Kloriittikokeilu ja muuta polvivamma-ajanvietettä

Pengoin joskus Löytö-Palan laarista tällaista hailakansinistä lirutrikoota aikeenani tehdä kloriitilla värjätty kesämekko. Olin nähnyt makean mallin työreissulla Berliinissä, mekossa oli pidempi takaosa ja lyhyempi etuosa, ja sen väri oli tuollainen vaalea ja kaikki reunat olivat raakareunoilla. Mutta se mekko oli kesämekko ja niitä tulee niin vähän pidettyä (varsinkin viime kesänä!), joten päätin kokeilla jotain muuta.

Maanantaina kokeilin elämäni eka kertaa kaunista pitsistä peplumhelmaista puseroa. En ollut sitä tuolloin ostamassa, mutta ajattelin tekaista arkipaidan. Kotoa löytyi yksi ohje, joka ei näyttänyt optimaaliselta, mutta ajoi asiansa. (Kotilieden käsityölehti kirjastosta– en muista suorilta kaavaa, mutta koska muokkasin tätä ja esittäisin lisäksi omia ehdotuksia parempaan toteutukseen, liekö sillä niin väliä). Mitään simppeliä kangasta vaan ei ollut kotona – paitsi tämä.

Roiskin hieman kloriittia kankaalle ja sain siihen elävän pinnan. Itse asiassa tykkään elävästä pinnasta niin paljon, että taidan kokeilla toistekin! Ja tässä onkin hyvä vinkki sellaisille, jotka pitävät jotain yksiväristä kankaanrutalettaan ankeana. Eipä ole ankea enää käsittelyn jälkeen.

Tämän valkaisun tein suihkepullolla. Suojaukset ovat tietenkin paikallaan.

Tässä hieman mallia. Mielestäni jää peplumiksi aavistuksen laatikkomalliseksi, ja siksi suosisin kaavoitusta enemmän Ottobre-lehden lasten kaavan mukaisesti eli että helmaosio olisi pyöreämpi ja reunaa kohti levenevä. Tämä on rypytetty suorakulmio.

Mutta kuten tästä kuvasta näkee, liikkeessä malli muuttuu edukseen ja tekee vartalonmuotoja.

Viime aikojen kestoaiheeseeni yllätyspusseihin; tämä kuosikaksikko ei todellakaan ole mitään lemppareimpiani, mutta tästä tuli oikein hyvä pyjama. Ja pyjamanhan tulee olla laadukas ja miellyttävä, sillä siinä hengaillaan iso osa vuorokaudesta! Tyttö oli oikein tyytyväinen ja minä myös, eli pisteet yllätyspussille.

Voi hyvänen aika, miten ne venähtävät.

Ja toinen mielestäni sangen onnistunut ompelu samaisesta Pehemiän possupussista, tässä tunika Ottobren Bohemian-kaavalla äidilleni. En kyllä yhtään kysynyt, haluaisiko tällaista, mutta antaapa sitten eteenpäin, jos ei kelpaa. Minusta sopii hyvin villatakin kanssa pidettäväksi vaikka mustan housun kanssa.

Lopuksi vielä ikivanha Eurokankaan viskoosiliruinen palalaaririepu tehty Bohemian-kaavaa pidentämällä yöpaidaksi äidille. Veikkaisin, että viskoosi on ihana yöpaitamateriaali.

Ja minä sain jälleen riepuja vähemmäksi.

Toivottavasti tulevat käyttöön.

Voin kertoa kuluttaneeni polvivammaisena aikaa Tosi-TV:n parissa, sillä olen aivan koukuttunut Paratiisihotelliin. Musta on valtavan hienoa, niin viihteellistettyä kuin ohjelma onkin ja ehkä juuri siksi sillä oikea elämä on vähemmän viihteellistä, kuinka ihmismieli alkaa koodata ihan omaa sisältöään. Paratiisihotellissa näkee, kuinka suurin osa elää ihmeellisissä todellisuusvääristymissä – ja sitten ne harvat ottavat kaiken irti muista. Toki ihmisten tyhmyyskin on viihteellistetty leikkaamalla juuri ne ala-arvoisimmat klipit, mutta silti myös tyhmyyden ihastelu on hyvin viihdyttävää, siis mulle. Vaikka ei tyhmyys sinänsä ole mitenkään iloinen asia.

Oon yrittänyt tykätä Hottiksistakin, mutta äh, liikaa samojen inserttien toistoa ja niin vähän tapahtuu. Häiriintyneiltä kuulostavat kaverit jauhavat samaa ja hinkkaavat karvoja vartaloistaan. Jäänkin odottelemaan 70-luvun paluuta myös karvamuodissa. Oikeen että hottiksillakin tursuaisi korvatupsuja myöten.

Päätän raporttini.