torstai 31. heinäkuuta 2014

feat. Kuningasrakastaja

Jokin aika sitten kommentoin postaukseen, jossa eräs Kiinaan muuttava vakkarilukulistalaisistani kehitti puolisolleen nimen. Tai ei hän kehittänyt vaan kysyi mieheltään, siis suurmetsuri Kyösti Hitachilta. Idea oli oikeastaan otettu Ihminen välissä -blogista, jossa seikkailee nimensä puolesta tyylikkään viileä Roscoe.

Kysyin mieheltäni, että JOS vain koskaan kirjoittaisin hänestä, mikä hänen nimensä olisi. Kuningasrakastaja, kuulemma. Kommenttini seurauksena minut haastettiin tekemään Kuningasrakastaja-aiheinen featuring-postaus. Olkoon tämä sellainen.

Tässä ensinnäkin kuvamateriaalia, niin saan ympättyä eilisillan ompeluksen samaan kuvaan. Kuningasrakastaja tässä huolehtii, että ehtii ystävänsä luo kahville (varmaankin puhumaan tunteistaan). Jos vain pyydän häntä olemaan kuvassa, koko keho jännittyy mitä ihmeellisimpiin asentoihin, jotka korostavat hänen sinänsä miehekästä kolmion mallista ylävartalomuotoaan. Siksi tyydyn ensimmäiseen hätäräpsäisyyn, jossa ohessa näkyvät myös kauan ulkona lojuneet taimilootani sekä taustaa elävöittävä kissan ruoka-alusta, joka on luontaisella kaatosadepesulla.



Tässä nyt sitten kolmiomaisempi kuva. Kuningasrakastaja on sinänsä yksinkertainen otus, joka pitää urheilusta ja makean syönnistä. Hän pitää myös aamu-unista, ulkomaanuutisten seuraamisesta sekä retroelektroniikasta. En kommentoi tässä yhteydessä, jos koskaan, hänen itselleen valitsemaansa nimeä.

Tässä Kuningasrakastaja on tosiaan pukeutunut Viljamin puodin ratikkakankaasta tehtyyn paitaan. Kaavan leikkelin hänen hikipinttyneestä urheilupaidastaan. Muodista hän ei ymmärrä mitään eikä ole siitä lainkaan kiinnostunut. Hänet tavatessani garderobi koostui farkuista ja mustista teepaidoista, joita hän käytti vuodet ympäri. Tähän syynä oli paitsi vaatteiden vähäisyys myös ennen kaikkea hänen mainio pohjoispohjalainen kylmänkestävyytensä.


Minä ja Kuningasrakastaja olemme matalan profiilin pari. Emme lirkuttele toisillemme Facebookissa ja naimisiinkin menimme salaa. Ulko-oven suljettuani en viittaa häneen yhtenään puheissani. Joillekin hän on vain etäinen lapseni siittänyt olento, mikäli hänen (tai lapsien) olemassaolo on ylipäänsä tiedossa.

Kodin sisäpuolella Kuningasrakastaja on elämäni tuki ja turva, ruoantähteistä huolehtiva, kissan hiekkalaatikon putsaava ja aamupuuron keittävä paketti. Ei siis sinänsä lainkaan huonompi diili.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Lempeä ja viiltävä


Helteet vain jatkuvat ja kasvimaakin tuottaa jo hyvin satoa. Olen ollut koko viikon töissä ja yritän vielä karistaa työmietteitä vähemmälle, ajatukset kun tuppaavat harhailemaan analyyttisempään suuntaan.

On ollut aika jännä jälleen havaita, kuinka jakautunut minuus mulla edelleen on. Tähän vuoteen mahtuu kaksi keskenään yhtä stressitöntä jaksoa: aika, jolloin asuin ulkomailla ja keskityin vain töihin sekä aika, jolloin olen ollut kesälomalla ja keskittynyt vain kotiin ja lapsiin. Molemmat pyöristettynä, sillä tottahan ajanjaksoihin on sisältynyt kaikenlaista muutakin säätöä.

Kesäloma on ollut naisellisemman, pehmeämmän olemisen aikaa, johon liittyy kehollinen itseviha. Työntekijänä miellän itseni mieheksi, vaikka todellisilla sukupuolirooleilla lienee vain vähäinen yhteys tuntemuksiini. Mies myös pitää kehostaan, sillä hänen kehonsa on toimijan. Naisen keho elää muille, se ruokkii, siistii, puuhaa.

Tällä viikolla olen tehnyt pitkiä päiviä ja siksi mies sai temmeltää valloillaan samalla, kun naiselle ei jäänyt aikaa hoitaa hommiaan. Se oli hätää kärsimässä ja syyllisyyttä potemassa, vaikka mies lähti mielellään kokousvieraiden kanssa baariin. Sama mietityttää syksyssä: hermostuuko jompi kumpi ajan puutteeseen?

Olen ahne ja haluan kaikkea: haluan olla mies ja nainen, kotona ja töissä, pehmeä ja kova, lempeä ja viiltävä. Kehoja on yksi, mieliä monta.  

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kasvimaa kukkii, niin minäkin

Absurdi olo, sillä tämän emännän pitäisi paahtaa ensi viikolla pitkää päivää työhommissa. Tukka on pörröinen uinnin jäljiltä, en muista, mitä asiallisia kamppeitakaan löytyy. Kohta pitäisi uskaltaa avata tietokone.

Äsken valmistin ensimmäistä kertaa tälle kesälle ruokaa mangoldista. Syötiin myös saaristolaisleivän päällä avomaankurkkua palstalta. Salaatteja on syöty monenmoisia.

Tässä muutama alkavien kukintojen kuva palstalta. 

Täpläsievikki on varsin sievikki.

Goottien versio sievikistä.

Leppäkerttu seikkailee porkkanan lehdellä.

Uusi kehäkukkakokeilu.

Poks!

Pientä yleisnäkymää palstalta.

Yksi viidestä kesäkurpitsasta fallisine muotoineen.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kotiasu & pyhä läskiviha

Olen aina pitänyt leggareita keisarin uusina vaatteina: tiedättekö, että kuljette ympäriinsä kalsaripöksyissä? Hih hih. Samalla olen kadehtinut rennon näköisiä lomalaisia, jotka seikkailevat marketin hevi-osastolla leggareissa ja löysässä yläosassa. Niin puristamattoman ja peittävän, mutta samalla ajanmukaisen näköistä, toisin kuin omat loma-asukokonaisuuteni, jotka ovat koostuneet lähinnä vastaan tulleista vaatekappaleista ja näkymättömyysviitasta (toivoisin, mutta näin ei ole).

Kokeilin siis itsekin ommella itselleni housukalsarit, jotka voisivatkin olla suomalainen vastine leggingseille (nimi kertoo kaiken: "joo tiedän, ne näyttävät kalsareilta, mutta hähää, eivät ole, sillä näiden nimi on housukalsarit).



Kunnianhimoinen ajatukseni on, että niinä päivinä, kun oikeasti haluaisin vain hillua iltaan saakka pyjamahousuissani tukka harakanpesänä, voisin panostaa edes hiukan ja vetää jalkaan housukalsarini. Pyrkiessäni ajanmukaisuuteen yhdistäisin nämä valkoisten tennareiden kanssa. No, mulla ei ole just nyt sellaisia, joten mallasin tanssikenkieni kanssa. Sitä paitsi tilasin vasta itselleni valkoiset tennarit, olin sillä lailla raju ja uhmamielinen tossa yksi ilta.

Kangas on Käpysen Neiti Hirsi. En yhtään tiedä, mitä ajatella siitä, se päätyi mulle. Mutta jotenkin nää legsut, tarkoitan housukalsarit on musta ihan vängät.



Toinen juttu sitten, se yläosa. Haluaisin, että mulla olisi rento yläosa, joka sopisi sukkisten ja korkojen sekä yhtä lailla housukalsarien kanssa. Kokeilin tällaista collegesta, mutta säkkimäinen tämä on. Nyt te trendikkäämmät, kun oma muotisilmäni on jäänyt silmäilemään jotain 2000-luvun alkupuolen muotia, kuuluuko näiden olla säkkimäisiä ja muodottomia (sehän tavallaan oli se toive) vai pitäisikö kurvata saumurilla jonkin verran sisään? Kuvassa ei näytä siltä, miltä pahimmillaan liikkeessä ollessaan.


Tämä kuva antaa hieman osviittaa säkkimäisyydestä, joka on toisaalta onni, sillä pitkästä aikaa mulla on peili- ja valokuvaviha. Olen antautunut kesämenoihin niin, että näytän aivan kamalalta, ja musta on kamalaa ajatella näyttäväni kamalalta, sillä haluan ajatella näyttäväni kivalta, ja tietenkin välittää samaa fiiniä fiilistä tyttärelleni. Vaikka muodokkaat naiset näyttävät minusta kivalta, kunhan vain kantavat kurvinsa nokka pystyssä, en ole itse jäätelöllä paisutettuna erityinen ilo silmälle. Voi huokaus. Olen mennyt parissa kuukaudessa (tällaiselle yli kolmekymppiselle suunnatusta) ihannepainosta selvästi yli. Voi räkä. Harmittaa. Ja tällaisia pinnallisuuksia tässä jaarittelen, sekin vielä.

Syytän kesän epäsäännöllisyyttä ja löllöjä kesäherkkuja. On siis syitä toivoa syksyä joskus saapuvaksi! Sitä ennen annan tämän säkin peittää kaiken!

Yli kuusi vuotta sitten

Ehtoisa proudly presents: yli kuusi vuotta lankakorissa lojuneet virkkaukset... Kun esikoiseni oli vauva (mobiililaitteellani kirjoitin vahingossa vaiva, kevyttä freudilaista...? Ehkei sentään), mulle iski tekemisen pakko. Selailin puutarhakirjoja, sillä olin saanut eka kerran elämässäni oman pihan (joskin menettänyt ihanan lasitetun parvekkeen), jonka keskeisenä elementtinä oli keskelle pihaa kaivettu näivettynyt äitienpäiväruusu sekä onneton, riutuva koristeomenapuu. Molemmat saivat mahdottomina tapauksina mennä, ruusu itse asiassa muuttopäivänä, neljä päivää ennen synnytystä, raivokkaalla tarmolla. Ruususta huolestuneille tiedoksi, se jatkoi elämäänsä äitini ruusupenkissä ja taisi pykätä jokusen kukankin.

Mutta nyt taisin tehdä aikahypyn. Siis, ollessani kotiäitinä ensimmäistä kertaa, ryhdyin virkkaamaan. Olin nähnyt Vepsäläisellä soman torkkupeiton ja minimiäitiysrahalaisena pidin sen hintaa ruokottomana. Tuonhan tekisi itsekin... Ja hienosti sain nyt kuuden ja puolen vuoden jälkeen laitettua tyynyt virkkausteni sisään. Jee!

Ja juuri samainen tytär huikkasi menevänsä parvekkeelle lukemaan Roope-setää, tyyny pään alla. Mihin aika onkaan mennyt? Miten koulun alku saakaan mut toistuvasti sentimentaaliseksi? *huokaus*

Parvekkeella on mukavaa näin heinäkuussa, vaikka pikku pihakin löytyy.

Surullisenkuuluisat tyynyt. Toisen sisällä on vössähtänyt vauvamakuupussi äitiyspakkauksesta.

Vinkkiviitonen: huonekasvit vahvistuvat ulkosalla! Joskaan ei kannata lykätä heti armottomaan aurinkoon.

Enkelinsiipi on kukkinut koko kesän ulkona.

Takapihalta löytyvät varsinaiset hienohelmani. Pioni kukkii nyt toista kertaa.
Huom. taustalla pilkistävä pallogrilli, joka on edellisten asukkaiden jämä. 

Onhan se kaunis, mutta...

...juuri avautumassa oleva se vasta mielikuvitusta ruokkiikin!

Jalopähkämö on kestävä maatiaisperenna.

Ja tämä angervoni hurmaava pörriäismagneetti.

Viime kesänä nikkaroitu terassi (täkäläisittäin patio) on osoittautunut hintansa väärtiksi. Pidän tästä pehmeästä rakennetun ja kasvavan kontrastista.

Aivoni palaavat lepotilastaan ensi viikolla.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Kukka-asetelmien iloa

Olen kinkannut eteenpäin vajavaisena emäntänä lapioiden rojua ja valittaen loma-ajan hektisyyttä (vaikka oikeastaan siinä ei valittamista olekaan).

Tyttären syntymäpäivän kunniaksi sain kuitenkin hieman "sisustettua", ja tavalla, joka on ohimenevä, maksuton ja aineeton. Kukilla nimittäin! Melkoista hyvän mielen puuhaa.

Tässä pieni kimppu, jonka kruununa pioni.

Tällaisen orvokki-maahumala-apila -kimppusen tein tarjoilupöytään. Maahumala on mielestäni mainio myös ruukkuistutuksiin. Viihtyesdään se rönsyää kauniisti ja löytyy monelta kotipihasta.

Löysin vessan laatikoiden siivoamisen yhteydessä pari turhakkeeksi jäänyttä pumppupulloa. Poistin pumput ja ajattelin kunnostautua yksittäisten kaunottarien esiin nostamisessa. 

Joskus on ottanut aivoon, kun sisustuslehdissä on kasveja vessassa. Aika harvemmin pysyvä ratkaisu... Yksittäisillä leikoilla se kuitenkin onnistuu! Niinpä toisessa vessassa näyttää tältä (pullossa lehtosinilatva):


Ja toisessa tältä:


tiistai 8. heinäkuuta 2014

Pihakuulumisia


                      


                 


Tässä muutama kuva pihalta. Näköjään kännykän linssi on jossain töhnässä ja mulla palaa käpy tän Bloggerin mobiilisovelluksen kanssa, tämä nakkaa kuvat ihan miten sattuu enkä osaa sitten korjata paikoilleen. Ärr!

Yllä ensimmäistä kertaa kukkinut alppiruusu (yksi niistä) sekä siemenestä kasvatettu tarhaillakko.

Nyt on vehreä vaihe, mikään kukinto ei vie kaikkea huomiota ja särkynytsydän lopettelee (paitsi Alba, joka kukkii hieman myöhempään).





Kohta kukkivat pionit.

                               

Siemenestä viime kesänä kasvatettua punapäivänkakkaraa.

                             

Isokonnantatar lopettelee kukintaa.

                      


Yritin ottaa hämyistä tunnelmakuvaa, mutta joku höntiäinen lensi juuri parrasvaloihin. Höh ja hih.

                             

p.s. Sanallisen antini köyhyys on seurausta kesäkoomasta. 

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Briar Rose -mekko

Vaikka onkin sadepäivä, ompelin postiin laitettavaksi kummitytölle kesämekon. Olin aikonut tehdä tämän hänen käydessä paikkakunnalla, mutta hermo meni sitomisnauhojen kanssa. Sittemmin tajusin hyödyntää virkkuukoukkua nauhojen kääntämisessä...

Olen jatkanut tavaran raivaamista ja pohdiskellut muutenkin suhdettani siihen, ja miettinyt sen osaa elämässäni. Siivosin vessan lootia ja törmäsin kuumemittariin, jonka vasta edesmennyt entinen poikaystäväni haki mulle kerran apteekista mun ollessa kipeänä. Jokainen lasten lelu on jonkun antama tai oma vanha. Liinavaatekaappia tyhjentäessä vastaan tuli vaikka minkälaista retroa ja kasaria. On hankala ravistaa muistot ja miettiä tavaraa vain sen käyttöarvon mukaan. Toimivampikin kuumemittari löytyy, mutta samalla muisto haalistuu. Mutta kaikki muistot eivät ole tarkoitettu väkevästi pysyviksi.


Kaava on Mekkotehdas-kirjan Alina-kaavan A-malli ja kankaat ovat jämäpaloja tilkkupeittomateriaaleista. Ne ovat kaikki tereen oranssia pilkkukangasta lukuun ottamatta Heather Rossin Briar Rose -malliston kankaita. Miehustassa pörräävän mehiläisen tälläsin kohdilleen mietinnän kanssa ja vaaleanvihreä pitsi on jämää jostain muusta ompeluksesta.

Tilasin vuosi sitten Briar Rose -kankaita tilkkupeittoa varten, mutta sain joitakin pakanloppuina reilummin ja lopputuloksena kankaat riittivät kahteen tilkkupeittoon (toinen kesken), tähän mekkoon ja vielä tuleviin pikkuompeluksiin! Jos löytää oikein oikein mieluisia kankaita, joista sydän helkähtää, on ihanaa toteuttaa niistä useampia ompeluksia, varsinkin, kun malliston kaikki kankaat sopivat toisiinsa ihanasti. 

Tämän lahjan perusteita sanelee ennen kaikkea akuutti rahapula mutta myös se, että yhden käyttäjän jälkeen mekko voi (jos näin halutaan) siirtyä pikkusiskon käyttöön. Miettimäni Nomination-korun laattatäydennäksen jätän pulleampiin aikoihin. Toivottavasti tämä on mieluinen!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...