maanantai 31. joulukuuta 2012

Mainokset ovat kaikkialla

Eräs ystäväni, joka käy lukemassa blogia silloin tällöin, totesi vasta, että sussa on vielä aika paljon hippiä jäljellä (hän on tuntenut minut 6-vuotiaasta). Tällä hän viittasi siihen, kun toistuvasti palaan kulutusteemaan.

Musta taas tuntuu, että blogi on se paikka, jonne tulen tunnustamaan oman kuluttamiseni häpeäpilkkuja. Tänä vuonna varmaan kohtuuttomia kangashankintoja, aiemmin rahaa kului remontoimiseen. Mutta no joo. Olin teininä hyvin tiedostava ja olen oikeastaan iloinen, että jaksan vieläkin miettiä näitä juttuja. Se ei tarkoita, että paheksuisin heitä, jotka eivät. Meillä jokaisella on omat kiinnostuksenkohteemme (esimerkiksi itse olisin huonompi auttamaan ihmisiä, ja monelle se on jo työn puolesta aivan arkipäivää).

Jatketaan nyt sitten kulutusteemalla. Ennen tämän kirjoitukseni aloittamista selailin blogeja, ja olen nyt nähnyt ihan riittävästi blogiyhteistyötä tähän saumaan. Enemmän ja enemmän inhottaa se, kun saman firman tuunatut kuvat näkyvät kaikissa niissä vähän enemmän kuvallisesti laadukkaissa blogeissa. Rehelliset mainokset kestän paremmin, sisältöön upotettua en. Risoo.

Tästähän oli vasta kirjoitteluakin, kun kauneusalan firmat ohjailevat muotilehtiä. Työkentälläkin on vasta ollut oma kuohunsa, "gate". Täytyy siis sanoa suuri kiitokseni kaikille riippumattomille bloggareille! Ja ennen kaikkea, jos haluaa täyttää ansiosyistä blogiaan myös kaupallisella sisällöllä, selvät merkinnät kunniaan. Läpinäkyvyys on arvostettavaa.

Eilen illalla katsoin jatkuvan flunssani kunniaksi The Greatest Movie Ever Made -dokumentin (tekijänä Supersize Me -leffan Spurlock), jossa käsiteltiin mainosten kokonaisvaltaista vaikutusta elämään. Ei se mitään maailman eeppisintä ollut, mutta hyödyllinen katsoa. Olisi tarpeellista tiedostaa aktiivisemmin, millainen vaikutus mainoksilla on omaan elämään ja millaisia kompromisseja tekee esimerkiksi työelämässä.

En osaa tehdä kollaaseja tai yhteenvetoja tästä vuodesta, vaikka viimeinen päivä onkin. Ensi vuodesta on tulossa monella tavalla tiukka. Siinä on mukana monenlaista epävarmuutta ja rahaa ei ole liiaksi. Olen tehnyt loman aikana monenlaisia laskelmia ja yrittänyt miettiä, mitä kaikkea jätetään pois. Yksi hetken hermolomalle jäävä perheenjäsen on vanha Volvo, joka on jo kohta kahden vuoden ajan toiminut käytännön apuna. Vanha herrasmies on melkoinen juoppo ja vakuuttaakin se pitää, joten se saa vähän levähtää tallissa. Arjessamme emme sitä käytä muutenkaan, lähinnä se on toiminut mummolareissujen kyytimiehenä. Vähän sitä jää ikävä, mutta ilmankin pärjätään. Muutenkin on auton omistaminen hieman vaivannut.

Muuten joutuu tutkailemaan omia halujaan. Tarvitsenko, vai pelkästään haluanko, ja milloin palkitsen itseäni. Olen siitä postmoderni nykyajan olento, että kyllästyn helposti ja virikkeiden täytyy vaihdella. Kita ammollaan olen aina jotain haluamassa.

Yhden uudenvuodenlupauksen voin loppuun pinnistää: yritän syödä vuonna 2013 vähemmän juustoa.


perjantai 28. joulukuuta 2012

Merida on tullut taloon

Nolottaa myöntää, mutta pimahdin monen muun tapaan Animator
Dolleihin, ja tilasin joululahjaksi Meridan.

Tässäpä hän nyt on. Kaveri ei ole ihan perinteinen prinsessa vaan
aika omatoiminen tuittupää, joten sopii paremmin ajatusmaailmaan kuin
prinssiään huokaileva kaunotar. Siksi halusin prinsessapuvullekin
vaihtoehtoja.

Tämä asu on minusta enemmän Meridan persoonaa kuvaava. Rokkikissa-
muruneulosta ja Majapuun merinovillajoustista leggareissa. Vaatteisiin
voi käyttää pikku tilkkuja eli on aika tyydyttävää, kun
palanlopuista voi tehdä minivaatteita. Vaikka onhan nukkeen
ihastuminen vähän hölmöä.

Ehkä elämässä pitää olla vähän höpsötystä...

torstai 27. joulukuuta 2012

Neuletakki

Terve vaan,

Sain valmiiksi ihanan neuletakin, mutta mulla on pienen vuoren kokoinen huuliherpes ja flunssa. Kiitos laukeava stressi, kiitos jouluhulina, kiitos satunnainen pöpö, joka ovenkahvassa väijyit.

Kotona ollaan. Sukurutsausta on tullut harrastettua. Automatkoilla harrastin lasten isän kanssa imeliä joulukiteytyksiä Facebook-tyyliin, pienellä jujulla. Kuten vaikka näin: "Riisipuuro tulilla. Lasten riemu. Glögilasista nouseva höyry, joulusauna, kynttilät. Sain." Höhöhö. Kyllä olen itsekin salaa tunnelmoija, mutta kun laittaa toisten tunnelmointeja pötköksi peräjälkeen tulemaan, alkaa tulla toivoton olo. Missä on kaikki veemäiset perheriidat, joulunlaittostressikiukuttelut, ikävät sukulaiset? Ihanasti vaan yhdessä nekkua imeskellään ja kuusen ympärillä hyöriskellään.

Eipä sillä, ihan kivasti joulu meni.

Isompi osaa jo nitistä: "Joulupukki toi vain yhden jutun, mitä toivoin." "Ai, no mitä se ei tuonut?" "En muista." Hohhoi.

Neuletakki on Novitan syksy 2012 -lehdestä, nimellä Naisen neuletakki. Lankana Kelo. Olin sattunut ostamaan tätä sika-alella Prismasta keväällä sopivasti neljä rullaa, joten olipa huoleton kilkutella valmiiksi. Hurjan kätevä malli, koska talvella kaipaa lämmikettä, mutta pitkät villatakit ovat monesti aika kuumia, ja mullahan on jo äidin tekemä alpakkainen. 

Kudoin, vai pitääkö se sanoa neuloin, tätä pidemmän tovin, rauhassa ja nautiskellen. Ohje oli helpohko. Nappi on Nappi-Kikasta.




sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joululahja äidille

Onneksi en ajatellutkaan tekeväni itse joululahjoja kovin monelle. Mekko vanhemmalle kummitytölle ja pipo veljelle riittivät. Sain nyt viimein hieman tuskanhiellä valmistuneen yöpaidan äidilleni valmiiksi.

Viskoositrikoo on Eurokankaan palalaarista, arvelin että äiti saattaisi lämmetä kuosille, kun tykkää sinisestä. Malli on puhki kuluneesta yöpaidastani. Yleisvaikutelma on tietenkin magee & seksikäs.

En osaa kuvitellakaan, millaista on vääntää läjittäin käsin tehtyjä lahjoja omien hienojen visioiden pohjalta. Varmaan aika karmaisevaa. Muille tehtäessä tupeksin tuplasti tai triplasti, ja lopputulos on mitä on.

Näin aattoa odotellessa aika on sujahtanut kivasti tuhotessa rytöläjiä, nääs teatterilippujen muodossa olleet neljä joululahjaa olivat hankkijaltaan päässeet näppärästi hukkumaan. Ei ole onnea ollut löytämisessä, mutta pinot, läjät ja kasat ovat huvenneet.

Paras vain pysähtyä olemaan hetkiin. Tässä taisi olla viimeinen "velvollisuuteni", muutenhan elämäni on täysin vastuista ja velvollisuuksista vapaata, röh röh.

Enpä lupaakaan olla tulematta tänne joulunpyhinä. Eihän sitä tiedä, mitä jouluahdistusta pitää päästä purkamaan!

Jaahas! Naapurin koirat hiippailivat pihalle. Kuurompi tulee syömään lintujen läskiä. Kissa tuli kattelemaan ikkunan taakse, toisen häntä heilahtaa, toinen maukaisee moro. Raportti päättyy.


tiistai 18. joulukuuta 2012

No tietenki kustoo eli Cousteau-pipo

Veli toivoi pipoa joululahjaksi ja aattelin, että värkkään sille jonkun yksinkertaisen kirjoneulehärdellin. Äiti siihen leikkasi väliin että haloo, sen pitää olla kustoo!

Cousteau-pipo on kuulemma kuuminta hottia ja kaikki miehet haluaa sellaisen. En tiennykään, mutta tuumasta toimeen...Katselin netistä sieltä sun täältä ohjeita, mutta tää taitaa olla selkein.

Kun nyt sitten rupesin nyhertämään pipoa, herätti se miehissä yllättäviä tunteita. Työpaikalla miehet kiinnittivät erityistä huomiota pipon designiin (jota minä en puusilimänä osaa sen kummemmin arvostaa) ja arvioivat myös sen värin varsin soveltuvaksi miehisiin koristautumistarpeisiin. Aktiivisia suunnitelmia pyytää jotakuta neulomaan samanlainen alkoi kuulua. Kotona jatkoin Dexterin parissa, kun sovituksen yhteydessä alkoi kuulua vähemmän hienovaraisia vihjeitä, kuinka oma kustoo olis, suoraa lainausta käyttäen, "makia".

Ottaa nyt miehistä selvää?

Tässä se "komistus" nyt on:


Ja mageintahan koko laitoksessa ovat nämä kavennukset, joita on viisi eri puolilla päätä, hieman niin kuin tähden sakarat.

Trenditietoisimmat miehet varmaan käyttävät tätä kuin juutalaiset kipaa, päälaella keikkuvana, Cousteau-tyyliin. Pakkassäällä tiedostavampikin trendipelle varmaan alistuu ja hilaa taitosta alemmas, jotta korvannipukat pääsevät villoihin.

Tämä kutale on ihan vaan seiskaveikkaa, vaikka blogeissa kovasti merinovillaa kehuttiin sen kutiamattoman laadun vuoksi. Itseäni huvittaisi ommella tänne vielä fleecerinkula alle, mutta en ole vielä kokeillut, voiko tätä lepotilassa kondomimallista pipoa (se on aika pimakka ja venyy sitten päähän laitettaessa) venyttää fleecevuorta ajatellen.


Saa valistaa tässä Cousteau-asiassa! Mikä tässä oikein on se juttu? Onko mulla mennyt muitakin Trendejä noin vain ohi?

maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulutunnelman ainekset

On tullut jo tännekin naristua, etten ole jouluihmisiä. Nyt on kuitenkin ekaa kertaa elämässäni sellainen tilanne, että vietän jouluaaton kotona. On ollut "pakko" pohdiskella, millainen olisi itsestä mukava aatto.

Inhoan viime metrien stressailua, joten olen aika hyvin hoitanut lahja-asiat. Jotain on sentään vielä tekemättä.

Eilen sain lapset pois jaloista, harvinaista luksusta sikäli, että saatettiin siivota kunnolla. Siis sellaista rytöläjien järkkäämistä. Ikävästi siinä konkretisoituu tavaran määrä.

Mun jouluun kuuluu sitten kukat.


Ja aattelin, että tehdään piparkakkutalokin, uraäitityyliin valmiista paketista.Naapurin tyttö ja oma tyttö koristelivat. Oli aika kikatusta ja tahmaa.


Tuijotin kaupassa vartin jouluruusua ja tokalla kauppareissulla ostin sellaisen. Tämä jouluruusu nyt on mun jouluturhake.

Olen aika tyytyväinen jouluvalmisteluista, kun ylilyönteihin en ole sortunut, ainakaan vielä. Noin muuten on olo edelleen aika labiili. kyllä mulla vähän herätti ajatuksia nämä sanat, kun mut pakotettiin kuuntelemaan repeatina Olavi Uusivirtaa. Vähän kyllä tykkäilinkin levystä, vaikken yleensä halua avautua mun musiikkimausta. Laitanpa nämä hieman haikeat sanat tänne, kun ne kertovat mun mietteistä, ja kun ei mua oikein runouskaan ole vuosiin puhutellut.

Louna ja Inna
Sydäntalvella
Vuonna kivi
Katottiin Myrskylintuja ja
Syötiin paperia
Jossain Rööperissä
Muistatteko
Louna ja Inna
Kun mentiin
Kolmistaan naimisiin?
Katosta lohkeili laasti

Eikä pitänyt tietää
Mitä huomenna
Mitä ylihuomenna

Kun kadut oli meidän
Minä olin pennitön rahamies
Ja ne mustat lasit silmillä
Sateessa
Oli nuoruus

Aina kun kutsuttiin
Minä tulin
Kun pallo heitettiin
Minä menin hakemaan
Ja jos joku rotukatti
Tuli siihen naukumaan
Halusin aina tietää
Mitähän se piilottelee
Kellarissaan

Halusin olla vapaa
Mutta en halunnut yksin olla

Ilta oli viiniä
Ja aamuyöllä apeena
Ja se kusentuoksu
Porttikäytävissä
Oli nuoruus

Ei se ole se huimaus
Jota tunsit leijaillessasi
Kaupungin halki
Vappuaattona huusit:
Uusi sukupolvi tulee!
Eikä ne sanat jotka
Takertuivat kurkkuun
Kun roikuit ihmisissä ja
Haaveissa niin kuin
Juoppo pullossa

Sillä ihmisillä on tapana kadota ilmaan
Sillä ihmisillä on tapana kadota ilmaan

Eilen vielä villi lapsi
Tänään oot jo aikuinen
Ja se sumuinen yö siinä välissä
Oli nuoruus

Eilen vielä villi lapsi
Tänään oot jo aikuinen
Ja se sumuinen yö siinä välissä
Oli nuoruus
Oli nuoruus
Oli nuoruus
Oli nuoruus

lauantai 15. joulukuuta 2012

Riine-mekko lintukuosilla

Ompelin isommalle kummitytölle joululahjaksi Mekkotehdas-kirjan Riine-
kaavalla mekon.

Tiedän, että hän pitää hempukoista, tyttömäisistä jutuista ja
hiplailin ensin haaveilevasti Eurokankaasta ihanaa puuvillaa, joka
olisi ollut täydellinen hitti. Mutta päätin sitten kuitenkin tehdä
kotoa jo valmiiksi löytyvällä kangaskaksikolla. Samaa kuosia on
tereissä ja vuoressa sinisenä.

Tässä masentavassa valaistuksessa ei näe kunnolla, mutta mekon pohja
on luonnonvalkoinen ja siinä on lintukuvioita. Ompelin mekon oikein
huolellisesti, joten aikaa meni useampi ilta ja Netflixissä pyöri
useampi satsi Dexteriä. Pienet yksityiskohdat tekevät mekon.

Kangas on vuosi sitten salaisesta paketista Michas Stoffeckestä
saatua, suunnittelijana Not4Angels.



p.s. Sain tunnustuksen Ihmevaate CaMini-bloggaajalta. 
Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. 
Liebster-palkinnon tarkoituksena on saada huomio blogeille, joissa on alle 200 lukijaa.
1) Kiitä antajaa ja ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
 
  2) Valitse viisi (5) blogia, joissa on alle 200 lukijaa ja kerro heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3) Toivon, että annat tämän eteenpäin viidelle suosikkiblogillesi.

 Epäilen, että nyt joulun alla kukaan ei ehdi nappaamaan tätä itselleen, joten en tällä kertaa laita eteenpäin. Minusta on kuitenkin kiva itse saada näitä, eli kiitos vaan vielä.
 

maanantai 10. joulukuuta 2012

Sukupolvelta toiselle siirtyvät perinteet

Sehän on selvää, että perinteet liikkuvat sukupolvelta toiselle. Mutta mitä ne ovat? Siinä missä perimä oli "menneinä aikoina" tasaisempaa, vaikkapa maanviljelykseen tai ruoanvalmistukseen tai eläinten hoitoon liittyviä tapoja, tai käsitöitä, puutöitä, mitä vielä, nykyään perittävän arvo on mennyt sekaisemmaksi.

Tarvittavat taidot muuttuvat. Toisaalta se, mikä nykyään on normaalia, olisi parikymmentä vuotta sitten ollut säälittävää uusavuttomuutta. Ja sitten taas toisaalta uusia taitoja on vaikka millä mitalla, vaikka jokapäiväiseen teknologiaan liittyviä taitoja.

Viikonloppuna yritin rauhoittua puuhastelemalla turvapuuhasteluja, siis kaikenlaista sellaista, mikä rauhoittaa ja on ennestään tuttua, ehkä jotain sellaista, mistä on muistoja. Tein puolukkapuuroa, raparperipiirakkaa, tyrnisoppaa.

Ehkä jotain googlailin, mutta kotiemännöivässä otteessani oli mummoa ja äitiä, marjoja kyykkivää kesäistä hikoilijaa. Marjaisat maut ovat mulle turvamakuja, niin suomalaiskansallisia, ne tunnen perin pohjin.

Mutta mitä muita taitoja olen perinyt? Voisiko taipumus lukemiseen olla perittyä? Äkäisyys? Ruoanlaitosta tykkääminen, sisäänpäinkääntyvä puuhastelutaipumus, tarve loikata aikaisin sängystä ylös ja saada jotain aikaiseksi?

Mitäköhän taitojani tulevaisuudessa arvostetaan todellisina taitoina? Vai olemmeko vain se toivoton pullamössösukupolvi, joka tökki lituskaista elektronista vimpainta ja luki sillä sarjakuvia?


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Gum Drop Pillow -rahit

Kotonani on kellari. Kellari on ennen kaikkea romun säilytystila, mutta myös harraste- ja telkkaritila. Se on muokkautunut ja muokkautumassa hiljalleen viihtyisäksi paikaksi. Kellari on yleensä aika karstaisessa kunnossa, mutta se herättää myös runsaasti kateutta ja ihailua. Kun kodit sisustetaan kliinisen kauniiksi paikoiksi, rönttätilaa ei ole. Kellarissa on tilaa olla ja puuhastella, jättää keskenkin.

Täysin ikkunattomana luukkuna tila on hyvin pimeä, joten nämä ompelukseni kuvasin niille vieraassa ympäristössä olkkarin lattialla. Ne eivät ole ollenkaan kotonaan täällä, joten kuskaan ne pian takaisin kellariin...Siellä, pimeässä tilassa, tarvitaan värejä.

Nämä pallerot ovat virallisesti tyynyjä (kaavana Polinkasta tilattu Gum Drop Pillow, Amy Butleria), mutta ainakin jos tekee isomman, kaksikymmentäneljätuumaisen vaihtoehdon, nämä ovat oikeammin huonekaluja. Varsinkin, jos täyttää jämäkällä täytteellä.

Tässäpä onkin erittäin hyvä kierrätysvinkki, etenkin, jos saa kierrätettyä vielä tähän vaadittavat kaksi metriä kangasta (per yksi rahi). Täytin nämä nimittäin osittain kaikella sellaisella lumpulla, mitä ei peiliin katsoessa enää voi kuvitella kierrättävänsä. Kaavan hienostunutta muotoa saa tosin kaikista parhaiten esimerkiksi vanulla esiin, joten laitoin rahin päälle kahden pussin verran myös vanua. Gum Drop Pillow nielee tavaraa sisäänsä kuin Moolokin kita, joten saa varautua sullomaan sinne eräätkin kalsarit ja porokuvioneuleet. Ja oma tasapainottelunsa on myös siinä, ettei täytä tyynyä liian raskaaksi, tai kevyesti, koska kevyt lussahtaa todellisessa käytössä.

Kankaat ovat Polinkasta, Art Gallery Fabrics / Pat Bravo / Hyperreal Garden.



Noin muuten voisin sanoa, että mukavatkin asiat tuntuvat velvollisuuksilta ja pakoilta, veto on loppu. Kaikenlaisia ajatuksia muhii mielessä, mutta palailen niihin toisessa kirjoituksessa.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...