maanantai 6. helmikuuta 2012

Paputalkoot

Mikä on kasvissyöjällä aina mielessä? No proteiinihan se on mielessä. Ja pavuista sitä saa. Sopivat myös sekasyöjälle, joten idea jakoon!

Harmi vaan inhoan papujen keittämistä, koska siinä pitää olla niin suunnitelmallinen. Ensin liotus, sitten keittäminen, sitten pakastaminen. Tulee mieleen hommata tölkkipapuja. Ja kikherneitäkin saa tölkistä. Mutta ne maksavat suhteessa enemmän ja tulee tölkkiroskaa. Lisäksi ne tulee...no, tölkistä.

Pavut ovat tosi halpoja ja sopivat monenlaiseen ruokaan. Ne ovat myös erinomaisen terveellisiä, vaikka pierettävätkin (pieni "vero" niin hyvästä herkusta). Pavuista tulee pihvejä, keittoja, muhennoksia, risoton tai ohraton sattumia,...

Järjestin kuin huomaamattani pienet paputalkoot, joita suosittelen itse kullekin! Keitin kerralla kolmenlaisia papuja ja pakastin ne. Ei ollut projektina kovin suuri homma. Pitää vaan olla muutama kattila. Pavut nimittäin sopivat aivan mahdottoman hyvin talviruoaksi, koska niistä saa hyvin energiaa ja ne ovat kuivamuonaa, jota talvella pitäisi suosia. Ja vaikka ne useimmiten eivät ole kotimaisia, peukuttavat fennovegaanitkin niitä (omin korvin kuulin, kun kerran fennovegaanin kokkauskurssilla kävin...en muista enää nimeä, mutta yksi Härkäpapua sarvista -kirjan kirjoittajista...Päivi Mattila? kurssilla tosin käytettiin vain kotimaisia raaka-aineita).

Käytin ruskeita ja valkoisia papuja jo marokkolaiseen papupataan, ja eilen tein tällaista:

2 dl mungpapuja
1 litra vettä
1 rkl curryä
2 rkl jeeraa
tupsaus chiliä (itse laitoin noin 1 tl vahvaa)
öljyä
sipuli
valkosipulinkynsiä maun mukaan (laitoin neljä lihavaa)
tomaattia tai tomaattimurskaa (laitoin pienen purkillisen)

Ensin laitetaan pataan öljyä ja kuullotetaan sipulit ja valkosipulit. Sitten nakellaan vesi ja kypsät mungpavut ynnä muut sekaan. Annoin muhia puolisen tuntia issekseen. Hyvä talvinen keitto!

(Laitoin mukaan myös kukkakaalin nuppuja ja paprikaa, ja sekaan kipattiin myös ohratosta jääneitä ohrasattumia...Seassa meni näköjään kaikki mahdollinen.)

1 kommentti:

  1. Kuulostaapa hyvältä! Itse käytin joskus paljonkin papuja ja linssejä koska yksi opiskeluajan kommuunin kanssaeläjä oli kasvissyöjä.. sittemmin ovat jotenkin unohtuneet.. Kikherneitä tulee käytettyä kyllä ja suoraan purkista.. hyi minua! ;)

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...