torstai 28. huhtikuuta 2011

Elämää taloyhtiössä, osa 367

Vieläpä lisäys taloyhtiön akkoihin:

Eilen kävin nostamassa lipun salkoon naapurin emännän kanssa. Pinnistelin koko toimituksen ajan myötäilläkseni ja keskustellakseni mukavia. No eiköhän siltä lipsahtanut keskustelun lopuksi, että mun ja toisen naapurin tekemä kukkapenkki näyttää hautakummulta ja on väärään paikkaan sijoitettu (viime kesänä se oli lisäksi kuulemma riskialttiisti sijoitettu lumenaurauspaikalle -- mutta sieltäpähän nousevat, eli ime vaikka sitä itseään, hahhah!). Mutta siis HAUTAKUMMULTA!

Summa summarum: joidenkin sielussa asuu kyykäärmeen sikiö. Päätin, että ystävällisyyspinnistelyt loppuvat tähän. Jatkan kylmää asiallisuuttani ja jos tulee enää mitään vittuilua, sanon, että tälle naiselle ei ryppyillä.

Mässäilystä

Mulla on ollut pientä kirjoituskriisiä, kun tekisi mieli kertoa vain kasvuasioita. Se on tämä sesonki. Ja kuten yleensä, mulla tulee se perinteinen lukijakriisikin: vaikka kirjoittaisin muistiin itselleni, alan miettiä, ketä tämä tai tämä kiinnostaa. *huokaus*

No kerrotaan pari asiaa pihasta alkuun ja jatketaan sitten otsikon aiheeseen eli havaintooni mässäilystä.

Ensinnäkin, olen saanut käsiini Kekkilän kesäkuvaston, ja täytyy sanoa, että sen vaikutelma on mulle ällöttävä ja elitistinen. Onhan Kekkilä edelleen ovela myymään tuotteitaan ja kuolaan edelleen viljelylaatikoita (ei kukaan tekis...?), mutta mulla meni itse kuvasto, jonka hain rautakaupasta silmänruoaksi ja teehetken nautinnoksi, jotenkin ihan yli. Katso itse! No, nettisivut niillä on kutkuttavan kivat edelleen, annettakoon tämä myönnytys kaiken solvauksen perään...

Toiseksi, kasvun asioista: kasveille kuuluu ihan hyvää. Satsasin kuin satsasinkin Nelson Gardenin pienoiskasvihuoneeseen, joka nököttää nyt kasaamattomana mäntysuovalta tuoksuvalla parvekkeella. En ihan tarkkaan ole oivaltanut, milloin sinne uskaltaa laittaa ja mitä.

Toistaiseksi ulkona ovat kivasti ulkona pärjäävät narsissit ja helmililjat, joiden värit ovat alkaneet tummua ihanan siniseksi. Olen nostanut päiväsajaksi ulos myös sisällä nuutuneen krysanteemin.

Pihalla perennat nousevat ja ilahduttaa, että viime keväänä istutetut ovat hengissä. Pitäisi saada säkillinen kanankakkaa, kun nyt olisi hyvä aika lannoittaa. Syksyllä levitin vähän kalkkia ja kompostia. Karviaisissa kuultaa jo silmuja, levitin ympärille kuorikatetta, kun en jaksa erottaa nurmikkoa pensaasta. Korallikanukan olen leikannut.

Etupihan tulppaanit nousevat ja hyvin riskaabelisti lähdin punahattulinjalle, kun Tokmannilla asioidessani löysin "Harvest Moon" -lajiketta (keltaista, lääh). Riskinä lähinnä talvenkestävyys, fiksumpi hommaisi Särkän perennataimiston lajikkeita...Hankinnassa ei mitään järkeä siksikään, että joutuu nyt esikasvattamaan sisällä eikä mulla todellakaan ole ikkunatilaa, mutta ehkä otan Nelsonin käyttöön...

Mutta sitten lyhyt huomio mässäilystä. Luin hajamielisen valikoivasti pääsiäisen tienoon FB-päivityksiä, jonka teemoja tuntuivat olevan oman ahkeruuden korostaminen pitkillä luetteloilla sekä ruoanlaittotaidoilla kehuskelu ja mässäilykuvaukset.

Ryhdyin taas miettimään, mikä on tarpeellista ja järkevää ravintoa. Olen toivonut pitkään, että joku kirjoittaisi artikkelin "tuontiruoasta" eri vuosikymmeninä, eli mitkä ruokalajit ovat tulleet milloinkin normiksi suomalaiseen ruokakulttuuriin, ja milloin eksoottisuudessa ja kikkailussa mennään liian pitkälle. Eihän se nyt mikään synti ole laittaa hyvää ruokaa vapaapäivänään, mutta syödäänkö nykyään turhan hienosti? Tai hienostellen tai roskaa. Yksinkertaisia perusruokia vähemmän, ellei sitten kauhean lähiruokakouhkauksen siivittämänä, niin kuin jokainen nielty härkäpapu olisi jumalallisuutta hipova ekoteko. Ei pidä käsittää, ettenkö kannattaisi vahvasti lähiruokaa...

Olen lueskellut kevään mittaan paljon naistenlehtiä ja kaikissa on pihapuuhat mukana. Trendikkyyttä hehkutetaan ja luodaan mielikuva, että yksi ikkunalaudalla kyyköttävä basilikan taimi on itse viljelyä ja maailman suunnan muuttamista. Okei, ehkei tästä pitäisi olla kitkerä, koska mikäpä mainiompi harrastus, ja kukin harrastus mahdollisuuksien mukaan. Mutta kyllä viljely on viljelyä ilman tuota ärsyttävää trendikkyyslespaustakin. Onneksi juttujen mukana tulee ihania kesäisiä kuviakin.

Remontti etenee, minä hidastun. Tämän kesän tavoite on nauttia pihasta silmin.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Narsissit, pihalle mars!

Tämä ei ole oma vinkkini, mutta kaverilta kuultua kylläkin: juuri nyt on juuri oikea aika laittaa narsisseja ulos tai parvekkeelle! Itse haaveilen pienestä narsissi-helmililjaistutuksesta, jonka voisin tökätä pihalla talven seisseeseen, aavistuksen sammaloituneeseen punasaviruukkuun. Toimii varmaan peltiastioissa, pajukoreissa ja vastaavissa mainiosti!

Itselleni eivät narsissit sisätiloissa sovi, sillä niistä tulee niin pian niin masentavan näköisiä, enkä muista kuitenkaan kiikuttaa niitä yöksi viileään. Pitääpä siis yrittää hankkia ulkotapauksia jo tänään.

Mua huvitti eilen Facebookissa liikkunut linkki päivittäjätyypeistä. Itse olen toisinaan se omien "hienojen" tekemisiensä luettelija, kai mulla siksi pitää olla blogi, että voin kertoa puuhastelujani edes itselleni, heh.

Tänään kellarin katon maalausta, jes, ryskähommia konkreettisempaa! Vihanneskrassi itää keittiön pöydällä, korianteri kasvaa, pitäisi kylvää vielä basilikaa ja ruohosipulia -- ja haluaisin pari auringonkukkaakin.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Poteista turveruukkuihin

Kyllä on niin, että pottitaimilaatikko on ihan über. Sillä tuli kelpo taimia! Siirsin niitä eilen tyttären kanssa turveruukkuihin odottamaan karaisuun riittävän lämpimiä päiviä. Tästä vaiheesta en tykkää, kun joka ikkunalaudalla on pikkuruukkuja, jotka haisee pitsalaatikoille (pahville).

Tehtiin myös uudet kylvöt pottilaatikkoon, uusi yritys punakosmoskukkaa, parsakaali, anisiiso, rohtopäivänhattu jaaaa no, en muista. Lisäksi jaloleinikit ja pari tuoksuhernelajiketta päätyivät multiin. Kova puuhastelu oli näissäkin.

Pikku puutarhassanikin on pientä elämää: ensimmäisiä sipulikasvihuppuja kurkistelee juuri sulaneesta mullasta. Ovat ehkä helmililjoja, mutta pitää vielä tarkistaa syksyllä tehdystä istutuskartasta. Istutuskartta kuulostaa aika mahtipontiselta, kun mulla on tapana vaan lätkiä sinne sun tänne, mutta joo, muistin merkitä muistiin.

Takapihalla on vähän hurjempaa, kun naapurin koira käy siellä säntäilemässä. Mun alppiruusu on osin tuhoutunut ja sen varjohupun päälle on kustu. Istutuskukkapurkki on kadonnut ja lintujen maapähkinä-ämpärin kansi heivattu helvettiin. Suhtaudun pelokkaasti kukkapenkkieni tulevaisuuteen. Ajattelin marssia Puuiloon ja ostaa sieltä helvetisti verkkoa. Toki asia pitäisi ottaa naapurinkin kanssa puheeksi, mutta asia ei ole niin yksinkertainen, kun itselläkin on vapaana jolkottava lemmikki...Paitsi tuhojen puolesta tietenkin. Mussa on yhtäläisesti antaa kaikkien kukkien kukkia -filosofia eli kukin eläköön tyylillään, samalla olen raivoissani, kun mun kukkien kukinta on nyt uhanalaisena! Aggressiivinen verkottaminen olisi mulle turhauman purkamista, vaikka nyt sitten muistuttaisikin hieman USA:n toimia Meksikon rajalla...

Alan nyt katsella sopivaa maalisävyä kellarin seiniin. Huomenna tasoitesatsi rautakaupasta ja samalla ehkä sitten maalia. Maalisävyt kannattaisi AINA ottaa värilastuina talteen. Muka olen ottanutkin, mutten nyt sitten löydä. Kuvasto on vaihtunut ja sävy hukassa...Mahdotonta on louhia pala seinää mukaan värianalyysiin.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Kesäpainajaisia

Näin painajaista kesästä: se oli menossa ohi enkä ollut edes kääntänyt kasvimaata. Mietin kauhuissani, ehtiikö edes paksoi. No, jokavuotinen lasku palstasta (15 euroa) tuli tänään, mutta olo ei oikeastaan helpottunut. Ennemminkin se lähentelee painajaista, kun ajattelen, miten kasvimaa pitäisi jossakin välissä kääntää ja sitten pitäisi kylvää, hankkia pari tainta, tsekata harsojen kunto, hakea pressut kesantokesää varten ja sitten vasta pääsisi edes haaveilemaan kitkemisestä. Muistan jokakeväisen väsymyksen, mikä on aika hullua, koska kyse on harrastuksesta.

Mun toimeliaisuuteni tunne on flunssan ja muun fyysisen matalapaineen takia painunut vähän passiiviseksi ja se huolettaa. Mun sivutoimintaa on suunnitelmien ohessa Hankintojen Teko, josta saan kans tunnetta aikaansaamisesta eli puuhastelusta. Olen kytännyt eräästä nettikaupasta erästä kylpyhuonemattoa jo pidemmän aikaa, ja aina kun alan tilata sitä ja ohessa vähän muuta, se katoaa! Olen hyvin turhautunut, grr. Oikeastihan saisin vain nautintoa kuluttamisesta, aika säälittävää. Jotenkin, kun ajattelen remontin paikalle jotain valmista ja siihen jotain kokonaisuutta, ajattelen samalla valheellisesti, kuinka maailmani on pala palalta valmiimpi ja jonain päivänä kas, se on valmis! Elämä on valmis sitten, kun kuollaan, mutta tällaisessa itseään juoksuttavassa asenteessa on jotain humalluttavaa.

Remontti on edennyt viime viikolla ja vielä maanantaina (ennen ripuliepidemian riehumista) huimin askelin. Huikea tunne. Vertailin jopa eri valkoisia (!) värejä ja mietin, mihin haluaisin sen juurikin valitsemani valkoisen taittaa. En pidä keltasävyistä, mutta vihreän ja ruskean lähistöllä hengailevat valkoiset (joissa tietty niissäkin hieman keltaista) ovat miellyttäneet Tikkurilan värikartasta. Aivan kuin hämärässä kellarissa sitten havaitsisi, taittuuko seinän väri lehtivihreään tai puudelinsontaan. Tikkurila on kyllä ovelasti nimennyt värisävynsä. Se on toimivaa tuotteistamista, jonka hallitsee myös Lumene.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...