lauantai 10. lokakuuta 2015

Talven tuloa odotellessa

Kyllä on nyt Ehtoisalla emännällä päässyt vähän keulimaan tuubihuivien kanssa, sillä nyt on 3/4 tämän katon alla asustelevasta porukasta vaatetettu Tuupi Huivilla. Koska olen onneton amatööri, laitetaan ensin asiasta innostuville linkki Tosimumetsun putkihuiviohjeeseen. On nimittäin sellainen ompelus tämä, että saumurilla valmista tulee kymmenessä minuutissa, ja tuskin ompelukoneellakaan puolta tuntia enempää saa turattua. Sopii siis epäröiville aloittelijoillekin.

Tässä puolisolle ommeltu merinovillainen tuubihuivi, halusivat kuopuksen kanssa samistella. Jos en näe tätä päällä, otan itse käyttöön (tai mahdollisesti ompelen vastaavanlaisen), sillä tämä on yltiömakean mallinen ja kääntyy hupuksi. On siis syvyyssuunnassa pidempi ja menee kaulan ympäri vain yhdesti, mutta syvyyden vuoksi huivin voi vetää hupuksi pään ylle. Makea kuin mikä malliltaan hyisiin olosuhteisiin.

En pettymyksekseni edelleenkään muista, mistä kyseinen merinovilla on peräisin, mutta jos ei Käpyseltä niin ehkäpä Ikasyriltä, sillä Ikasyrillä on raitaista petroolivärissä ilmeisesti. Tietämättömille valistettakoon, että merinovillahan on ihanan pehmoista, hengittävää ja lämpöistä kangasta, jota ostaessa ei jää epäselväksi, etteikö käsitöihin saisi kulumaan rahaa. Alempana esittelyyn tulevan merinovillan hinta oli melkein 30 erkkiä metriltä, mutta siitä kohta.

Suomennetaan siis: osta vain tarpeeseen.



Tässä pari tilkuista ommeltua juttua eli pikkuruinen tuubihuivi pojalle sekä trikoopipo. Lörppäpipoon, vaikka se alkaakin olla näille pakkasille hiljalleen kylmä, saa kivasti kulumaan pienen tilkun, josta ei enää juuri muuta saa, pipo kun ei ole kaksinkertainen muuten kuin korvien kohdalta (ks. sauma). Musta trikoo on Käpysen yllätyspussista, josta olen ommellut tosi monta vaatetta edulliseen hintaan. Siksak-neulos on puolestaan Metsolan valikoimista ja tässäpä toinen vinkki: jämätilkuista syntyy tosiaan helposti lapselle soveltuva tuubihuivi.


Hienosti ovat saumuripölyssä nämä kamppeet mutta todistusaineistona, että ompelin toisenkin neuloshuivin, tämä puolestaan Pehemiältä. Olen ommellut kankaasta itselleni mekon.


Tässä taas Pehemiän valikoimista jämätilkku pipoksi.


Ja tässä Käpysen jämätilkku pipona, kuorrutettuna eräällä pienellä termiitillä eli söpöllä sukulaisheebolla, joka oli käymässä viikko sitten. Kuva onkin viime viikonlopulta.


Tämä loistokas otos puolestaan on lenkkiasuinen meikämandolino, joka sen sijaan että olisi nostanut naisellisesti nilkkaansa nojatessaan puunoksaan naisellinen käsilaukku olalla roikkuen ja syksyn lehtien hehkuessa ympärillä, otti kuvan hätäisesti lähtiessään juoksuhommeleihin. Mutta käskenkin turvautumaan mielikuviin, kun kuvamateriaali on näin onnetonta! Kyseinen merinovilla, tämä siis sitä kolmenkympin hintaa, on tummanharmaa Iso Karelia Käpysen valikoimista. Olin kuosille kovastikin pehmeänä jo viime vuonna mutten raskinut ostaa. Nämä merinovillat ovat aivan uusia.

Tietäisiköhän joku, mistä löytäisin parkamallisen talvitakin kaavan? Keksin tänään lenkillä, että ompelisin sellaisen mielelläni, mahdollisesti tummansinisenä tai jossain muussa kivassa värissä. Malli saisi olla lämmin mutta naisellinen, olisi mukavaa jos uumalla olisi muotoa eli mahdollisesti kuminauhaa tai vastaavaa.


5 kommenttia:

  1. Loistavaa tilkkujen tuhoamista :) Merinovilla on kyllä niin tyyristä, että haluaa käyttöön ne pienimmätkin palaset. Ottobre 5/13 löytyy ainakin takin kaava, itse en ole kokeillut, joten en voi vannoa sen olevan sopiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Saumanvarassa taisi ollakin kuva, malli oli kyllä hieno! En vaan tiedä, osaisinko ikimaailmassa tehdä muokkauksia, jos malli on vuoreton...

      Poista
    2. Voi pyllerö, Tosimummo kirjoitti tähän vinkin, jota julkaistessani poistin koko kommentin. Ärrhhhhh!!! Jos satut Tiina palaamaan niin ois superia, jos laittaisin sen linkkisi uudelleen!

      Poista
    3. Hihii.. ;D Pyllerö vain vinkkasi että käväise katsomassa blogini ompeluohjeista takkikaavan kuosittelu -ohjetta, jos siitä olisi apua vuorituksen suunnittelussa. Perusperiaate voisi olla se, että alavarat jos teet takkikankaasta niin kaikki ne muut joita ohjeessani neuvotaan piirtämään, voisi tehdä esim tikkikankaasta jolloin takkiin saa vuorin ja vanun yhdellä leikkuulla.

      Poista
    4. Ei mulla mitään sen hienompia ja ihmeellisempiä ohjeita ollut! :)

      Poista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...