Talven tuloa odotellessa

Kyllä on nyt Ehtoisalla emännällä päässyt vähän keulimaan tuubihuivien kanssa, sillä nyt on 3/4 tämän katon alla asustelevasta porukasta vaatetettu Tuupi Huivilla. Koska olen onneton amatööri, laitetaan ensin asiasta innostuville linkki Tosimumetsun putkihuiviohjeeseen. On nimittäin sellainen ompelus tämä, että saumurilla valmista tulee kymmenessä minuutissa, ja tuskin ompelukoneellakaan puolta tuntia enempää saa turattua. Sopii siis epäröiville aloittelijoillekin.

Tässä puolisolle ommeltu merinovillainen tuubihuivi, halusivat kuopuksen kanssa samistella. Jos en näe tätä päällä, otan itse käyttöön (tai mahdollisesti ompelen vastaavanlaisen), sillä tämä on yltiömakean mallinen ja kääntyy hupuksi. On siis syvyyssuunnassa pidempi ja menee kaulan ympäri vain yhdesti, mutta syvyyden vuoksi huivin voi vetää hupuksi pään ylle. Makea kuin mikä malliltaan hyisiin olosuhteisiin.

En pettymyksekseni edelleenkään muista, mistä kyseinen merinovilla on peräisin, mutta jos ei Käpyseltä niin ehkäpä Ikasyriltä, sillä Ikasyrillä on raitaista petroolivärissä ilmeisesti. Tietämättömille valistettakoon, että merinovillahan on ihanan pehmoista, hengittävää ja lämpöistä kangasta, jota ostaessa ei jää epäselväksi, etteikö käsitöihin saisi kulumaan rahaa. Alempana esittelyyn tulevan merinovillan hinta oli melkein 30 erkkiä metriltä, mutta siitä kohta.

Suomennetaan siis: osta vain tarpeeseen.

Tässä pari tilkuista ommeltua juttua eli pikkuruinen tuubihuivi pojalle sekä trikoopipo. Lörppäpipoon, vaikka se alkaakin olla näille pakkasille hiljalleen kylmä, saa kivasti kulumaan pienen tilkun, josta ei enää juuri muuta saa, pipo kun ei ole kaksinkertainen muuten kuin korvien kohdalta (ks. sauma). Musta trikoo on Käpysen yllätyspussista, josta olen ommellut tosi monta vaatetta edulliseen hintaan. Siksak-neulos on puolestaan Metsolan valikoimista ja tässäpä toinen vinkki: jämätilkuista syntyy tosiaan helposti lapselle soveltuva tuubihuivi.

Hienosti ovat saumuripölyssä nämä kamppeet mutta todistusaineistona, että ompelin toisenkin neuloshuivin, tämä puolestaan Pehemiältä. Olen ommellut kankaasta itselleni mekon.

Tässä taas Pehemiän valikoimista jämätilkku pipoksi.

Ja tässä Käpysen jämätilkku pipona, kuorrutettuna eräällä pienellä termiitillä eli söpöllä sukulaisheebolla, joka oli käymässä viikko sitten. Kuva onkin viime viikonlopulta.

Tämä loistokas otos puolestaan on lenkkiasuinen meikämandolino, joka sen sijaan että olisi nostanut naisellisesti nilkkaansa nojatessaan puunoksaan naisellinen käsilaukku olalla roikkuen ja syksyn lehtien hehkuessa ympärillä, otti kuvan hätäisesti lähtiessään juoksuhommeleihin. Mutta käskenkin turvautumaan mielikuviin, kun kuvamateriaali on näin onnetonta! Kyseinen merinovilla, tämä siis sitä kolmenkympin hintaa, on tummanharmaa Iso Karelia Käpysen valikoimista. Olin kuosille kovastikin pehmeänä jo viime vuonna mutten raskinut ostaa. Nämä merinovillat ovat aivan uusia.

Tietäisiköhän joku, mistä löytäisin parkamallisen talvitakin kaavan? Keksin tänään lenkillä, että ompelisin sellaisen mielelläni, mahdollisesti tummansinisenä tai jossain muussa kivassa värissä. Malli saisi olla lämmin mutta naisellinen, olisi mukavaa jos uumalla olisi muotoa eli mahdollisesti kuminauhaa tai vastaavaa.

Vuoden paras huonekaveri

Tämä voisi olla tarina aivotyön turhauttavuudesta tai vaihtoehtoisesti maailman parhaasta huonekaverista, joka muisti kaveria hänen saatua lapsen. Voihan se olla että lapsi on ehtinyt hyvästi toiselle vuotta, mutta vauvalahjan värkkäsin...

Lisätään epärealistiset odotukset vauvalahjan tekemisestä itse ja paisutetaan vielä ajatus setiksi, ei kun kahdeksi! Ja lopputuloksena on kaksi mekko-housu-settiä koossa 86. Tarjoiltuna kera salamavälähdyksen. Tadaa!

Olen rypyttänyt mekon etuosat framilonilla, samoin pöksyjen "polvipussit" molemmista sivusaumoista molemmin puolin. Kaavat ovat Ottobren lehdestä 4/2013 ja jos joku sattuisi oikeasti tarvitsemaan juuri näitä kaavoja niin varmista hyvä ihminen, heitän nyt hatusta.

Kuningatarkangas (vai liekö prinsessa?) Verson puodista, vaihtarikamaa. Housujen velour samoin muutama vuosi sitten vaihtareilta. Huonekaverini pitää väreistä, joten niitä saaman.

Lahkeisiin värkkäsin jopa pikku rusetit.

Toisessa setissä LiandLon isoäidinruutua ja Kangastukusta tilattua velouria. Tein pikku rusetin rypytyksen kohdalle.

Mekkojen pitäisi olla silläviisiin löysät, että alle voi laittaa pitkähihaisen paidan.

Olen antanut kaikkeni näille seteille eikä musta irtoa muuta juttua. Lisäksi synkistelen vähän olemistani sosiaalisessa mediassa. Synkistelen myös toissapäivänä hukkaamiani hammaskiskoja. Pitäisi lopettaa synkistely.

Painijaselkäinen yöpaita

Ostin joskus vuosia sitten pilkkahinnalla Moonkidsin ribbitrikoota Ikasyriltä. Aamiaiskuosi ei ollut maailman inspiroivin, mutta ajattelin, että teen siitä vielä joskus aavistuksen asenteellisen yöpaidan. Halusin painijaleikkauksen selkään ja helmaan pituutta.

Tadaa!

Vaikka ompelenkin jämäkankaista itselleni lähinnä vain yöasuja (lähinnä siksi, että tiedän, etten muita niistä ommeltuja virityksiä pitäisi), niin yöasuthan ne vasta käytännöllisiä ovatkin!

Selän leikkauksen muokkasin yhdestä jumppatopista ja helman leikkasin sopivaksi varrelleni siinä vaiheessa, kun viritys oli testattavana.

Tykkään yöpaidassa tosi pitkästä helmasta.

Nyt mulla ei ole oikeastaan muuta asiaa, koska rehellisyyden nimissä olen käyttänyt aikaani pohdiskellessani jungilaisia arkkityyppejä, en oikein tiedä, miksi. Toki jos joku haluaa niistä keskustella niin kaikin mokomin!

Risteilevät letit kuin persoonallisuuden osat

Sain kuvattua yhden valmistuneen topin aamulla, kun oli muka valoisaa (ja pah). Topit ovat käteviä alusvaatteita, sillä talvella ne tuovat merkittävän lisälämmikkeen asuun. Tosin pidän tästä kankaasta niin paljon ja topistakin tuli erittäin siisti, että toivon jouluturvotuksen hieman haihduttua (en tarkoita mitään epärealistista biitsikuntoa vuodelle 2020 vaan sanottaisiinko parin viikon päästä) pitäväni tätä jakun ja korkeavyötäröisen hameen tai housujen kanssa.

Mutta elekääpä hättäilkö, kunhan saan kuvat pois alta niin jatkan vielä juttua.

Aluksi mietin, että pitäisikö joskus kuvata ompelemiaan vaatteita jotenkin tyylikkäässä kontekstissa, kun meikäläinen pitää itseään työpäivinä ihan tyylikkäänä eikä mulla ole koskaan ollut mitään "mikä mun tyyli on" -kriisejä. Niissäkään ei ole mitään vikaa, sillä ihminen luo nahkaa sisältä ja ulkoa ja joskus se käy vähän kipeääkin (tai siis mitä tässä valehtelen, usein tai aina), meikäläisellä tuo uusiutuminen ei ole mitään uusiutumista vaan jo olemassaolevan uudelleenmyllytystä, mutta siitäpä kohta vielä.

Niiiin ja koska en nyt sitten lähtenyt esittelemään "tyylikästä minää" niin tässä toppi on yhdistetty tanssihousuihini, olin nääs menossa jumpalle.

Tässä vielä hieman kirkkaampi kuva kuviosta. Palmikot ovat Maija Louekarin suunnittelemia ja ostettu Vimma Companystä. Sain käytettyä leggareista yli jäänyttä kangasta somasti tähän.

Kaava on piirretty vanhasta pyjamayläosasta.

Niin. Ja ketähän nämä persoonan uusiutumis- tai uudelleenmuovautumispuheet jaksavat kiinnostaa, no yleisestä vuorovaikutuksen määrästä tähän tematiikkaan liittyen ei varmaan yhtään ketään, mutta oikeasti luulisin, että jos vaikka jollakulla on silloin tällöin henkinen yrjötys päällä niin jotain tällaista saattaisi taustalta löytyä. Ja meikäläisellä on tiettyjä kanavia, joissa näitä käsittelen, tietyt ihmiset, joista muodostuu pikkuruisia tietoisuuden puroja. Ja tokikin tämä blogi, jossa puuhastelun varjolla tulee mietiskeltyä sitä sun tätä.

Jäin miettimään johonkin aiempaan postaukseeni saamaani ajatusta karsimisesta: jos/kun kaikki tuntuu liialta, pitää vain karsia. Vastasin jo siihen (sinänsä erinomaisen viisaaseen) kommenttiin, että karsiminen on hankalaa silloin kun persoona koostuu keskenään ristiriitaisista osista. Joillakin kokonaisuus lienee eheämpi kuin toisilla. Olen pohtinut, mitä olisivat sillat eri osien välillä, jonkinlaiset synapsit tai välikappaleet. Joihin sisältyisivät sietäminen, hyväksyntä ja armo.

Otetaan sama ajatus kuvana: jos katsoo tuota lettikuviota, niin sellaiseksi koen mieleni: se risteilee hiuksenhienosti. Onko kokonaisuus hienostunut vai karmea sotku riippuu hair daysta, hah hah.

Eilen se oli kyllä tosi bad, mutta tänään ihan ok. Tuumaa hän, ja hörppää kahvikupistaan. 

Ryhmädynamiikasta

Olen havainnut iän karttuessa olevani allerginen ryhmille, porukoille. On hankalampi olla, kun koolla on enemmän kuin yksi ihminen minun lisäkseni. Aika harmillista, koska samaan aikaan toivoisin olevani sosiaalinen hurmuri.

No, kaikkea ei voi saada. Pidän kahdenkeskisistä keskusteluista. Ne ovat parhainta, sosiaalisen elämän mannapuuroa ja mansikkaa.

Ryhmät menevät äänekkäämpien ehdoilla – tai tavallaan myös hiljaisimpien, koska monet äänekkäämmät kokevat painetta, kun paikalla on joku Mykkä-Eetu, jonka hiljaisuus aiheuttaa muille paineita tuottaa tarinaa. Minä tykkään lukea sävyjä keskustelukumppanista, mutta kun paikalla on monta, on lukeminen yhtä kakofoniaa.

Yksi erityisen vaivaava piirre ryhmissä on: ihmiset ovat tuolloin todennäköisemmin konsensushenkisiä ja tuota, miten sen nyt sanoisi, tyhmempiä. Tyhmyys on jotenkin hankala juttu, jos sille on allerginen niin kuin vaikka kiiville. Vaikka se tekisi mieli niellä, alkaa kirveltää.

**

Yksi täysin mahdoton toimintaympäristö minulle ovat Facebook-ryhmät. Kuten olen tainnutkin todeta, minut on potkittu pois joistakin, kun en ole tajunnut ilmaista läsnäolijuuttani, mutta yhdessä isossa ryhmässä olen edelleen passiivisena selailijana. Mulle hankaluus on suurelle joukolle lörpötteleminen, myös virtuaalisesti. En tee sitä. Saan tosielämässäkin toisinaan palautetta sulkeutuneisuudestani ja vetäytymisestäni, vaikka olen ihan no, semisosiaalinen.

No, piti sanomani aasinsiltana ompeluryhmästä: Siellä jengi osallistuu kankaattomaan alkuvuoteen eli osallistujat yrittävät saada kulutettua kankaitaan ja olla ostamatta uusia. Mulle uusien ostaminen ei ole mikään ongelma, mutta vanhoja on eriskummallisina epäesteettisinä läjinä. Tööttäsin jossain vaiheessa kankaita suoraan suoneen ja niitä kertyi liikaa, omaisuus, joka alkoi rasittaa omistajaansa. Niinpä ajattelin varjoilla eli osallistua vaatimattomasti blogin kautta tähän kankaanpolttoon. Ompelu olisi mulle hyvä, koska parhaimmillaan (kun koneet eivät näytä keskisormea, mitä tosin saumuri on tehnyt jo jonkin aikaa) ompeleminen puhdistaa päätä samaan tapaan kuin joogaharjoitus tai hyvä yöuni.

Ajattelin yrittää keskittää ajatustani pääntyhjennysharjoituksiin eli meditatiivisiin (ai oikeesti?) ompelusuoritteisiin ainakin tammikuun ajan mutta mahdollisesti helmikuunkin, koska tammikuussa on aika paljon työkiireitä ja ihan konkreettisia kotipoissaolojakin niin koti- kuin ulkomaillakin.

Tai voinhan jatkaa siihen asti, kun näyttää jo hieman erilaiselta kuin alkuasetelmassa, josta siis muutama valokuva. Sovitaan siis vaikka niin, että joko tammi- tai helmikuun lopussa otan uudet kuvat läjistäni.

Hyllyillä pursuilee huonossa järjestyksessä erinäisiä riekaleita, joista ei välttämättä mitään kotimekkoja saa kasattua vaan osa on ihan pipopalaa. Erityisiä herkkuja ei ole vaan kyseessä on joko perussettiä tai mahdollisesti jotain ison kynnyksen projekteja.

Ohessa yksi ison kynnyksen juttu eli tilkkupeittokangasläjä, kerran jo aloitin ja leikkelin paloja pieleen, vaikka muka luin ohjeen hyvin. Siitä meni mieli niin mustaksi, että läjä on pysynyt koskemattomana. Vielä minä...(varsinkin kun rakastan tilkkupeittojen ompelua!) Kolme Ikea-lootaa ovat täynnä erinäisiä sekatilkkuja esimerkiksi nukenmekkotöihin ja vastaaviin.

Oikealla näkyvä epämääräinen kammotus on läjä kierrätyskankaita, ufot eli keskeneräiset työt sekä korjattavat rievut. Ei ole kauaakaan siitä, kun urakoin viitisen kappaletta korjattavien läjässä lojunutta vaatettani kuntoon. Jos haluaisi olla järkevä, vaatteet korjaisi saman tien, kun niihin tulee jotain vikaa, varsinkin jos kyse on esimerkiksi yhden napin ompelemisesta...

Näillä spekseillä siis mennään ja jos en saisikaan mitään ommeltua, voisi ompelunurkkauksen siistimistä harkita... Nyt lähden kasailemaan kesämekkoa, joka on leikattu vähintään vuosi sitten...

Kaikki rapistuu

Joku viikko sitten pidin Yle Teemaa päällä surruutellessani kellarissa ompelukoneella. En juuri kiinnittänyt huomiota ohjelmaan, jossa seikkailtiin jossain päin Afrikkaa alueella, josta oli löytynyt luonnonrikkauksia. Ohjelman teemana oli kaiken vääjäämätön rapistuminen. Mutta jotkin yksittäiset ajatelmat sieltä jäivät mieleeni muhimaan.

Rapistuminen on ollut siitä lähtien säännöllinen vierailija ajatuksissani. Se on totta. Kaikki rapistuu. Ihminen, kaikki ihmisen rakentama, kaikki aineellinen.

Ajatus on masentava. Olen ruvennut miettimään sitäkin, miksi tehdä mitään aineellista, kun se kuitenkin rapistuu.

Ja ahaa! Sieltähän se taikasana löytyi. Aineellisuuteen turvaaminen kun on vaarallista. Olen viime viikot, epäilemättä osin sairastelusta seuranneen kaaoksen myötä, jälleen ihmetellyt kaikkea hallussani pitämää rojua. Ennen joulua lainasin kirjastosta jopa teoksen Kaikki paikallaan -- Rojun taltuttajan käsikirja, jolla on kai jonkin sortin kulttistatus siistin ihmisen itsestään löytäneiden keskuudessa.

(Eipä sillä, kirja ON mainio, vielä kun saisi ryhdyttyä toimeen ja luetettua se parilla muulla...)

Aineettoman pääoman lisääminen aineellisen kustannuksella olisi ehdottoman tarpeellista. Mutta kuinka toimia, kun elämä pyörii pienissä asioissa ja pienissä, välittömissä huolenaiheissa, joihin "tarvitsee" välittömän ratkaisun/tyydytyksen? Olen esimerkiksi pettymyksekseni huomannut, että mua risoo tämänhetkinen akuutti rahapulani. Olen törmännyt seuraaviin oireisiin:

1) Viikonloppuna, vanhempieni luona ruokaillessani AHMIN salaattia. Lisäksi olen jättänyt yhden juureskeiton jämän syömättä, koska se ällöttää mua. Okei, annan ton anteeksi, mulla on sentään ollut öklötystä aiheuttava mahatauti.

2) Mua on alkanut hävettää, kun mulla ei ole vara tehdä mitään. Mua ärsyttää oma selittely rahanpuutteesta. Mua inhottaa sössöttää jotain epämääräistä kutsuihin, jotka koskevat vaikka viinilasillista tai paria vanhojen tuttujen kesken (tänä iltana olis sellainen meno ollut). Mutta mua inhottais myös olla kuivin suin ja selittää, etten haluaiskaan (vale!), ja mua inhottais myös ottaa vastaan tarjottua, koska en ole oikea köyhä, vain väliaikaisköyhä.

Tämän pahempia oireita ei onneksi ole vielä ilmennyt, mutta toisaalta varattomuuteni ei ole vielä ankaroitunut.

Omistamisen halu sen sijaan muuttuu pienemmäksi omistamisen tarpeeksi. Kekseliäisyys lisääntyy. Mummolassa "dyykkasin" vanhoista leluistani kotiin nukkekotiin sohvan ja Sylvanian Family -kalusteet. Tässäpä koti, jota ei ole romulla ja rappiolla (vielä) pilattu!

Niin, pieniä koti-ilmiöitä ja suuria ajatuksia. Niitä tässä tarvittaisiin.


Pupu sohvalla.

Dinosaurukset bailaavat.

Seepra on ihan yksin...

Autot on tallissa.

Kaiken kaikkiaan meno on kohdillaan. 

Olen ajatuksen tasolla eri ompeluporukoiden kankaattomalla kuukaudella (hah! ei tosiaan tuota vaikeuksia) sekä ufotempauksessa eli keskeneräisten loppuunsaattamisessa. Sen todisteena aamuinen kova nuorestamiehestä, joka istuu puettavana uusissa haalareissaan (aloitettu vuosi sitten, velour Michas Stoffeckestä) sekä puserossaan (jämä siskon mekosta, trikoo Selialta).

 

Kankaattoman kuukauden loppu

Mulla iski Kankaattoman kuukauden loppuväsymys vähän kuin vaikka opiskeluissa: en jaksanut pinnistää loppuun asti. Ajatuksenahan olisi kuitenkin tehdä kivoja ja tarpeeseen, ei polttaa kankaita väkisin. Esittelen lopun sekamelskan alkuun ja pohdin sitten vielä tätä kankaatonta.

Ompelin parit "klubitakit" jo alkukuusta, mutta tarkoitus oli esitellä ne mätsäävien housujen kanssa. Housut on leikattuna, mutta ompelussa iski ramppikuume, kun niissä on värkkäämistä. Menetin siis intoni myös näihin klubitakkeihin, vaikka olen aivan varma, että nämä ovat tosi käytännöllisiä.



Tämän klubitakin kangas on Marimekon ja olen saanut tämän Kangashamstereiden kautta.

Tämä seuraava klubitakki on tehty JNY Designin velourista ja kangas on Royal-tuotteen salaisesta paketista, joita firman nettisivuilla on toisinaan tarjolla. Tähänkin oli suunnitteilla hienot pöksyt, jotka ompelen nyt sitten varmaan jossain vaiheessa kuitenkin, kun päälliset ja vuoret taskuja myöten on leikattu.



Ja lopuksi LiandLon jo nähtyä astronauttia, jota tilasin alun perin hellun paitaan (sitä onkin pidetty jo paljon)...Tämä kuopukselle. Tarkoitus oli esitellä tämä haalarien kanssa, mutta en ole jaksanut ommella niitä kasaan.



Sitten pohdintaan...Eihän se ole hyvänen aika mitään, jos on kuukauden ostamatta kankaita. Joku ei osta koskaan ja mullekin tämä on varsin uusi "harrastus". Olen kulutuskriittinen noin yleensä ottaen, mutta olen havainnut, että mulla on aina JOTAIN, mitä haluan ostella, oli se sitten kukkataimia, remonttitarpeita tai kirppislöytöjä. Hätäpäissäni yritän kanavoida ostovoiman järkeviin asioihin, mutta ennen kaikkea energian kanavoinnista tässä on kyse, oli kyse sitten muutamankymmenen sentin löydöstä tai kolmesta metristä kangasta.

En ole juuri naamakirjapäivityksiä viime aikoina lueskellut, koska nekin (kuten moni muukin juttu) tuntuvat lähinnä turhuuden virralta (enkä nyt kritisoi kenenkään tilapäivityksiä tässä....lähinnä oloni tulee pöhnäiseksi siitä kokonaisuudesta). Ihan vasta kuitenkin lueskelin ja yksi vanha luokkakaveri oli postannut kriittisen tekstin englanniksi, jonka sisältö oli suurin piirtein se, että kuluta, kun olet niin tyhjä.

Ihan oikeassahan siinä tavallaan ollaan, mutta mua se silti provosoi. Se on tän ostoilmiön yksinkertaistamista. On helppo sanoa, että minäpä en niin ostele, kun olen niin elämää täynnä, mutta sinä se olet taas Henkkamaukalle häpeillen menossa, kun tyhjä olet ihmisenä (ei tilapäivityksen tekijä sitä varmastikaan näin tarkoittanut, vaan ajatuksien herättäjäksi...mutta siltähän lukijasta helposti tuntuu).

Välillä ajattelen tarpeiden luomisesta enemmänkin poliittisesti kuin mitä tällä hetkellä, kun olo on älyllisesti hieman löysä ja vauvankakan hajuinen. Sen silti sanon, että kuluttaminen on paljon monimutkaisempi ilmiö kuin pelkkä tyhjyyden täyttö. Vähän kuin hokisi että meat is murder, meat is murder. Ei selitä sekään kaikkea. Niin kuin vaikka sitä, että täällähän me Telluksella koko ajan tapetaan toisiamme.

Nyt eksyn sivupoluille koko Kankaattomasta kuukaudesta ja huollettavakin heräsi. Summa summarum, kaikki tämän kuun ompelukset löytää Kankaaton kuukausi -tägiä klikkaamalla ja kivaa oli, vaikka ompelu ei olekaan mulle se aivan ykkösjuttu. Nyt pitää välillä tehdä muutakin, jottei aivan tympäänny. Kivana ja hyödyllisenä harrastuksena tämä on tarkoitus pitää.

Leijonapyllyjä

Kankaaton kuukausi vetelee viimeisiään.

Tässä jälleen loistokuva kangasvaihtarikankaista tehdyistä
paidoista esikoiselle ja kuopukselle.

Isompi paita oli väärän näköinen, joten tein tollaset pitkät
hiharesorit ja muutin kaula-aukon kiinnostavammaksi. Koristeena vielä
turkoosi kam-neppi. Kuopuksen paidassa turkoosia raitaa (leijonaa
nääs jäi vain pieni pala).

Tämäkin kangas on vissiin monen inhokki, mutta minä tykkään
livenä. Pieni kuvio lisää monikäyttöisyyttä.

Oravapusero ja sen veli

Tammikuussa Lasten Metsolassa oli ale, ja nettiputiikissa se
järjestelmävirheen seurauksena muuttui alealeksi. Sieltä bongasin 50
cm tätä oravajoustofroteeta, jota moni pitää rumana, mutta jota
itse usein haaveilevasti silmäilin ohi kulkiessani.

Juuri myyntiin tullut ja yleensä tosi kallis oli siis vain hintavahko,
ja toki 180 sentin leveydellä jotain tekikin: puseron koossa 116
(Ottobren More Grey 4/2011) ja pienen teepaidan. Isommasta tuli tosi
siisti työnjäljeltään, mistä kiittäminen selkeälinjaista kaavaa.

Kankaaton kuukausi loppuu pian ja olen ommellut tosi paljon
tarpeellista, mutta paria suunniteltua en ehkä rhdi tekemään. Tai
toki suunnitelmia on vaikka millä mitalla, mutta olin tosimielellä
aikeissa tehdä kuopukselle kesätakin puuvillasta, jonka hankin jo
syyskuussa. En ole edes kaavoja piirtänyt. Sain myös murheenkryynin
huonosti istuvasta mekosta. Ehkä kysyn ompelikatädiltäni, mistä
lähtisin muokkaamaan.

Vaikka olenkin lintsannut isompitöisten haaveiden suhteen, olen
oppinut ommellessa silti uudenlaista kärsivällisyyttä. Oppia ikä
kaikki...

Sitä sun tätä: remonttia ja pari ompelusta

Tehdäänpä vanha kunnon sekapäivitys eli oksennetaan tähän nyt sitten vähän sitä sun tätä. Olo on muutenkin väsyneen houreinen, joten sopii hyvin olotilaan.

Flunssa on pyrkinyt niskan päälle. Ei ole päässyt, muttei oikein lähtenytkään. Olo on väsynyt ja tunkkainen. Kotona tapahtui pitkästä aikaa remonttirintamalla: kuopuksen tuleva huone sai seinään väriä. Lapsilla on sen verran ikäeroa ja ehkä sukupuolikin hieman vaikuttaa, joten työhuoneesta tuli nyt sitten toinen lastenhuone. Ei tarvitse varoa niin paljon askartelujen ja muiden pikkulelujen kanssa.

Sisustukseen mulla ei ole mitään älyttömän suurta visiota, mutta tyttärelle pitäisi hankkia sänky-pöytä -yhdistelmä eli puolikorkea sänky, johon saa pöydän ja hyllytilaa. Olen yrittänyt etsiskellä käytettynä, mutta vielä ei ole lykästänyt. Isosiskolta lähtee siten Muuramen Jolla-sänky (aikoinaan lehti-ilmoituksella 40 eurolla) ja lipasto (lasten isän kodista) kestovaippasäilytystä varten. Yhden tyynyn ehkä ompelen ja naulakko pitäisi jostain bongata. Paikallisesta kehitysmaakaupasta hain kukille katosta roikkuvia koreja, ettei kuopus yltäisi niihin. Projektista lisää, kunhan valmistuu.

Vielä pari ompelusta:



Tässä LiandLon bulldog-jerseystä tehty pyjama kesäksi. Sain kangasvaihtareilta palasen, joka riitti juuri ja juuri koko pyjamaan, kun vaan tein lyhyet hihat. Tämä kangas ei ole missään vaiheessa ollut suosikkini, mutta tykkään sen isosta kuvasta ja kuosistakin kyllä pyjamana. Olen siis tyytyväinen, vaikka kokonaisuudesta ei tullut aivan niin siisti kuin olisi voinut, laiskuuttani ja väsyneisyyttäni en oikaissut pääntiehen jäänyttä pikku ryppyä, ja lahkeissa näkyy väsyhorteessa surautetun vikasaumuroinnin purkamisjälkiä. Mutta hei, ainakin purin.



Tässä jo jonkin aikaa marinoitunut LiandLon Peukaloliisa-tunika. Tykkään ja en tykkää kankaasta. Värimaailmaltaan se on melkoinen yökkäys, mutta samalla hieman rock, esimerkiksi tykkään noista pienistä punavalkomustista pääskysistä. Tykkään myös edelleen satujen käyttämisestä kuoseissa, mutta ton Liisan ulkonäöstä en piittaa. Mietin pitkään, miten yhdistelisin tätä, mutta loppujen lopuksi lienee paras yksinkertaisessa toteutuksessa. Kankaan sain kangasvaihtona Kangashamstereista.

Jääkarhuja ja pingviinejä

Taas kuvauskerta, jolloin hetken verran teeskentelen ottavani kuvaa
jollain muulla kuin kamerakännykällä ja tihrustelen valoa pimeässä
kuntoon niin, että kuvassa näkyisi muutakin kuin varjoa tai
ylivalottunutta polttoa. No tässä se hieno otokseni nyt sitten on.
Karvan kera. Vähän niinku metsään meni.

Sain kangasvaihtareilta pienen palan tätä Mjuka Tygerin/Kameleont
Designin jerseytä, joka pinnistämällä riitti puseroon. Tätä ei
kai vielä ole Suomessa, itse sain tämän jälleen kerran suoraan
suunnittelijalta ruinaamalla (köh).

Tämä on tykkään ja en tykkää - kuosi. Ruttuotsaiseen katsantooni
ei mahdu laiha jääkarhu kera pingviinien, metsän ja leikkivien
lapsien. Mutta tykkään tosi paljon väristä ja kuvion koosta.

Keltavalkoinen raitakangas Löytö-Palasta.

Loppuun sovituskuva:

Etana, etana

Ei niin haluttu puutarhassa, mutta kiva kankaana.

Sain paikallisilta vaihtareilta tätä Znokin etanaa, joka sytytti
livenä enemmän kuin tietokoneen ruudulla. Hoksasin, että se
mätsää JNY Designin tähtitrikoon kanssa (kaava Ottobre-lehden
Little Houses 1/2012). Jotenkin en ole vielä päässyt sisään
näihin tähtiin ja pilviin, mutta näistä tuli kyllä tällä
kaavalla kivat housut.

Ja nämäkin ovat Kankaattoman kuukauden aikaansaannoksia. Tulevat
varmasti käyttöön.

Kruunuklubitakki

Keksin mielestäni kivan lastenvaateidean: klubitakin. Niinpä tein
niitä useamman.

Hyödynsin Ottobren (6/2011) Grandpapa's neuletakkiohjetta ja vaihdoin
vain materiaalin.

Tässä komeilee Ikasyrin kruunuvelouria, jota sain paikallisilta
kangasvaihtareilta. Pöksyjen velour on Michas Stoffeckestä ja
melkoista pölynkerääjää, en tilaa toiste.

Tämä asu sopii niin juhlaan kuin arkeen. Nepit vain puuttuvat, joten
tämä klubitakki odottelee viimeistelyä maaliskuun alkuun.

Piilopöllöt

Ajattelin, että olisi hyvä tehdä jotain tosi monikäyttöistä vaatetta, joka sopii monen kanssa. Sellainen tuntuu kuitenkin tylsältä, joten päädyin kompromissiin: kätkin värikästä kuosia vuoriin.

Tein uusimman Ottobre-lehden (1(2012) Helicopter Fox -kaavalla trikootakin, joka on mustavalkoraidallisena taatusti monikäyttöinen. Hieman sieltä jo pöllöt pilkistävät:



Mutta ne eivät varsinaisesti näy. Oikeasti vuori näyttää tältä:



Pidän pöllökankaasta, mutta se on samalla mun mielestä hieman levoton. Sopii siksi vuoriin, koska se ilahduttaa aina vilahtaessaan. Pöllötrikoo on Royal-tuotteen salaisesta paketista ja mustavalkoinen Löytö-Palasta.

Lintutakki eli kohti kevättä mennään

Kankaattoman kuukauden aikana on tarkoitus käyttää aiemmin hankittuja kankaita eikä hankkia uusia. Olen pitkään marinoinut kuopuksen kevättakkikankaita enkä ole jostain syystä uskaltanut tai viitsinyt aloittaa. Yhtäkkiä sain inspiraation kokeilla takkia tyttärelle niistä kankaista, mitä löytyy.

Tällainen tuli:



Tämä on kietaisutakki (Ottobren Sparrow), jonka toteutin Lieblingsstückestä tilatulla babycord-sametilla. Kangas sarjasta Love ja suunnittelija Hamburger Liebe. Samaisesta paikasta oli jäänyt pinkkiä velouria vuoreksi. Kanttasin koko paskan turkoosilla resorilla, koska sitä sattui olemaan reilummin, ja laitoin kiinnitykseksi kam-nepit. Ihanahan olisi ollut laittaa jotkut kauniit puunapit, mutta nyt en a) halunnut ostaa ja b) mun vm. 1973 Taika-Singerissäni ei ole napinläpipaininjalkaa (aion kyllä löytää jostain). Mutta nepithän ovat kätevät ja koska kangaskin on niin oksennuksenkukertava, aattelin, ettei tän kans oo niin justiin.

Tässäpä vielä hiippahuppu, jossa on kuminauha:



Ja jos jostain syystä ei teonjälkeä näkisi, niin varalta vielä tämmönen merkki, joka on Michas Stoffecken yllätysnauhapussista:



Oli kivaa yhdistellä niistä, mitä oli, ja tuloksena oli aivankin tarpeellinen ja sopiva takki! Jee jee.

Rakkausnorsu

(Oho, olin epähuomiossa lähettänyt kuvat tänne blogiini ennen aikojaan, vaikka tarkoitus oli lähettää ne puhelimesta sähköpostiin. No, tässä uusi yritys kerronnan kera.)

Kankaaton kuukauteni jatkuu tytönvaatteiden merkeissä. Oikeastaan värit ovat niin hempeitä, että pahaa tekee, mutta vaikkapa farkkujen kanssa varmaan aivan kivoja.



Tässä Ottobren Ines-kaavalla (6/2010) tehty pusero tai tunika. Tosi tyttömäinen malli ja soveltuu minusta "poikamaisten" kuosien käyttöön hyvin. Kangas on Hamburger Lieben Elephant Love ja hankittu Lieblingsstückestä. Helmassa on hauskat rypytykset, joista yksityiskohta tässä:



Punapilkkunauha on Michas Stoffecken yllätysnauhapussista.

Olen tehnyt myös Lieblingsstückestä hankitusta velourista leggingssit, jotka varmaan sopivat prinsessameiningistä tykkäävien tyttöjen alaosaksi, mutta taitavat meillä mennä vähän neutraalimman yläosan kanssa:



Jokohan tässä uskaltaisi laittaa telkkarin päälle, että alkaisi valvoa vaaleja...

Rottapaita ja ruskeat haalarit

Kankaaton kuukausi jatkuu.

Tässä jo aiemmin yöpukuun käytetyn kankaan loppuja paitana. Tätä
on pieni pala jäljellä, jos vaikka jotakuta kiinnostaa. Kangas on
nimeltään Var bor du lilla råtta? Ja hankittu LiandLosta.

Velourhaalarit on tehty kangasvaihtona tehdyn kaavan mukaan ja kangas
on Lieblingsstuckesta (u:n päälle pisteet! Puhelin ei osaa...). Väri
on tummanruskea ja tarkoitus on tietenkin, että tulevat aktiivipitoon,
kunhan pieni mies vielä muutaman sentin hurahtaa. Kiinnitys on kam-
nepeillä.

Arkkitehtisetti

Aloitan kankaattoman kuukauteni sarjan Lasten Metsolasta hankitulla
kauristrikoopaidalla ja siihen sopivilla housuilla, jotka
värityksensä puolesta sopisivat arkkitehdillekin.

Olen tehnyt itselleni muutamia sääntöjä. Tarkoitus on kankaattomana
kuukautena olla hankkimatta uusia ja käyttää vanhoja mahdollisimman
paljon.

Oma tavoitteellisuuteni rajoittuu kankaiden oston välttämiseen ja
niiden järkevään käyttöön. En siis leikkele kankaita vain
käyttääkseni vaan toteutan järkeviä suunnitelmia. Tägään
tuotokset kankaattoman kuukauden tunnisteella. Kankaattoman kuukauden
jälkeen jään varmaan ompelusapatille. Katsotaan nyt...

Paitaan käytetty trikoo on mielettömän hyvälaatuista. Hankin sen
alesta tammikuussa. Pöksyjen kangas Löytö-Palasta. Kaavana Little
Houses Ottobre 1/2012.

Kangaslakko

Ompeluelämää-naamaryhmässä ryhdyttiin helmikuun kestoiseen kangaslakkoon, joten lähdin mukaan. Olen ollut klassinen esimerkki mammashoppailijalle: surffaan netissä, kun on tylsää. Tulee mieliteko. Saan mielihyvää, kun klikkaan tuotetta, hivelen sen pintaa kursorin nuolenkärjellä.

En osta siksi, että mulla ei olisi muuta elämää. Ostan siksi, kun mun elämä on niin täynnä elämää, etenkin muiden elämää.

Kaikkihan lähti ideologisista syistä: hellu sanoi, ettei halua ostaa riistotuotettuja vaatteita. No okei, opettelen ompelemaan vähän. Sitten siirryin tekemään lapsille tulevia kokoja. Nyt olen (pian) siinä pisteessä, että ostelen vain mielihalusta. Ei mitään järkeä. (Etenkään, kun katsoo, mitä mulla on tilillä, ja kun säästääkin pitäisi.) Ja joo, voisihan sitä löytää jostain kierrätyslakanan ja ommella siitä ihanuuksia, mutta ei ole käytännössä vielä tapahtunut. Huokaus.

Helmikuu on jo hankittujen kankaiden tuhoamiskuukausi. Maaliskuu onkin hyvä aika aloittaa kasvukauden pohdinnat!