Kloriittikokeilu ja muuta polvivamma-ajanvietettä

Pengoin joskus Löytö-Palan laarista tällaista hailakansinistä lirutrikoota aikeenani tehdä kloriitilla värjätty kesämekko. Olin nähnyt makean mallin työreissulla Berliinissä, mekossa oli pidempi takaosa ja lyhyempi etuosa, ja sen väri oli tuollainen vaalea ja kaikki reunat olivat raakareunoilla. Mutta se mekko oli kesämekko ja niitä tulee niin vähän pidettyä (varsinkin viime kesänä!), joten päätin kokeilla jotain muuta.

Maanantaina kokeilin elämäni eka kertaa kaunista pitsistä peplumhelmaista puseroa. En ollut sitä tuolloin ostamassa, mutta ajattelin tekaista arkipaidan. Kotoa löytyi yksi ohje, joka ei näyttänyt optimaaliselta, mutta ajoi asiansa. (Kotilieden käsityölehti kirjastosta– en muista suorilta kaavaa, mutta koska muokkasin tätä ja esittäisin lisäksi omia ehdotuksia parempaan toteutukseen, liekö sillä niin väliä). Mitään simppeliä kangasta vaan ei ollut kotona – paitsi tämä.

Roiskin hieman kloriittia kankaalle ja sain siihen elävän pinnan. Itse asiassa tykkään elävästä pinnasta niin paljon, että taidan kokeilla toistekin! Ja tässä onkin hyvä vinkki sellaisille, jotka pitävät jotain yksiväristä kankaanrutalettaan ankeana. Eipä ole ankea enää käsittelyn jälkeen.

Tämän valkaisun tein suihkepullolla. Suojaukset ovat tietenkin paikallaan.

Tässä hieman mallia. Mielestäni jää peplumiksi aavistuksen laatikkomalliseksi, ja siksi suosisin kaavoitusta enemmän Ottobre-lehden lasten kaavan mukaisesti eli että helmaosio olisi pyöreämpi ja reunaa kohti levenevä. Tämä on rypytetty suorakulmio.

Mutta kuten tästä kuvasta näkee, liikkeessä malli muuttuu edukseen ja tekee vartalonmuotoja.

Viime aikojen kestoaiheeseeni yllätyspusseihin; tämä kuosikaksikko ei todellakaan ole mitään lemppareimpiani, mutta tästä tuli oikein hyvä pyjama. Ja pyjamanhan tulee olla laadukas ja miellyttävä, sillä siinä hengaillaan iso osa vuorokaudesta! Tyttö oli oikein tyytyväinen ja minä myös, eli pisteet yllätyspussille.

Voi hyvänen aika, miten ne venähtävät.

Ja toinen mielestäni sangen onnistunut ompelu samaisesta Pehemiän possupussista, tässä tunika Ottobren Bohemian-kaavalla äidilleni. En kyllä yhtään kysynyt, haluaisiko tällaista, mutta antaapa sitten eteenpäin, jos ei kelpaa. Minusta sopii hyvin villatakin kanssa pidettäväksi vaikka mustan housun kanssa.

Lopuksi vielä ikivanha Eurokankaan viskoosiliruinen palalaaririepu tehty Bohemian-kaavaa pidentämällä yöpaidaksi äidille. Veikkaisin, että viskoosi on ihana yöpaitamateriaali.

Ja minä sain jälleen riepuja vähemmäksi.

Toivottavasti tulevat käyttöön.

Voin kertoa kuluttaneeni polvivammaisena aikaa Tosi-TV:n parissa, sillä olen aivan koukuttunut Paratiisihotelliin. Musta on valtavan hienoa, niin viihteellistettyä kuin ohjelma onkin ja ehkä juuri siksi sillä oikea elämä on vähemmän viihteellistä, kuinka ihmismieli alkaa koodata ihan omaa sisältöään. Paratiisihotellissa näkee, kuinka suurin osa elää ihmeellisissä todellisuusvääristymissä – ja sitten ne harvat ottavat kaiken irti muista. Toki ihmisten tyhmyyskin on viihteellistetty leikkaamalla juuri ne ala-arvoisimmat klipit, mutta silti myös tyhmyyden ihastelu on hyvin viihdyttävää, siis mulle. Vaikka ei tyhmyys sinänsä ole mitenkään iloinen asia.

Oon yrittänyt tykätä Hottiksistakin, mutta äh, liikaa samojen inserttien toistoa ja niin vähän tapahtuu. Häiriintyneiltä kuulostavat kaverit jauhavat samaa ja hinkkaavat karvoja vartaloistaan. Jäänkin odottelemaan 70-luvun paluuta myös karvamuodissa. Oikeen että hottiksillakin tursuaisi korvatupsuja myöten.

Päätän raporttini.

In Bed With Ehtoisa

Olipa kerran kiireinen viikko, jonka aikana kaikki kyllä sujui, mutta tietoisuudessa kohosi näkemys siitä, ettei nyt ole riittävästi lankoja omissa käsissä, tai että ainakin nuo langat ovat menneet solmuun.

Silti ei paukahtanutkaan pää – vaan polvi!

Nyt olen petipotilaana enkä vielä kauhean huolissani. Ortopedi katsoo jalan huomenna, kovempi kipu lienee kertoisi pahemmista vammoista, joten oletan, ettei mitään aivan kestämätöntä ole tapahtunut. Eikä murehtiminen ennakolta auta. Olen toki silti alentanut suoritustasoni vaakatasoon.

Pari havaintoa:

a) On ihan hirveän vaikeaa olla sairaslomalla. Olen jo tehnyt vaikka mitä työjuttuja, ja nyt on sentään viikonloppu! Jos ortopedi jylisee ankaramman tuomion, lupaan rauhoittaa täysin, heti kunhan olen saanut hoidettua vielä yhden sovitun homman...

b) Saako tunnustaa, että on kohtalaisen mukava ajatus, että tällä viikolla voisi vetää luvan kanssa lonkkaa. Olen sen tarpeessa mutten ole pitänyt sitä mitenkään mahdollisena.

Tämänpäiväiset suoritukseni rajoittuvat (no, työhön liittyvän) kirjan lukemiseen, sähköpostitöihin, kahden jonkun muun laittaman aterian syömiseen ja kynsieni lakkaamiseen. Olo on makaamisen seurauksena aavistuksen eltaantunut mutta jo jonkin verran latautunut.

Puoliso on joutunut tekemään mun yleensä hoitamia kotitöitä – ei sillä, etteikö täällä olisi meininki täysin käsistä räjähtänyt.
-Peibe, oon aivan poikki! hän puuskahti tuossa ennen iltakasia.

Pienellä vihjauksella sain tunnustuksen olemassaoloni erinomaisuudesta.

Voi myös olla, että kanavoin mahdollisen vapaa-aikani staattisiin puuhailuihin! Oujess!

Vaateblogi haaveeksi jäi

Tänään haaveilin nanosekunnin ajan vaateblogista, jossa hehkuttaisin rakkauttani vaatteisiin. Innostukseni lerpahti oitis, kun tajusin, että ne kauniit kuvat, joita blogini pullistelisi – neva gonna happen. Kerrottakoon kuitenkin, että näkökulmani olisi ollut vaatteiden rakastamisessa mukaan lukien niiden huolto, vanhat löydöt ja yhdistelmät, ehkä myös superhyvien tuotteiden kehuminen (viittaus Wolfordin sukkahousuihin).

En osaa sanoa, onko vaatteiden rakastamisessa jotain häpeällistä vai ei. Olen mennyt niin sekaisin yleisestä normistosta, etten enää tiedä, mitä oikeana pidetään. Kuvittelen, että oikein on seurata aikaansa ja kasata sirpaleisesta tiedosta varmoja kannanottoja.  Tämä näkökantahan korostuu, koska olen turo juntti, joka mieluummin harrastaa kirjallisuutta ja kielten opiskelua. Sellaista ei enää samalla tapaa tunnuta sivistykseksi miellettävän. Enkä minä halua kuulostaa menneisyyden muumiona snobbaavalta von aristokraatilta, vaikka nyt sitten havaitsisin jossain nykykulttuurimme tuotoksessa alluusion Sturm und Drang -epookin klassikkoon. Totuus on, että olen juntti eikä siitä mihinkään pääse. En minä tuohon pakolaissotkuunkaan osaa sanoa juuta enkä jaata, ja ilmastonmuutosta töllötän suu selällään. On myönnettävä, että olen kangistunut puuhaamaan omaa juttuani samalla, kun maailma ympärillä lespaa sukkelasti erilaisissa someissa.

No mutta otteeni herpaantui nyt pahanpäiväisesti. Se taitaa olla kirjoituksissani melko leimallista: pinnistän kaikkeen päivällä tehtyyn kaiken koherenssin ja illalla sitä ei ole jäljellä vaan hyppelehdin ja harhailen kuin hipsteri erämaassa. Tarkoitus oli palata vaatteisiin. Niin (ohops kirjoitukseni keskeytyi, kun kissa yrjösi sohvalla olevan Soiva Siili -levyn päälle ja hetikohta havaitsin, että akvaarioon virtaava vesi oli muuttunut kuumaksi ja kalakeitto oli niin sanotusti tulella), kun minä varsin häpeämättömästi pidän vaatteista. Lisäksi sellaiset valtavan mahtavat klassikot kuin Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi ovat herättäneet uusia ajatuksia. Olen esimerkiksi alkanut kiinnittää huomiota huoltamiseen.

Tästä esimerkkinä villakangastakki, jonka isäni osti minulle vuonna 2001. Jossain vaiheessa takista pingahti nappi ja se hukkui autotalliin. Kaivelin sen vuosi pari sitten sieltä pois ja takki pääsi liinavaatekaappiini, joka vastaa jotakuinkin valtavaa anusaukkoa. Sinne hukkuu artikkeli jos toinenkin. Noh. Tänäänpä reippaana tyttönä ompelin puuttuneen napin! Sehän olikin tosi vaikeaa varsinkin kun takissa oli varanappikin siististi kiinnitettynä sisävuoreen.

Vaateharrastamiseni ei ole niin paljon ostamista kuin haaveilua, tekemistä, korjailua ja materiaalien ja istuvuuden mietiskelyä. Siitähän on tullut suorastaan – herranen aika sentään – hyve! (No, ei nyt sentään. Aukottomasti ihailen ihmisiä, jotka roikuttavat kaapissaan kahta tyylikästä kolttua ja niitä vaihtelemalla tyydyttävät huvittelunhalunsa.)

Aiemmin kerroin saaneeni mummoni vanhoja vaatteita. Tässä nyt sitten harmaa villakangashame. Kuvassa näkyvä takki ei ole sankaritarinan takki.

Onpas kiva tällainen villakangashame kelien hieman kylmennyttyä. Kuva on oivallinen esimerkki siitä, kuinka huonosti itse voi ottaa itsestään kuvaa, varsinkin jos arkea kuvaa parhaiten yhtaikainen kissan sohvayrjö ja akvaariokalakeitto. Tässä kuvassa tosin oli kiire ottamaan kantaa Pet Shopien makoilupatjojen tekemiseen, pyöräilykypärän lattialle lojumaan jättämiseen – ja samalla mietin, mitä laittaisin päivälliseksi.

Tarkkasilmäinen voi havaita Iso Karelia -merinovillasta tehdyn tuubihuivin oikeassa käytössä. Aah kun se on pehmoinen.

No kuvahan on vahinko mutta tässä näkyy melkein hameen kuviointi – ja vähän huiviakin! Kyllä nyt kannattaisi alkaa omaa domainia varailemaan, kun seuraajat jo odottelevat, että pääsevät ihailemaan mun vaateblogia. Instatilihän se pitäis kans paukauttaa. Peilissä pitäiskin harjoitella hyviä viileitä ilmeitä.

Fail-osastoa mummolan vintiltä: kokeilin yhden päivän töissä tätä mekkoa mutta ei. Mietin, olisiko synti lyhentää. Sinänsähän tässä on villiä ja hengittävää ysäriviskoosiunelmaa. Näytän jotakuinkin siltä, minkä tovi sitten siivosin Soiva Siili -levyn päältä.

Arjen ompeluksia olen tehnyt tyttärelle. Molemmat kankaat ovat Pehemiän ylläripaketista ja mielestäni hyvä esimerkki siitä, kuinka ylläreistä saa "ihan kivaa" ja enempää ei kannata lähteä hakemaan. Järkytyksekseni havaitsin vasta, että esikoiseni on siirtynyt teiniritsakokoon, ja hänelle tarjolla olevia vaatteita (kaupoissa) ovat piukat glitterunelmat ja seksistiset tekstit painettuna nuhruiseen polyesteriin. Jotenkin en ole valmis tähän harppaukseen. Olen siis iloinen, että tytär halusi itse näistä kankaista vaatteen ja saan vielä pitää iänmukaisen lapsuuden yllä.

Kaava on Peplum Ottobre-lehdestä ja hame samasta numerosta, jos joku kaipaa niin kaivan esiin. En osaa sanoa, ovatko kaksi samansävyistä kangasta yhdessä liikaa. Voi olla ihan mageekin jollain vastavärileggareilla. Katsotaan.

Tämä kangas on esikoisen itsensä valitsema ja ostin tämän kesällä Ottobren myymälästä lomaillessamme Rovaniemellä. Hän tykkää nyt käyttää farkkusortseja sukkahousujen kanssa, joten leikkasin pois polvista puhki kuluneista farkkuleggareista lahkeet ja ompelin uudet käänteet.

Jos sattuu harrastamaan ompelua ja haluaa hieman kriittisesti tarkastella kulutustaan ja ylipäänsä vaatteiden elinkaarta, minusta 1-1-1 -malli on kerrassaan mainio, siis jo mainitsemani uusi kangas - vanha kangas - kierrätetty kangas. Yksinkertainen kierrätysidea on tehdä juurikin sortsit puhki kuluneista housuista. Osaavillehan löytyy vaikka mitä ideoita kierrätystuunaajien blogeista. Minä olen vaatimaton diletantti, joka lähinnä haluaa hieman hallintaan kaikenlaista haaskausta.

No ei mulla nyt muuta heippa.

Talven tuloa odotellessa

Kyllä on nyt Ehtoisalla emännällä päässyt vähän keulimaan tuubihuivien kanssa, sillä nyt on 3/4 tämän katon alla asustelevasta porukasta vaatetettu Tuupi Huivilla. Koska olen onneton amatööri, laitetaan ensin asiasta innostuville linkki Tosimumetsun putkihuiviohjeeseen. On nimittäin sellainen ompelus tämä, että saumurilla valmista tulee kymmenessä minuutissa, ja tuskin ompelukoneellakaan puolta tuntia enempää saa turattua. Sopii siis epäröiville aloittelijoillekin.

Tässä puolisolle ommeltu merinovillainen tuubihuivi, halusivat kuopuksen kanssa samistella. Jos en näe tätä päällä, otan itse käyttöön (tai mahdollisesti ompelen vastaavanlaisen), sillä tämä on yltiömakean mallinen ja kääntyy hupuksi. On siis syvyyssuunnassa pidempi ja menee kaulan ympäri vain yhdesti, mutta syvyyden vuoksi huivin voi vetää hupuksi pään ylle. Makea kuin mikä malliltaan hyisiin olosuhteisiin.

En pettymyksekseni edelleenkään muista, mistä kyseinen merinovilla on peräisin, mutta jos ei Käpyseltä niin ehkäpä Ikasyriltä, sillä Ikasyrillä on raitaista petroolivärissä ilmeisesti. Tietämättömille valistettakoon, että merinovillahan on ihanan pehmoista, hengittävää ja lämpöistä kangasta, jota ostaessa ei jää epäselväksi, etteikö käsitöihin saisi kulumaan rahaa. Alempana esittelyyn tulevan merinovillan hinta oli melkein 30 erkkiä metriltä, mutta siitä kohta.

Suomennetaan siis: osta vain tarpeeseen.

Tässä pari tilkuista ommeltua juttua eli pikkuruinen tuubihuivi pojalle sekä trikoopipo. Lörppäpipoon, vaikka se alkaakin olla näille pakkasille hiljalleen kylmä, saa kivasti kulumaan pienen tilkun, josta ei enää juuri muuta saa, pipo kun ei ole kaksinkertainen muuten kuin korvien kohdalta (ks. sauma). Musta trikoo on Käpysen yllätyspussista, josta olen ommellut tosi monta vaatetta edulliseen hintaan. Siksak-neulos on puolestaan Metsolan valikoimista ja tässäpä toinen vinkki: jämätilkuista syntyy tosiaan helposti lapselle soveltuva tuubihuivi.

Hienosti ovat saumuripölyssä nämä kamppeet mutta todistusaineistona, että ompelin toisenkin neuloshuivin, tämä puolestaan Pehemiältä. Olen ommellut kankaasta itselleni mekon.

Tässä taas Pehemiän valikoimista jämätilkku pipoksi.

Ja tässä Käpysen jämätilkku pipona, kuorrutettuna eräällä pienellä termiitillä eli söpöllä sukulaisheebolla, joka oli käymässä viikko sitten. Kuva onkin viime viikonlopulta.

Tämä loistokas otos puolestaan on lenkkiasuinen meikämandolino, joka sen sijaan että olisi nostanut naisellisesti nilkkaansa nojatessaan puunoksaan naisellinen käsilaukku olalla roikkuen ja syksyn lehtien hehkuessa ympärillä, otti kuvan hätäisesti lähtiessään juoksuhommeleihin. Mutta käskenkin turvautumaan mielikuviin, kun kuvamateriaali on näin onnetonta! Kyseinen merinovilla, tämä siis sitä kolmenkympin hintaa, on tummanharmaa Iso Karelia Käpysen valikoimista. Olin kuosille kovastikin pehmeänä jo viime vuonna mutten raskinut ostaa. Nämä merinovillat ovat aivan uusia.

Tietäisiköhän joku, mistä löytäisin parkamallisen talvitakin kaavan? Keksin tänään lenkillä, että ompelisin sellaisen mielelläni, mahdollisesti tummansinisenä tai jossain muussa kivassa värissä. Malli saisi olla lämmin mutta naisellinen, olisi mukavaa jos uumalla olisi muotoa eli mahdollisesti kuminauhaa tai vastaavaa.

Yllätuspusseista

Silmäilin puolella silmällä Facebookin Kankaiden yö -tapahtumassa käytyä keskustelua yllätyspussukoista eli sika säkissä -meiningillä ostetuista kankaista, joita saa metrihintana tavallista edullisemmin. Osa jengistä oli rikki siksi, että pussukan sisältö ei vastannut värimieltymyksiä ja oli muutenkin koostettu huonommin kaupaksi menevistä kankaista.

Koska ostan joskus yllätyspusseja edelleen, erittelenpä tässä mielestäni niihin liittyvät hyvät ja huonot puolet ja ehkä annan omasta puolestani vinkkejä ostopäätökseen liittyen. 

1. Ensinnäkin, on hyvin selvää, että mukaan tulee huonommin kaupaksi menneitä kankaita, pakanloppuja, pikkuvirheellisiä paloja jne. Kannattaa silmäillä kyseessä olevan putiikin valikoimat ja mikäli niissä on suuri osa vähemmän mieluisia kankaita, kannattaa jättää väliin. Reality check on etsiä kaupan ällöttävin kangas ja miettiä, mitä kankaalle tekisi, jos se putkahtaisi omasta pussukasta.

2. Pussia ei kannata hankkia, mikäli tarpeet ovat rajoitetut. Jos lapsi on jo iso (ja kaupassa pikkulapsikankaita), jos ompelee vain itselle, tai jos on vain jompaakumpaa sukupuolta ja haluaa kankaiden olevan väri- tai teemakoodattu vain toiselle sukupuolelle, ei riskiä kannata ottaa. Paras tilanne on, jos ompelee monipuolisesti eri tarpeisiin.

3. Mahtaako putiikissa olla pari kangasta, jotka erityisesti miellyttäisivät, ja joita erityisesti haluaisi pussista löytyvän? Tällöin on selkeästi paras hankkia noita kankaita ja jättää pussi sikseen. Näin välttyy epämieluisilta yllätyksiltä ja saa taatusti mieleiset kankaat.

4. Jos haluaa riskeerata vain pienesti, kannattaa ottaa pieni yllätyspussi, ei isoa.

5. Onko kankaita jo valmiiksi mielettömät pinot? Kannattaa jättää yllätyspussi väliin.

6. Mutta. Jos tykkää arkivaatteiden ompelusta ja vaatteille on käyttäjiä, yllätyspusseissa saattaa olla iloisia yllätyksiä. Olen joskus riemastunut Käpysen paketista, ja Pehemiältäkin olen saanut laadukkaan paketin – vaikka lemppareimpia kankaita ei ollutkaan mukana. Metrihinta todella on huomattavasti edullisempi, joten mikäli on tarvetta esimerkiksi yövaatteille, kannattaa yllätyspussia totisesti harkita. 

Itselläni yllätyspusseista on muodostunut tarkan markan strategia: todella säästän niiden avulla lastenvaatekuluissa. Esikoiseni on jo iso rötkäle, jonka vaatteet vievät paljon kangasta ja jotka kaupasta ostettuina maksaisivat jo mansikoita. Pehemiän pussista löytyi vielä mieluisia, joten vaatekaapin täydennystä on tekeillä. Kuopuksellakin on kasvupyrähdys, joten monenlaisille vaatteille on tilausta.

En ole enää aikoihin hankkinut päättömästi kankaita vaan tarpeen tullen annan lasten valita kankaita ja harkitsen omat tarpeeni erityisen tarkkaan. Tasapainotan vanhojen kankaiden hilloamista siten, että yritän ommella joka kolmannen vaatteen uudesta, joka kolmannen vanhasta ja joka kolmannen kierrätetystä kankaasta, noin suunnilleen. Lisäksi yritän muistaa korjailla rikki menneitä aina noissa väleissä, vaikka se onkin inhokkipuuhaa. Tällä reseptillä ompelu pysyy minulla mielekkäänä, järkevänä ja taloudellisenakin harrastuksena. 

**

Tämänkertaisissa ompeluksissani olen käyttänyt sekä vanhempaa että uutta, kierrätetty jää odottamaan inspiraatiota...

Täällä tulee ensi viikolla kai kylmä. Tein jämätilkusta kuopukselle pipon sekä aika kauan venyneestä merinovillasta tuubihuivin. Pipon joustocollege on Pehemiältä, olen tehnyt siitä mekon itselleni. Merinovilla taitaa olla Käpyseltä, joskaan en enää aivan varmaksi muista...

Pipo on Ottobren kaavalla. Tykkään tästä lörppäpipokaavasta ja jos joku sattuisi kaipaamaan numeroa, josta kaava löytyy, niin kaivelen kyllä pyydettäessä esille.

Pusero on tehty aiemmin ja se on Marimekon joustocollegea.

Ei voi olettaa, että pieni ihminen pysyy kovin kauaa paikallaan.

Tässä nyt vielä varsinainen "possupussiompelus" eli Pehemiän yllätyspussista saadusta kankaasta ommeltu yöpaita. Oli kiire suppilovahveroreissulle tässä aamusta, joten kuvan laadusta tingittiin. Tein hurjan pitkän, koska minusta pitkät yöpaidat ovat ihania pitää.

Keltainen ei varsinaisesti pue ketään tässä perheessä, mutta minusta yöpaita on sangen kiva ja tuli tarpeeseen. Kuvassa taustalla vilahtaa pieneksi käynyt pyjama, joten ehkä yövaateompelut jatkuvat.

Kun kaista ei riitä

Välillä kadehdin tyyppejä, joilla arki on mukavasti järjestyksessä. Ookoo, kadehtiminen on vahva ilmaus, koska en haluaisi olla kaikkea listoittava ja organiseeraava tyyppi, ja tiedän kyllä etten ole pahimmasta päästä vastakohtakaan sillä elävä esimerkki extremestä asuu kanssani, ja onpa tainnut siirtää geenejään eteenkinpäin, mutta otetaanpa pieni katsaus pariin viime päivään. Kysymys kuuluu: onko tämä tällaista?

Lähdetään siitä, että suoritan arjen askareita kirjaimellisesti vasemmalla kädellä, sillä oikean käden ihottuma on niin pahana että sormenpäät rapsahtelevat auki. Otetaan tilanne, jossa yritän vasemmalla kädellä laittaa ruokaa samalla, kun kaksi kupeitteni hedelmää kyselevät alituiseen jotain. Puhelin pilputtaa: viikonlopuksi sitä? Viikonlopuksi tätä? Ääh ok, kaikki käy, miten saan tän kurpitsan kuorittua, mun pitäis lähteä harrastuksen pariin.... Paitsi ei tarvitsekaan, Ilmatieteenlaitoksen mukaan sää on "hyvin vaarallinen" ja perun menoni. Ei sillä etteikö taloudessa oleva auto voisi kuljettaa perille, mutta avain on katkennut virtalukkoon ja auto seisoo jossain esikaupunkialueella myrskynsilmässä. Plim, plim, puoliso lähettelee houkuttelevista autoista kuvia sähköpostiin. Vai selvittäisiinkö kokonaan ilman autoa...

Autosta puheen ollen, laina-autoon on unohtunut puolison puhelin, myönnettäköön että eri päivänä ovat avaimetkin menneet hukkaan, missä ovatkaan tyttären harrastekamat? Oho, automaattinen laskunmaksu on vastikkeiden kanssa katkennut, isännöitsijä ilmoittelee, että perintään menossa. Mikähän laina kirjastosta on myöhässä. Kuopuksen kumppari on mennyt hajalle, paljaaseen kaulaan pitäisi ommella huivi, hanskat ovat taas hukassa, kinttaat ovat hukassa, no entä ne pinkit eriparihanskat, joissa on reikiä....?

Ai niin se harrastukseen lähtö, myrsky vinkuu ulkona, kotiintulomatkalla isoja männynoksia lensi tielle, pyörällä ei nyt ehkä kuitenkaan, ai niin, pyörän U-lukko on jumittunut ja jalustin mennyt bashkaksi, note to self, korjataan joskus vuonna 2028...

Ahaa, joku voi kuskata mut treeneihin, no eipähän mitään, vaatteet niskaan, söikö kaikki, yökyläilijä tuli, kuopuksen mielestä on "epiä", harrasteet sujuvat ja kotona jo ennen yhdeksää, hyvä! Jengi sänkyihin, yökyläilijällekin peitto korviin, yövalot kehiin. Valmiina aamuun.

Aamu valkenee. Jaa kissan oksennus on kuivahtanut lattialle, pyykkikone vinkuu lingotessa joutsenlaulua, NYT VAATTEET PÄÄLLE! Sadannen kerran, yökyläilijän aika lähteä, äiti odottelee kotiin! Pim pom, sukulaispoika tulee sisään, syödään eka, viush, ukkeli lentää tuolilta ja kurpitsakeitot esikoisen päälle, siistitään pahimmat vahingot, vaatteet vaihtoon, oiotaan mutkia ja syödään vaan banaani. Oudon rauhallinen hetki puistossa, joskin kypsimmin käyttäytyy puolitoistavuotias. Saapuminen puistosta, pikku-ukko lähtee äitinsä matkaan, naapurit kerääntyvät pihaparlamenttiin, oliko kokouspäätös oikea?  Nyt pitää mennä, aikuiset eivät ole syöneet, ei voi mitään, jatketaan matkaa, esikoisen pyörän päälle on peruutettu autolla, tarakka vipattaa, otetaan isompi pyörä, lukko on sökö, ei se mitään, nyt mennään!

Jos ajattelen myönteisesti, on päivään vähän järkevää zeniäkin mahtunut: järjestelin eteisestä pois rullaluistimia ja muita kesäisempiä kamoja, tein tilaa talvelle. Nollaa luvassa.  

Keräsin kasvimaalta viimeisiä kukkia.