torstai 29. syyskuuta 2011

Ehtoopuoli

Salakuuntelin tänään bussissa kahta ryppyistä mummua, jotka keskustelivat maailmanmenosta. Siitä, kuinka kaupassa on niin hirveästi tavaraa (jota he eivät tarvitse, koska "elävät pienesti"), rahasta (kuinka ei osaa sanoa, mikä on "halapaa" ja mikä kallista, ja kuinka kohta ei varmaan Ottojakaan ole, kun kaikki pitää maksaa netissä tai kortilla) ja siitä, kuinka biitsillä oli surffareita (heh) -- viimeisin lähinnä osoituksena ajan seuraamisesta. Kännykkää ei näillä rouvilla ollut, eikä aikomusta hankkiakaan. Muutoksiin ja kulutushössötykseen toinen totesi:
-Onneksi oon ehtoopuolen tyttöjä.
Viisaita ovat vanhat terävät naiset!

Smoothiet

Sen verran kuitenkin tiedän, että syksyn tultua on keskityttävä voimaan ja vastustuskykyyn. Pitäisi syödä hyvin, kun en ole sitäkään jaksanut tai viitsinyt.

Pitäisi aina pitää kaapissa maustamatonta jogurttia. Sitä käytetään näin:

loraus (esim. 5 dl) luonnonjogurttia
löräys marjoja (eilen mansikoita)
pari rkl hunajaa (sain tädiltä kempeleläisen hunajatuottajan tuoretta hunajaa)
1 banaani
pihalta sitruunamelissaa

Tehosekoittimeen.

Rahasta, kulutuksesta, elämän tarkoituksesta

Olen ollut viime päivinä melko turhautunut ja keskittynyt vääriin asioihin. Pienet asiat saavat mut alakuloon, kuten vaikka pieleen mennyt astiakauppa (olen yrittänyt saada yhtä astiastoa kaupaksi ja korvata ne valkoisilla astioille -- no, ei ole onnistunut, kun yksi piti astiastoani liian kalliina ja valkoisen astiaston luovuttajia ei ole löytynyt).

Nyt siivoan samalla akvaariota ja mietin voimainponnistusta, jotta saisin hiukset pestyksi.

Kahden pienen lapsen vanhempana mulla on pakonomainen tarve keksiä jotain tyydyttävää tekemistä kotiin, kun kotona tulee vietettyä niin paljon aikaa. Jotain aikaansaamista sen pitäisi olla. Neuloin pienen villatakin, joka onkin kuvassa, mutta seuraavaan projektiini eli tyttären söpöstelysukkiin mun hermo ei riittänyt, kun tajusin että varresta tulee liian löysä. Nyt kootaan voimia.

Mulla on myös tasainen shoppailuvimma, jolla yritän taltuttaa monotoniaa. Vihaan sitä. Olen ajatellut, josko saisin ommeltua teepaitoja, ja saankin isoäidin vanhan Singerin (matkalaukkumallin). Olen haaveillut myös liivimekoista kummitytöille ja kevättakista pojalleni, mutta tiedän vielä tässä vaiheessa tämän kaiken utopiaksi. Mutta sen tiedän, että kankaat voi antaa ommeltavaksi taitavammalle, jos (kun) oma hermo palaa.

Ja sitten jollakin tasolla suomin itseäni, kun elämäni liikkuu näissä pienissä ympyröissä; miksi en mieti jotain suurempaa, keksi seuraavaa luovan talouden vientituotetta tai ala kirjoittaa kirjaa (!). Ja sitten taas, jos liikkuisin suuremmissa ympyröissä, kuluttaisin ja piiskaisin vain enemmän. En ole aivan varma, mitä kaiken älyllistämällä ja kehittämällä saavutetaan. Enemmän muovia ja teknologiaa, enemmän sijaistoimintoja ehkä. Vaikka elämä on tässä ja nyt, askelissa, hengittämisessä, syömisessä, nukkumisessa, lisääntymisessä, tuntemisessa.

Mikä se on se elämän tarkoitus?

maanantai 26. syyskuuta 2011

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Siirtyminen sisähommiin

Pitää vielä omana päivityksenään huomauttaa, että armas lukijani, en ole jättänyt sinua. Päinvastoin, aion tehdä blogistani entistä ehomman ja lisätä kirjoituksiini ja kuviini tägejä, jotta löydät itseäsi kiinnostavat aiheet!

Senkin voin kertoa, että puuhastelu ei taatusti lopu, onhan se minulle keino hallita pään sisäistä kaaosta ja anarkiaa. Olen siirtynyt hetkellisen huutisaddiktioni jälkeen sisäpuuhiin ja päivityksiä on luvassa... :)

Kasvukausi pulkassa eli kootut selitykset

No niin, jotakuinkin viimeiset sadot kasvimaalta on haettu ja viiden litran kasviskeitto keitetty (yksi jättimäinen kesäkurpitsa, 7 perunaa, 6 porkkanaa, 2 sipulia, 3 valkosipulia, persiljaa -- kaikki tiluksilta). Ehkä käyn vielä riipimässä rikkaruohoja, ehkä en, mutta jotain jäi mieleen tältäkin kasvukaudelta.

Ensinnäkin. En nyt tiedä, kuinka olen sitä blogissa tullut korostaneeksi, mutta kasvimaahommissa riitti hieman haastetta tälle kautta. Kaupunki muokkasi maan aikoihin, jolloin minulla ei ollut ainoastaan söpön pyöreä pikku massu vaan jolloin olin jo valasmainen, lasketun ajan jälkeen. Supistusten lomassa kävin istuttamassa porkkanoita ja sipuleita ja kykkimässä juolavehnän juuria.

Aikeena oli tietenkin palata pellolle heti synnytyksen jälkeen, "niin kuin ennen vanhaan". En vain osannut aavistaa, että synnytys rytkähtää mutkaisemmille urille, kuopus kiidätetään kahdeksi viikoksi teho-osastolle (lue: melko lailla ympärivuorokautinen rumba kokonaisuudessaan) ja meikäläiselle rapsahtaa kuukauden nostelukielto hätäsektiohaavan merkeissä.

No ei se mitään. Jokunen kerta ehdinkin olla sen parikymmentä minuuttia palstalla ennen kuin puhelin soi, että kotona ois niinku nälkäistä porukkaa.

Koitti heinäkuu ja auvoisammat ajat kasvimaan hoitoon. Jostain tuli viikoksi kuume ja kun se laski, erehdyin aurinkoisella säällä kasvimaalle. Nyhdin pari valvattia ja kas, kohta koko kehossa vaelsi nokkosrokko, jalat, kädet ja huulet turposivat ja ei kun reissulle apteekkiin. Sen jälkeen tuli hieman varottua palstan puhdetöitä.

No nyt on sitten jo syyskuun loppupuoli, aurinko ei enää paista allergiaa, mutta kesäkurpitsat ovat jo paleltuneet ja kausi loppumassa. Vuokrasopimuskin päättyy virallisesti syyskuun viimeinen päivä, vaikka kai siellä kalkkia voi nakata sen jälkeenkin.

Monta asiaa on silti mennyt mukavasti. Satoa tuli kivasti. Tämän vuoden luottokasvit olivat auringonkukat (ilahduttavia), kurkut (väkeviä silloin, kun ei satanut), kesäkurpitsa, valkosipuli (sitä lisää!), sipuli, porkkanat, perunat (aina tautisia) ja no, retiisikin. Salaattia ei mun palstalle kannata laittaa ollenkaan, pihalle laatikkoon vaan. Herneitä ei ole koskaan liikaa ja kaipailin punajuurta, härkäpapua ja enemmän kukkia. Haa, tulihan persiljaakin.

Ja niin, kyllähän palstani näyttää tällä hetkellä aivan hirveältä valvattiviidakolta, mutta toisaalta naapurini tavoittelevat harrastuksessaan täydellisyyttä. "Ei entisaikaan joudettu maata puunaamaan", huomautti maatilalla kasvanut äitini. Yksi naapureistani tuli joku viikko sitten palstalla vastaan ja kertoi väsyneensä. Niinpä muistiin taas ensi vuodeksi: ilon kautta!

Syksyn viimeiset porkkanat

Auringonkukkia ei voi olla liikaa

Valkosipulia lisää!

Punahattu, rakkauteni

Syksyn komeutta: komeamaksaruoho

tiistai 13. syyskuuta 2011

Tulppaanien istutusaika

On se aika syksystä, jolloin tähyän tulevaan kevääseen. Mieleen viriää odotus ja toivo, viimein lumensekaisesta mullasta nousee pieniä punertavia hiippoja...

Kuskasin ihan vaan marketista perustulppaaneja. Taloyhtiön kukkapenkkiin lätkäisin jo kolmisenkymmentä, saman verran odottaa sekä etu- että takapiha, joskin eri väreissä. Kaverit ovat tosiaan niin perus kuin vain voivat olla, ja sipulit ovat pienehköjä, joten mitään hillittömän kookkaita kukkia ei ole luvassa. Ajattelin, josko perusyksilöt kuitenkin sietäisivät kohtuullisesti talvea, erikoisemmat kun ovat meinanneet kuukahtaa. Narsissit eivät mulla edes nouse, ehkä ne kelpaavat jollekulle jo ennen sitä.

Taloyhtiön kukkapenkkiin: Tulipa Darwinhybrid red
Etupihalle: Tulipa Darwinhybrid Blushing Aperdoon
Takapihalle: Tulipa Double Late Upstar

Mietin tänään jo omenahillon tekoa, mutta mulla ei ole riittävästi sokeria. Sitä pitäisi olla 5 dl jokaista sosekiloa kohti, ja lisäksi sitruunamehua säilyvyyden parantamiseksi (jos sosetta ei pakasta, siis). Ostin kyllä tänään kolmisen kiloa omppuja, mutta eivätköhän nuo katoa parempiin suihin ihan siltään. Tuovat ihanaa tuoksuakin.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Nolla-hiilijalanjälkisiä laukkuja

Vaikka tottahan se on: sienet ovat kummia eliöitä.

Saalistusta saaristossa

Kävin tänään merellä. Sielu lepää saarilla ja niiden kuivilla
poluilla. Voisin vetää raikasta meri-ilmaa keuhkoihini loputtomiin.
Harmi vaan vihaan punkkeja!

Puolukassa pitäisi käydä, mutta tänään keskityin silti sieniin.
Karvarouskuja kurkisteli sieltä sun täältä ja hasparouskujakin
löytyi mukavasti. Ryöppäsin ne äsken, mutta aamulla pitänee
lähteä merisuolaa hakemaab.

Pitäisi saada omenoita. Tekisin hilloa. Ehkä jopa ostan kaupasta.
Aion myös tehdä omena-sieni-sipuli-kermaviilisalaattia. Puolukassa
pitäisi piipahtaa vain fiiliksen vuoksi. Marjoja käytän lappapuuroon.

Sitten vielä karpalot ja suppilovahverot.

Kohta voi laittaa kanervia ja laittaa kynttilä lyhtyyn. Ei kannata
kuitenkaan vielä. Ei olla kunnolla päästy syksyn tunnelmiin.

torstai 8. syyskuuta 2011

Elämän tarkoituksesta

No niin, nyt siirrytään perimmäisten kysymysten äärelle eli samalla myös blogini aihepiiriin, heh.

Jos riisutaan elämä kaikesta välttämättömästä, eli riittävästä rahan/muun vaihdantavälineen hankinnasta (käytännössä useimmiten työstä) sekä ravinnosta ja unesta, jos siis pohditaan ihmisen vapaa-aikaa eli täyttä vapaaehtoisuutta, millaista ajankäyttöä tuosta merkittävimmästä ajasta löytyy?

Tavallaanhan sitä on olemassa vapaa-aikaansa varten, jolloin voi toteuttaa itseään ja omia tarpeitaan. Jos nyt ei lähdetä pohdiskelemaan, että olemme täällä lisääntyäksemme tai tahdottomasti osa ravintoketjua. Jos lähdemme liikkeelle itsestämme ja minuudestamme.

Nämä ovat osaltani vielä aivan raakoja, eivät vielä puolikypsiäkään ajatuksia, mutta sopivat hyvin elämäntilanteeseeni: kuinka aika tulisi käyttää, jotta elämän nautinnot ja omat tarpeeni olisi maksimoitu? Olisi hurjan mielenkiintoista kuulla, mitä muut ajattelevat mieluisimmaksi vapaa-ajan käytöksi. Löytyykö suuria kunnianhimoja ja unelmia, jotka lakastuvat liiallisen tv:n katselun tai feispuukin töllötyksen alle? Kuinka paljon elämässä on sijaistoimintoja, ja sitten toisaalta, kuinka raa'asti omaa ajankäyttöään saa miettiä? Liian riisutuksi se muuttunee, jos pohtii tuhlanneensa aikaansa, jos ei ollutkaan vaikka niin kivaa jossain kuin olisi pitänyt olla. Jotain rajanvetoa siihenkin voi tehdä. Ei ole pakko elämässään katsella ikäviä ihmisiä.

Mun on vielä hieman hankala eritellä todellisia haaveitani ja unelmiani, mutta joitakin viimeaikaisia sijaistoimintoja tulee tässä: huuto.net, Facebook, vaatekaapin viikkailu. Ei taida paljoa yllättää. Sen sijaan ihan aitoa nautintoa saan Taran monta elämää -sarjasta sekä Mad Menistä, jonka ykköskausi on kesken. Mietin itsekin, mitä haluan tällä horinallani sanoa. Palaan asiaan...(Tai ehkäpä joku tavoittaakin tästä jonkin langanpätkän? Elämämme ei ole täysin ohjelmoitua vaan teemme usein hyödyttömiä tai vasta myöhemmin oivalliseksi osoittautuneita ratkaisuja, mutta milloin turhaudumme sijaistoiminnoiksi kokemastamme, milloin taas koemme menevämme jonnekin, löytäneemme suunnan...?)

Ravelry

Kuulinpa eilen eka kertaa Ravelrystä, "kutojien Facebookista". Melkoinen aikavaras vissiin, mutta ilmeisen tutustumisen arvoinen! Tässä tuli siis laitettua linkki jakoon jo ennen kuin ehdin sinne itse :) Mutta jos ootte jo siellä, niin ruvetaan kavereiksi, kunhan itse sinne ennätän...

tiistai 6. syyskuuta 2011

Huutamisen haasteista

Mulla on ollut jokin ihme mania päällä. Tää nyt liittyy lastenvaatteisiin, mutta voisi olla mitä tahansa muutakin materiaa.

Mulla ei ole tapana hankkia uutena lastenvaatteita, joten hamstrailen käytettyjä kirpputoreilta ja huuto.netistä. Tässä viime viikkoina muhun on iskenyt jonkinmoinen täydennyshulluus ja olen halunnut saada lapsille setit kuosiin, siis riittävästi monenlaista kampetta ja rompetta.

Se vaan, että tulin huutaneeksi puolivahingossa kaksi hillitöntä paketillista vaatetta tytölle, toinen aivan huippulaatuinen ja toisenkin pitäisi olla, mutta sitä vielä odotellaan...ja sitten tuntui siltä, että pitää tasapainottaa pojan kaapin antimia, joten olen metsästänyt täydennyksiä jopa siten, että tutut ovat luvanneet ommella, heh.

Olen havainnut huuto.netissä erilaisia taktiikoita. Rakas lukijani, jakaisitko omasi? Oon hoksannut muun muassa korotusautomaatin hyödyllisyyden suosituissa huudoissa. Jos mitään haisua on siitä, että jotakuta muuta kiinnostaa sama pläjäys, mitä itse väijyy, pitää olla haukkana huudon viime sekunteihin asti. Yks huuto meni ohi, kun toinen ehti ohi 24 sekuntia ennen huudon loppumista. Onneksi, tosin. Ei olis nyt tarvettakaan...

Kannattaa myös tarkkaan miettiä, paljonko on itse valmis maksamaan, ja sitten laittaa summa suoraan korotusautomaattiin. Summa ei tule maksettavaksi kuin siihen asti, mitä kilpahuutaja on huutanut.

On kyllä maailman perse, että olen notkunut näinkin paljon huutiksessa. Mun pitää keksiä uutta sisältöä elämälleni! Mun käsityöhaasteeseen osallistumiseni on jotenkin pelottavaa enkä oo päässyt rauhassa askartelukauppoihin, joten ehkä mietin kutomista...Jotain kutomismalleja voiskin tässä kattoa. Huonona puolena vaan se, että mun hermoja alkaa heti kiristää kudontaohjeet. Mutta mikäpäs mukavampaa talviaikaan...Syksy tuloo, oletko valmis?

Tervehdys kotiovella

Kyllä auringonkukka on omiaan toivottamaan tervetulleeksi!

torstai 1. syyskuuta 2011

von Schönburg: Tyylikkään köyhäilyn taito

Olen lukenut inspiroivaa kirjaa, luonnehtisinko esseekokoelmaksi, nimeltään Tyylikkään köyhäilyn taito (Alexander von Schönburg, mainio suomennos). Pisteliään raikkaalla tyylillään von Schönburg käy läpi niin ruokaa, matkailua, autoilua kuin työtäkin.

Mikään täysin vettäpitävä manifesti ei teos ole, mutta hupaisa ja ajatuksia herättävä kylläkin. Sen tyylikin puhuttelee mua ja anekdootit aristokraattisukulaisista tekevät mahanpohjaan hassun tunteen, kun niin tykkään kepeän ja vakavan yhdistelmästä.

Ruokapuolella teilataan kaikki "uudet kokeilut", jotka on aina höystetty rucolalla, heh. Siksi mistään ei von Schönburgin mukaan saa enää oikeasti hyvää ruokaa. Matkailu on stressaava ja banaali pahe, josta toipumiseen tarvitsisi toisen loman. Työstä pitäisi nauttia (menee ehkä slow-ajattelun puolelle?). Hienostunut pukeutuminen ei ole kiinni rahasta eikä hyve muutenkaan. Asumisessa raha ei tee kotoisuutta vaan ystävät, joita tulisi kutsua kylään ja pitää tervetulleina. Tarjottavan syötävän ei tarvitse olla hienoa, kunhan ei koko ajan selittele, miksei kohokas onnistunut täydellisesti -- eikä vietä koko iltaa keittiössä (ravintoloita von Schönburg pitää huonona ajatuksena, kun kylässä on niin paljon kivempaa). Kuntosalijäsenyydet ovat kirjoittajalle aneita, joita hyvinvointihaaveesta maksetaan. Vapautuminen materiasta vapauttaa ihmisen. Epäonni, kuten köyhtyminen, voi johtaa onneen (esimerkkeinä omia sukulaisia ja esimerkiksi Nabokov, joka tuskin pöhöttyneenä venäläisenä olisi saanut aikaan kaunokirjallista tuotantoa siinä missä emigroituminen terävöitti aistit).

Noin muuten musta olisi kiva kuulla teidän lukijain köyhäilyvinkkejä. Onkos niitä? (Toisaalta, jos ei ole monta lukijaakaan, miten sitten vinkkejäkään. Tai Bloggerin tilastojen mukaan lukijoitakin on, mutta ette halua näyttäytyä lukijoideni joukossa. Sopiihan se sekin.)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...