keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Kietaisumekko ja kiristyksestä

Olen ommellut sen verran kauan, että joka hullutukseen en enää lähde mukaan. Aina joskus jokin herättää uteliaisuutta, ja näin kävi Ideoi-blogin kietaisumekolle. Kannattaa tsekata ohje, koska mekon teosta selviää ilman kaavaa mittanauhan avulla ja kangastakin menee vain 1,1 metriä, joten pihimpikin raskii testata. Ei nyt ihan zero waste -meiningillä, mutta hyvin käytetty 1,1 metriä kuitenkin.

Tää eka jäi nyt vähän epätarkaksi, mutta oli ainoa neuletakkikuva. Tässä nyt etäisesti osviittaa siitä, kuinka käytän vaatetta töissä (tai siis nyt en oo töissä, mutta olihan mulla viikon kohokohta eli fysioterapiareissu...) ihan vain osoituksena siitä, ettei malli ole rajoittunut kesäkäyttöön.


Tässä nyt hieman parempi mallia ilmentävä kuva, joskaan kankaan elävyys ei tule esiin. Laiskuudesta kärsii koko blogi mutta whaeva. Huomauttaisin taas tyylikkäästä pyyheturbaanista.

Niin joo, kangas. Se on aivan ihanan ja laadukkaan tuntuista trikoota Majapuulta. Oliivinvihreä, jossa on vaaleanvihreitä pilkkuja. Tykkään.


Mutta halusinpa vaihteeksi jorista jotain muutakin, joten tässä sitä tulee. Nimittäin kodin täydellisyyden tavoittelusta. Olen joutanut lueskelemaan blogeja ja muita nettilähteitä tässä pötkötellessäni. Useammassa on tullut toteamus siitä, kuinka on yrittänyt vaikka kuinka pitää kodin kunnossa, mutta itse koti on ollut rikki.

Olisi varmaan liioiteltua väittää, että kiillotetussa, ulkokultaiseen keskittyvässä kodissa olisi ne tärkeimmät perusasiat pielessä, mutta huomaan kyllä, kuinka tätä sairaslomailua vain pahentaa kaikin tavoin se, etten pysty enkä jaksa pitää paikkoja kunnossa. Sinänsä typerää – miksi se olisi niin olennaista ja tärkeää? Mutta olisi paljon ihanampaa, jos täällä olisi siistiä ja maljakossa kukkia.

Yritin kyllä eilen emansipoitua: kävelin lähikauppaan. Lopputuloksena on nyt vastaavanlaisten reissujen kielto ja kallistuminen siihen, että saikku taitaa jatkua. On vähän mieli mustana. Mustana sillä tavalla, ettei jaksa oikein tehdä mukavaakaan. Mutta pitää ottaa päivä kerrallaan niin kuin AA-kerholainen, äiti sanoi.

Tekeepä ihan mielettömän hyvää aina kun joku ihana ihminen jotenkin on yhteydessä tai jeesii. Sillä apuahan ei sovi kysyä, ei missään nimessä, ei tartte auttaa. Mutta silti aina välillä joku auttaa, piristämällä tai jotenkin konkreettisesti. Siitä tulee ihan sairaan hyvä mieli.

No, olipa tämmöinen dear diary -tyyppinen entry, ja voisihan sitä tiivistää, että mitä väliä, repsottavatko paikat jos perusasiat ovat kunnossa. Kyllä sanon silti, että olisi helvetin paljon kivempaa jos ulkoisiin puitteisiin liittyvät asiat vaan jotenkin hoituisivat, vaikka ongelma on vain jalassa. Mutta en lähde ahnehtimaan. Lupaan, etten lähde Siwaan (ei ole tässä tapauksessa prkl yllättävän lähellä), mutta en lupaa olla hyvällä tuulella. No, huomenna on uusi päivä jne.

4 kommenttia:

  1. Hö, parempaa huomista päivä kerrallaan! <3 Ja uus tuttavuus tuollainen mekko, se näyttää hienolta! Pyyheturbaani on ainakin meidän lasten mielestä huippuhieno. Aina ovat sellaisia haluamassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3 Ja hei, otapa testinkiin jollain niistä sun romanttisista kankaistasi, haluaisin nähdä tän mallin jollain pienellä Tosimummo-twistillä! ;) Tosiaan 1,1 metriä riittää!

      Poista
    2. Hmm... mun tarttee ekaksi löytää vyötärö, ja sitten tarttee enää opetella pitämään mekkoja, en tiedä mihin se taito on unohtunut! :D

      Poista
    3. Noo multa puuttuu lantio, laitetaan intternetistä kimppatilaus ja ostetaan semmoset :D No, ei voi pakottaa mekkomeininkeihin, ite en niin osaa käyttää housuja ja ei ois kiva jos joku pakottais :)

      Poista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...