Kolmen kuukauden kuulumiset

Voisin aloittaa itkemällä, miksi blogin kirjoittamisesta ei tule mitään, mutta se on niin tuttua ruikutusta ja lisäksi kiinnostuneet voivat lukea aiemmat kirjoitukseni maailmantuskastani ja kuorruttaa ne työhön uppoutumisella sekä erinäisellä kesähäröilyllä. Mietin jo, pitäisikö lyödä naula arkkuun tähän blogiin, mutta en taida raskia. Eli kompensoin jättikuulumisilla! Karsin meri- ja venehenkiset kuvat pois, ja ompelusta kirjoittelen myöhemmin.

Aloitetaan tällä otuksella. Nämä ovat pantterikiipijöitä ja näitä on kaksi. Varsinkin jälkikasvu on rakastunut näihin tyyppeihin.

Kuten aiempinakin keväinä, tänäkin keväänä humalluin tulppaaneista. Niistä ei tullut hirveästi kuvia mutta jokunen sentään. Kuka kieltää postaamasta niitä nyt.

Kävin kesän alusta sukujuurilla. Tässä isoenon mailla.

Tällaisiakin tulppaaneja tuli. Todella näyttäviä.

Akvaariossa kasvatin myös hieman kultapyrstösateenkaarikalojen parvea. Ovat nyt kyllä paljon isompia kuin tässä kuvassa.

Tässä Angelique-tulppaaneja.

Nämä sain tuliaisena kaverilta. Aika upea väritys.

Pitkin kesää poimin kesäkukkia sisälle maljakkoon.

Ja noin muuten kuntoutin koipea kuntosalilla. Tästä syystä on tullut vähän vaateongelmia, mutta niistä toisella kertaa.

Keijupuutarha oli aika ihana idea, suosittelen lämpimästi.

Ja kasvimaapalstaa olen myös pitänyt.

Parvekkeelle kasvatin siemenistä kaikenlaista.

Nämä sipulista.

Kasvimaasymmetriaa.

Mesimarja-villivadelma-ahomansikka -sekoitusta talven pimeyteen. Eli tämän lisäksi paljon muutakin marjanpoimintaa.

Ja papujen poimintaa.

Ja vadelmien poimintaa...

Ja sienten poimintaa...

Keijun minipuutarha

Järkensä menettänyt tässä moi. Tulin googlailleeksi "ihan muuten vaan" minipuutarhoja keijuille, ja niinhän siinä kävi, että piti lähteä toteuttamaan! Ja olipa niin koukuttavaa puuhaa, että tekisi mieli tehdä parvekkeelle toinen, ja mikäpä mua estäisi, ellen hyydy sitä ennen...

Mulla ei ole mitään rajaa siinä, minkä verran saan käyttää rahaa kasveihin, jos vaan rahaa on. Sen sijaan en muuten halua käyttää rahaa minkään uuden ostamiseen. Niinpä kaivelin hieman kätköjä saadakseni keijumaisia koristeita, kun varsinaista keijua mulla ei ole.

Esimerkiksi tämän posliiniesineen olen saanut joskus mummolta ja se on ollut kaapin perukoilla.

Huomautus tuosta taustalla näkyvästä terassista! Puolisoni on dyykannut sen satamasta ja materiaali on vanhaa laituria. Jos saadaan tuunattua terassi vähemmän epämääräisen näköiseksi niin siitä joskus myöhemmin. Minä kyllä sinänsä tykkään tuosta kuluneesta ulkoasusta, mutta kun en asu missään romuromanttisessa villassa...

Kuopuksen kanssa on meneillään neuvottelut, voiko sammakko asua keijun puutarhassa.

Vesiaiheen tein muovisesta juurespaketista.

Tyttären huoneesta ametisti kimmeltämään istutusten sekaan.

Kasvillisuudeksi valitsin muutaman kivikkokasvin, yhden pienen tuijan, kaunokaisen ja muratin. Lisäksi puikkasin muutama sipulikasvin mukulaa sekaan. Saas nähdä! Reunoille painelin sammalta, jota onkin runsaasti viimekesäisten megasateiden jälkeen.

Kasvimaakausi alkaa lähestyä, joten yritän laiskansutkisti puuhailla kotipihaa kuntoon. Laittamatta ovat erityisesti parveke sekä takapihan terassi öljyämisineen. Etupihan terassikin on tosiaan vaiheessa.

Himottaisi todella saada jonnekin vadelmaa kasvamaan. Tämä on rivitalopiha, mutta olen jo mahduttanut tänne kaksi mustaherukkaa (yksi puumainen, yksi perinteinen pensas), kaksi karviaista sekä yhden punaviinimarjapensaan, joka alkoi kasvaa itsekseen. Lisäksi toinen itsekseen alulle lähtenyt herukan taimi, luultavasti punaherukka, on tuloillaan. Lisäksi pihassa kasvaa pikkuinen perheomenapuu, mutta saa nähdä, rupeaako se koskaan tekemään hedelmiä. Jos on ideoita muista makoisista marjoista pienelle pihalle, otan kyllä kiitollisena ideat vastaan. Tyrnin poimin aivan mielelläni luonnosta eikä se olekaan samanlainen naposteltava kuin vaikkapa makeaksi kypsynyt karviainen. Olen yrittänyt googlailla perhevadelman ominaisuuksia, mutta en oikein löydä mitään. Kasvuvyöhykekään ei oikein natsaa.

Nooh, tällä kertaa tällaista. Olen ollut hieman apeana, kun en ole ollut kovin puuhakkaana, ja puuhakkaanahan olen yleensä tyytyväisimmilläni. Mutta ei tällaisia asioita saa pakottaa. Joskus on tarpeellista olla touhottamatta niin paljon ja yrittää kuulostella, mikä mättää. 

Ovikranssi

Eipä täällä mitään. Tänään eksyin naapurin pihalle jälkikasvun perässä ja tulin puolivahingossa tehneeksi tämän ovikranssin. Naapuri katsoi tätä hieman säälien ja yritti lohduttaa, että tätähän voi parannella, mutta en suostu näkemään vikoja. Tämä on valmis.

Tänään oli myös joitakin hetkiä, kun tuntui siltä että olisi hereillä. Heti pimeän laskeuduttua alan hibernoida ja synkistyn. Se on marraskuu.

Siis että kukat kukkivat ja silleen.

Puutarhakarkulaisia bongaamassa

Seuraa älä kokeile tätä kotona -postaus, nimittäin puutarhakasvien levittämistä luontoon.

Kävin tänään kamuni opastamalla puutarhakarkulaiskierroksella ns. paremman väen alueella eli muhkeiden omakotitalojen liepeillä sijaitsevilla metsäkaitaleilla. Olinkin virittäytynyt tunnelmaan kiskomalla omasta lähiympäristöstä läjittäin jättipalsamia (jos tämä pinkki paholainen on jollekin vielä tuntematon niin ei hätää, kuva tulossa) nyt, kun ne eivät vielä siemennä. Kukinnot antavat hyvän kokonaiskuvan levinneisyydestä. Tässä lähellä näky on jotakuinkin järkyttävä.

Puutarhakasvithan ovat ihania, mutta ne eivät kuulu metsään. Pihojansa puunaavat kotitarhurit eivät välttämättä tule ajatelleeksi, mitä seurauksia pikku "kompostoinnista" on luonnonkasveille. Seuraa pieni lähiökierros.

Tässä kukkivaa akileijaa. En panisi pahakseni, jos akileija viihtyisi omassa pihassani, mutta ei se oikein viihdy (en ole tarjonnut erityisen houkuttelevia olosuhteita sille). Joutumaalla se näyttää sen sijaan voivan oikein mainiosti.

Tässäpä jonkun Pertti Puutarhurin näppärä ratkaisu sille, miten pensasaitojen leikkuujätteestä pääsee näpsäkästi eroon ilman kaatopaikalle kaasuttelua. Pahoittelen kuvien laatua, sataa lottuutti ja itse asiassa ukkostikin.

Tässä tatarilmentymää.

Humala kohoaa kohti korkeuksia.

Maahumalaa suikersi alueella joka puolella. Pidän siitä omassa pihassani mutta metsiköissä näky oli häiritsevä.

Tuoksuvatukkakin kuuluu mieluummin hoidettuihin pihoihin.

Tässä dumppauskasassa kasvoi kultatyräkkiä ja jalopähkämöä. Mulla on jalopähkämöä omassakin pihassa ja se on hallittuna oikein kiva maatiaisperenna, omani on mummon peruja. Tässä olisikin jollekulle kivaa alkua.

Tiarella-mansikka-sekoitus. Tämäkään ei olisi hassumpi kotipihassa.

Polku jonka varrella kasvaa...villejä lupiineja. Lupiini on kyllä aika ihastuttava. Jos sitä kasvaisi lähialueellani, keräisin varmasti sitä maljakkoon. Toisaalta onneksi se ei ole levinnyt lähimaastooni.

Kurotteleva kanukka.

Tässä oma henkilökohtainen inhokkini, koska en pidä tuoksustakaan. Toisaalta tätä on aika kiva hävittää, kun ei vaadi juuriston kaivamista tai muutakaan järeämpää vaan tämä mehukas kasvi oikein massahtaa irti hyvinkin helposti.

Kuulin tänään, että tämä olisi syötävää herkkua ja siemenet ovat kuulemma erittäin maukkaita ja kukat myös. Kasvi on kokonaisuudessaan syötävä, eli siitä vaan hortoilemaan!

Jos vieraslajit kiinnostaa, niistä voi lukea tai esiintymistä ilmoittaa esimerkiksi täällä. Ja pienenä tietoiskuna tähän loppuun, vieraslajien levittämisen luontoon kieltää luonnonsuojelulaki, joten eipä anneta karkulaisten päästä riehaantumaan.

Upcycling

Reilu viikko poissa eetteristä ja heti tekisi mieli hönkäistä kaikki mahdolliset asiat, esimerkiksi mulla on pari hyvää reseptiä mielessä. Mutta ehei, olen suunnitelmallinen bloggari, joka tätäkin postausta on pohtinut etukäteen ainakin minuutin, joten ei liikaa makiaa mahan täydeltä, öhö-öhö.

Otetaan puuhastelut pois alta ja siirrytään sitten muihin jorinoihin.

Otin itseäni niskasta kiinni ja muokkasin parista vanhasta vaatteestani tyttärelle kouluvaatetta Ottobre-lehden Peplum-mallilla (1/15). Olin nähnyt useita toteutuksia kaavasta ja pakko todeta, että tosi näpsäkkä malli: käy juuri hyvin koululaisen tarpeisiin eli niin housujen, hameiden kuin leggareidenkin kanssa. Kaavaa on tosin vain kokoon 134 saakka mutta helpohkosti sitä varmaan muokkaisi, nämä siis kyseisessä koossa.

Ensimmäinen upcycling-kokeilu on raskausvaatteeni kuopuksen odotusajalta lähes viiden vuoden takaa. Kangas on materiaaliltaan varsinaista keinokuitujen sukurutsaa enkä tiedä, miten olen harhautunut tämän tunikan hankkimaan, ehkä huippukivojen yksityiskohtien ja ääriepäviehättävän raskausfiilikseni vuoksi. Nyt on näyttää vain etupuolen yksityiskohdat, kun en sitten tajunnut ottaa takapuolelta kuvaa. Selkäpuolella on nättejä rusetteja ja halkio.

Keinokuitujen äpärälapsessa on se etu, että matsku on pysynyt hyvänä ja varsinkin, kun kaavassa on poikkileikkaus, kangas laskeutuu kauniisti.

Tässä näkyy kaavan malli hieman paremmin (ellei sitten paidan silittämättömyys ole saanut kyynelten partaalle). Tämän kankaan leikoin itselle tehdystä paidasta, joka jäi vähälle käytölle. Tyttö oli kankaasta oikein mielissään, joten nappiin meni.

Pioni on vasta avautumassa.

Rohtosormustinkukka on i-ha-na!

Yritin ottaa kuvan keijunkukassa pörräävästä kimalaisesta, mutta se lähti juuri matkaan!

Etupihalla – jonne huolin keltaista ja oranssia – on pientä kukintaa. Olen unohtanut, mikä kullero kyseessä, ehkäpä kesäkullero.

Tämä kurjenpolvikaunokainen on Savon tyttöjä, kotoisin mummoni vai olikohan pappani kotitilalta.

Alkukesän etupihan tulppaaniöverit ovat muuttuneet vihreäksi massaksi. Pitää vähän miettiä, saisiko tätä varjoisaa luiskaa piristettyä jollain värillä vai olenko tyytyväinen tähän vihreyteen.

Pihaan on ilmaantunut myös potkumopon parkkiruutu.

Sisällä viihtyjiäkin on.

Olen pohdiskellut vuoden kiertoa. Sitä, kuinka vuoden kulumiseen havahtuu mansikoita pakkaseen laittaessa. Kuinka seuraavat mustikat, sienet, kuinka ajatukset alkavat taas aherrella hiljalleen työasioissa.

Kokemus monistuu, eri kodeissa tehdään samaa. Pestään ehkä matot. Sulatetaan pakastin. Järjestellään vaatekaapit, mietitään, mitä tarvitaan tulevan lukukauden alkuun. Monistuu loputtomasti samaa.

Kun sitten elämä on oikeastaan samanlaisuuden sekakuoroa, samantyyppisiä ajatuksia, samankaltaisia ikäkriisejä ja elämänvaiheita, mistä erillisyyden kokemus saa alkunsa? Toisin sanoin, mistä itseys alkaa ja mihin se loppuu, kun kaikki on samantyyppistä toiston virtaa, toistuvia ruokailuja, toistuvia nukkumaanmenoja, toistuvia heräämisiä?

Näiden rakenteiden, näiden lavasteiden lomassa kulkee erillisyyteni kudelma, se jokin ulkopuolisuuden tihentymä, perimmäinen olemus. Se estelee jo olemista blogissa. Se elelee vain pienissä kohtaamisissa joidenkin kanssa, pienissä keskustelunpätkissä, pienissä eleissä ja ilmeissä.

Se on aika huvittava juttu, koska elämä on nämä mansikanlaitot, nämä lavasteet, nämä rakenteet, nämä ruoanlaitot, nämä nukkumaanmenot.  Nämä ihmiset, joiden kanssa asun, ihmiset, joiden kanssa herään. Tämä paketti. Ja silti se pieni perimmäinen olemus, se jokin ihan muu.