista kesä- ja syyspäivistä, järjestellä niille hieman aikaa, niin kuin vaikka tänään lähtiessäni hieman aiemmin töistä kasvimaan tyhjennykseen. Nyt illalla luin Jean Sibeliuksen rakkauskirjeitä ja oli oli aika levollinen.

Katsoin myös Derek-sarjan päätösjakson Netflixistä. Se on saanut ristiriitaisia arvioita mutta oman arvioni mukaan olen nauranut ja itkenyt yhtä aikaa, ei paha. Suosittelen. Harmi etten laittanut tätä heti alkuun, kun kukaan tuskin luki tänne saakka. Tekstin sekaan onkin piiloteltu tällaisia helmiä. Muahahahaa.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Ehtoisan perusjorinoita

Syy sille, miksi en ole blogissani erityisen kantaaottava esimerkiksi päivänpolttavien suhteen on se, etten ole erityisen kantaaottava julkisesti muutenkaan vaan aika yksityinen ihminen. No, en ota kantaa siksikään etten seuraa asioita erityisen tiiviisti; mulla on aina ollut taipumus ahdistua pirstaleisesta nykytiedosta, jonka tulevaa suuntaa ei voi ennakoida. Suhtaudun tapahtumiin pienellä ihmetyksellä aivan kuin kohtalon virta olisi maagisesti etenevä massa, joka pysäyttää paikoilleen. Nyt olen vieläpä antanut itselleni luvan, ettei mun tarvitse olla valveutunut joka suuntaan, koska olen vain yksi ihminen lukemattomassa ihmisjoukossa ja voin aivan hyvin eriytyä ottamaan kantaa joihinkin asioihin – niihin, mistä osaan oikeasti puhua ja joihin pystyn oikeasti syventymään. Niiden asioiden ei tarvitse olla samoja, joista kulloinkin mediassa puhutaan.

Sehän ei tietenkään tarkoita sitä, että leijuisi irrallaan kaikesta. On jotenkin hävytön ajatuskin ajatella olevansa tietämätön tollukka, joka tuikkaa päänsä pensaaseen niin, että leveä hyvinvointivaltioahteri paistaa kaukaisuuteen ja ainoa tarkkaileva silmä on pyllynsilmä niin kuin joku pelokas periskooppi. Anteeksi, jotenkin tämä ajatus välittyy kuvana.

Olen vakavasti ajatellut, että mun pitää lunastaa paikkani yhteiskunnallisena toimijana ja niillä eväillä, mitä juuri mulla on. Eli mun ei tarvitse keskustella aktiivisesti sosiaalisessa mediassa eikä mun tarvitse yksin kitkeä lähialueen isoa jättipalsamiesiintymää, kun kerran viime yrityksellä mun käsien iho kuoriutui viikoiksi pois. Jos ei ole aktiivinen keskustelija, ei ole. Jos käsien iho ei kestä, se ei kestä. Näiden faktojen ei pitäisi estää etsimästä tapoja vaikuttaa ulos. Sillä olen käyttänyt pitkään oppiakseni itseni hienosäädöt. Mun pitää myös osata aktiivisesti tulla itsestäni ulos, mutta omilla ehdoillani.

Tämä kirjoitus ei päädy suureen kliimaksiin. Joskus vain pitää saada jorista.

Antaa iloa sekin, kun toimii niin kuin ei olisi olemassakaan. Kasvimaa on ei-olemista, ei-jäljen jättämistä, olemista ja ei-olemista. Käytiin asioilla ja isolla parkkipaikalla odotellessani tuntui että helkkari minne pakenen täältä autiolta asfalttimaalta. Sen jälkeen istutin kukkasipuleita, jaoin perennoja, kaadettiin pystyyn kuollut pilvikirsikan runko. Sain taas itseäni elvytettyä viikon väsymyksen jäljiltä. Oli tosi mukava päivä.


Tässäpä latva-artisokkakaunokainen.


Silkkikukka.



Kasvimaaseuralaiseni koostivat toista kukkakimppua ja keräsivät porkkanoita. Minä tein tällaisen yksinkertaisen napakan kimpun.


Ja söin märässä kesässä hyvin viihtyneitä fenkoleita kera parmesaanin.


Ja sitten leivoin vielä sitruunamarenkitortun.


Olen tällä erää kokonainen enkä enempää toivoa saata.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Muutama vintin aarre

Mitähän kuolonkorinaa kuulenkaan...Blogini se vain taitaa olla vakavassa huomiovajeessa...Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, että lepatteleva eloni kääntyy kohta sisäänpäin ja annan rakkautta tälle vähän reppanoituvalle blogilleni. Olisi liian helppoa lopettaa vaikka vain sillä perusteella, ettei ole asiaa. Ja pöh! Ehkä tämä blogi on mulle kuulolaite: jos viuhdon liian vauhdikkaasti muualla, on aika maadoittaa ja miettiä, mitä toiminnan ihminen sisällä sanookaan tästä ja tuosta...

Nyt se nimittäin odottelee mummolan vintiltä saadun vaateläjän muokkausta. Ei mitään suurta makeoveria vaan olkatoppauksien poistoa ja sellaista pientä, nappien ompelua, pikku reikien paikkailua. Kerroinkin aiemmin, että sain läjäpäin mummoni vanhoja vaatteita eri vuosikymmeniltä. Lienen myös maininnut, että pidän suuresti vaatteista. Ehtoisan emännän mielestä ainoat oikeat jalkineet ovat kumisaappaat ja ainoa oikea takki anorakki, mutta Ehtoisa ei saa päättää aina kaikesta.

Esimerkin omaisesti näytän muutaman asun, joka on jo käytössä. Kuvat otettu aina joskus kun olen muistanut taltioida ajatuksenani napata kuva aina silloin, kun jotain mummolan vintiltä löytynyttä on yllä.

Tämä kukkamekko oli mukava loppukesän ilmava vaate. Taidan viikkailla sen talveksi yläkaappiin. Silittää en näköjään osaa (jaksa) edelleenkään.


Tällaiset pusakat kai ovat ihan muotiakin. Minun perusmakuuni värierot ovat melko jykevät, mutta tässä on pientä huvitusta siksi, että tuntuu niin nykyaikaiselta malleineen tämä.


Tähän jakkuun kuuluu todella muikea hamekin, mutta yhdessä ovat sen verran överit, että käytän erikseen. Sopii ihanasti korostamaan sammakonreisiäni.


Mistä puheen ollen, kerron salaisuuden: minusta on todella turhaa ajatella itseään rumannäköiseksi. Siksipä yritänkin mahdollisimman paljon ajatella olevani helvetin hyvännäköinen. No eihän sitä todellakaan aina jaksa, semminkään kun on tähdellisempiäkin asioita maailmassa ajateltavana. Mutta niitä hoitelee ehkä mieluummin mikäli tuumaa, että mikäs tässä on näyttäytyessä, kun on niin magee mimmi.

Että jos ei oo tullut kokeiltua niin suosittelen. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...