maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kesäloman aloitus

Kesäloman aloitukseen liittyy tiettyjä rituaaleja. Kärjistetyssä mielessä olo on kuin jälleenrakentajilla: mikä pommi elämässä on räjähtänyt, mitenkäs nyt siivotaankaan sotkut? Ensin pitäisi puhdistaa mieli arjen törystä (työn alla, lomaflunssa on jo vastaanotettu ja viimeistä työhön liittyvää juttua kirjoitin tänään...kunhan saan sen loppuun, on kaksi työtöntä viikkoa), sitten raivata vahingot, sitten katsoa, lähtisikö mieli luoville poluille, liitämään ja hengittämään.

Konkreettisena eleenä olen nokkaa niiskuttaessani siivoillut pieniä nurkkia. Nuukaillen-teoksen inspiroimana olen yrittänyt myös pohtia, mitä tavaroita tarvitaan, mitä ei. Sanotaanko että työnsarkaa riittää. Mielessäni olen kironnut syvimpään mörön pyllynreikään ne sisustuslehtijutut, joissa eteinen on kodin käyntikortti. Miten, 60-luvun eteisellä, neljän hengen kengillä ja neljällä vuodenajalla (jotka ovat kaikki päällä päivästä riippuen, mukaan luettuna lumi, poutasää, räntä ja sade)?

Loma on myös semmoinen jutska, että sitä pitää ruveta hommailemaan, vaikkei siltä niin tuntuisikaan. Olen edelleen äksy ja lyhytpinnainen, eikä kotia ole saatu raivattua, mutta kävimme silti ostamassa koulurepun lapselle. Sen rituaalin olin suunnitellut etukäteen. Valinta tehtiin huolellisesti: pohdittiin kestävyyttä, aikaa, väriä, muotia. Sponsorin ominaisuudessa toiminut äitini totesi ilahtuneesti, että tuossahan on hyvä teininä kaljapulloja kuljetella. Toivokaamme niin, tavallaan.

Lomaeväitä: kasvimaa, kodin järjestely, kavereiden tapaaminen, nukkuminen, ulkoilu, puuhastelut. Ehkä myös kaupungin vältteleminen, sillä siellä hengailu tuntuu ahdistavalta. Tuntuu itse asiassa siltä, että ainoat sopivat lomatamineet ovat velourpöksyt tai oranssit lörpöttävät puuvillacargohousuni. Kaikki muu tuntuu väärältä. Haluan olla näkymätön, olematon, ainakin jonkin aikaa. 

Ohessa parit pyjamat, jotka ompelin loppuun eilen illalla. Oikeanpuolimmainen setti oli odotellut keskeneräisenä talvesta saakka... Kankaat ovat Hannan Kankaan yllätyspaketista reilun vuoden takaa. Ostin sellaisen kerran Kankaiden yöstä, kun tulin yöllä myttyyn menneestä kollegapainotteisesta illanvietosta. Huomaa yhteys mielipahaan. No, pyjamat tulivat tarpeeseen, joten loppu hyvin, kaikki hyvin, tällä kertaa.





sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Pitsapannari on yllättävä herkku

Ajattelin aloittaa jatisevan päivitykseni suosituksella: tee pannukakusta pitsa, se menee kuumille kiville! Toimi näin: tee pannari perusohjeella, mutta älä terästä sokerilla. Ennen uuniin lykkäämistä laita päälle jotain, mitä laittaisit pitsaankin: jos olet kasvissyöjä, kenties tomaattisiivuja ja jotain suolukkaa, kuten oliiveja. Jos syöt kalaa ja/tai lihaa, varmaan tonnikala tai kinkku maistuisivat. Lisää juustoraastetta (ei tarvi laittaa niin läskisti kuin oikeaan pitsaan, täytteidenkin kanssa riittää kohtuus).

Terveysvaikutteinen syntyy spelttijauhoilla, munissa ja maidoissa on protskua, ja hyvällä mäihällä pannariin saa kaadettua purkinpohjallisia vaikka aurinkokuivattuja tomaatteja tai jonkun nahistuvan paprikanpuolikkaan. Tällaisia ylläreitä saattaa lymytä yhden jos toisenkin kaapissa näin juhlapyhien jäljiltä.

On hankala kuvata, mitä tapahtuu, kun muut iskevät hampaansa pannariin. Mutta jotenkin näin se menee: Ensin makustellaan. Maku havaitaan toimivaksi. Sitten sahataan lisää pannaria. Lopuksi kehutaan ja kiitetään, jos muistetaan. Pannaria ei jää.

Olen lähtenyt tähän villiin kokeiluun Ulla Svenskin Suomen lasten leivontakirjan ohjeen kautta. Esikoiseni sai kirjan minulta joululahjaksi, koska tykkäämme leipoa yhdessä. Se on mun hetkeni olla pullantuoksuinen, eli vastapainona olen sitten muuten usein kärttyinen ja poissaoleva sotkusta karjuja.

Suosittelen myös Suomen lasten leivontakirjaa tai mitä tahansa leivontakirjaa, jossa on kohtuullisen simppeleitä reseptejä. Leivonta- ja ruoanlaittokirjat ovat esineitä, joiden omistaminen on mielestäni kannattavaa, jos omistamiaan esineitä pitää lähteä priorisoimaan. Googlaan kyllä usein reseptejä, mutta käytän eniten vakkarikeittokirjoistani löytyviä. Olemme tehneet leivontakirjan kanssa niin, että kukin saa aina välillä valita, mitä tehdään.

**

Tänään pohdin taas Helene Schjerfbeckiä ja sitä, kuinka hän valitti kotitöiden määrästä. Olen tehnyt ruokaa ns. alusta saakka eli jauhanut lihamyllyllä kala- ja sienipihvejä, kala tutun pyytämää, sienet itse poimittuja ja pakastimen tyhjennyksen edellä vihdoin viimein sulatettuja. Lisätuntumaa on tullut kasvimaalla rikkaruohojen nyppimisestä – aika pitkä matka ruokaan.

On entisaikojen emännillä ollut hommaa!

Mutta eivätpä entisaikojen emännät suunnitelleet samantyyppistä työviikkoa kuin minä, viimeistä ennen lomaa. 2000-luvun emäntä, tällainen olen mielelläni.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Nuukaillen-opus

Ai kun ihana, Laura Honkasalon Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman.

Ei sillä, että kirjassa olisi ollut kovin paljon uutta asiaa, vaikka se olikin täynnä asiaa. Olen pohtinut nuukailua niin paljon. Parasta oli tunne vertaistuesta: Honkasalo kirjoitti sopivan kriittisesti samalla, kun tunnusti omia houkkamaisuuksiaan, kuten brändihimojaan ja mielihyväostelujaan.

Kirjassa myös tiedostettiin lapsiperheen tarpeet, vaikka teos sopii yhtä lailla sinkku- kuin pariskuntalukemiseksikin. Lapsilla on tietyt kiistämättömät tarpeet, mutta mitä ne ovatkaan...? Honkasalo kirjoittaa oman kantansa.

Erityisesti lämmitti Honkasalon ristiriita: hän tunnustautui sisustusblogifaniksi (ja tuntuipa seurailevan muotiblogejakin) samalla, kun pitää jatkuvaa sisustamista mielettömyytenä. Samaan tapaan hän päivitteli käsityöharrastustaan ja huomautti, kuinka käsitöiden materiaalit eivät useinkaan ole erityisen ekologisia tai eettisesti tuotettuja, ja kuinka niiden kohdalla pitäisi aivan samaan tapaan kuin ostamisenkin kanssa pohtia, tarvitsenko tätä, vai päätyykö se kirpparille ja sen jälkeen roskiin. Just! Viehättävää oli lukea myös hänen perustelujaan, kuten vaikkapa ajatuksia siitä, kuinka käsityöt ovat terapiaa ja siksi itsessään hyväksyttäviä (millä logiikalla?).

Oli vapauttavaa lukea myös hänen epäoikeudenmukaisuuden tunteestaan: kun muu maailma tuntuu rälläävän kuluttamisensa kanssa vailla huolta huomisesta, miksi itse nuukailee ja leikkoo vanhoista trikoosoiroista pikkuhousuja? Niin tuttua.

Myös romun säilöminen huonon omatunnon kantamisen muotona on mainio huomio. "Maailma hukkuu roskaan, en voi heittää tätä pois..." Tuttua!

Kuten Honkasalo itse tunnustaa, minäkin olen asenteellisuuteni ja (keskituloihin verrattuna) varattomuuteni/nuukailuni ohessa vaatteiden, käsitöiden, tavaroiden ja sisustamisen ystävä, ja ajatuskuvioissa on paljon tunnistettavaa. Kirjan lukemisen jälkeen olo on huvittunut mutta samalla kepeä, ehkä hieman niinkin, että yhdessä olemme vahvempia. Itselläni on pitkä matka siihen, että käyttäisin samaa pukua päivästä toiseen niin kuin rouvat 50-luvulla, mutta ainakin Honkasalon länsimaisten linssien läpi katseltuna monta niksiä on jo hallussa.

Hmm. Pitäisiköhän lähteä kaatamaan pois ne kaksi maitotölkinpohjallista, jotka ovat pilaantuneet kylmiöön. Niistäkin olisi vedellä jatkettuna saanut pannarin tai makaronivellin.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Bloggausahdistus

Mulla on taas bloggausahdistus. Tuntuu siltä, etteivät päässä risteilevät ajatukset joko päädy sanoiksi näytölle tai sitten sanat tulevat ihan ihme muotoihin ja jäävät aivan kesken ja näyttävät oudoilta. Vaikka työ onkin maistunut paremmin kuin toukokuussa, tuntee samanlaisen jalkoihin kompastelun myös arjessaan: on kesäloman tarve.

Yleensä, kun tunnistan jonkin tuntemuksen ja sanon sen enemmän tai vähemmän ääneen, tukos laukeaa ja sitten taas helpottaa. Niinpä sanon tämän täällä.

Huomenna pitänee rynnistää kauppaan (siellä ei varmaan olekaan ketään muuta) ja hommata kaikenlaisia juhannusherkkuja hevi- ja ehkä vähän muiltakin osastoilta. Pihalla seisoo ruosteinen pallogrilli, edellisiltä asukkailta peritty.

Kirjastossakin käyty, löysin muun muassa Nuukaillen-opuksen. Juhannusherkuissa en aio kuitenkaan nuukailla, olen luvannut tyttärelle, että me leivotaan.

Hyvää juhannusta!

maanantai 16. kesäkuuta 2014

7 kasvista päivässä

Olen kokeillut syödä seitsemän eri kasvista päivässä, mutta on hankalaa! Varsinkin, jos yrittää eri värejä. Lounasruokailijoilla lienee helpompaa, jos salaatti kuuluu ateriaan.

Asiasta porkkanaan, jännä kun tuntuu tammikuulta kesäkuussa! Olin just kasvimaalla ja tuntuu, että olisi pitänyt pilkkihaalari laittaa. Ihan turhaan tein tämänkin kesähamosen.



Äh se on ihan rutussa. Kangas saksalaiselta torilta 5 e.

Mulla on tänä vuonna parvekkeella tuoksuhernettä, miinanköynnöstä, aitoelämänlankaa ja ruukkuun soveltuvaa auringonkukkaa sekä muutama miekkalilja ja vastaava.

Jäämme seuraamaan jännityksellä. Jotkut yököt tai vastaavat ovat rei'ittäneet kaupasta hankkimiani kukkasia. Ärr!


Kesä ja kärpäset

Pitäisi osata nautiskella kesästä, vaikka onkin kylmä. Mulla on tulossa kolme viikkoa lomaa, odottelen jo. Hommat kyllästyttävät ja nukuttaa.

Viikonloppuna muu väki oli hautajaisissa ja ehdin ommella. Tämä hame annettiin jo eräälle synttärisankarille. Emme ehtinery kauppaan, rahatkin olivat vähissä ja kokeilin viljellä ajatusta itse tehdystä lahjasta. 

Puuvilla on tilattu joskus yllätyspaketissa Michas Stoffeckestä Saksasta. Sitä oli vähän jäljellä, samoin satiininauhaa, josta tein tereen etukappaleeseen.

Ainakin kärpäsen mielestä hame oli makea.



sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

En ole yhteisöllinen





Olen taas siinä tilanteessa, että päivällä mielessä pyörineet aatokset ovat sulaneet väsähtäneen huokauksen matkassa jonnekin taka-alalle harhailemaan. 

Halusin kirjoittaa ainakin yhteisöllisyydestä, tuosta sanasta, jonka myötä osa hyrisee tyytyväisyyttä ja osa pidättelee ykää. Tänään oli taloyhtiötalkoot ja heräsin aikaisin leipomaan sinne pullaa, sillä tiesin, että uudet asukkaat tulevat mukaan. Tämän taloyhtiön asiat alkoivat mennä kerrasta paremmiksi, kun vuosia sitten tilattiin kiinteistöhuolto hoitamaan kriittisimmät kolailut ja nurmikonleikkuut. Yhteisöllisyyttä ei nimittäin mitenkään myönteisessä mielessä ollut. Edelleen on joitakin puuhia, joita kiinteistöhuolto ei tee. Yhteisöllisyys tarkoittaa täällä sitä, että tiedämme ennalta kaikki ne, jotka osallistuvat puuhiin: 36 % talon asukkaista. Prosentti on matala tai korkea, riippuu katsantokannasta. Kerrostalossa luku olisi varmaan jo hyvä, pienessä taloyhtiössä hommat jäävät muutaman aktiivisemman harteille. 

Päivä sujui mukavasti ja kahvia ja pullaa kului. Hommat saatiin tehdyksi ja suunnitelmia jatkosta tehtiin. Suhtaudun silti yhteisöllisyyteen epäilevästi. Se vaatii sitoutumista ja tekoja, ei pelkkää laiskaa siivouspäivän peukuttamista. Treenaan omaa ajatteluani: teeskentelen, ettei taloyhtiössä ole kauan jatkuneita kaunoja tai erimielisyyksiä ja päätän, että saan päättää lähiympäristöstäni. Olen omalla toiminnallani esimerkki, tai ainakin keskisormi. Tarkoitan, etten ainakaan vesitä uuden hyvän fiiliksen mahdollisuutta, jos sellainen olisi syntyvillä. Jos jollekin passiivisemmalle ei passaa, saa luvan tulla seuraavalla kerralla mukaan.

Tapasin pari päivää sitten poliittisesti aktiivista kamuani, jolle nurisin passiivisuuttani: haluaisin olla jotenkin yleishyödyllisempi, olla rakentamassa parempaa ympäristöä, mutta haasteena on se, ettei arki muutenkaan pysy lapasessa. En silti haluaisi vedota siihen loputtomasti. Ehkäpä ruohonjuuritaso sopii tällaiselle vähemmän yhteisölliselle jurnulle. Kotitaso, ammatillinen taso, ruohonjuurikansalaistaso. Ja sitten ne yksilölliset valinnat: yltiöpäisen kulutuksen vastustaminen, pyöräilyn suosiminen, kasvisruoan suosiminen,...

Olen pohtinut, että lähialueen jättipalsamiesiintymä pitäisi kitkeä talkoilla hiiteen. Ensinnäkin inhoan jättipalsamin hajua. Mutta toiseksi inhoan kuinka se valtaa alaa. Ehkä siinä voisi kuitenkin olla jonkinmoinen startti, kenties. Mutta hieman on hapan sivumaku suussa, "ei kukaan kuitenkaan lähtisi mukaan", ehkä jonain päivänä menen sopivassa raivotilassa pöpelikköön itsekseni jättipalsamia kiskomaan (sen hävittäminen sentään on mahdollista, vieläpä ilman ammattilaisapua). 

Tässä hame Marimekon jämäkankaasta ja ohje mukailtuna Karkelot-blogista. Suosittelen ohjetta heille, jotka haluaisivat joskus ommella jotain kivaa kohtuullisen nopeasti ilman ylimääräistä turausta. Selkäpuolen kuminauhavyötärö lisää käyttöikää ja puuvilla on sopuisa ommeltava. Sopii myös himokierrättäjille, jotka hamstraavat kirppareilta mukaansa vanhoja kankaita. 

Sain tehtyä viikonlopun aikana pari muutakin hametta, mutta taidan esitellä ne myöhemmin.




P.S. Ei tästä taaskaan tullut mitään selkeää. Painan siis pääni. Just sainkin työstä palautetta, että tää on hyvä, mutta kieli on epätarkkaa ja viljelet idiomaattisuutta. Olisihan sitä voinut viljellä idioottisuuttakin, tietenkin. Mutta jään nyt tänne epäselvyyteeni uiskentelemaan. 

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Väitöshame

Käväisin tänään väitöksessä ja ompaisin, kuten Kahviaika-blogin kirjoittajan virallinen termi kuuluu, itselleni sitä varten hamosen.

Kangas on Marimekolta.

Ja sitten valmistautumaan illan paardeihin...




keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kimono

Tekaisin Tyrnifarmarit-blogin ohjeella tällaisen kimonopaidan.

Palstalla alkaisi olla kaikki kylvetty nyt toistaiseksi.

Huushollin uros guuglaa murha.infoa tämänpäiväisen uutisen vuoksi. Monikohan tällä hetkellä tekee samaa.




tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kesäaamun rauha

Vaikka touhuankin tähän aikaan vuodesta pihapuuhissa välillä väsyksiin asti, yritän muistaa nauttiakin. Tässä muutamia tunnelmointikuvia takapihalta.

Olen viime aikoina miettinyt aika vähän sitä, kuinka kirjoittaa jotain, joka saattaisi kiinnostaa muita tai kuinka käyttäytyisin soveliaasti tosielämän puolella. Ei sillä, etteikö olisi mukavaa jos joku lukee tai jos joku tosielämässä tykkää minusta, mutta olen aina ollut hirveän huono miellyttäjä ja muiden ajatteleminen omalla kustannuksellani on niin kovin väsyttävää. 

Jos osaisin jättää Facebookin linkit ja muun turhanpäiväisen, elelisin varmaan kirjojen parissa aika mukavasti. Tavallaan harmi, että pidän vuorovaikutuksesta ihmisten kanssa. Joskus vuorovaikutuksen sisältyy ristiriitoja, on sula mahdottomuus olla aina samaa mieltä muiden kanssa. Eri mieltä oleminen on oikeasti aika terveellistä ja usein avartavaakin, mutten kaipaa sitä kaikkiin hetkiini.

Tällainen olen, anteeksi muttei kuitenkaan anteeksi. 


Pihani on puna-ailakkien reservaatti. Ennen annoin niiden kylväytyä vapaasti, nykyään rajoitankin jo.


Kesäaamuun heräilyä.


Tämän tulppaanin neonloisto ei tahdo tallentua kuvaan.


Angelique-tulppaanit ovat hurmaavia.



Pikku pihan vasen reuna.


Karkulaisina kylväytyneet.


Särkynytsydän on aloittanut kukinnan.



Tämän kesän terassikukkia.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Vinkkejä kasvimaan laittoon

Palailin juuri kasvimaapalstaltani. Kun sitkeimmätkin kylväjät olivat kaikonneet, jäivät vain minä ja sääsket. Eteerisestä tunnelmastani innostuneena ajattelin kirjoittaa muutamia vinkkejä sellaisille, jotka ovat hiukan kiinnostuneet kasvimaan laitosta, mutta jotka eivät ole vielä panneet toimeksi (tällekin kautta ehtii!). Tokihan pohdittavaa lienee kokeneemmallekin konkarille.

En edusta missään nimessä huippuluokan palstailijaa. Intoni sammuu aina alkusyksystä enkä ole yhteisöllinen ähertäjä (olen aina ikionnellinen, kun saan olla yksikseni). Mutta nyt on käynnissä kahdeksas vuosi palstailijana, joten jotain hiljaista tietoa on mullakin lienee matkaan tarttunut. Asiaan siis!

1. Älä liioittele.

Oma kasvimaani on aarin kokoinen (10 m x 10 m). Sen laittoon eli rikkaruohojen kitkemiseen, reunamuovien virityksiin, lannoitukseen ja kylvöihin menee jotakuinkin parikymmentä tuntia. Alkutouhujen jälkeen kasvimaalle saa varata n. 6 tuntia viikossa, jos siis keekoilee luomuna. Kukin kasvimaan laittaja lienee yksilöllinen kevättoimissaan, mutta tästä summittaisesta arviosta voi suhteuttaa oman innostuksensa ja laittaa kasvimaan sen mukaan. Jos kasvimaani olisi satuhahmo, se olisi Jörö-Jukka eli räjähtäneen näköinen. Nuoltuun palstaan saa kulumaan rajattomasti aikaa, mikäli mielii täydellisyyttä.

Tämä ensimmäinen kohta on sikäli tärkeä, että olen nähnyt useamman uurastajan uupuvan palstailun poluille. Nostan myös aina hieman kulmakarvojani, kun joku kertoo huikeista suunnitelmista (pettymyksiltä ei voi välttyä, siksi kokemusta kannattaa kartuttaa maltilla). Kulmakarvan nostoni on silti sympatiseeraava.

2. Valitse viljeltävät kestävistä ja satoisista kasviksista.

Omia suosikkejani eli kasvimaan jokakesäiset kivijalat ovat porkkana, sipuli, punajuuri, mangoldi, herneet, kesäkurpitsa ja jossain määrin peruna. Näiden lisäksi on toki paljon muutakin, esimerkiksi erilaisia salaatteja, härkäpapua, mustajuurta, palsternakkaa ja pinaattia.

3. Ota valikoimaasi joka kesä jokin uutuus.

Ruokin uteliaisuuttani kokeilemalla joka kesä jotakin uutta. Viime kesänä ihastuin valkokukkaiseen kurkkuyrttiin, sillä kauneutensa lisäksi se näytti houkuttelevan palstalle hurjasti pölyttäjiä. Tänä kesänä kokeilen keltajuurikasta, jota en ole koskaan aikaisemmin kylvänyt. Myös esimerkiksi erilaisten porkkanoiden kokeilu on hauskaa. Oma vakkarini on jo vuosia ollut kylvää erivärisiä porkkanoita.

4. Suosi kukkia.

Jos kasvimaalle mahtuu hiemankin enemmän kuin kaikkein välttämättömin, kannattaa kylvää kukkia. Hyväksi todettuja ovat esimerkiksi malvikit, kehäkukka, samettikukka ja sinisievikki. Pidän erityisesti myös pioniunikoiden upeista kerrotuista kukinnoista. Myös kosmoskukat ovat suuresti mieleeni.

5. Seuraa säätä.

En juuri koskaan kuljeta palstalleni vettä. Ihannetilanne tämä ei ole, mutta keskimäärin palsta pärjäilee ilmankin. Helotuskuumilla helpotusta voi tuoda esimerkiksi salaateille ja kesäkurpitsalle limsapullossa, jos ei pysty kuljettamaan enempää. Kylvöissä seuraan tulevia sateita ja lämpötiloja. Osa siemenistä itää paremmin viileässä, osa lämpimässä.

En ole koskaan kokeillut kuukalenteria, mutta siinäkin piilisi oma viisautensa. Ehkä kokeilen sitä joskus, kun voin paremmin valita ajat, jolloin pääsen kasvimaapuuhiin.

6. Älä suorita.

Sukua kohdalle 1. Älä liioittele. Kasvimaalla onnistuu joka vuosi jokin, jotain menee myös pieleen. Kesä vuonna 2012 oli sateinen ja kylmä, ja kasvimaapuuhat ketuttivat. Seuraava kesä olikin intiaanikesä, ja kaikki kasvoi kohisemalla. Kasvimaa ei ole täydellisyyden tyyssija, ei suorittamisen paikka. Se on paikka, jonne haudata arjen huolet ja virvoittaa mieltään uusilla ajatuksilla. Se on myös pään tyhjentämisen paikka, mielen kirkastaja. Älä tuo mukanasi suorituskeskeisyyttä äläkä vertaile itseäsi naapureihin (mikäli viljelet palstalla tai mikäli kasvimaaltasi on näköetäisyys naapurissa pyllistelevään palstatärkeilijään).

7. Opettele rikat.

Omat pahimmat piinaajani ovat peltovalvatti, tuo pieni viaton juurenpala, josta kehkeytyy aavistuksen voikukkaa muistuttava monsteri, sekä juolavehnä, palstaviljelijän klassikkoinhokki. Molemmista kannattaa hankkiutua eroon jo maan muokkausvaiheessa. Tokihan rikkoja riittää muutenkin.

8. Noudata viljelykiertoa.

Viljelykiertoa googlaamalla saa varmasti hyviä vinkkejä omiin tarpeisiin. Itse en laiskuudessani noudata lohkoja vaan kylvän sikin sokin joka vuosi, kuitenkin niin, että aina välillä maa saisi levätä ja niin, etten kylvä esimerkiksi perunaa kahtena vuonna peräkkäin samaan paikkaan.

Viljelykierto liittyy kasvitautien ohella maan ravinteikkuuteen, joten samaan syssyyn on hyvä muistuttaa lannoituksesta. Naatit (mikäli niitä ei syö) ja nahistuvat rikat (varo, etteivät ne juuru uudelleen) voi jättää maahan, näin palautat ravinteita multaan.

9. Virheistä oppii.

Ihan ensimmäisenä kesänä arvelin, että saan somaa kesäsyötävää sipulin siemeniä kylvämällä. Niinpä varmaan! Silti jo ensimmäisenä suvena nautiskelin muun muassa herneitä, papuja ja salaatteja.

10. Pieni on kaunista.

Peruna ämpärissä tai salaatti parvekelootassa on periaatteeltaan ihan samaa toimintaa kuin isompikin kotivaran viljely. Se, ettei jaksa paljon, ei ole syy sille, etteikö kannattaisi vähän.

Piha- tai parvekepuuhastelun iloa!


Tantsu liikenteessä

Pientä ompelujumin selätystä.


Mekkotehdas-kirjan Elina-kaavalla liivimekko Marimekon Tantsu-puuvillasta. Tarjoiltuna kera ruttujen.


Tässä vielä kesätoppi Marimekon trikoosta sekä puhki kuluneista farkuista kesäsortsit. Tarjoiltuna kera muutaman varpaan. Kerran luin jostain, että kotikutoisten blogien tuntomerkki on säälittävät lattialla otetut kuvat säälittävistä ompeluksista. Tässä siis sääliä heti viikon alkuun, noinnikkäästi, kuten mummoni ruukasi sanoa. Itseäni ei tosin säälitä itseni lainkaan. Ryhdyn nyt tyytyväisenä puuhailemaan töiden parissa.

Kivaa viikkoa itse kullekin, joko työn melskeisiin, kodin puuhiin tai lomarintamalle!


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Uusi jäsen Kontrollin Ystäviin

Kuka tunnustautuu kontrollin ystäväksi? Kun kuopukseni henki oli ollut hiuskarvan varassa ja omaakin koeteltiin, maksuttomasti tarjottu psykologi selvitteli kierrellen ja kaarrellen ennen kaikkea sitä, olenko kontrollifriikki, kestänkö, kun asiat eivät menekään suunnitellusti. Kai vastaukseni läpäisivät seulan, kun mulle todettiin, että pärjäät kyllä hienosti.

Pohjimmiltani mussa varmaan onkin elämässä tarvittavaa joustoa, mutta käytännössä ei. Voi kiesus, miten vihaankaan kärttyistä pohjavirettäni, joka seuraa siitä, kun koko päivän liippaa asuntoa ja se sotkeutuu samaa tahtia uudelleen. Siinä ei ole mitään tyydyttävää, se on hemmetin epätyydyttävää.

Lisätään soppaan liikkuvia osia ja se alituinen tunne, ettei saa töitään tehtyä. Mikään ei ole näpeissä. Kontrolli on kaukana. Otetaan vielä joku aistiärsykkeeksi lässyttämään jotain oman elämänsä idyllistä tai aah, tietämään paremmin.

Enpä tässä silti mitään luentoa elämän arvostamisesta kaipaa, arvostanhan sitä väsyksiin asti. Muotoilen silti, että odotan jo suuresti ensi viikonloppua, kun mun ois tarkoitus päästä juhlimaan. En keksi, miten tähän hätään saisin muuten liuotettua ärsyttävää kärttyisyyttäni. 

Tänään on sitä paitsi siivottu tyttären huoneen horror-rytöläjät, haettu hevostallilta kurpitsoille kikkareita, käyty juoksemassa, ajettu nurmikko ja ulkoilutettu taimia, kotihommien ohella. Tulppaanitkin ovat ihanimmillaan.

En silti lopeta väsyneensekavaa narinaani väkisin virittyneeseen positiiviseen loppukaneettiin. Mua ei tänään huvita. Katotaan, huvittaako huomennakaan.


Tuluppaani.

Etupihan tulppaani-ilottelua. Note to self: pihaan tarvitaan pikaisesti jotain sinistä. Vaikka amppeliin. Jokunen sininen helmililja tosin penkistä paraikaakin ponnistelee. 

Oujee mikä upea taidekuva, jossa yhdistyy pilvikirsikan kukinta, eskarista lehahtanut perhonen ja laittamaton parveke. Kokonaisuuden kruunaa Mystinen Heijastus. No, oikeasti se on pahvilaatikon heijastus. 


Loppuun vielä kirjopikarililja, joka itse asiassa jo lopettelee kukintaa.

Muuten! Lukaisin tänään Hesarin pikku-uutisen siitä, kuinka he, jotka eivät haaveile minkään ostamisesta, ovat onnellisempia kuin ihmiset, jotka haluavat shoppailla. Olen ollut liian väsynyt halutakseni mitään ja se on itse asiassa aika piristävää.

Olen lakannut myös haluamasta isompaa palkkaa, koska käyttäisin sen kuitenkin Johonkin.

Toisaalta olen lykännyt puoli vuotta yksityislääkärikäyntiä. Ja rahatilanne on tälläkin hetkellä vähintäänkin pohdituttava. Että ehkä tulotaso ja haluaminen ovat sittenkin kaksi eri asiaa. Että ylimääräiset lahjoitukset tänne vaan, kiitos. Ja enkös oikeastaan halunnutkin shoppailla vartetun mustaherukan...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...