Puudeleita

Ihme ja kumma, alkuvuosi onkin ollut Suhteellisen Hallinnan vuosi. Koti on melkein siisti, on ehtinyt puuhaillakin jotain. Nyt ylläpidän sairastupaa, joten soimaan itseäni tästä pikku hairahtumisesta blogipuolelle (ois töitä). Mutta kun tää ois niin kivaa...

Joopas joo. Ompelupuolella olen päättänyt, etten hanki enää isommalle kankaita hänen tietämättään tai muutenkaan, ellei tule erityistoiveita. Enpä ole muutenkaan niin paljoa tehnyt, mutta jokusen kerran olen haksahtanut, kun on ollut jotain söpöä, johon olen itse ihastunut. Kuviotrikoot saanee jossain vaiheessa unohtaa, kun maku muuttuu isomman mauksi. Huhupuheita toki vain...

Luultavasti koulun myötä makutottumukset muokkautuvat muutenkin suuntiin, joita on hankala ennustaa. Olen ollut pienestä saakka turhamainen vaatteiden rakastaja (ei tosiaankaan ole silti aina näkynyt), joten ehkä haluamattani oma toiminta vedättää myös jälkikasvua siihen suuntaan. Saa itse ruveta päättämään ja silleen.

Sain kolmannella luokalla ekat levikseni ja olin niistä aivan mehuissani. Kun siirryin yläasteelle, olin kaverini kanssa armoton kirppishamsteri. Tinkasimme hampaat irvessä ties mitä lumppuja. Tuohon aikaan menneet vuosikymmenet viehättivät mua erityisesti ja pukeuduin muun muassa isäni vanhoihin vaatteisiin. Kirppareilta löytyi aarteita, jotka nykyään olisivat jo kunnon vintagea. Olihan niitä paljon kaikenlaisia keinokuitukuviopaitojakin kyllä.

Kirppisinto laantui jossain vaiheessa opiskeluvuosia. Naisen vartalo on sellainen, että se vaatii tietyt temput, sopivat vaatemallit. Kun niistä vihdoin on hieman perillä, on kivojen vaatteiden löytäminen hankalampaa. Laitetaan päälle lastenteot ja keholliset muodonmuutokset niin itsensä vaatettamisen motivaatio laskee edelleen. Nykyään rättien metsästys loistelamppujen alla on mulle kauhu, joten jos tarvitsen jotain, tulee tilattua netistä. (Tykkäisin kyllä laadukkaista pikkubutiikeista, mutta harvemmin satutaan samalle kiertoradalle.) Samalla periaatteella en nauti niin paljon vaatteiden etsiskelystä kirppiksilläkään, vaikka kirppiksistä kyllä noin muuten tykkään edelleen. Kovin tarkkaan en jaksa muotia seurata: kun pääsee jostain perille, se onkin jo ohi. Paitsi palaan tähän asiaan kuviollisten housujen muodossa jo aivan lähiaikoina!

No tällaista lätinää nyt maanantaiaamupäivään sitten näköjään. Olishan jotain pointtiakin voinut mielessään mukana kuljettaa, mutta sellaista ei tarttunut matkaan kirjoitukseni lähtörytinässä. Tässä puhuu kulutuskriittinen vaatefani jakomielisestä maailmastaan, tjänare ja moikkis.

Tämän mekon kangas ei ollut erityissuosikkejani, mutta sain sen kaupanpäällisinä taannoisessa Kankaiden yössä. Kyseessä on Viljamin Puodin puudelit. Mekko on Ottobre-lehden Circus Horse -kaavalla, josta tykkään sen käytännöllisyyden vuoksi. Tämä on tosin livenä paljon kauniimpi malli, kun mekon muoto elää.

Leggarit on Kangastukun velouria ja piirretty Me&I-velourleggareita mukaillen.

Ei oo silitetty koska en koskaan.

Villakoirat puhaltelevat purkkaa.