Diy nukketalo osa 2

Hulluutta on monenlaista. Kun kaipasin järjestystä ja rauhaa joululomalleni, en suinkaan aakkostanut kirjahyllyä tai saanut vaatekaappiani siivottua vaan tadaa, tein nukketalon!

Aiemmin esittelinkin jo kierrätyskeskuksesta bongattua kaapin romua, josta projektini aloitin. Alle porattiin rullat ja siinäpä lähtötilanne olikin.

Ihan valmista ei ole, mutta tällä hetkellä näyttää tältä.

Yläkerrassa on valkoiseksi maalattu Ikean nukensänky ja siellä petivaatteet. Tein pienen katoksen vanhasta retrokapasta. Karhutyyny on vaihtaroitua Ikea-puuvillaa. 

Makuuhuone on yläkerrassa. Kuten kuvasta huomaa, maalasin romun valkoiseksi ja asensin "parketin" Bilteman (vai olikohan Bauhausin) sytykkeistä, joita ystäväni antoi mulle joululahjaksi. Parketin laittoon meni useampi ilta, koska palat piti sahailla sopiviksi ja liimailla paikoilleen... Pikkuinen matto on tehty keränlopusta Hanko-lankaa.

Tässä vielä yläkertaa.

Yläkerran seiniä kiertää dinosaurus-ledit, jotka lapset saivat toissajouluna nuoremman kummitädiltä. Ehtaa Tigeriä. Tapetti on Josef Frankia. Jännästi asukkailla on sama maku kuin mulla.

Alakerran loungen divaani on vielä mietinnän alla, tein väliaikaisen (?) farkkukankaisen divaanin kahdesta puhki kulutettujen farkkujen puntista. Eijjfingerin tapetti on kaverin jämiä. Tyynyt ovat Amy Butlerin itutyynykangasta, Heather Rossin merenneitoja ja vasemmalla vanhasta retrosiksakista tehty Ferm Living -tyyppinen pötkylätyyny. 

 Alakerran valaistuksesta vastaa pikkuinen pupu, ja tilkuista on tehty lattiatyynyjä. Lattiatyynyjen kiristysnapit ovat Viljamin Puodin eläinnappeja.

Nukketalo on yksin mun projekti, koska tarvitsin just tällaista värkkäämistä. Hellyin kuitenkin, kun lapsi halusi jotain tehdä, ja niinpä hän piirsi pienen taulun asukkaista.

Joista pari tässä.

Jos sitten mennään tällaisen proggiksen järkevyyteen niin no, mennään vaan. Tätä oli ihan älyttömän kiva tehdä, ja oli tosi hauskaa mietiskellä käyttötarkoituksia erilaisille jämämateriaaleille. Vielä on pieniä juttuja mielessä, ennen kuin tämä tuntuu "valmiilta", ja aina siltä tuntuessa voi jotain kehittää tai muuttaa. 

Tällaisen tekeminen on myös ilmaista sisustamista: ei tarvitse maksaa maltaita tarvikkeista vaan voi käyttää erinäisiä loppuja, jotka eivät riittäisi mihinkään isompaan. 

Nukketalon lopullinen käyttötarkoitus on toivottavasti leikki, mutta tekeminen oli erittäin mieluisaa. Melkein tuntui, etten malttaisi vielä tätä esitelläkään, mutta kovetin mieleni. 

Suosittelen!

Nukketalon tuunaus osa 1

Jo hyvän tovin olen etsiskellyt sopivaa pahvilaatikkoa nukketalon tekoa varten, mutta sopivaa ei ole tullut vastaan. Päädyin sitten satsaamaan vitosen hyllyyn, jonka löysin kierrätyskeskuksesta. En uskaltanut jättää sitä sinne, koska kooltaan se tuntui juuri sopivalta ja ehkä olin kyllästynyt etsimään. (Edit: Ajatusteni katkeilemisesta kertoo hyvin se, kuinka käytän kappaleessa kolme kertaa ilmaisua "sopiva". No, kai se tuntui sopivalta.)

Nyt on joululoma ja vaikka saan alituiseen muistutuksia siitä, kuinka lepo ja ei minkään tekeminen taitaa olla todella tarpeen (vauvadementia on jo ohi, mutta onko tämä jotain kestomallia?), olen alkanut hiljalleen aktivoitua. Eilen laitoin akvaariota kuntoon ja tänään valmistelin nukketalon tuunausta.

Esittelen tässä lähtökohdat:

Hylly, sen päällä erinäistä remonteista ja aikaisemmista tuunauksista jääneitä maalijämiä, liimaa, maalipesuainetta. Ylähyllyn paperikassissa on ystävän joululahja mulle, Bilteman sytykkeitä. Katsotaanpas, mitä niistä saan aikaan!

Olen sisustusasioissa aika turhamainen ja tästäkään hyllystä en olisi vitostakaan maksanut, esimerkkinä varsin ruma reikä. Sattui vain niin, että tämä on tähän tarkoitukseen mitä sopivin.

Tapettiasioita vielä hieman pähkäilen, eräs kavereistani on lupaillut mulle yhtä kellertävää tapettiaan ja tässä olisi yksi Josef Frankin tapetti, jota on täällä kotona käytössä jo ihmisen kokoon sopivana.

Sen verran tätä on jo tuunattu, että hyllyn alla on rullat. Nämä ostin Clasulta, kun en kerralla löytänyt kaveriporukasta neljää samankokoista.

On muuten huvittavaa, kuinka hetken levättyään alkaa tomerasti suunnitella parempaa huomista, niin kuin vaikka että näin meillä opitaan järjestyksenpitoon tai näin vältetään mielensisäistä kaaosta. Hah hah. Kunhan arki pyörähtää käyntiin, niin pyörähtävät myös aivot ja sisuskalutkin, ja hallinta on jälleen mennyttä. Ja niin taas purjehditaan myrskyssä seuraava vuosi.

Mutta katsotaanpas silti, kuinka käy miehen esittämälle ajatukselle: ensi vuonna ollaan vielä hipimpiä. Kiire on suuri hippeyden vihollinen, mutta toisaalta kiire on usein itse aiheutettua, niin kuin Hesarissa olleeseen yksityisautoilujuttuun liittyenkin on moni todennut. Itsekin olen huomannut, että nyt kun on ollut auto joulukuun alusta saakka käytössä, on menoakin ollut ja koko ajan on saanut olla sullomassa porukkaa hörhöttävän Volvon sisään. Loman jälkeen auto saakin jatkaa talviunta.

Pakko lopettaa, syliini sulloutui pienikokoinen mieshenkilö (joka vaikuttaa melko lailla olennaisesti kaistani tukkeutumiseen).

Eteisremontti

Kun alkuperäiset 60-luvun muovikoukut alkoivat rapsahdella ja pikkuinen koppero oli aina hujan hajan, päätin, että nyt pitää ehostaa eteistä.

Toteutukseenhan meni vielä lähes puoli vuotta aikaa, mutta tässä se nyt on.

Laitettiin samaa lintuhahmoa eteiseen mitä olohuoneessakin on, eri kuviona vain. Nämä paperitapetit korostavat muuten aika tavallisen momokotini muotoja, esimerkiksi nyt tapetti kehystää tätä kaunista pientä ikkunaa.

En jaksanut metsästää alkuperäisiä naulakoita enempää, koska vanha muovi olisi joka tapauksessa hapertunut. Nämä ovat Ikeasta ja voi olla, että avainnaulakon alle tulee vielä toinen naulakko.

 Alppiruusu muuten kukkii.

Olen usein haaveillut rintamamiestalon porstuasta ja sinne laitettavista pelakuista. Koska en asu rintamamiestalossa enkä varmaan tule asumaankaan, laitoin tänään takaisin paikalleen laitetun naulakon päälle kaipaamani pelakuun. Joskus pitää vähän soveltaa.

Naulakko lienee alkuperäinen.

Parvekkeen Botox

Töissä oli niin törkeän kuuma tänään, että karkasin kotiin. Asiaahan eivät auttaneet pimukkahousut, joihin olin ahtautunut, mutta ei tästä lämpötilan arviointivirheestä enempää...

Halusin esitellä parvekkeeni, joka koki viime viikolla kasvojenkohotuksen. Tämä 60-lukulainen rivitalo on kaikessa hieman sinne päin ja parveke oli karseassa kunnossa. Sain maalattua betonilattian ja väliseinät, joten on totisesti aihetta juhlaan.

Tässä vielä lisää kuvia pihalta, ja setin lopussa siis parveke. Hieman vaiheessa se vielä on, mutta onhan tässä kesää jäljellä...

Pöytäliina on Eurokankaasta vedenkestävää mallia, pihakalusteet ovat ystävän peruja.

Tämän kasvojenkohotuksen kunniaksi ostin eilen Tiimarista pyykkipoikia.

Vielä on hieman kaljun näköistä, mutta köynnöksille on annettava aikansa.

Vanha koti antaa paljon anteeksi

Kun vielä olin lomautettu, mietin, että joku päivä pitäisi katsella kotia armollisesti linssin läpi rakastaen, ei kaikkia sotkuja inhoten. Lomautus loppui ja uudet haasteet ovat napanneet mukaansa, mutta tein tänään kotona iltapäivän töitä ja sen päätteeksi päätin toteuttaa ajatukseni.

Tämä on siis oodi kotini kaikille vanhoille, kulahtaneille kohdille. Juuri niiden vuoksi tai niistä huolimatta.

Muutettuani kotiin pidin naurettavina sen rappukäytävämäisiä portaita ja porraskaiteita. Mutta opin rakastamaan niitä enkä ole missään nähnyt yhtä vankkoja ja turvallisia portaita, jotka vievät ylös ja alas aivan yhtä luotettavasti kuin hienostelevammat serkkunsa.

Vanhassa kodissani on vanhoja, elämään väsähtäneitä huonekaluja. Kaikki niistä eivät ole vintagea vaan mukana on kalustelevyäkin, mutta tämäkin lasikaappi on palvellut minua ja nykyisin tytärtäni jo pitkästi toistakymmentä vuotta ja haukkunut aikaisemman kirpparimarkkahintansa.

Kun tulin ensimmäistä kertaa katsomaan tulevaa kotiani, kiinnitin heti huomiota kaapinoviin. Ohhoh! Niiden intensiivinen sininen väri ei anteeksipyytele. Pitkään mietin, että maalaan ne tyttären huoneessa valkoisiksi, mutta onneksi en! Niissä on luonnetta ja rakastan lankavetimiä. Rakastan näitä kaappeja, ne ovat osa tätä kotia.

Olen onnistunut pakollisten remonttienkin myötä säilyttämään suuren osan vanhoista valokatkaisimista. Tämä katkaisija palvelee kylmiötä, vaikka tällä hetkellä valo ei jostain syystä toimi. Se ei ehkä vaan nyt jaksa, sen ei tarvitse suorittaa. Se näyttää hyvältä ja tietää sen, ja vanhat saa olla joskus veemäisiä.

 Eteinen on kulunut ja pieni, ja porukka sumppuuntuu niin aamuisin kuin päiväulkoiluiltakin tullessa. Perheen kyseenalaisena traditiona on heittää tavaraa kopperomaiseen eteiseen suunnattomaksi vuoreksi, joka järkyttää satunnaisia kävijöitä ja aiheuttaa kotoisia raivonpuuskia asujille. Mutta eteisessä on myös vaatimatonta kauneutta. Sen panelointi, vanha patteri, hienostunut lasiovi.

Vasta luin, ettei 60-lukulaisissa ikkunoissa ole säilyttämistä puoltavaa perinnearvoa. Minusta taas 60-luvun ikkunat ovat kauniit ja kotoisat.

Niin että kiitos vaan koti kaikesta anteeksiantavaisuudestasi. Et ole täydellinen, mutta en ole minäkään.

Jo loppui aikaansaamattomuus

Kerroin pari blogipostausta sitten, kuinka talossa vellova kaaos sai minut lainaamaan kirjastosta Rojun taltuttajan käsikirjan. Sehän ei johtanut radikaaleihin iskuihin muutoksen aikaansaamiseksi (jos nyt sallitaan poliittinen kieli näin kodin ongelmapesäkkeiden raivauksessa...ettei olisi hieman liioittelun makua).

No, vaikka tätä luukkua on remontoitu nelisen vuotta ja sitten pidetty pari vuotta taukoa (nk. vauva-aikatauko), ei olla lähelläkään sitä pistettä, että täällä näyttäisi valmiilta tai edes hyvältä. Vielä pahempaa, täällä on alistuttu kauhua ja tuhoa aiheuttavien orgaanisten luonnonvoimien jylläykseen. "Ei jaksa ku ei kuitenkaan kannata."

Kun vuoden alussa tuli enemmän "luppoaikaa" (tarkoittaen epämääräistä säntäilyä kahdeksan tunnin päivittäisen jyystön sijaan), ajattelin remontoivani ja siistiväni. Aika kova petos. Aika on mennyt kaikkeen muuhun. Ihan asialliseen, tarpeelliseen ja hyödylliseen, mutta ei ainakaan kotiin.

Mutta nyt voin ilokseni ilmoittaa, että aloitettu on. Aikaansaamattomuuteni kävi sietämättömäksi ja maalasin kellertävän värisen kylmiön oven. Jes! Samalla menivät keittiön ovenkarmit.

Kylmiön ovi kätkee taakseen karmean salaisuuden: haaveilen keittiöremontista. Olen vuosia pitänyt itseäni kohtuuttomana haaveillessani keittiöstä, jossa koko perhe mahtuisi istumaan (nythän aikuiset syövät lattialla). Osa perheestä tuntuu pitävän nykyistä syömäjärjestelyä pikkujuttuna, jonka uhkaaminen lienee pikkuporvarillista panettelua.

Mutta keittiöremonttihaave lähenee toteuttamista kuin sisäinen tsunami. Kunhan ensin tuon eteisen tuosta työstän...

Erään ystäväni keittiöremontti maksoi 18 000 euroa. Lienee heti alkuun täsmennettävä, että pöllömpikin osaa laskea, että noin kahdeksan neliön suuruiseen keittiöön ei mahdu Ikea-kuvaston tunnelmakuvien kaltaisia kiintokalusteita. Ripaus onnistumisen realismia on siis jo mukana.

Tässä vielä tunnelmakuva suurelta osalta päivääni: säätöä koneella, suuria puheita ja pieniä eleitä. Epämääräinen kissan kehoon lämpöä tuottava orgaaninen kokonaisuus viltin alla on minä. Epäorgaanisempi kokonaisuus on n. satavuotias vintagetietokone.

Vinkkejä eteisen säilytystiloihin

Aion hieman uudistaa eteistä. Nyt olisivat hyvät neuvot kalliit kaikille mahdollisille eteisen säilytysratkaisuille! Jaa omasi, tee se jo tänään, älä aikaile, toimi nyt!

Kotini on suunniteltu ja toteutettu kultaisella 60-luvulla, jolloin tietyt asiat olivat toisin. Eteiseen ei jääty kotoilemaan ja ottamaan perhekuvia. Työnnyttiin sisään, kuorittiin palttoo niskasta ja mentiin kopin kokoiseen keittiöön perunoita keittämään.

Kun muutin tänne viisi ja puoli vuotta sitten, halusin äkkiä klaustrofobisen ja rikkinäisen lastulevykomeron pois eteisestä. Se ei toiminut millään muotoa. Tilalle tuli Sovella-kiskojen päälle jokunen yksinkertainen hylly. Perkkauksen jälkeenkin hylly pullistelee. Kuuskytlukulainen kun ei pelleillyt pyöräilykypärien kanssa, kierrättänyt kaikkea roskaa, omannut niin ällistyttävää määrää pipoja, tumppuja ja huiveja, eikä ehkä myöskään säilyttänyt kaikkia pyöränkorjaustarvikkeitaan eteisessä.

Jotain on siis eteisessä tehty, mutta olen alistunut muutoksen aaltoon pääni sisällä. Yleensä myhäilen omahyväisesti kestävälle maulleni, mutta on näitä hutejakin. Säästäväisyys ei aina korreloi ajattomuuden kanssa (minkä vuoksi olenkin alkanut karsastaa säästäväisyyttä sisustusratkaisuissa...kekseliäisyys ja vaivannäkö ovat sen sijaan edelleen listoilla). Viitisen vuotta sitten eteinen tapetoitiin tupakka-askin hinnalla kaverilta saadulla tapettirullalla. Tapetti oli ihan kiva ja on sitä edelleen, mutta, noh, nykyään inhoan sitä (ehkä siksi, ettemme ole toisillemme tarkoitetut).

Niinpä alun korjausliikkeistäni huolimatta eteisessä on ainakin seuraavat ongelmat:

• Eteisen ikivanha ja onneton naulakko lasten repuille ja avaimille on väsynyt elämän haasteisiin. Sen koukut ovat katkeilleet eikä volyymi riitä kaikille sille roinalle, jota siihen laitetaan roikkumaan.
• Tapetti on menossa vaihtoon. Kiitos ja anteeksi.
• Osa eteisestä on puupaneloitu. Olen aina pitänyt siitä, mutta samalla se on kuluneen näköinen. Sävyn voisi muotoilla ilmaisulla "kusenpolttama".
• Eteinen maalattiin aikoinaan vanhemmiltani saaduilla jämämaaleilla. Maalin sävyt eivät ole kyseiseen tilaan erityisen tyylikkäät ja pinnat ovat lisäksi ottaneet osumaa.
• Kaikki karmit sekä sinänsä erittäin kaunis väliovi ovat pinnoiltansa kuluneet.
• Katto on likaisen musta.

Aikomieni korjausliikkeiden (tapetin poisto ja korvaaminen, seinien maalaus, paneelien mahdollinen maalaus, listoitus, oven ja ovenkarmien maalaus, katon maalaus) lisäksi kaikki säilytysratkaisuviisaudet olisivat tarpeen. Jos siis tiedät jotain eteisen säilytyksestä, jaa viisautesi!

Aion tehdä lähiaikoina pyhiinvaellusmatkan Ikeaan. En siksi, että aikoisin vuorata kotini Ikealla vaan siksi, että kaverit ovat aina askeleen muita edellä säilytysratkaisuissa. Ikea-tuntijat, knopatkaa parhaat vinkkinne!

Huonekaluista

Kuukauden sisään on tullut vähän mööbleerattua ja mietittyä vähän kämppääkin. Tänään kotiin saapui ihka uusi, tai siis käytetty sänky, joka laitetaan esikoisen huoneeseen. Esikoisen sänky siirtyy kuopukselle viimeistään siinä vaiheessa, kun se ei enää pysy pinnasängyssään. Yläkertaan on muuttanut myös todella vanha klaffilipasto, jonka löysin osto- ja myyntiliikkeestä, ja puolestaan olohuoneeseen on siirtynyt vanhemmilta periytynyt vihreä vuodesohva, joka on töröttänyt keskellä olohuonetta varmaan kohta pari kuukautta (sohvan alla olevasta pölykerroksesta ajan voisi ehkä parhaiten arvioida...hmm). Sohvasta olisi siis tarkoitus päästä eroon asap. Tytär tarvii jo pöytätilaa, joten vanhempieni klaffilipasto siirtynee hänen huoneeseensa, kunhan se on korjattu, ruiskumaalattu ja kunhan olen vaihtanut siihen vetimiä.

Äiti käski jo nakata sohvan kaatopaikalle, mutta etsin sille vielä ottajaa. Musta huonekalujen löytyminen ja uudelleensijoittaminen on oikeastaan harrastustoimintaa, mitä EN tosin harrasta intohimosta ja muutoshalusta vaan ennemmin aina vain uusien käytännön "tarpeiden" (lue: tavaran hamstrauksen tai lisääntyvän väkimäärän vuoksi) takia.

Olen epämääräisen kateellinen sisustuslehtien kauniille pareille, jotka ylimalkaisesti pudottelevat paikkoja, joista ovat löytäneet jumalaisia huonekalujaan. Kuka ehtii ravata huutokaupoissa ja milloin missäkin? Ryhdyin tässä iltasella sisustuslehteä selaillessani (olen näköjään selviytymässä vauvakoomastani) pohdiskelemaan, mistä kaikkialta huonekaluja on tänne oikein päätynytkään. Samoin kiinnostaa, moniko niistä on rakkauden hankintoja, monetko tylsiä pelkästään käytännön sanelemia?

Mun sisustuksellista näkemystä edustaa vahvasti rakkauden (ja elinikäisten) huonekalujen hankinta. Aika hyvin siinä olen pysynytkin, mutta katsotaanpa, kuinka rehellinen olen itselleni ollutkaan. Mulla on nähtävästi valtavasti huonekaluja! *köh* Mutta ainakaan minimalistiksi en ole itseäni valehdellut...

Olisi mukava kuulla, millaisella filosofialla muut hankkivat huonekaluja. Niitä kun kaikilla on, enemmän tai vähemmän. Ovatko ne hetken fiilisostoksia? Joltakulta saatuja jämiä? Kirppiksen pakko-ostoksia? Ikean edullisia hankintoja? Trendejä mukailevia, niitä karttavia? Designia (jos termiä haluaa käyttää)? 

Jos hankin uutena, tulee suosittuja tiettyjä liikkeitä. Tai siis lähes aina Nivalan Laatukalustetta. Siitä ei ole mitään valittamista, sillä tiellä jatketaan.

Tässä yleisyysjärjestyksessä paikat, mistä omia huonekaluja on hankittu:
-osto- ja myyntiliike
-sanomalehden kotikirppisilmoitus (kerron, mitä haluan, se tarjotaan minulle...mm. tuo esikoisen sänky)
-kirppis
-uutena
-jonkun tekemä
-huutis
-roskalava

Tässä vielä lopuksi syntilista, jonka jouduin tekemään, että saisin käsityksen siitä, mistä huonekalut ovat:

-kiinteät kaapistot, olleet muuttaessa, ikä ehkä 15 v.
-pöytä, käytetty, sanomalehden kotikirppisilmoituksella (näitä tarvisi toisen puolikkaan, meillä kun oikeasti syödään lattialla, eli puoliksi fail)
-neljä jakkaraa, uutena (nämä vikaostoksia, koska lapsille epäluotettavan keikkuvia, joten puoliksi fail)
-naulakko, ollut muuttaessa
-hyllyjä, rakenneltu itse
-kenkäteline, ollut muuttaessa
-pieni senkki, kirppikseltä
-seinähylly, sanomalehden kotikirppisilmoitus
-2 kirjahyllyä, ystävän tekemät, saatu v. 2001
-sohva, uutena (rehellisyyden nimissä, näitä on tosi vaikea löytää mieluisina)
-ruokailuryhmä, uutena (metsästin puoli vuotta käytettynä, en kadu uutena ostamista, sillä todella mieluinen)
-akvaario, käytetty, huuto.netistä
-nojatuoli, ostettu uutena v. 2001
-nojatuoli, käytetty, osto- ja myyntiliikkeestä
-sänky, peritty vanhemmilta
-vanha senkki, käytetty, osto- ja myyntiliikkeestä
-yöpöytä, peritty vanhemmilta
-yöpöytä, 100-vuotias kaunotar roskalavalta, tuunattu
-kaapistot 60-l, alkuperäiset
-sänky, käytetty, sanomalehden kotikirppisilmoituksella
-vitriinikirjahylly, kirppikseltä v. 2000
-pieni pöytä ja tuoli, kirppikseltä v. 2002 (eivät rakkauden huonekaluja, mutta olleet näin pitkään käytössä, joten ei moittimista)
-sänky, käytetty, sanomalehden kirppisilmoitus
-kaapistot 60-l., alkuperäiset
-vanha pinnasänky, maalattu uusiksi, yliopiston kirppisilmoitus
-lipasto, ikivanha, osto- ja myyntiliikkeestä
-seinähylly, käytetty, sanomalehden kotikirppisilmoitus
-sohva, serkun vanha
-Sovella-hyllyjä, uutena
-säkkituoli, uutena (ei löytynyt käytettynä, vaikka laitoin lehteen ilmoituksen)
-ompelupöytä, entisen asukkaan vanha
-kaksi saunapenkkiä, Ikeasta
-kodinhoitokalusteet, uutena remontin yhteydessä
-kaksi laatikostoa, Ikeasta
-tuoli, käytettynä toimistotarvikeliikkeestä
-muovipöytä nettikaupasta
-tv-taso, ystävän tekemä
-tv-taso nettikaupasta
-vanha puhelinpöytä, osto- ja myyntiliikkeestä

Sitä sun tätä: remonttia ja pari ompelusta

Tehdäänpä vanha kunnon sekapäivitys eli oksennetaan tähän nyt sitten vähän sitä sun tätä. Olo on muutenkin väsyneen houreinen, joten sopii hyvin olotilaan.

Flunssa on pyrkinyt niskan päälle. Ei ole päässyt, muttei oikein lähtenytkään. Olo on väsynyt ja tunkkainen. Kotona tapahtui pitkästä aikaa remonttirintamalla: kuopuksen tuleva huone sai seinään väriä. Lapsilla on sen verran ikäeroa ja ehkä sukupuolikin hieman vaikuttaa, joten työhuoneesta tuli nyt sitten toinen lastenhuone. Ei tarvitse varoa niin paljon askartelujen ja muiden pikkulelujen kanssa.

Sisustukseen mulla ei ole mitään älyttömän suurta visiota, mutta tyttärelle pitäisi hankkia sänky-pöytä -yhdistelmä eli puolikorkea sänky, johon saa pöydän ja hyllytilaa. Olen yrittänyt etsiskellä käytettynä, mutta vielä ei ole lykästänyt. Isosiskolta lähtee siten Muuramen Jolla-sänky (aikoinaan lehti-ilmoituksella 40 eurolla) ja lipasto (lasten isän kodista) kestovaippasäilytystä varten. Yhden tyynyn ehkä ompelen ja naulakko pitäisi jostain bongata. Paikallisesta kehitysmaakaupasta hain kukille katosta roikkuvia koreja, ettei kuopus yltäisi niihin. Projektista lisää, kunhan valmistuu.

Vielä pari ompelusta:



Tässä LiandLon bulldog-jerseystä tehty pyjama kesäksi. Sain kangasvaihtareilta palasen, joka riitti juuri ja juuri koko pyjamaan, kun vaan tein lyhyet hihat. Tämä kangas ei ole missään vaiheessa ollut suosikkini, mutta tykkään sen isosta kuvasta ja kuosistakin kyllä pyjamana. Olen siis tyytyväinen, vaikka kokonaisuudesta ei tullut aivan niin siisti kuin olisi voinut, laiskuuttani ja väsyneisyyttäni en oikaissut pääntiehen jäänyttä pikku ryppyä, ja lahkeissa näkyy väsyhorteessa surautetun vikasaumuroinnin purkamisjälkiä. Mutta hei, ainakin purin.



Tässä jo jonkin aikaa marinoitunut LiandLon Peukaloliisa-tunika. Tykkään ja en tykkää kankaasta. Värimaailmaltaan se on melkoinen yökkäys, mutta samalla hieman rock, esimerkiksi tykkään noista pienistä punavalkomustista pääskysistä. Tykkään myös edelleen satujen käyttämisestä kuoseissa, mutta ton Liisan ulkonäöstä en piittaa. Mietin pitkään, miten yhdistelisin tätä, mutta loppujen lopuksi lienee paras yksinkertaisessa toteutuksessa. Kankaan sain kangasvaihtona Kangashamstereista.

Asumisen epäekologisuudesta

Hellu tuskasteli tänä aamuna, että elelemme kuin sikapossut. Vastasin, että tiedän, mutta mitä hän sillä tällä kertaa tarkoittaa? Kuulemma käytämme luonnonvaroja sikamaisen paljon emmekä ole yhtään sen parempia (ei suoranaisesti moraalisessa mielessä vaan puhtaasti vähemmän kuluttavia) kuin keskivertokansalaiset.

Aloin kysellä, mitä voimme tehdä. Taloudessa on kohta vuoden ajan ollut auto (vm. 1987 Volvo nimeltään Voitto). Sanoin, että otetaan siitä kilvet. Riittävästi päättäväisyyttä ei ollut tehdä sitä nyt vaan odotetaan, kunnes kuopus kävelee. Yksi ratkaisu olisi pitää autoa rekisterissä puoli vuotta (syksy ja talvi) ja pois ajosta puoli vuotta (kevät ja kesä). Tämä jäi harkintaan.

Ajamisen vähentäminen ei ole kovin tehokas vähennys hiilijalanjälkeemme: ajoa on tällä hetkellä kerran viikossa 20 km. Toki poikkeukset nostavat heti ajoa, esimerkiksi lomasesongit tai anoppilassa käynnit.

Ruokaan ei pysty kovin hirveästi vaikuttamaan. Ruokavalio on jo Itämeri-linjaista ja juuston käytön vähensimme jo puoleen. Eli juustoa ostetaan vain joka toinen kerta silloin, kun normaalisti eli ennen olisimme ostaneet. Riisiä käytetään harvoin, juureksia usein jne jne jne. Joskus voisi taas ruotia tätäkin listaa.

Kaikista suurin synti on hellun mielestä leväperäinen asumisemme. Perheelle pitäisi riittää 20 neliötä per lärvä. Neliöitä on täällä neljälle ihmiselle laskutavasta riippuen 92 tai 142. Myönnetään. Mutta 142:een en ole ihan täysin valmis sitoutumaan, sillä kämppämme on kolmekerroksinen ja lämmityskustannukset ovat pienemmät. Kolmas eli kellarikerros on ikkunatonta vähän niin kuin varastotilaa. No, on siellä aika hulppea kylpyosasto...Ja mun puuhastelutila...Ja tv-tila...ööh...

Sitä paitsi, jos joku tarjoaisi makeassa kunnossa olevaa pihallista omakotitaloa, en sanoisi nou. Eli aivan turha jeesustella, vaikka asuisimme ahtaammin.

Enkä suostu lähtemään täältä pienempään kämppään kovin vähällä, joten paras keksiä muita elämäntapaleikkauksia taas. Ei tuo juuston vähentäminenkään ole oikeastaan tiukkaa tehnyt, vaikka rakastan juustoa <3

Vaikka neliöitä onkin runsaasti, täällä on älyttömän pieni keittiö. Voin tunnustaa, että syöttötuolin ollessa keittiössä täällä ei mahdu pöydän ääreen. Oikeastaan kaikki muut kuin lapset syövät aina keittiössä lattialla. No, ei se mitään. Ja sitä paitsi lattia on niin huonossa kunnossa, että jossain vaiheessa remontointi käy ajankohtaiseksi. Ikea-kuvastot ovat siitä fiksuja, että ne on tehty oikeisiin tarpeisiin, kuten vaikka tilanahtauteen. Koen erityisen inspiroiviksi esimerkiksi nämä fiksujen neliöiden sivut. Nämä siis ideoiksi omiin tilaratkaisuihin. Tämä ei sitten ollut Ikea-mainos! Vaan pullasta noukitaan ne rusinat. Mutta jos jollain Ikea-hankinnalla tilankäyttö paranee, niin mikäpä siinä. Ovat ne suunnitteluhommassa monessa asiassa monta askelta edellä muita.

Pari sanaa remontoinnista ja sisustamisesta

Nyt, kun en ole suunnittelemassa remonttia tai sisustusta, voi olla hyvä katsoa taaksepäin neljän vuoden remonttirupeamaa ja listata joitakin asioita, joista on kenties viisastunut tässä matkan varrella. Nämä huomiot liittyvät vaiheeseen, kun alkaa olla vara tehdä joitakin omia valintoja, eivät siis välttämättä opiskelijabudjetin huomioita.

1. Mieluisa ei ole koskaan kallis. Tähän mielipiteeseen voi toki liittyä pientä nenänvartta pitkin katselua, koska rahaa ei ole välttämättä ollenkaan. Mutta oman kokemuksen mukaan kannattaa tehdä suunnitelma tavoitteesta ja säästää pitkäänkin, jos jotain laadukasta todella haluaa. Itsellä tällaisia esimerkkejä ovat muun muassa olohuoneen valaisin ja ruokailuryhmä, molempiin säästetty lähemmäs vuosi ja ne toivottavasti kulkevat matkassa hamaan hautaan. Köyhällä ei ole vara ostaa halpaa, sanotaan, mutta mielestäni sikäli virheellisesti, että köyhällä ei ole vara ostaa ollenkaan, mutta jos on semiköyhä, niin säästäminen ja kerralla hyvän hankkiminen kannattaa. Ja jää parempi mielikin, kun ei oo kohta joku paska romu huoneennurkassa lahottumassa. Missä luulet säästäväsi, oikeasti usein menetät, ja päälle huonolaatuisuuden tuoma ketutus.

2. Käytetyn ja/tai vanhan ei pidä tarkoittaa samaa kuin halpa. Second hand maksaa myös, ja saakin maksaa. Osto- ja myyntiliikkeiden huonekalujen ja muiden kodin tavaroiden ei tarvitse olla ilmaisia, kunhan ne ovat laadukkaita. Ja jos ne ovat laadukkaita ja ennen kaikkea mieluisia, niitä kannattaa myös ostaa.

3. Väliaikaisratkaisuihin kannattaa käyttää lainattua. Jos ei ole vaikka rahaa sohvaan, käyttää sitten säästäessään jonkun toisen vanhaa, ei hanki jotain ihan ok:ta, jonka ajattelee korvaavansa myöhemmin toisella. Yleensä tällaiset hankinnat ovat susia. Lainatunkin kanssa saa olla tarkkana. Ostin kaveriltani aikoinaan tupakkiaskin hinnalla tapettirullan, jolla tapetoin eteisen seinän. Tapetti oli "ihan kiva", eli neljän vuoden jälkeen kyllästyttää. Mikään itse valitsemani tapetti ei, vaikka toinen niistä on paljon nähty Kiurujen yö.

4. Omaa makuaan kannattaa eritellä järkiperäisesti, sillä se johtaa pitkäikäisyyteen. Sisustamisessa, jollei nyt puhuta pelkistä sohvatyynyjen päällisten vaihdosta, ei kannata pyrkiä liikaa itsensä kulloistenkin fiilisten ilmaisuun, sillä se johtaa kertakäyttöisyyteen. Kannattaa tehdä sellaisia makuvalintoja, joiden uskoo kestävän aikaa. Itselleni on turvallista valita sinistä (kunhan en liioittele sen kanssa), sillä trendeistä riippumatta se on teinivuosista saakka rauhoittanut.

5. Säilytysratkaisujen merkitystä ei voi liioitella.

6. Keittiöstä (jota en ole remontoinut) ja kosteista tiloista kannattaa tehdä hyvin neutraaleja, vaikka se olisikin tylsää. Eipä sillä, jännemmät ratkaisut ovat minusta kivoja ja rohkeita, mutta ainakin jos kosteissa tiloissa on neliöitä, uusiminen MAKSAA. Ei ole siis mikään arkajalkojen myytti, että kannattaa käyttää harkintaa. Poikkeuksena ehkä keittiön välitilan kaakelointi, sitä tuskin on kovin kallis uusia.

7. Sisustuslehtiä vastaan saa ja pitää kapinoida. Tokihan lukijat ovat muutenkin itse ajattelevia eivätkä lähde joka kotkotuksen mukaan, mutta etupäässä sisustuslehdissä esitellään elämää, johon yleensä melko harvoilla on varaa. Ne lietsovat elitismiä ja rohkaisevat kulutuskeskeisyyteen. Toki niitä kannattaa seurata, sillä niiden myötä kehittyy parempia ratkaisuja.

8. Suosi netin kautta tehtäviä hankintoja, mutta vältä kopiotuotteita. Vaikka designissa toisinaan maksaakin tyhjästä (joskin maksoin ilolla jokaisen euron valaisimestani), on hieman hupaisaa hankkia feikkejä. Sen sijaan ei ole mikään pakko astella Vepsäläiseen, jos myyjät siellä katselevat nenänvarttaan pitkin (käynyt melkein aina minulle) siinä missä vaikkapa Nivalan Laatukaluste toimittaa ystävällisesti, edullisesti ja kotiovelle melkein mitä vain. On ihan oikein seurata hintoja netissä, sillä paras ei aina ole kallein.

9. Suosi kotimaista, skandinaavista ja eurooppalaista. Ja vaikka kilpailuttaminen onkin ok, paikallisen suosiminen yleensä kannattaa. Nuff said.

10. Vaikka se on klisee, anna kotisi kertoa tarinoita. Epätäydellisyys, rönsyily ja kaaos sopivat minimalisminkin ystävälle, kunhan kodin antaa olla koti, ei mikään fasadi (viitaten sen alkuperäiseen merkitykseen renessanssiajan arkkitehtuurissa). Kodin ei myöskään pidä olla kulutusjuhlien paraatipaikka vaan KOTI. Siellä missä on hyvä olla, siellä missä läheiset ovat, siellä missä elämä on.

No olipa remonttirypistys, ja pah

Hah, teen sen aina itselleni: rauhoitan itseni remonttisuunnitelmalla, joka ei sitten toteudu tai joka ei sitten rauhoita. Tavoitteena oli viikonlopun aikana hioa ja maalata viemäröintikotelot. No, paklasin ne, hioin ne ja maalasinkin toisen värin eli puolet. Tänään olisi tarkoitus maalata katonrajassa menevät valkoiset, kun tela ja pensseli ovat kuivuneet ja niin myös toinen maali (samoin sen rajapinta). Mutta heti kun aloitin, aloin nähdä kaikkea muuta keskeneräisyyttä, mitä pitäisi saada räplättyä kuntoon.

Näin herkkä ja järkkyvä on suorittamiseen perustuva arjenhallintajärjestelmäni: se ei tyydyty koskaan. En silti saa tyydytystä hitailusta, ellen ole ensin puuhastellut. Se on jokin, kenties maaseudulla kasvaneen äitini myötä eteenpäin siirtynyt, aikaansaamisen vietti. Poimi ja säilö marjat, korjaa sato, viljele, kitke, lypsä. 1800-lukulaisissa Lönnrotin keräämissä kansanviisauksissa varoitellaan laiskuuden synnistä: asiat eivät hoidu, tila menee rempalleen...

En sitten tiedä miten tämä "downshiftaaminen" (johon en ilmiönimenä suhtaudu aivan yhtä kielteisesti kuin homingiin) vertautuu arjen ahkeruuteen, koska aivan sama asia ne eivät ole. Downshiftaus suhteutuu paremmin uraan ja konttorityöhön, mutta turha sitä olisi vaikka lypsykarjaa hoitavalle sönköttää. Ei sovellu arjen puuhastelijoille tuo downshiftaaminen.

Tuntuu kummalta katsella pluggboxiani, kun ulkona sataa lunta. Hyvin nousseita taimia, ihan tanakoitakin, punakosmoskukasta ei välttämättä riittävän vankkoja tule.

Remontti on riippa

Pari päivää olen ollut sikamaisen väsynyt, juossut sukulaisasioilla ja miettinyt remonttia. Remontin suhteen olen asettanut viikonlopun tavoitteen (viemäröintiin liittyvien koteloiden hionta ja maalaus) ja samalla vertaillut säilytysjärjestelmiä toisiinsa.

Säilytysjärjestelmät ovat jännittävä juttu ihmiselle (tai perheelle), jonka on käsittämättömän vaikea ylläpitää elämässä arjen järjestystä. Viikonloppuisin on siistiä, mutta jossain vaiheessa alkaa eskaloituminen. Aivoista puuttuvat osaset, jotka luontaisesti mieltäisivät kodin ylläpidon junan lailla tasaisesti eteneväksi asiaksi. Paljon on tultu eteenpäin siitä, kun mun asunnosta ihmeteltiin, että miten täällä voi olla tän näköistä? Paljon on silti vielä matkaa siihen, että lipaston päälle ei kertyisi tavaraköröjä ja etteivät reissukassit odottaisi viikkoja purkamista.

Ei siisteys ole mulle mikään varsinainen tavoite. Uskon täysillä dokumenttiin, jonka mukaan epäjärjestys on terveellistä (liittyy aivojen toimintaan) ja munkin aivot on siroteltu pitkin kämppää. Se vaan, että asunnosta löytyy muitakin aivoja ja jos menee eri osia liikuttelemaan, seuraa lö catastroof. Osa mun siisteyden tavoittelusta liittyy mun tarpeeseen pitää elämässä järjestys. Mun elämäni järjestys on häilyvää, joten se siitä. Loput siisteydentarpeesta liittyy estetiikan hakuun ja häpeään, jota tunnen, jos joku sukulainen pökäsee varoittamatta paikalle. Arvostan spontaania kyläilykulttuuria, olenhan monella tapaa vanhanaikainen, mutta vartin ennalta varoittaminen on silkkaa kohteliaisuutta. Etenkin, jos sitten tullaan mulkoilemaan, että näin ne siat todella elävät.

Mutta säilytysjärjestelmistä. Olen vertaillut Elfaa, Sovellaa ja Ikean vastaavia, ja yrittänyt pohtia käyttötarkoituksia. Toistaiseksi Sovella on vienyt voiton, koska on mitoitukseltaan joustavampi kuin Ikea, kai kotimainen -- mistä helkkarista sen nykyisin tietää --, ja niillä on nettisivuillaan suunnitteluohjelma. Vähän mua pelottaa, kun tulevan järjestelmän tarkoituksena olisi ratkaista kaaaaikkki meidän säilytyspulmat, kuten joka paikkaan torneiksi kertyvät pakasterasiat ja irstaalle haiskahtavat sählykamppeet. Entä jos eivät ratkaise? Viime viikot olen tehnyt huuto.net-kauppaakin, ja tavaran määrä on vähentynyt. Sen kun pitäisi linjana.

On tämä kuluttajan osa niin monimutkainen. Järjestyksenhimon hulluuden iskiessäkään ei pitäisi dumpata kaikkea kaatopaikalle vaan katsoa, josko tuhottava tavara jatkaisi vielä jossain elämäänsä. Uusia hankintoja ei pitäisi perustaa pelkästään sille, että saa vartiksi tyydytystä ostamisesta. Reistailevien kodinkoneiden välillä pitäisi pohtia, saako korjattua, kannattaako korjata, kuinka iso asia on ostaa uusi (meille ostettiin uusi tiskikone!!! siis emme itse ostaneet! kiitollisna siis...). Mitä oikeasti tarvitaan, kuinka paljon vaikka uusiin huonekaluihin satsataan (toisin sanoen kuinka kauan suunnitellaan ja säästetään), kuinka kauan etsitään käytettyä ja juuri sopivaa. Pitääkö olla juuri sopiva vai kelpaisiko jokin korvike. Samojen ristiriitojen parissa kamppailevat ihan sisustuslehdetkin, ja vaikeana tuntuvat olevan tuttavatkin, jotka ovat tehneet hankintoja ja risteilevät ostamisesta saadun nautinnon, uuden tavaran ihanuudesta saatavan ilon ja sen perkeleellisen taustalla piilevän ostovietin keskellä. Suhteessa ostamisen järjettömyyteen. Niiden kanssa kun oppisi elämään sovinnossa.

Onneksi on kasvukausi. Silloin ostaa vain siemeniä ja kasveja. Kasvit neuvottelevat ötököiden, lintujen ja perhosten kanssa. Eivät riitele minkään kanssa. Silloin mullakin on rauha, säilytysjärjestelmistä viis.