tiistai 6. maaliskuuta 2012

Amppelivillitys



Olen viime viikkoina puuhastellut kuopukselle omaa huonetta, jotta saisin palata rakkaan harrastukseni eli sängyssä lueskelun ja haaveilun pariin. Huone onkin jo pieniä yksityiskohtia lukuun ottamatta valmis, ja mukavahan siellä on oleskella.

Koska huoneeseen muutti taaperoituva vauva ja yläkerta on ennestään ollut viherkasvien valtaamaa aluetta, piti keksiä uusia keinoja sijoittaa viherkasvejani. Niinpä hankin kehitysmaakaupasta pari amppelia, joista toinen on ensimmäisessä kuvassa näkyvä kerrosamppeli. Amppelissa pyykkipojalla roikkuva raketti on muuten helistin ja matkamuisto Berliinistä. Sitä vaan ei voi pitää leluna, koska tekijä ei ole tajunnut pestä kankaita ensin ja värit leviävät...saati että suuhun menee käsittelyainetta. Mitä pöljyyttä! Vaikka söpö helistin onkin.

Amppelin ylemmässä korissa on kaksikin viherkasvia, niin kookkaita korit ovat. Alakoria asuttaa yksi kultaköynnöksistäni.



Toisesta amppelista kurkistaa haworthia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...