Nokkosia

Missäpä lienee puuhakkuuden ja suorittamisen ero? Huomaan, että mulla on nyt koko ajan tarve saada aikaan ja tehdä maailmaa valmiiksi, vaikka maailmahan ei koskaan valmistu. Klassinen oire vanteesta päässä. Yrittänen hankkiutua siitä eroon.

Toisaalta, monet saavat suurta tyydytystä siitä, kun asiat ovat järjestyksessä. Kuulin vasta juttua luonnonmukaisesta pihasta, josta kaikki muut taloyhtiön asukkaat halusivat eroon. Minun silmääni piha oli oikeastaan aika kiva, mutta luonnonkin kanssa puuhastellessaan ihmisellä on tarve nähdä siisteyttä ja symmetriaa siellä, missä sitä ei ole. Tällä viikolla hävetti taas vaihteeksi, kun kotona oli apua keittiön puolella ja siellä vaan kaikkea sekasotkua. Välillä sitä miettii, että miten tää homma ei oo yhtään paremmin hallussa? Sitten taas muistaa erinäisiä olosuhteita, arjen myllerrystä. Tämä on oikeasti kesyttämätöntä ja villiä, ei parturoitua ja reunustettua niin kuin säntillisesti hoidettu rivitalopiha.

Tänään tehtiin nokkoslättyjä ja sain aivan pienen tyydytyksen siitä, että villivihanneksiakin on noukittu. What? En tosiaankaan halua suorittaa elämää tällä mentaliteetilla.

Voin silti sanoa, että olivat hyviä ja saatiin vitamiineja. Sääkin on soma. Onnistuin kirjoittamaan tän, vaikka koko ajan joku karjuu. En pysty tuottamaan tässä huudossa yhtään järkevää virkettä. Kyllä tää tästä.

Johdatus villivihanneksiin osa 1

Kävin viime viikolla nauttimassa kesästä villivihannesten poimimisen muodossa. Olen puuhassa täysi noviisi, joten sovimme reissusta kaverini kanssa. Hän tekee tällaisia reissuja ihan työkseenkin (jos sattuu kiinnostamaan, voi kysyä kauttani), mutta tämä oli pieni höntsäilyreissu totuttelumielessä.

Ja aika jännää se on, totuttelu nimittäin. Tulin maistelleeksi makuja, jotka tosiaan vaativat makustelua ja tutustumista. Tähän ikään mennessä uusia makuja tulee harvoin, ja niihin suhtautuu ehkä enemmän kuin lapsi, epäluuloisesti. Kaveri vinkkasi, että kannattaa aloittaa pienillä määrillä ja ajatella, että vaikkapa salaattiin laitettava vuohenputki on kuin rucola; sitäkin lisätään maltillisesti, makua antamaan.

Mukaan kannattaa ottaa sakset, kertakäyttöhanskat, ilmava kori tai muu kuljetusastia sekä kasvikirja, jos sellainen löytyy. Poimimiseen soveltunevat samat säännöt kuin vaikkapa marjoihinkin, eli liiallista läheisyyttä moottoriteihin kannattaa välttää, ja villivihannesten kanssa lannoitettua maaperää ei kannata suosia.

Ensimmäisenä maistelimme mustikkaa ja bongailimme vadelmia ja mesimarjan lehtiä. Useaan otteeseen tuli puhetta jokamiehenoikeuksista, joten linkataanpa vastuullisesti jotain infoa tähänkin muistutukseksi. Mustikkaakaan ei oikeastaan saisi riipiä, sillä se on varpu, mutta maistelimme ihan vain muutamia lehtiä ja kukkia (pitäen samalla mielessä, että kyllä ne ovat marjoina vielä makoisampia). Maku oli tuttu ja miellyttävä. Vitamiineja lehdissä on runsaasti.

Erityinen herkku oli maistaa pihlajan silmua. Maku oli totta tosiaan niin kuin karvasmantelissa, kuten mua valaistiin. Erikoinen kokemus! (Nämäkään eivät kuulu jokamiehenoikeuksiin, mutta toisaalta monella kasvaa ehkä omassakin pihassa.)

Vielä supussa olevia poimulehtiä voi lisätä salaattiin. Maku ei ollut epämiellyttävä. Tässäpä vielä kuvaa. Nämä sopivat perusvihermassaksi, salaattiin, pestoon,...

Näiden maistelujen jälkeen keräsimme tarpeita ateriaa varten. Nämä huiskut ovat horsmia. Ne voi valmistaa parsan tapaan. Minä laitoin vinkin mukaisesti suoraan pannulle voin, suolan ja pippurin kanssa. Maistuivat, mutta vaativat vielä hieman totuttelua. Horsman varret olivat oikeasti maukkaita, mutta lehdissä maku on voimakkaampi. Mitä pienempi, sen parempi siis. "Koolla on väliä."

Nokkosesta tein nokkoslättyjä ja ne maistuivat kaikille. Vuohenputkien päälle kippasin epäonnisesti, pienen ryminän seurauksena samalla reissulla taimistolta ostetut kesäkurpitsat, joten niiden suhteen kokeilu jäi seuraavaan kertaan.

Illalla napsaisin vielä voikukan nupun suuhun. Voikukkaa ajattelin käyttää salaattiin jo heti seuraavalla salaatintekokerralla.

Hieman harjoitteluahan tämä vielä vaatii niin mielikuvatasolla kuin käytännön tuntemuksessakin, mutta ilmaisia lisävitamiineja ja uusia makujahan tässä on jaossa, jos pääsee ohi alun nyyppävaiheesta. Tämä vuodenaika tuntuu kiireiseltä, joten onkin ovelaa, jos saa vaikka lapset poimimaan voikukanlehtiä salaattiin tai nappaa horsmia matkaan kasvimaareissulla. Nokkosten keruu pitäisi omakohtaisesti teollistaa, sen verran terveellistä ja hyvää nokkonen on.

p.s. Kuvat ovat kaverin.