tiistai 18. kesäkuuta 2013

Piskett, Pollar ja mihin ajatukset sitten kantoivatkaan







Olen oleskellut kellarissa ja ommellut hieman. Tein sinne juuri uudet asukit, raumalaiset koirat nimeltään Piskett ja Pollar, eli laivakorppu ja laivan köyden kiinnityspylväs. Jotenkin tuli tunneperäinen reaktio näistä, nimittäin olen pitkään haaveillut raahelaisista posliinikoirista (siellä ilmeisesti sama perinne kuin Raumalla, ja mikseipä voisi olla, molemmat ovat merenkulkukaupunkeja ja koiria tuotiin tuliaiseksi Englannista). Suvussani on paljon merenkävijöitä ja koen niin romanttisena ajatuksen koirien kääntämisestä katsomaan ulos silloin, kun isäntä ei ole kotona.

Kun jossain on tarina ja sisältö, mulla herkästi jysähtää. Viehätyn helposti myös vanhasta. Jotenkin vanha on mulle turvallista, se on kuin nykyaika, mutta menneessä muodossa. Harvemmin lankean vanhoina hyvinä aikoina -perusteisiin; se mitä on nykyään, on ollut ennenkin. Ihminen on pysynyt samanlaisena. On kateutta, viekkautta, hulluutta, pahuutta mutta myös huumoria, ystävyyttä ja rakkautta.

Menneisyydestä otan helpommin vastaan mitä vain. Se on mun tapani käsitellä sitä, kuinka monimutkainen maailma onkaan. Mutta uutisia onkin jo paljon hankalampi käsitellä. Alan murehtia, murheet siirtyvät uniin, muuttuvat painajaisiksi.

Olen miettinyt jonkin verran sitä, kuinka olen nykyään töiden vuoksi tekemisissä inhottavien asioiden kanssa päivittäin. Että vaikuttaako se pidemmällä tähtäimellä omaan hyvinvointiini ja uppoanko ajatuksissani jonnekin syvälle. Pientähän se sen rinnalla, kuinka monet tekevät raskasta työtä auttamalla muita, minä kun en auta ketään. Mutta katson sentään maailmaa vaikka nyt sitten vintin räppänästä sen sijaan, että ihailisin vain maisemaa olohuoneen ikkunasta.

On vaikea ajatella, kuinka tulisi elää. Olisi väärin pelkästään iloita, jos iloitseminen on vastuuttomuutta ja lyhytnäköisyyttä. Olisi väärin pelkästään murehtia, sillä maailmassa on niin paljon kauneutta ja elämä on arvokas asia. Mutta onko vastuullista toimintaa vailla murhetta, sillä kun lähenee murhetta, se koskettaa? Ja onko iloa ilman totuuden kieltämistä, sillä ilon mukana tulee aina ripaus surua?

Näitä ajatuksia tuli tällä kertaa mieleeni, kun ompelin Piskettin ja Pollarin. He nyt joka tapauksessa ovat mieluisat uudet kellarin asukkaat.

Ohessa myös muita kuvia koirien uudesta kotipaikasta. Siellä ovat myös talvella ompelemani rahit sekä sohvan päällä tekemäni tilkkupeitto. Lisäksi aika paljon keskeneräisyyksiä läjissä, ei vähäisimpänä satavuotias ruostunut rautasänky, joka odottaa "pieniä" toimenpiteitä...

p.s. Tässäpä vielä tarina posliinikoirista raaheksi! Nämä koirat on hankittu Hannan Kankaasta, ja nämä on teettänyt Verson Puoti.




5 kommenttia:

  1. Loistava idea laivakoirista! Olen itse pähkäillyt jotain hienoa juttua laivakoirista, jotta mieheni sais niitä käännellä mun työtilanteen mukaan, ja noi tyynyt on täydelliset :) Perinteiset laivakoirat ovat kivoja kanssa, mutten sellaisia itselle meinannut, ennen kuin tajusin isoäidilläni sellaiset kirjahyllyssä, perintönä isäni isoisän merimatkoilta. Sitten kun aika mummista jättää, ne haluan muistoksi.

    En ollut kuullutkaan että Raahessa on ollut ihan omat laivakoiransa. Monien rannikkokaupunkien talojen ikkunoissa niitä kyllä näkee, mun mielestä hauska jäänne, vaikkei talossa merenkulkijaa enää olisikaan. Kiva, että teilläkin sellaiset asustaa, ja vielä noin hauskan nimiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, teillä on oikeasti suvussa tollaiset koirat! Perittävän arvoinen muisto tosiaan. Raahessa on myös ikkunoissa laivakoiria, tosin pitäisipä käydä taas katsomassa, miten paljon niitä näkyy, kun itse en Raahessa asu.

      Mun äidillä on raahelaiset koirat ja ehkä voin ne joskus pyytää itselleni.

      Näiden pehmeiden koirien nimet oli ihan valmiiksi annetut, ja sepäs mulle sopi, koska nimet puolsivat paikkaansa. Ja näistähän ei tietenkään voinut antaa toista pois, koska kuuluvat yhteen...

      Poista
    2. Menee vähän kaupallisen makuiseksi mutta jos Kesänaapuri oot oikeesti noista koirista kiinnostunut, niin niitä on näköjään Verson Puodissa kesäalessa.

      Poista
    3. Oo, kiitos vinkistä, en vielä ehtinyt käydä katsomassa koko puotia. Menenpä tästä heti. Eikä tää nyt kaupallista ollut, kiva kun vinkkasit :)

      Poista
  2. Sen lisäksi, että nuo ompeluksesi ovat tosi viehättäviä, ja niiden nimiin varsinkin ihastuin, niin erityisesti kuitenkin jäi mietityttämään tuo, että miten inhottavien asioiden kanssa tekemisissä oleminen vaikuttaa hyvinvointiin. Olen tuota joutunut miettimään aika paljon viime aikoina, koska oma mieleni helposti kiinnittyy asioihin, hyviin ja ikäviin, ja siksi täytyy olla tarkkana sen kanssa, mihin huomion kiinnittää pitkin päivää.

    Tällä hetkellä minusta tuntuu siltä, että väistämättä jatkuva inhottaviin asioihin huomion suuntaaminen vaikuttaa. Jos on tottunut huomioimaan omia olotilojaan ja tunteiden muutoksia, niin ei varmaan kovin helposti lipsahda ihan hirveisiin syövereihin, eikä ainakaan pitkäaikaisesti. Itsestäni olen huomannut sen, että osaan kyllä huomioida olotilojani äärimmäisellä tarkkuudella, mutta olen usein järjestelmällisesti jättänyt ne huomiotta. Tämä taas on johtanut siihen, että välillä tunnen luisuvani tosi syvälle negatiiviseen. Olen huomannut lopulta, että on vaan ihan pakko katkaista tämä kierre suuntaamalla huomio asioihin, jotka vievät taas ylöspäin. Eli pieni pala raskaita/inhottavia/hankalia/vaikeita asioita, sitten taas hetki jotain vahvistavaa/toivoa antavaa/ilahduttavaa, mitä vaan mikä itselle toimii. Mulla selvästi parasta on se, että vuorottelen asioita aika nopealla tahdilla, ettei se ikävä puoli pääse vetämään kovin pitkälle mukanaan.

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...