Kolmen sääntö

Oli tosi kiva viikonloppu. Kävin sienessä (elämäni ensimmäistä kertaa poimin leppärouskuja ja heti yli puoli ämpärillistä, herkullinen sieni!) ja ompelin. Olen nyt kokeillut ompelua ompelukerhotyyppisesti eli yksi kiva poika käy mun luona ompelemassa. Tuntuu, että sillä tavalla saa vähennettyä paineita vaikka jonkin vähän tylsemmän ompelemisesta, ja samalla saa olla sosiaalinen mun suosikkitavalla eli parina. Rakastan keskusteluja, mutta en viihdy isoissa porukoissa. Kahden kesken on huippua, vaikka neljän ryhmäkin vielä menettelee.

Mutta kertaanpa aktiivisista ompeluvuosistani oppimani kolmen säännön, joka on mielestäni ensinnäkin erittäin motivoiva sääntö kelle hyvänsä ompelijalle, mutta ehkäpä sovellettavissa myös muihin harrasteluihin. Eli kannattaa ommella ja hankkia uusia ompelutarvikkeita kolmen säännöllä: joka kolmas kierrätysompelu tai rikkinäisen korjaus tai lahkeenlyhennys tai vastaava, joka kolmas vanhan keskeneräisen edistäminen, joka kolmas uusi. Mitenkähän tätä voisi soveltaa muuhun elämässä?

Nimittäin elämässä ei aina voi olla uuden hankkimista niin, että uudet kasautuvat hiljalleen vanhoiksi ja menettävät uutuudenviehätyksensä. Mutta itse ainakin olen tyytyväisempi harrastaja, kun saan välillä rakastua johonkin uuteen ideaan, ja kokemus tuo kriittistä arviointikykyä siihen, onko kyseessä tarpeellinen tai iloa tuottava juttu vai hetken huuma. Jatkossakin ihmiset tarvitsevat jonkin vaatteita, joten kolmasosa uutta on perusteltua. Mutta uusikin tuntuu paremmalta, kun saa korjattua vanhoja rikkinäisiä tai harrastettua upcyclingia. Suosittelenkin pienen kokoelman keräämistä anti-Konmari -henkisesti: kannattaa olla jonkinlainen collection hyvälaatuista materiaalia. Esimerkiksi minulla on typerät keinonahkaleggingsit, jotka ratkesivat kerran. Olen tehnyt sittemmin niistä mekkoon tehostekoristeen, ja nyt ne ovat pääsemässä taskuksi ompelukaverini aika kinkyyn t-paitaan. Sen sijaan jotain huonolaatuista rutaletta ei kannata säästää vaan kierrättää soveltuvalla tavalla. Ja sitten vanhan valmiiksi saattaminen tai ainakin edistäminen – on niitäkin ihmemiehiä ja -naisia, joilla ei ole keskeneräisten (ns. ufojen) lootaa, mutta en kuulu tähän yli-ihmisten lajiin. Mieli ei parane sillä, että läjä isonee. Eli kolmen tasapaino, siinä on tasapainoisen ompeluharrastuksen mainio peruskallio.

Tällä periaatteella viikonlopun ompelukset, jotka eivät herättäneet suuria tunteita mutta vähensivät läjiä.

Yöpuvut lapsille. Nuo ironiselle hispterille soveltuvat lainausmerkit ovat yli vuosi sitten hankkimastani Pehemiän yllätyspaketista, joten olikin aika saada kankaat käyttöön. Musta interlock joku ikivanha kankaanrepale.

Tässä vielä tyttärelle toinen pyjama. Paitakangas Pehemiältä, pöksykangas seitsentoistavuotista ostamastani mekosta leikattu.

Tässä vielä koululaisen oikeasti koululaiselle soveltuva paita, mutta en kyllä jaksanut käskyttää koulukkaan ylle. Laskeutuu eri tavalla päällä ollessa, mutta niin peruskamaa, että ei tätä erityisemmin mainostaa tartte. Tämä kangas on palalaarista vuosikausia sitten hankittu sinänsä laadukkaan oloinen impulssiostos. Tulee varmasti käyttöön ja sain tämänkin hetken huuman mieltäni painamasta. Mullapa ei muuten olekaan nykyisin kovin isoja kangasläjiä. Vapauden tunne!

Vaihteeksi vailla päätä ja häntää

Kaivelin tänään trulleille virpomiskamppeita eikä ollut ongelmaa löytää kaikenlaista värikästä kampetta noidille. Tulin hieman silmäilleeksi, mitä kaikkea mulla on vieläkin tallessa, 15-vuotiaan äitini neulomaa pitkää punaista villatakkia ja kirpputorilta parikymmentä vuotta sitten löydettyä islantilaisneuletta.

Selkeästi konmari-henkeen mun pitäisi vapautua kamasta ja raivata itselleni parempi tulevaisuus. Tai jotain. Valaistuneet voinevat kertoa kokemuksensa. Todettakoon jo moneen kertaan todettu: olen hamsteri.

Kävin eilen kangaskaupassa, koska oon aivan mykistynyt Yoshiko Tsukiorin mekkomalleista. Enimmäkseen silmäilin ja olin oikeastaan tyytyväinen, kun en löytänyt mitään. Tarkoituksena olikin vain käydä tuulettumassa (ja ostaa vanua, mutta unohdin). Jäin kuitenkin miettimään palalaareja. Oonko hyvis vai pahis, jos löydän jotain palalaareista? Ovatko ne vaatetehtaiden jämäkamaa, josta otetaan loput käyttöön? Ostin yhden 12 euron palan Yoshiko Tsukiori -himossani. Mekkojen kohdalla mun prosessori sumenee ja unohdan, montako mulla on. Voihan huokaus.

Vastapainona olen lakannut hommaamasta lastenvaatekankaita, elleivät lapset erikseen tarvitse tai toivo jotain tiettyä, niin kuin nyt vaikka sitä taannoin toivottua merinovillatuubihuivia, jonka viimein sain aikaiseksi. Sain tänään ommeltua pari paitaa loppuun. Olin ostanut kankaat kesälomareissulta Rovaniemen Ottobreltä.

Tämä eka on Noshia. Vaikuttaa laadukkaalta.

Tokaa en muista mutta tosi laadukkaan tuntuista digiprinttiä. Malli ei kauheasti ehtinyt poseerata, kun hänellä oli kiire pelaamaan jäkistä.

Ompelin valmiiksi myös yhden A-linjaisen t-paidan tyttärelle. Samasta kankaasta olen aiemmin tehnyt tunikan lähisukulaiselle. Pala on peräisin Pehemiän "possupussista". Säästöpusseja en aio enää ostaa, koska lapsekkaita kuoseja menee varmuudella enää yövaatteisiin. Paljon ompeleville ja ei niin krantuille tyypeille yllätyspussit ovat mun mielestä edelleen ihan hyvä materiaalinhankintatapa.

Aikuisten ylläreitä en halua.

Ja voih, tuossa kuvassa on auki toinen niistä mun kirjastosta lainaamistani Yoshiko Tsukiori -kirjoista, joita kuolailen.

Juttelinpa myös puhelimessa tänään pidemmästi, nuoruudenystävän kanssa. Hän suhtautui kriittisesti omaan somepresenssiinsä. Kerroin someväylät, joissa olen jollakin tapaa läsnä, myös perustelut, miksi ja miten.

Kerroin sitten, että mulla on ollut blogikin jo viisi vuotta. Että tuuttaan sinne kaikenlaista käsitöistä kukkiin ja silleen. Kaveri oli ihan että hohhoi, ketä kiinnostaa, nauroi koko ajatukselle.

Oon käyttänyt tässä jokusen minuutin siihen, että selostelen eri kankaita ja niiden käyttökohteita. Olo on jotenkin rentoutuneempi ja kokonaisempi kuin ilman. Ei tullut samanlainen olo, kun luin kaffea ryystäessä Timestä raiskauksista sodankäynnin muotona. Eikä sillä, että ompelu kumoaisi mainitun aiheen tärkeyden. Mutta kyllä tämä on minulle sitä laadukkainta somepresenssiä. Ilman mitään pointtia harhailen vailla päätä häntää. Yhtään en häpeä älyä. Että repikääpä siitä.

Tuubihuivien taikaa

En tiedä kovin paljon parempia konsteja samalla hävittää ylimääräisiä kangassoiroja ja toisaalta saada aikaiseksi jotain hyödyllistä ja tarpeellista kuin tuubihuivien ompelu. Perheen miespuoliset saivat varastoihinsa tuubihuiveja jo syksyllä, mutta tytär halusi myös tuubihuiveja. En saanut aikaiseksi tilailla merinovillaa, joka lienee the tuubihuivikangas, kun ei kutise mutta lämmittää. No, tämän villan tilasin lopulta Majapuulta ja on tämäkin saaga selätetty.

Toivon, että kankaan puolesta menee vielä seuraavinakin vuosina, kun ei ole kovin lapsellinen kuosi eikä tuo sydänkään ole niin selkeä.

Tässä vielä Neenuskan rusetticollegesta somistehuivi eli jämäpalan käyttöä. Kyllä tätäkin voi asetella sitten hieman lämpimämmällä kaulalle, jos palelee, mutta jousto on eri luokkaa kuin merinovillassa ja tätä riitti vain yksinkertaiseen siinä missä merinovillainen on kaksinkertainen.

Tässäpä kuumat kuulumiset sairastuvalta tällä kertaa. Kävely on so last season. Eilen oli treenaamisessa kova jalkapäivä eli 8 min tuntumaa kuntopyörällä, se riittikin muutaman päivän liikkumistarpeiksi. Pötköllään tässä nyt siis vähän lepuutellaan, hilirimpsis heijaa!

Kietaisumekko ja kiristyksestä

Olen ommellut sen verran kauan, että joka hullutukseen en enää lähde mukaan. Aina joskus jokin herättää uteliaisuutta, ja näin kävi Ideoi-blogin kietaisumekolle. Kannattaa tsekata ohje, koska mekon teosta selviää ilman kaavaa mittanauhan avulla ja kangastakin menee vain 1,1 metriä, joten pihimpikin raskii testata. Ei nyt ihan zero waste -meiningillä, mutta hyvin käytetty 1,1 metriä kuitenkin.

Tää eka jäi nyt vähän epätarkaksi, mutta oli ainoa neuletakkikuva. Tässä nyt etäisesti osviittaa siitä, kuinka käytän vaatetta töissä (tai siis nyt en oo töissä, mutta olihan mulla viikon kohokohta eli fysioterapiareissu...) ihan vain osoituksena siitä, ettei malli ole rajoittunut kesäkäyttöön.

Tässä nyt hieman parempi mallia ilmentävä kuva, joskaan kankaan elävyys ei tule esiin. Laiskuudesta kärsii koko blogi mutta whaeva. Huomauttaisin taas tyylikkäästä pyyheturbaanista.

Niin joo, kangas. Se on aivan ihanan ja laadukkaan tuntuista trikoota Majapuulta. Oliivinvihreä, jossa on vaaleanvihreitä pilkkuja. Tykkään.

Mutta halusinpa vaihteeksi jorista jotain muutakin, joten tässä sitä tulee. Nimittäin kodin täydellisyyden tavoittelusta. Olen joutanut lueskelemaan blogeja ja muita nettilähteitä tässä pötkötellessäni. Useammassa on tullut toteamus siitä, kuinka on yrittänyt vaikka kuinka pitää kodin kunnossa, mutta itse koti on ollut rikki.

Olisi varmaan liioiteltua väittää, että kiillotetussa, ulkokultaiseen keskittyvässä kodissa olisi ne tärkeimmät perusasiat pielessä, mutta huomaan kyllä, kuinka tätä sairaslomailua vain pahentaa kaikin tavoin se, etten pysty enkä jaksa pitää paikkoja kunnossa. Sinänsä typerää – miksi se olisi niin olennaista ja tärkeää? Mutta olisi paljon ihanampaa, jos täällä olisi siistiä ja maljakossa kukkia.

Yritin kyllä eilen emansipoitua: kävelin lähikauppaan. Lopputuloksena on nyt vastaavanlaisten reissujen kielto ja kallistuminen siihen, että saikku taitaa jatkua. On vähän mieli mustana. Mustana sillä tavalla, ettei jaksa oikein tehdä mukavaakaan. Mutta pitää ottaa päivä kerrallaan niin kuin AA-kerholainen, äiti sanoi.

Tekeepä ihan mielettömän hyvää aina kun joku ihana ihminen jotenkin on yhteydessä tai jeesii. Sillä apuahan ei sovi kysyä, ei missään nimessä, ei tartte auttaa. Mutta silti aina välillä joku auttaa, piristämällä tai jotenkin konkreettisesti. Siitä tulee ihan sairaan hyvä mieli.

No, olipa tämmöinen dear diary -tyyppinen entry, ja voisihan sitä tiivistää, että mitä väliä, repsottavatko paikat jos perusasiat ovat kunnossa. Kyllä sanon silti, että olisi helvetin paljon kivempaa jos ulkoisiin puitteisiin liittyvät asiat vaan jotenkin hoituisivat, vaikka ongelma on vain jalassa. Mutta en lähde ahnehtimaan. Lupaan, etten lähde Siwaan (ei ole tässä tapauksessa prkl yllättävän lähellä), mutta en lupaa olla hyvällä tuulella. No, huomenna on uusi päivä jne.

Pikkumusta

Siitä täytyy olla jo kaksi ja puoli vuotta, kun sain ajatuksen ommella pikkumustan pikkujoulukaudelle. Ensinnäkin, mille pikkujoulukaudelle? Meikämandolinon pikkujouluihin ei juuri tarvitse pynttäytyä. Mutta toisaalta, käytän mekkoja ihan arjessanikin, siinä arjessa, jota Ehtoisa emäntä ei pääse päsmäröimään, eli siinä kodin ulkopuolisessa.

Olin joka tapauksessa tullut jo aiemmin siihen käsitykseen, että pikkumusta on joka vaatekaapin luottovaate, ja allekirjoitan, että se sopii asuksi aika monenlaiseen sellaiseen tilanteeseen, joka saattaisi muuten aiheuttaa epätietoisuutta ja häslinkiä. Jos siis pystytään unohtamaan, että olen hankkinut kankaat väärin perustein ja hillottanut keskeneräisiä leikeltyjä kankaanretaleita epämääräisissä läjissä, niin lopputulos lienee se, joka lasketaan?

Mutta sitten päästään seuraavaan ongelmaan: kuvausongelmaan. Terävillä aisteillani olen havainnut, että hyvin usein vaatteet saavat paljon tykkäyksiä silloin, kun ne on aseteltu kauneusihanteiden mukaisen ruodon ylle. Ihminen ei tykkää pelkästään kuvasta: hän tykkää mielikuvasta, että itse näyttäisi yhtä pönkkölanteiselta kuin kuvassa kiiltelevä malli tai sorearuotoinen somesisko. Näin se vaan menee. Sori siitä.

Vieläpä lisäongelmia: mulla ei ole kuvaajaa, eikä musta väri näytä miltään kuvattuna. Tietenkin olisi tätäkin varten pitänyt hilautua baariin ja katsoa tiskiltä vähän uhmaavasti alta kulmain martini kädessä. Mutta ei ole paljon baariinkaan menemistä, tavoitteet ovat siinä että potkurilla töpöttelen korttelin kerran pari ympäri.

Eli tyydyn iloisesti jälleen itse otettuihin, vaikka mekko onkin ehkä mielestäni hienompi kuin kuvat antavat ymmärtää.

Kankaat ovat Eurokankaasta vuodelta nakki.

Koska pukeutuminen ei ole vielä kovin miellyttävää polven kanssa, en jaksanut laittaa alusmekkoa, joka olisi siloittanut erinäiset kangasrypyt.

Mutta huomauttaisin, että olen peseytynyt ennen kuvaa, joten huoun henkkamaukkakuvastomaista rantaelämäraikkautta.

Ei se näytä tämän kummemmalta ilman malliakaan.

Mekkotehtaan Inger

Kokeilin viimeinkin Mekkotehdas aikuisille -kirjan Inger-kaavaa, josta moni kotiompelija on surauttanut itselleen onnistuneen mekon. Minäkin pidän mallista. Hieman otin vyötäröltä sisään, mutta yläosa oli valmiiksi sopivan siro. 

Kankaana oli Nova Melina -bloggaajan ja käsityöläisen Karuselli-kaupasta hankittu Liberty of Londonin puuvilla. Ei mitään halpaa tavaraa mutta jösses, miten laadukkaan oloista. 

Kuvaus jäi tyttären harteille ja vähiten tärähtäneet valittiin...

Luen parhaillaan jotain sontaa, joka sopii hyvin tyttö_poika -ajattelumaailmaa vahvistamaan. En ole vielä päässyt mukaan kyseisen kirjailijan fantasiamaailmaan. Tässä teoksen tarkoituksena on peittää naama ja korostaa kaksoisleukaa, ja hienosti mielestäni onnistuttiin.

Ja huokaus, näin mekko viettää mulla vielä hengarissakin miten sattuu, kun en jaksa olla sielultani pedantti visualisti. Mutta nasta kolttu on kyseessä ja uskallan suositella ohjettakin, piilovetoketjupaininjalka kannattaa toki olla.

Maailman hienoin salikassi

Pikaisina maanantaitervehdyksinä: olen maailman ylpein hienosta uudesta salikassistani!

Rikoin syksyllä polveni ja siinä missä sen jatkohoito on edelleen hieman kysymysmerkki (kyllä! olen käynyt ortopedillä ja kyllä! myös fysioterapiassa, aina ei vaan tiedä, kannattaako leikata vai vain kuntouttaa), olen joutunut miettimään uusia liikunnan muotoja. Sain joulukuussa luvan ryhtyä käymään salilla ja sattuman oikusta sain myös maailman parhaan reenikaverin.

Jäi puuttumaan vain salikassi eli se kassukka, jossa kulkevat kengät ja vesi ja salivihko. Ei kun surauttelemaan. Kaava on SK 3/2015 -lehdestä löytyvä. Ei ole kyllä lainkaan hankala tehdä ilman kaavaa, joten voin kertoa ohjeen, jos joku sattuu kaipaamaan.

Kankaana on tällainen supertyylikäs Toilet Böys. Tämä farkkukangas on lojunut kokoelmissa tyhjänpanttina vuosia. Halusin pimakan pinkit vetskarit kaveriksi, koska tällaiset viimeisen päälle fitness-pimukathan käyttää salilla neonvärejä...

Mulle on kehkeytymässä myös orastava sali-identiteetti. Se on sellainen miehekäs ja valju. Kunhan vielä saan jotain, millä pullistella, niin sitten vyöryn vaan joka paikkaan kankeasti sellaisena viileänä lihakönttinä.

Tämän kassin ainoa huono puoli on se, että kaikki tämän nähneet haluavat samanmallisen! Ja vähänkö mulla on hyvä mieli, kun tuli tehtyä jotain tarpeellista ja mieluista.

Kassissa on ripsinauhasta tehdyt olkaimet.

Kassiin mahtuu just kaikki tarpeellinen eli vesipullo, sisäkengät, salivihko ja pikkutaskuun salikortti ja vaatelokeron avain.

Tämä sivutasku on maailman sympaattisin.

P.S. Toilet Böys on siis ihan oikea bändi, vaikka rehellisyyden nimissä ihan sama, hehe.

Lintuinen silkkimekko Mekkotehtaan Ruut-kaavalla

Sain ihanaa lintukuvioista silkkiä jo aikaa sitten tuliaiseksi. En ole tarttunut kankaaseen ensinnäkään siksi, etten ole osannut päättää, mitä siitä toteuttaisin ja millä kaavalla, mutta toiseksi, olen hieman kammonnut silkin ompelua.

Oli siis korkea aika kokeilla mukavuusalueelta poistumista. Ja yllätyksekseni silkin ompelu ei ollut niin kamalaa kuin pelkäsin – ainoastaan helmakäänne muodostui karmaisevaksi kokemukseksi ja seuraavalla kerralla perehdyn paremmin silkinompelunikseihin. Muuten en tarvinnut erityisohjeita, ja silkki oli toisaalta ihanan pehmeä ja kevyt materiaali, joka huokuu laadukkuutta. 

Olen tyytyväinen Ruut-kaavaan, joka siis Mekkotehdas aikuisille -kirjassa. Tein koossa 38, joka on tavanomainen kokoni, enkä löydä huomauttamista. Jätin rusetin pois omasta toteutuksestani. Painotan myös, että tekisin Ruutin silkin kaltaisesta hyvin laskeutuvasta ja kevyestä materiaalista, jottei tule mahdollisia rumia pussituksia. Malli kun nuolee kehon liikkeessä kurveja ja on samaan aikaan ilmava ja rento. Mikään tiukka malli tämä ei ole. 

Tässä vielä yksityiskohta kauniista kaula-aukosta. Kädentiet on yksinkertaisesti käännetty ja tikattu kiinni.

Nyt ei vaan pysty sovituskuvaan, mutta tämä vastaa olemukseltaan kirjassakin olevaa esimerkkikuvaa, ja voihan googlata lisää malleja. Tämä on kyllä ultranaisellinen mielestäni, ja onnistunut kaava. Suhteellisen yksinkertainen ommella, mutta silti eteerinen.

Lötkö lattiatyyny

Kävi kivasti niin, että olin itsekseni kotona. Koska olen vinkunut ajan ja energian puutetta ja levottomuutta, tiesin, että on aika tarttua Berninaa paininjalasta ja ommella edes jotain. Ja kun ei ole univajetta, loputtomia kysymyksiä eikä kiirettä, niin saahan vuorokaudessa jotain tehtyäkin!

Esittelen tässä postauksessa järkiprojektini eli lötkön lattiatyynyn, johon käytin erinäisiä jämämateriaaleja. Ei niin järkevää lattiatyynyssä oli se, ettei tälle varsinaista polttavaa tarvetta ole, mutta sanonpahan vain, että lapset rakastavat kaikenlaisia pehmeitä lössyköitä, joiden päälle loikata, joiden päällä röhnöttää ja joilla pönkätä majan. 

Tilkuista olen tehnyt jo kaksi ihanaa peittoa (kyseessä Heather Rossin hurmaava Briar Rose -mallisto) ja suosittelenkin, että tällainen tyyny voisi olla mukava, helppo projekti sellaiselle, jolla on kivoja puuvillatilkkuja ja haluaa saada niistä jotain näkyvää, muttei liian vaativaa. 

Pohjaan käytin interlocktrikoista palaa, joka on lojunut kätköissäni jo vuosia. Päättelin, etten ehkä aivan huimapäisesti ole siihen rakastunut, joten se pääsi mainioon edustustehtävään pehmoiseksi ja joustavaksi takapuoleksi. Lisäksi tein tereen nyöristä ja Tilda-puuvillatilkusta, ja se piristääkin mukavasti tyynyn reunaa.

Täytin tyynyn kahdella lussahtaneella aikuisen tyynyllä, jotka ovat menneet muhkuraisiksi eivätkä pesulla ja möyhinnällä parane. En tiedä, onko kauppamies keksinyt sen, että tyynyjä pitäisi uusia, mutta jos tosiaan pitää, tällaisissa proggiksissa on mainio kierrätyskohde. Lisäksi sulloin sisään levyvanujämäpaloja, joita on jäänyt aiemmista tilkkutyöprojekteista.

Mittakaavaa saadakseni tässäpä kissa.

 Kissa hyväksyi tyynyn.

Sairastuvalla

Sairastuvallapa täällä. Ompelin keskeneräisen pyjaman valmiiksi nuorelle herralle, joka tykkää mustasta ja punaisesta (valitsi itse resorivalikoimasta suosikkinsa).

Kangas on Pehemiän possupussista ja sopii kissanystävälle.

Tässäpä punaiset komiat resorit.

Kloriittikokeilu ja muuta polvivamma-ajanvietettä

Pengoin joskus Löytö-Palan laarista tällaista hailakansinistä lirutrikoota aikeenani tehdä kloriitilla värjätty kesämekko. Olin nähnyt makean mallin työreissulla Berliinissä, mekossa oli pidempi takaosa ja lyhyempi etuosa, ja sen väri oli tuollainen vaalea ja kaikki reunat olivat raakareunoilla. Mutta se mekko oli kesämekko ja niitä tulee niin vähän pidettyä (varsinkin viime kesänä!), joten päätin kokeilla jotain muuta.

Maanantaina kokeilin elämäni eka kertaa kaunista pitsistä peplumhelmaista puseroa. En ollut sitä tuolloin ostamassa, mutta ajattelin tekaista arkipaidan. Kotoa löytyi yksi ohje, joka ei näyttänyt optimaaliselta, mutta ajoi asiansa. (Kotilieden käsityölehti kirjastosta– en muista suorilta kaavaa, mutta koska muokkasin tätä ja esittäisin lisäksi omia ehdotuksia parempaan toteutukseen, liekö sillä niin väliä). Mitään simppeliä kangasta vaan ei ollut kotona – paitsi tämä.

Roiskin hieman kloriittia kankaalle ja sain siihen elävän pinnan. Itse asiassa tykkään elävästä pinnasta niin paljon, että taidan kokeilla toistekin! Ja tässä onkin hyvä vinkki sellaisille, jotka pitävät jotain yksiväristä kankaanrutalettaan ankeana. Eipä ole ankea enää käsittelyn jälkeen.

Tämän valkaisun tein suihkepullolla. Suojaukset ovat tietenkin paikallaan.

Tässä hieman mallia. Mielestäni jää peplumiksi aavistuksen laatikkomalliseksi, ja siksi suosisin kaavoitusta enemmän Ottobre-lehden lasten kaavan mukaisesti eli että helmaosio olisi pyöreämpi ja reunaa kohti levenevä. Tämä on rypytetty suorakulmio.

Mutta kuten tästä kuvasta näkee, liikkeessä malli muuttuu edukseen ja tekee vartalonmuotoja.

Viime aikojen kestoaiheeseeni yllätyspusseihin; tämä kuosikaksikko ei todellakaan ole mitään lemppareimpiani, mutta tästä tuli oikein hyvä pyjama. Ja pyjamanhan tulee olla laadukas ja miellyttävä, sillä siinä hengaillaan iso osa vuorokaudesta! Tyttö oli oikein tyytyväinen ja minä myös, eli pisteet yllätyspussille.

Voi hyvänen aika, miten ne venähtävät.

Ja toinen mielestäni sangen onnistunut ompelu samaisesta Pehemiän possupussista, tässä tunika Ottobren Bohemian-kaavalla äidilleni. En kyllä yhtään kysynyt, haluaisiko tällaista, mutta antaapa sitten eteenpäin, jos ei kelpaa. Minusta sopii hyvin villatakin kanssa pidettäväksi vaikka mustan housun kanssa.

Lopuksi vielä ikivanha Eurokankaan viskoosiliruinen palalaaririepu tehty Bohemian-kaavaa pidentämällä yöpaidaksi äidille. Veikkaisin, että viskoosi on ihana yöpaitamateriaali.

Ja minä sain jälleen riepuja vähemmäksi.

Toivottavasti tulevat käyttöön.

Voin kertoa kuluttaneeni polvivammaisena aikaa Tosi-TV:n parissa, sillä olen aivan koukuttunut Paratiisihotelliin. Musta on valtavan hienoa, niin viihteellistettyä kuin ohjelma onkin ja ehkä juuri siksi sillä oikea elämä on vähemmän viihteellistä, kuinka ihmismieli alkaa koodata ihan omaa sisältöään. Paratiisihotellissa näkee, kuinka suurin osa elää ihmeellisissä todellisuusvääristymissä – ja sitten ne harvat ottavat kaiken irti muista. Toki ihmisten tyhmyyskin on viihteellistetty leikkaamalla juuri ne ala-arvoisimmat klipit, mutta silti myös tyhmyyden ihastelu on hyvin viihdyttävää, siis mulle. Vaikka ei tyhmyys sinänsä ole mitenkään iloinen asia.

Oon yrittänyt tykätä Hottiksistakin, mutta äh, liikaa samojen inserttien toistoa ja niin vähän tapahtuu. Häiriintyneiltä kuulostavat kaverit jauhavat samaa ja hinkkaavat karvoja vartaloistaan. Jäänkin odottelemaan 70-luvun paluuta myös karvamuodissa. Oikeen että hottiksillakin tursuaisi korvatupsuja myöten.

Päätän raporttini.

Vaateblogi haaveeksi jäi

Tänään haaveilin nanosekunnin ajan vaateblogista, jossa hehkuttaisin rakkauttani vaatteisiin. Innostukseni lerpahti oitis, kun tajusin, että ne kauniit kuvat, joita blogini pullistelisi – neva gonna happen. Kerrottakoon kuitenkin, että näkökulmani olisi ollut vaatteiden rakastamisessa mukaan lukien niiden huolto, vanhat löydöt ja yhdistelmät, ehkä myös superhyvien tuotteiden kehuminen (viittaus Wolfordin sukkahousuihin).

En osaa sanoa, onko vaatteiden rakastamisessa jotain häpeällistä vai ei. Olen mennyt niin sekaisin yleisestä normistosta, etten enää tiedä, mitä oikeana pidetään. Kuvittelen, että oikein on seurata aikaansa ja kasata sirpaleisesta tiedosta varmoja kannanottoja.  Tämä näkökantahan korostuu, koska olen turo juntti, joka mieluummin harrastaa kirjallisuutta ja kielten opiskelua. Sellaista ei enää samalla tapaa tunnuta sivistykseksi miellettävän. Enkä minä halua kuulostaa menneisyyden muumiona snobbaavalta von aristokraatilta, vaikka nyt sitten havaitsisin jossain nykykulttuurimme tuotoksessa alluusion Sturm und Drang -epookin klassikkoon. Totuus on, että olen juntti eikä siitä mihinkään pääse. En minä tuohon pakolaissotkuunkaan osaa sanoa juuta enkä jaata, ja ilmastonmuutosta töllötän suu selällään. On myönnettävä, että olen kangistunut puuhaamaan omaa juttuani samalla, kun maailma ympärillä lespaa sukkelasti erilaisissa someissa.

No mutta otteeni herpaantui nyt pahanpäiväisesti. Se taitaa olla kirjoituksissani melko leimallista: pinnistän kaikkeen päivällä tehtyyn kaiken koherenssin ja illalla sitä ei ole jäljellä vaan hyppelehdin ja harhailen kuin hipsteri erämaassa. Tarkoitus oli palata vaatteisiin. Niin (ohops kirjoitukseni keskeytyi, kun kissa yrjösi sohvalla olevan Soiva Siili -levyn päälle ja hetikohta havaitsin, että akvaarioon virtaava vesi oli muuttunut kuumaksi ja kalakeitto oli niin sanotusti tulella), kun minä varsin häpeämättömästi pidän vaatteista. Lisäksi sellaiset valtavan mahtavat klassikot kuin Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi ovat herättäneet uusia ajatuksia. Olen esimerkiksi alkanut kiinnittää huomiota huoltamiseen.

Tästä esimerkkinä villakangastakki, jonka isäni osti minulle vuonna 2001. Jossain vaiheessa takista pingahti nappi ja se hukkui autotalliin. Kaivelin sen vuosi pari sitten sieltä pois ja takki pääsi liinavaatekaappiini, joka vastaa jotakuinkin valtavaa anusaukkoa. Sinne hukkuu artikkeli jos toinenkin. Noh. Tänäänpä reippaana tyttönä ompelin puuttuneen napin! Sehän olikin tosi vaikeaa varsinkin kun takissa oli varanappikin siististi kiinnitettynä sisävuoreen.

Vaateharrastamiseni ei ole niin paljon ostamista kuin haaveilua, tekemistä, korjailua ja materiaalien ja istuvuuden mietiskelyä. Siitähän on tullut suorastaan – herranen aika sentään – hyve! (No, ei nyt sentään. Aukottomasti ihailen ihmisiä, jotka roikuttavat kaapissaan kahta tyylikästä kolttua ja niitä vaihtelemalla tyydyttävät huvittelunhalunsa.)

Aiemmin kerroin saaneeni mummoni vanhoja vaatteita. Tässä nyt sitten harmaa villakangashame. Kuvassa näkyvä takki ei ole sankaritarinan takki.

Onpas kiva tällainen villakangashame kelien hieman kylmennyttyä. Kuva on oivallinen esimerkki siitä, kuinka huonosti itse voi ottaa itsestään kuvaa, varsinkin jos arkea kuvaa parhaiten yhtaikainen kissan sohvayrjö ja akvaariokalakeitto. Tässä kuvassa tosin oli kiire ottamaan kantaa Pet Shopien makoilupatjojen tekemiseen, pyöräilykypärän lattialle lojumaan jättämiseen – ja samalla mietin, mitä laittaisin päivälliseksi.

Tarkkasilmäinen voi havaita Iso Karelia -merinovillasta tehdyn tuubihuivin oikeassa käytössä. Aah kun se on pehmoinen.

No kuvahan on vahinko mutta tässä näkyy melkein hameen kuviointi – ja vähän huiviakin! Kyllä nyt kannattaisi alkaa omaa domainia varailemaan, kun seuraajat jo odottelevat, että pääsevät ihailemaan mun vaateblogia. Instatilihän se pitäis kans paukauttaa. Peilissä pitäiskin harjoitella hyviä viileitä ilmeitä.

Fail-osastoa mummolan vintiltä: kokeilin yhden päivän töissä tätä mekkoa mutta ei. Mietin, olisiko synti lyhentää. Sinänsähän tässä on villiä ja hengittävää ysäriviskoosiunelmaa. Näytän jotakuinkin siltä, minkä tovi sitten siivosin Soiva Siili -levyn päältä.

Arjen ompeluksia olen tehnyt tyttärelle. Molemmat kankaat ovat Pehemiän ylläripaketista ja mielestäni hyvä esimerkki siitä, kuinka ylläreistä saa "ihan kivaa" ja enempää ei kannata lähteä hakemaan. Järkytyksekseni havaitsin vasta, että esikoiseni on siirtynyt teiniritsakokoon, ja hänelle tarjolla olevia vaatteita (kaupoissa) ovat piukat glitterunelmat ja seksistiset tekstit painettuna nuhruiseen polyesteriin. Jotenkin en ole valmis tähän harppaukseen. Olen siis iloinen, että tytär halusi itse näistä kankaista vaatteen ja saan vielä pitää iänmukaisen lapsuuden yllä.

Kaava on Peplum Ottobre-lehdestä ja hame samasta numerosta, jos joku kaipaa niin kaivan esiin. En osaa sanoa, ovatko kaksi samansävyistä kangasta yhdessä liikaa. Voi olla ihan mageekin jollain vastavärileggareilla. Katsotaan.

Tämä kangas on esikoisen itsensä valitsema ja ostin tämän kesällä Ottobren myymälästä lomaillessamme Rovaniemellä. Hän tykkää nyt käyttää farkkusortseja sukkahousujen kanssa, joten leikkasin pois polvista puhki kuluneista farkkuleggareista lahkeet ja ompelin uudet käänteet.

Jos sattuu harrastamaan ompelua ja haluaa hieman kriittisesti tarkastella kulutustaan ja ylipäänsä vaatteiden elinkaarta, minusta 1-1-1 -malli on kerrassaan mainio, siis jo mainitsemani uusi kangas - vanha kangas - kierrätetty kangas. Yksinkertainen kierrätysidea on tehdä juurikin sortsit puhki kuluneista housuista. Osaavillehan löytyy vaikka mitä ideoita kierrätystuunaajien blogeista. Minä olen vaatimaton diletantti, joka lähinnä haluaa hieman hallintaan kaikenlaista haaskausta.

No ei mulla nyt muuta heippa.

Talven tuloa odotellessa

Kyllä on nyt Ehtoisalla emännällä päässyt vähän keulimaan tuubihuivien kanssa, sillä nyt on 3/4 tämän katon alla asustelevasta porukasta vaatetettu Tuupi Huivilla. Koska olen onneton amatööri, laitetaan ensin asiasta innostuville linkki Tosimumetsun putkihuiviohjeeseen. On nimittäin sellainen ompelus tämä, että saumurilla valmista tulee kymmenessä minuutissa, ja tuskin ompelukoneellakaan puolta tuntia enempää saa turattua. Sopii siis epäröiville aloittelijoillekin.

Tässä puolisolle ommeltu merinovillainen tuubihuivi, halusivat kuopuksen kanssa samistella. Jos en näe tätä päällä, otan itse käyttöön (tai mahdollisesti ompelen vastaavanlaisen), sillä tämä on yltiömakean mallinen ja kääntyy hupuksi. On siis syvyyssuunnassa pidempi ja menee kaulan ympäri vain yhdesti, mutta syvyyden vuoksi huivin voi vetää hupuksi pään ylle. Makea kuin mikä malliltaan hyisiin olosuhteisiin.

En pettymyksekseni edelleenkään muista, mistä kyseinen merinovilla on peräisin, mutta jos ei Käpyseltä niin ehkäpä Ikasyriltä, sillä Ikasyrillä on raitaista petroolivärissä ilmeisesti. Tietämättömille valistettakoon, että merinovillahan on ihanan pehmoista, hengittävää ja lämpöistä kangasta, jota ostaessa ei jää epäselväksi, etteikö käsitöihin saisi kulumaan rahaa. Alempana esittelyyn tulevan merinovillan hinta oli melkein 30 erkkiä metriltä, mutta siitä kohta.

Suomennetaan siis: osta vain tarpeeseen.

Tässä pari tilkuista ommeltua juttua eli pikkuruinen tuubihuivi pojalle sekä trikoopipo. Lörppäpipoon, vaikka se alkaakin olla näille pakkasille hiljalleen kylmä, saa kivasti kulumaan pienen tilkun, josta ei enää juuri muuta saa, pipo kun ei ole kaksinkertainen muuten kuin korvien kohdalta (ks. sauma). Musta trikoo on Käpysen yllätyspussista, josta olen ommellut tosi monta vaatetta edulliseen hintaan. Siksak-neulos on puolestaan Metsolan valikoimista ja tässäpä toinen vinkki: jämätilkuista syntyy tosiaan helposti lapselle soveltuva tuubihuivi.

Hienosti ovat saumuripölyssä nämä kamppeet mutta todistusaineistona, että ompelin toisenkin neuloshuivin, tämä puolestaan Pehemiältä. Olen ommellut kankaasta itselleni mekon.

Tässä taas Pehemiän valikoimista jämätilkku pipoksi.

Ja tässä Käpysen jämätilkku pipona, kuorrutettuna eräällä pienellä termiitillä eli söpöllä sukulaisheebolla, joka oli käymässä viikko sitten. Kuva onkin viime viikonlopulta.

Tämä loistokas otos puolestaan on lenkkiasuinen meikämandolino, joka sen sijaan että olisi nostanut naisellisesti nilkkaansa nojatessaan puunoksaan naisellinen käsilaukku olalla roikkuen ja syksyn lehtien hehkuessa ympärillä, otti kuvan hätäisesti lähtiessään juoksuhommeleihin. Mutta käskenkin turvautumaan mielikuviin, kun kuvamateriaali on näin onnetonta! Kyseinen merinovilla, tämä siis sitä kolmenkympin hintaa, on tummanharmaa Iso Karelia Käpysen valikoimista. Olin kuosille kovastikin pehmeänä jo viime vuonna mutten raskinut ostaa. Nämä merinovillat ovat aivan uusia.

Tietäisiköhän joku, mistä löytäisin parkamallisen talvitakin kaavan? Keksin tänään lenkillä, että ompelisin sellaisen mielelläni, mahdollisesti tummansinisenä tai jossain muussa kivassa värissä. Malli saisi olla lämmin mutta naisellinen, olisi mukavaa jos uumalla olisi muotoa eli mahdollisesti kuminauhaa tai vastaavaa.

Yllätuspusseista

Silmäilin puolella silmällä Facebookin Kankaiden yö -tapahtumassa käytyä keskustelua yllätyspussukoista eli sika säkissä -meiningillä ostetuista kankaista, joita saa metrihintana tavallista edullisemmin. Osa jengistä oli rikki siksi, että pussukan sisältö ei vastannut värimieltymyksiä ja oli muutenkin koostettu huonommin kaupaksi menevistä kankaista.

Koska ostan joskus yllätyspusseja edelleen, erittelenpä tässä mielestäni niihin liittyvät hyvät ja huonot puolet ja ehkä annan omasta puolestani vinkkejä ostopäätökseen liittyen. 

1. Ensinnäkin, on hyvin selvää, että mukaan tulee huonommin kaupaksi menneitä kankaita, pakanloppuja, pikkuvirheellisiä paloja jne. Kannattaa silmäillä kyseessä olevan putiikin valikoimat ja mikäli niissä on suuri osa vähemmän mieluisia kankaita, kannattaa jättää väliin. Reality check on etsiä kaupan ällöttävin kangas ja miettiä, mitä kankaalle tekisi, jos se putkahtaisi omasta pussukasta.

2. Pussia ei kannata hankkia, mikäli tarpeet ovat rajoitetut. Jos lapsi on jo iso (ja kaupassa pikkulapsikankaita), jos ompelee vain itselle, tai jos on vain jompaakumpaa sukupuolta ja haluaa kankaiden olevan väri- tai teemakoodattu vain toiselle sukupuolelle, ei riskiä kannata ottaa. Paras tilanne on, jos ompelee monipuolisesti eri tarpeisiin.

3. Mahtaako putiikissa olla pari kangasta, jotka erityisesti miellyttäisivät, ja joita erityisesti haluaisi pussista löytyvän? Tällöin on selkeästi paras hankkia noita kankaita ja jättää pussi sikseen. Näin välttyy epämieluisilta yllätyksiltä ja saa taatusti mieleiset kankaat.

4. Jos haluaa riskeerata vain pienesti, kannattaa ottaa pieni yllätyspussi, ei isoa.

5. Onko kankaita jo valmiiksi mielettömät pinot? Kannattaa jättää yllätyspussi väliin.

6. Mutta. Jos tykkää arkivaatteiden ompelusta ja vaatteille on käyttäjiä, yllätyspusseissa saattaa olla iloisia yllätyksiä. Olen joskus riemastunut Käpysen paketista, ja Pehemiältäkin olen saanut laadukkaan paketin – vaikka lemppareimpia kankaita ei ollutkaan mukana. Metrihinta todella on huomattavasti edullisempi, joten mikäli on tarvetta esimerkiksi yövaatteille, kannattaa yllätyspussia totisesti harkita. 

Itselläni yllätyspusseista on muodostunut tarkan markan strategia: todella säästän niiden avulla lastenvaatekuluissa. Esikoiseni on jo iso rötkäle, jonka vaatteet vievät paljon kangasta ja jotka kaupasta ostettuina maksaisivat jo mansikoita. Pehemiän pussista löytyi vielä mieluisia, joten vaatekaapin täydennystä on tekeillä. Kuopuksellakin on kasvupyrähdys, joten monenlaisille vaatteille on tilausta.

En ole enää aikoihin hankkinut päättömästi kankaita vaan tarpeen tullen annan lasten valita kankaita ja harkitsen omat tarpeeni erityisen tarkkaan. Tasapainotan vanhojen kankaiden hilloamista siten, että yritän ommella joka kolmannen vaatteen uudesta, joka kolmannen vanhasta ja joka kolmannen kierrätetystä kankaasta, noin suunnilleen. Lisäksi yritän muistaa korjailla rikki menneitä aina noissa väleissä, vaikka se onkin inhokkipuuhaa. Tällä reseptillä ompelu pysyy minulla mielekkäänä, järkevänä ja taloudellisenakin harrastuksena. 

**

Tämänkertaisissa ompeluksissani olen käyttänyt sekä vanhempaa että uutta, kierrätetty jää odottamaan inspiraatiota...

Täällä tulee ensi viikolla kai kylmä. Tein jämätilkusta kuopukselle pipon sekä aika kauan venyneestä merinovillasta tuubihuivin. Pipon joustocollege on Pehemiältä, olen tehnyt siitä mekon itselleni. Merinovilla taitaa olla Käpyseltä, joskaan en enää aivan varmaksi muista...

Pipo on Ottobren kaavalla. Tykkään tästä lörppäpipokaavasta ja jos joku sattuisi kaipaamaan numeroa, josta kaava löytyy, niin kaivelen kyllä pyydettäessä esille.

Pusero on tehty aiemmin ja se on Marimekon joustocollegea.

Ei voi olettaa, että pieni ihminen pysyy kovin kauaa paikallaan.

Tässä nyt vielä varsinainen "possupussiompelus" eli Pehemiän yllätyspussista saadusta kankaasta ommeltu yöpaita. Oli kiire suppilovahveroreissulle tässä aamusta, joten kuvan laadusta tingittiin. Tein hurjan pitkän, koska minusta pitkät yöpaidat ovat ihania pitää.

Keltainen ei varsinaisesti pue ketään tässä perheessä, mutta minusta yöpaita on sangen kiva ja tuli tarpeeseen. Kuvassa taustalla vilahtaa pieneksi käynyt pyjama, joten ehkä yövaateompelut jatkuvat.