Pikkuinen kokeshi

Pari viikkoa sitten olin paikallisten ompelunaisten kanssa Rovaniemellä päivän lomareissulla ja ostin hartaasti säästetyllä kirppiskassalla muutamia pikku ostoksia lähinnä kesäistä tiipiitä varten. Minulla oli valmis lista tarpeista tai "tarpeista", mutta lipesin hieman ja ostin Ottobre-putiikista kolme pikkuista koruun pujotettavaa kokeshia.

Tytär sai valita mieleisensä helmisetin ja sai tänään äksyilyn lomassa valmiiksi oman korunsa.

(Kuvissa palaan taattuun kaikki-huutaa-yhtä-aikaa-otetaan-äkkiä-kamerakännykällä -räpsyyn, mutta eipä ainakaan paineet kasaannu.)

Tässä onkin jo tulossa pikkuserkulle rannekoru, joka heijaa sormissa. Ei tullut valmiiksi, mutta hiljaahan ne hyvät tuleekin.

 

Porvarit ne bailaa Rukalla. Meikäläinen pääsee vain Roska Rukalle.

Pientä elämää täkäläinen pääsiäisen vietto siis. Sain tosin sponsorin ruokaostoksille ennen pyhien alkamista ja sen huomaa. Päivälliseksi tein todella örkkyistä risottoa ja leivoin pekaanipähkinäpiirakan...Ohjeen otin jostain Kodin Kuivalehdestä. Aiemmin viikolla meinasi tulla itku kassalla, kun olin ostanut turhakkeena piirakkaan tarvittavaa vaahterasiirappia ja pekaanipähkinöitä, ja tietenkään rahat eivät sitten riittäneetkään. Otin vahingon takaisin.

Huomaa tämän pienen elämän kyllä. Naapurin vanharouvat paapattivat, kun lapset olivat jättäneet jäisiä lumikökkäreitä kulkuväylälle. Lapset olivat välipalalla köökissä, joten olin pakotettu seuraamaan tuota noloa näytelmää, kun rouvat osoittelivat lunta ja paheksuivat. *huokaus*

En onneksi rynnistänyt ulos tivaamaan, mikä ongelma taas on, kun ongelma oli päivänselvä muutenkin. Lapsille ollaan mielinkielin, mutta heidän jätöksiinsä suhtaudutaan varsin vakavasti. En olisi uskonut, että asiaa olisi riittänyt niinkin pitkäksi aikaa, kun rouvat eivät lähteneet kulumallakaan.

Se on selvä, että meikäläisten meininki ei kaikille naapureille passaa muutenkaan. Puu tiputtaa liikaa lehtiä, lasten lelut täplittävät etupihan hangen. Mies jättää roinat lojumaan etupihalle ja unohtelee sitä sun tätä, kissa kulkee. Kämppä kepillä hämmennetty. Rouva teki hautakummun näköisen kukkapenkin. On saakeli vieköön ne mökäävät lapsetkin ja mitä ituruokaa ne vetävätkään shamanistisissa menoissaan. 

Pieneen elämään viitaten, suhteellisuudentaju palaili ihan itsekseen. Mielensä voi pahoittaa pikkuasioista, jos isompia ei ole. Tytär nauroi, kun puhisin, että siellä ne rouvat nyt mäkättää ja sanoi, että "Me ollaan tässä se ongelma." Mutta lapsipa ei välittänyt siitä, että on ongelma. En perhana vie välitä siis minäkään.

Ostosvälttelyn sudenkuopat

"Muoti tuomitsee meidät monenlaisiin hullutuksiin. Suurin on se, että meistä tulee sen orjia."
- Napoleon Bonaparte

Vinkkejä täällä kaipailen! Ruokin eilen ajatuksiani muistaakseni Anna-lehdessä olleella artikkelilla "ekoperheestä", jonka lapsi leikki vanhempien vanhoilla tai kirppiksiltä bongatuilla leluilla. Joo, kuulostaa tutulta, mietiskelin artikkelia lukiessani, mutta mitäs sitten, kun tuo teidän ekolapsi kasvaa? Törmäsin ostosvälttelyhaasteeseen numero yksi.

Jäin pohtimaan ostamisen problematiikkaa vielä hieman pidemmäksi aikaa, varmaan ekoperheartikkelin provosoimana. Ei siksi, että heidän toiminnassaan olisi ollut jotain vikaa. He jopa kuulostivat omalta perheeltä. Mutta vaikka sitä yrittäisi itsekin, ekojeesustelu vaan on niin hemmetin ärsyttävää! (Mikähän se tuokin selkäydinreaktio on. No, sinänsä sympaattinen haastateltava jutussa oli kyllä tästä ajattelutavasta varsin tietoinen ja kommentoi sitä kevyesti, tietenkin itseään ironisoiden.)

Nämä ovat omia ostamisen välttelyn sudenkuoppiani. Apua siis tarttetaan: miten kiertää kuopat? Jätän kokonaan väliin usein aiemmin pohtimani ostohimon, joka on oma, monimutkainen ilmiönsä, mutta hienoisesti eri kuin seuraavat esittämäni ongelmat.

Kuluminen

En kuulu siihen ihmisryhmään, jotka eivät hikoilisi tai muuten kuluttaisi vaatteitaan. Pyöräilen joka paikkaan, joten kastun märäksi päivittäin. Yritän myös käyttää ulkohousuja, jotta edustushousuni eivät pyöräillessä kuluisi, mutta minut on siunattu kapeilla lanteilla ja pötköreisillä, joten housujen kulumisesta vastaa ns. hipsa (suvussani ilmaistaan "hipsa syö", mutta varmaan kuvaus vaihtelee perhekunnittain/murrealueittain). Oma reseptini on pitää kaapissa useampia käyttöhousuja, jotta pesemisen voi minimoida (farkut lepäävät ja puhdistuvat myös tuulettumalla). Tämä ei ainakaan yksioikoisesti ole kulutuksen minimointia.

Mitä iloa on myöskään laadukkasta puuvillasta, jos senkin hikoilee? Periaatteessa ohut puuvilla vienee vähemmän materiaalia, jos sen kuitenkin käyttää piloille. Oma lukunsa on suosia luomupuuvillaa, luulen, että se olisi valintana ehdottoman tärkeä. Toinen lukunsa on pyrkiä välttämään orjatyövoimaa. Siinä olen kunnostautunut ompelemalla, mutta vastaavasti olen saanut kannettavakseni kangashimon. Kolmas lukunsa on välttää tiettyjä keinokuituja, joiden valmistaminen on haitallisempaa kuin luonnonkuidut. Poikkeuksia ovat modaali, viskoosi,...mitäs niitä olikaan.

Harrastukset

Koska kuljen pyörällä joka paikkaan, pyörä lahoaa alta. Lisäksi pyöräilyyn tarvitsee ainakin näillä leveyksillä ehdottomasti lisävarusteita, kuten huopikkaat, hyvä toppatakki, lämpimät kinttaat, paukkupakkasille mielellään myös joku pohjoispohjalainen versio niqabista, toppahousut, lamppua, nastarengasta ja silleen. Joka välissä saa olla jotain hankkimassa. Lisäksi harrastan kallista harrastusta ja esimerkiksi viime viikolla hankin esiintymisvaatteita. Oli siinä hölmö olo pulittaa kassalle kamoista, joita en halunnut, kun en sitten tiennyt, millä rahalla syön. Onneksi lapsilisät tulivat ja sainkin sitten maksaa niistä suorilta kisamaksut. Nyt mietitään taas samaa kuin viime viikollakin. Harrastusten mielekkyyttä on silti haastavaa lähteä kyseenalaistamaan. Voisi myös kysyä, miksi kaikilla pitää olla kisoissa samanlaiset asut? Emmekö voisi teatterissakin vain katsella näyttelijää hänen omassa yöpuvussaan? Taide, ei sekään niin viatonta ole.

Kasvava jälkikasvu

Voin rehellisesti vannoa käyttäneeni paljon aikaa käytettyjen pienen pojan housujen etsimiseen. Ei vaan löytynyt kuin nuhruisia collegeja, uutena oli ostettava. Viisaammat ovat valistaneet, että pojat rymyävät housut piloille. No okei. Entäs sitten kengät ja kaikki muut sesonkivaatteet, joita pitää olla metsästämässä viekkaammin kuin valkoinen mies norsujahdissa. Käytettynä hommaamani myös väsyvät elämään melko nopeasti. Viittaan ankaraan säähän ja tarpeeseen pitää niin kylmää kuin märkääkin. Kyllähän minä näitä ostoksia teen paljon käytettynä, mutta välillä tuntuu, että uudet kannattaisivat.

Yllätykset

Juuri silloin, kun ajattelee selviävänsä näillä 50 eurolla seuraavat kaksi viikkoa, hajoaa se tiskikone, leviää se pyörä tai ainakin toppahousut rusahtavat. Näin se vaan menee ja Murphy on miettinyt nämä jutut.

Juhlat

Juhlilta on hankala välttyä ja toisinaan ne vaativat kustannuksia. Satsaaminen vaatekaapin perusosiin (äh, pitäisi linkata tähän vanhempia kirjoituksiani aiheesta) kannattaa lihavampina aikoina, mutta jos onnistuu välttämään vaatehankinnat, silti tulee matkakuluja, helposti myös yllättäviä syömäkuluja. Ja kyllä, olen sitä mieltä, että juhliin satsaaminen esimerkiksi etikettimielessä kannattaa.

Sosiaaliset suhteet

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä sosiaaliset suhteet. Täällä on käynyt yövieraita ja ei ole tullut mieleenikään sönköttää heille, että meillä syödään nykyään oikeastaan lähinnä hernekeittoa tai peruna- ja porkkanajohdannaisia, joten olkaapa hyvät. Koittakaa vain olla ajattelematta herkullista ruokaa niin kuin minä. Kylläpä voisinkin avautua asiasta hieman ja kertoa, kuinka paljon haluaisinkaan valmistaa jotain ihanaa salaattia tai munakoisovuokaa, ja tekisi mieleni myös kokeilla Kodin Kuivalehdessä ollutta pekaanipähkinäkakkureseptiä, mutta tässä nyt olis tätä lähileipomon tarjouslaarista haettua leipää ja sori, voi on loppumassa ja kissa kerkesi vähän lipaista. Niinpä sitä on sitten hieman tasapainoiltu tarjottavien kanssa. Eilen tuli kirje viime kuussa tehdyistä ruokaostoksista. Neljä henkeä ja kissa söi helmikuussa n. 200 eurolla. En tiedä, kuinka paljon ruokaan yleensä menee, mutta sanottaisiinko näin, että ruokalistan perusteella käyttäisin mielelläni hieman enemmänkin. Mutta kuten aiemminkin pyydetty, hyviä ruokasäästövinkkejä otetaan vastaan, ehkä sitä vaan ei vielä ole harjaantunut tarpeeksi.

Palmusunnuntaina

Tänään ei ole virpomista lukuun ottamatta sovittuja menoja, ei myöskään kunnianhimoisia suunnitelmia. Tekisi mieli napata naamariin pari pisamaa, käydä ehkä suksien päällä.
Mieli on hyvä ja reipas.

Jätän syvällisemmät sanottavat ja näytän vaan pari kuvaa. Kaikenlaista muhii mielessä, mutta kerron niistä toisella kertaa. Tekisi mieli lukea tyttären kanssa Jali ja suklaatehdasta. Ja sitten keittää kahvit.

Tässä pääsiäistipu eli minä keltaisessa. Keltainen on ei-listallani, sillä se saa mut näyttämään ruumiilta. Jokin hairahdus on päässyt käymään, kun tämän kankaan isäni sponsoroimana joku aika sitten hankin. Joustofrotee on Metsolasta, kaava Ottobren Pigeon Grey, ja metri riitti!

Ohessa t-paita miehelle, Nosh Organicsin kuumailmapallokankaasta. Kaava oma.

Tässä pikkuakka lähtee virpomaan. Naapurin tytöllä oli komea koukkunokkakin, mutta vielä toistaiseksi, kun on lupa olla stylistinä, pitäydyn mummelimaisessa noitalookissa.

p.s. Tai no pohditaan hieman sittenkin! Jokin aika sitten menin "kehaisemaan" irseäni epäsovinnaiseksi ja sain kuittauksen, että haloo, sinähän leijailet kodin hengettärenä. Ehtoisa emäntä ei olekaan pelkkä vitsi! Yhyy. Niin se elämä muuttaa. Pakko mainita, kun tästä tuli niin harmoninen pikku kirjoitus. Väitän silti, että kodin ulkopuolella ja pääni sisällä pysyn aina ainakin hieman epäsovinnaisena. Ai miten? No siten vaan! Ei sitä niin yksiulotteisia otuksia olla.

Zik Zak -mekko solisluiden ystäville

Se alkaisi hiljalleen uudenlainen elämä. Miten vaikea onkaan asennoitua jälleen kiihkeämpään elämänrytmiin, vaikka toisaalta ei tässä jouten olla oltu tähän astikaan.

Muistan, kun kipuilin toiselta äitiyslomalta jälleen töihin vääntäytymistä. Ei millään olisi huvittanut. Työ kuitenkin tempaisi pian matkaansa. Nyt ollaan oltu taas kohta kolme kuukautta kotona, mitä nyt juostu päätä pahkaa sinne tänne asioita järjestelemässä, tapaamisissa ja sen sellaisissa. Varmasti tälläkin kertaa asetun uuteen rooliin. On aikakin, ettei elämäni ole kotiin sijoittuvaa hömppää (huom. lapset ovat olleet suurimman osan ajasta hoidossa ja minä keikkunut välitilassa...jälkikasvua kaitsiessa ei ehtisi juuri haaveilla)...Tuolla ulkomaailmassa tulen olemaan tekemisissä paljon synkempien asioiden parissa.

No. Joka tapauksessa. Pienen kriiseilyn vuoksi tein itselleni toisen lohtumekon. Olen ehdottomasti mekkonaisia. Ne ovat fiksuja, mutta helppo mätsäillä muiden vaatteiden kanssa. Ne pukevat tällaista lyhyttä patukkaa kuin minä. Ne ovat myös tapa olla aikuinen nainen, varsinkin kun vapaa-ajalla pukeutuminen saattaa lipsahtaa sinne asenneteepaitojen ja maihareiden puolelle. Mekot tuovat minulle itseluottamusta ja tunnen oloni naiselliseksi.

Tein mekon Ottobren Pigeon Grey -kaavalla, koska olen ihaillut sen pääntiekaitaletta. Arvelin, että se sopisi somasti vartalotyypilleni ja kun nyt tätä päälläni tutkailen, tämä avarahko mutta asiallinen kaareva kaula-aukko on mielestäni pukeva. Se korostaa solisluita, minkä näkee viimeisestä kuvasta (poikkeuksellisesti lärvi mukana, apua).

Olen yrittänyt pohdiskella näitä istuvuusasioita ja olenkin aina ilahtunut, kun vartalon muodot on otettu kaavassa mukaan. Tässä kaavassa on tehty tilaa rinnoille, joskaan kikoille ei ollut nyt tarvetta, kun kangas on joustavaa neulosta (Zik Zak Metsolasta). Mutta tämä tiedoksi, jos kiinnostaa toteuttaa vain hieman joustavasta villaneuloksesta.

Sen sijaan kavensin vyötäröltä varmaan viitisen senttiä ja helmasta ehkä kymmenen! Alkuperäisen kaavan kangas oli joustavuudeltaan vain 10%, ehkä se vaikuttaa asiaan. Tämä malli on pienennetty koosta 36. Tiedoksi, mielestäni vastaan enemmän kokoa 38, eli aika väljä tämä kaava on.

Sen verran kaunis pääntie tässä mielestäni on, että suosittelen kaavaa työvaatteiden tekoon. Aion kokeilla tätä vielä trikoisena.

2-vuotisarvonnan voittajat

Heipä hei!

Sain viimein arvottua blogini 2-vuotisarvonnan palkinnot. Pahoittelen viivästystä, tässä kun on ollut kaikenlaista hulinaa, muun muassa kummitätiytyminen. Tekemäni pötköttelypeitto on siis jo käytössä.

Tässä pieni tunnelmakuva juhlasta, pieni koira asettui tyttäreni syliin ja se oli lapselle suorastaan harras hetki. Ristiäisten jälkeen on tullut kysymyksiä siitä, puhuiko pappi totta ja noustaanko kuolleista todella? Kokemus oli varmaan hieman erikoinen, kun ei ole koskaan ollut ristiäisissä. Ainoat kirkolliset menot tähän asti ovat lapselle olleet hautajaiset. Ei kun onhan sitä jotain häitä päästy juhlimaan.

Nämä olivat minullekin ensimmäiset ristiäiset eli jännittävä kokemus! Lähipiirissä ei niin hirveästi tuota kristinuskoa harrasteta, joten moiset paardit ovat jääneet väliin. Nyt sitten pääsin skannailemaan tunnelmaa.

Tuo mekko on viime kesänä ommeltu, silkki on Kiinasta veljeni tuomaa. Minulla on paljon kivempia kuvia, joissa näkyy myös sievä, koiran sylittelystä jännittynyt naama, mutta kun on tämä linja, ettei lasten lärvejä blogiin.

Tässä arvonnan voittajat.


1. Mekkotehdas-kirjan voitti

Laura/NauravaNappi25. helmikuuta 2013 9.25

 

Meidän blogithan ovatkin näemmä lähes samanikäisiä, omallani tuli juuri kaksi vee täyteen :) Onnea siis tänne ja kahdella mukaan! Mekkotehdasta ei vielä löydy, joten se olisi mieluinen palkinto. Puuhastelen kyllä vaikka ja mitä, mutta lempihommat taitavat kuitenkin olla ompelu sekä neulominen :)

2. Kuppikakut-kirjan voitti

MieVaan27. helmikuuta 2013 20.12

Onnea 2-vuotiaalle. Täällä yksi herkkusuu haluaa mukaan kahdella arvalla, valinta on tietenkin Kuppikakut-kirja.

Pieni välihuikkaus arvontaan osallistuneille

Aivan pieni välihuikkas blogini 2-vuotisarvontaan osallistuneille: tässä on ollut hieman hulinaa ja sitä on tulossa vielä koko loppuviikoksi. Pyydän siis kärsivällisyyttä ja muistan ihan varmasti arpoa!

Yritänpä oheen vielä koostaa jotain kommenttiaatoksiannekin sitten. Lukijoitakin tuli arvonnan myötä uusia. Terkkuloita teille ja mukavaa, että jäitte! Mutta yhtä lailla rakkaat ellei suorastaan rakkaammat terveiset vanhemmille lukijoille. Kirjoitellessani yritän unohtaa lukijoiden läsnäolon, mutta on erittäin kivaa, että olette siellä jossain.

Huh huh on totisesti painuttava kallelleen. Kukun herkästi puolille öin, mutta nyt on jokin imaissut voimat meikäläisestä. Sitä olen kyllä ihmetellyt, että miten ihminen voi olla niin tehoton ja aikaansaamaton? Aika menee hujauksessa ja aikaiseksi saa vain vähän.

No mutta se on uusimman Viherpihan ja pötköasennon paikka. Ja arpajaisten, sitten myöhemmin.

Viisi karvahattuohjetta huonekasvien hoitoon

Vaikka pakkanen paukkuu, on jo korkea aika huoltaa huonekasvit. Olen siirtänyt hommaa niin sairastelujen kuin laiskuudenkin takia, sillä peikonlehden ja malakanvehkan siirrot 30-senttisiin ruukkuihin ei ole inspiroinut kaiken siitä aiheutuvan sotkun ja ähinän vuoksi.

Olen huonekasvien huoltajana laiska, mutta kokemusta on kertynyt vuosina ja puuhasteluina jonkin verran.
Sen enempää taidoilla kehuskelematta jaan omat suosikkivinkkini vertaistueksi. (Äsken kännykällä näpeltäessä käsistäni lipesi keskeneräinen versio, joten jos se näkyy lukulistoillasi, pahoitteluni haamupostista.)

1. Älä sisusta huonekasveilla.

Vaan anna niiden valita paikkansa tarpeidensa mukaan. Monesti näen niin kodeissa kuin sisustublogeissakin surullisesti varjoisissa nurkissa nuupottavia viherkasveja, joita ei kovin kauaa tule määrittelemään etuliite viher-. Kasvit tarvitsevat valoa ja valontarpeen kertoo vaikkapa Google. Ei kannata myöskään kovin uskoa sisustuslehtiä, että huonekasvit ovat nyt muodissa! Sisusta! Parempi on tylsän tavallisesti luottaa perinteisiin ja luotettaviin huonekasveihin, joita on saatu mummoilta ja kavereilta tai kokeiltu hedelmän siemenestä. Näin ne ovat pitkäikäinen ilo ja huoltaja välttyy pettymyksiltä. Huonekasvit ovat myös merkittävä hapen tuottaja ja ilman puhdistaja, joten sijoittelu makuuhuoneeseen tai lastenhuoneeseen ei liioin huono idea.

2. Tunne itsesi.

Jos tiedät unohtelevasi kasteluja (kuten minä), satsaa paksulehtisiin ja/tai vahapintaisiin kasveihin. Jos taas holvaat vettä, suosi paljon kastelua kaipaavia. Älä petä itseäsi vakuuttelemalla, että muutut. Tai jos muutut, aloita muutos jollain harmittomalla kokeilulla.

3. Tarkkaile tuholaisia.

Monesti ne penteleet hyökkäävät heikolla hetkellä. Upeasta peikonlehdestäni on talven aikana syöty läpikuultavaksi yksi lehti. Lehdellä jumppaavat kaverit saivat lähteä, toivotaan, etteivät palaa...

4. Huolla vuosittain.

Nyt on oikea aika. Kovasti juuria puskeneille uudet ruukut niin, että lisätilaa tulee 2 cm reunoihin kauttaaltaan. Muille suihku, lehtien pyyhintä, tuoreen mullan lisääminen tai ainakin lannoituksen aloittaminen. Lisäksi suihkuttelu, pölyjen pyyhkiminen ja kohdassa kolme mainittu tuholaisten tarkkailu kuuluvat kuvaan.

5. Nauti kasvukaudesta.

Maaliskuusta syyskuulle kasvien kanssa on ihan kivaa. Silloin niistä kannattaa nauttia. Talvisin on sitten erityistoimenpiteiden aika. Säännöllinen lannoitus ja kastelu kasvin tarpeiden mukaan turvaavat hyvinvoinnin. Nyt alkaa se paras aika!

p.s. Toivoisin aaroninpartaa ja helmivillakkoa. Ei kellään ois?

Pötkyläkissa

Viikko sitten näin Nova Melinan blogissa minut heti hurmanneen pötkyläotuksen, ja halusin tehdä oman sovelluksen.

Mielessä oli kissa, ja kissa tästä nyt sitten tuli. Kaikki kankaat löytyivät kotikokoelmista ja sisälle upposi neljä pussia vanua. Hoksasin vasta jälkeenpäin, että tässä toistuu neljä perusväriä. Tykkään perusväreistä. Mustavalkoinen naama on varmaan sitten myönnytys nykypäivän graafisuudelle...

Pyllyssä on pätkä Alexander Henryn puuvillaa.

Naamassa on retropuuvillaa, jossa alun alkaen oli keltaisia banaaneja (nykyisin kissan silmät). Puuvillan lahjoittaja kertoi, että hänelle kankaasta tulivat mieleen suki suki -kondomit jostain ysärivuosilta. Heh. No, banaanit ovat nyt historiaa ja käytin vain tuota mustavalkoista raitaa.

Takapuolessa myös pätkä keltavalkoista Finlaysonin norsua.

Sininen Amy Butleria, kettukangas Farbenmixiä. 

p.s. Vielä ehtii osallistua blogini 2-vuotisarvontaan.

Lapset erottavat naisia

Lapset erottavat naisia.

Jossain vaiheessa elämää lapset nousevat naisen elämän taburintamalle. Joko nainen saa lapsen varhain.

Tai sitten nainen ei saa lasta, vaikka haluaisi, tai hän saa kipeän keskenmenon tai keskenmenoja.

Tai sitten nainen ei uskalla tehdä lapsia, vaikka jokin osa hänessä palaisi äidiksi (ehkäpä häntä huolettaa maailman tila tai oma tasapainottomuutensa).

Voi myös olla, ettei hänellä ole kumppania.

Tai sitten nainen ei totisesti halua lapsia ja kokee tuskaisana ympäristön, jossa painostetaan äitiyteen tai vellotaan vanhemmuudessa.

Minulla oli pitkään sikäli äiditön identiteetti, että kotioven suljettuani olin mieluusti perhestatukseltani anonyymi. Olin äidiksi tullessani nuori opiskelija, jolla ei ollut ketään äitikaveria. Se tietenkin vaikutti myös sosiaalisiin suhteisiini, vaikka tuskin kaverini haluaisivat sitä myöntää. Sittemmin loin rinnakkaistodellisuuden, jossa olen liittoutunut muiden äitien kanssa. On erilaisten äitien ryhmää värikkäine taustoineen, on vaunulenkkien myötä syntynyttä ystävyyttä, uudempia tuttavuuksia, joiden soisi syventyvän, ompelevia äitejä ja vanhoja ystäviä, jotka ovat tulleet äideiksi.

Äitiys on turvallista silloin, kun on homogeenisessa joukossa. Kun liikkuu piireissä, jotka eivät äitiyttä vaali tai arvosta, on jo hankalampaa, vaikka haluaisi piilottaa äitiytensä. Toisen lapsen syntymän jälkeen on ollut hankala peitellä vanhemmuutta, kun vaivaa on niin paljon enemmän. On sairasteluja, aikatauluongelmia, velvoitteita. Äideille ne voi kuitata siinä missä muussa porukassa haluan vedota ennemmin omaan räkätautiini kuin lapseni laryngiittiin.

Myös äitiyteen uppoutuminen erottaa muista naisista. Monia naisia kammottaa äitiyden hurmoksellisuus, vaikka itselläkin olisi lapsia. Kuulun itsekin tähän joukkoon. Mielialani latistuu, jos saavun illanviettoon irrottelemaan ja joudun kuuntelemaan lasten kehityksestä tai vastailemaan omieni puolesta. Täydellinen omistautuminen on myös omiaan ruokkimaan katkeruutta, ja katkeruus voi nostaa päätään vasta vuosien päästä (ja silti ei ole kenenkään ulkopuolisen asia arvioida omistautuneisuuden terveellisyyttä, sillä osa naisista haluaa uppoutua vuosiin, jolloin lapsen tukka vielä tuoksuu ihanalta).

Äitiyteen ja naiseuteen liittyvien kipupisteiden lisäksi on todettava, että naiset osaavat olla (mutta eivät aina ole) pohjattoman epäsolidaarisia. Sitä kohti suorastaan hakeudutaan. Miksi muuten suhtauduttaisiin niin kiihkolla kotiäitiyteen, imetykseen tai muihin kasvatuksellisiin seikkoihin? Tai kaakatetaan, että minä se en ole feministi! Tai että minä olen feministi! Myrsky aiheutetaan vesilasiin itse.

Minä en halua olla nostattamassa myrskyjä. Saa läpsiä seuraavan kerran, kun en taas ymmärrä (mutta hei, kai se tulee selväksi, että olen feministi? Hah hah).

EDIT: Jälkikäteen tuli vielä mieleen, että yksi kiintoisia äitiyteen/naiseuteen liittyviä ilmiöitä on "muiden" yksipäistäminen. Ne muut eivät ajattele kuin minä, onhan niillä muilla helppoa! Ehkä yksinkertaistaminen on välttämätöntä arkemme ymmärtämiseksi. Kuinka sietämätöntä olisikaan aina todeta, kuinka pirstaloitunutta elämä oikeasti onkaan!

**

Kun on pudonnut yhteiskunnassa pieneen kuoppaan, ei ole myöskään varsinaista hiihtolomaa. Tätä latteutta uhmatakseni kävin heti aamusta hiihtämässä (en pidä hiihtämisestä, ellen ajattele retkeileväni).

Ojan reunaa oli kulkenut kettu.

 Valon määrä jaksaa ihastuttaa. Kuka kurkistaa seinään lankeavasta auringonkiilasta?

Ja hei, olen saanut kukkiakin.

Sisäpäivän lapsityövoimaa

Meikäläinen on kököttänyt kohta kaksi viikkoa sisällä. Kuopuksella on komeankuuloinen laryngiitti (itsediagnosoitu kera Googlen....hyljeyskä check, vinkuva hengitys check, jatkuva kuume check, törkeän kipeä kurkku check,...), että on pitänyt teljetä isompikin sisälle.

Tehtiinpä sitten tällainen "hieno" skräppäystaulu!

Mies särki joku aika sitten yhden taulun ja oli tarkoituksena nakata tausta roskiin. Päädyin toisiin aatoksiin ja niinpä liimailimme liisterillä skräppäyspaperia karheaan pintaan, joka oli esikoisen mielestä "karvainen" ja kaipasi "nyppimistä" (köh).

Kaikki tarvikkeet löytyivät kotosalta ja skräppäyspapereiden lisäksi hyödynsimme tarroja, kaverivalokuvia ja piirustusta sekä washiteippiä, jolla saa vaihdettua "näyttelyaiheita". Tässä onkin tilaa lisäkuville.

Tosiaan "karvaisuuden" vuoksi keskellä on pientä kupruilua, mutta hei, "tein itse, säästin", kuten veljeni sanoo pilke silmäkulmassaan (kuka nyt tunteekaan veljeni, tietää, ettei hän sano tällaisia juttuja vilpittömin mielin).

Ainakin toistaiseksi asensin taulun sängyn yläpuolelle, ehkä on mukava katsella kivoja juttuja ennen unen tuloa.

Kaverikuvien lisäksi laitoimme tällä erää pikku piirustuksen bestikseltä...

Ja kukkakedolla sipsuttelee herttainen Tyrannosaurus rex välipalalla! Dinosaurukset on ihan parasta parhautta ja ehkä yhtä hyvää tai vielä vähän parempaa ovat keijut, mutta niitä ei tähän hätään ollut. Ehkä ne muuttavat galleriaan hieman myöhemmin, jos Taiteilija onnistuu mielestään piirtämään niille Oikeanlaiset tukat...

Hi

Pötköttelypeitto

Huhhuijaa.

Vietin koko päivän ompelulanituksissa. Siinä missä moni muu surautteli vaatteen toisensa perään, minä sain nyhrättyä vain yhden pienen tilkkupeiton.

Mutta melkoinen peitto se on, tulee nimittäin tuoreelle kummipojalle, jolla on parin viikon päästä ristiäiset.

Minulla on ennestään kaksi kummilasta ja olen todella iloissani heistä. Tytöistä nuorempikin on jo kolmevuotias, kummipoika on ensimmäinen laatuaan. En osaa olla luontevasti aivan pienten lasten kanssa, joten stressaan hieman, jos pitää tekeytyä vauvafaniksi (tätä ei ole tietääkseni kummisuhteissani odotettu, olen yrittänyt mainostaa vauvakammoani). Minusta ei irtoa lepertelyä tai pienien varpaiden ihastelua. Jos jotain ihastelen, teen sen joko hiljaa mielessäni tai sitten väkinäisesti sosiaalisena konventiona, pakosta.

Kyllä minä silti vauvoja ihan mielellään pitelen ja vanhempiaan auttelen. On hauskakin huomata se tunne, kun hoksaa, että tän osaan.

Otan kummitädin roolin vakavasti, vaikka olenkin vasta mietiskellyt, mitä se kunkin kohdalla on. Ehkä vauvakompleksini vuoksi tunnen kummitätinä helposti alemmuutta. No onhan sitten lahjat. Oikeastaan tykkään olla lahja-automaatti, koska toisinaan on kiva antaa lahjoja. Olen muistanut kaikki synttärit ja joulut jollakin tavalla, ja lahjojen kohdalla mietin, mitä erityisen kivaa niissä on...aina ei ehdi tai ei ole varaa ja silloin nähdään vähemmän vaivaa. Ehkä tärkein rooli on kuitenkin ihan vain olla olemassa, aikuisena lapselle.

Yritin tavoitella tilkkupeitolla värejä, joista ystäväni, lapsen äiti siis, pitää. Tämä peitto sopii sisustukseenkin!

Tilkkuina olen käyttänyt Löytöpalasta hankittua valkopohjaista tähteä ja mustapohjaista palloa sekä Marimekon kankaasta leikattuja tilkkuja. Muutama Amy Butlerinkin puuvillapala on mukana. Kääntöpuolella on Michas Stoffeckesta aikoinaan hankittua tähtipuuvillaa. Komeuden olen kantannut turkoosilla kanttinauhalla.

Väriläiskillä ajattelin ilahduttaa pientä miestä. Toivottavasti mammakin tykkää!

No sieltähän näkyy tekijänkin nuppi, huomio liiskaantuneeseen tukkaan, luonteva seuraus taloudessa vierailevasta laryngiitista.

Tää ois kokonaisuutena nyt sitten siis tällainen.

Fancy Mix

Ottobre-lehden kaavalla Fancy Mix, kankaina PaaPii-sientä ja LiandLo-
raitatrikoota. Kiva kaava, edessä sievät rypytykset ja raidat
raikastavat kuosin.

Olen heittämässä tätä julkisen tilan käytävällä, odottelen.
Jännittää, ahdistaa ja vaikka mitä, vaikka ei tässä sen kummempia
ole tapahtumassa.