keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Palstasuunnitelmia kesälle 2012

Olen nyt tehnyt suurimman osan siemenhankinnoista ja kerron nyt, millaisia suunnitelmia aarin hyötyviljelypalstalleni nyt onkaan. Tilasin illalla siemeniä Hyötykasviyhdistykseltä, joka on jo useamman vuoden ollut vakipaikkani siemenien tilaukseen.

Luotan peruslajeihin, mutta kokeilen hieman erilaisia lajikkeita. Voin lisätä tietoja lajikkeista, jos on tarvetta tietää!

Tällaista on nyt ainakin teoreettisella tasolla tulossa:

Enemmän kukkia. Joka vuosi havahdun samaan: kukkia pitäisi olla enemmän. Ne piristävät palstaa suunnattomasti. Viime vuonna rakastuin auringonkukkiin, joten täksi kesäksi tilasin niin punaisia kuin sitruunankeltaisiakin auringonkukkia. Aion myös kokeilla ensimmäistä kertaa punapellavaa, ja krassia hankin erivärisiä. Krassit tuovat kasvimaalle muhevuutta, sillä ne kasvavat sopivissa olosuhteissa ihan mahtaviksi. Tässäpä muuten vinkki ruukkuviljelijälle: jos krasseja kiduttaa kuivuudella, ne kukkivat hämmästyttävän runsaasti. Olen laiska kastelija ja huomasin ilmiön vuosia sitten, kun mulla oli lasitettu parveke. Itse laitan krasseja menemään maata pitkin palstalle enkä usko, että ne kukkivat kovinkaan villisti. Myös unikkoa on tulossa, ja samettikukkaa ja kehäkukkaa tietenkin, sillä ne auttavat tuholaistorjunnassa. Pienenkin kasvimaan hyötykasvien sekaan on hyvä laittaa sametti- ja kehäkukkia.

Paljon porkkanoita. Tänä vuonna kokeilen myös violettia, valkoista ja keltaista porkkanaa perus-Nantesin lisäksi. Miksiköhän oranssi porkkana on kaikista yleisin? Suosin muuten pilleröityä tai nauhaporkkanaa, sillä ne vähentävät harventamistarvetta ja takaavat laiskalle viljelijälle paremman sadon. Nyt mulle on tulossa Nantesia nauhassa.

Paljon punajuurta. Viime vuonna punajuuria ei ollut ollenkaan ja se oli kyllä virhe. Täksi vuodeksi tulossa on sylinterin muotoisia ja puna-valkoraidallisia.

Yrttejä yrttikehään. Laitan tänä keväänä omalle pihalle toisen viljelylaatikon ja siihen keittiöyrttejä ja salaatteja. Lähinnä laitan salaattia, sinappikaalta, basilikaa (aivan ihana kermaviilin kanssa kesäisissä kastikkeissa), ehkä pinaattia ja lipstikan, joka on monivuotinen ja keittoihin mielettömän hyvä. Tilliä ja persiljaa laitan kasvimaalle runsaasti. Edelliset tillit riittivät puolitoista vuotta kuivatettuina ja hyvä niin. Olen huomannut, ettei mun ole mitään järkeä laittaa salaatteja palstalle, sillä ne nahistuvat, ennen kuin päätyvät käyttöön. Siksi salaatit omalle pihalle ja kuivattavat yksivuotiset palstalle. Tilli on lisäksi mainio kaveri punajuurille.

Runsaasti sipuleita. Tämä ei ole vielä ajankohtaista, mutta tietenkin haluan paljon sipuleita. Kepaa, punaista, salottia ja valkosipulia. Viime vuonna mulla oli Nelson Gardenin valkosipulia, josta kasvoi hyviä valkosipuleita. Lisäksi valkosipuli on hyvä myyräntorjuja, niin ainakin sanotaan.


Papuja ja herneitä.
Tänä vuonna laitan paljon enemmän härkäpapuja, ja perunan sekaan kumppanuuskasviksi. Lisäksi on tulossa makeaa taittoydinhernettä ja ruusupapuja. Haaveissa on käydä tänä vuonna riittävän aikaisin ennen puuhien alkamista hommaamassa riittävästi hernekeppejä ja ruusupavuille salon tapaista pajuista. Tämä on mun jokavuotinen ongelma!

Perinteiset ostotaimet. Eli kaksi kesäkurpitsaa ja kaksi avomaankurkkua. Nämä kasvit jaksavat ilahduttaa vuodesta toiseen. Kurkku tarvitsisi jotain, mihin köynnöstää. Todennäköisesti tajuan tämän jälleen liian myöhään.

Näiden lisäksi kiinnostaisi myös maa-artisokka, mutten vielä tiedä, menestyykö se miten ja saako mukuloita jostain. Kokeilen myös mustajuurta, joka mulla ei ole koskaan onnistunut (lähinnä olen tainnut kitkeä onnettomat ennen kuin ovat päässeet kasvamaan). Mukaan tulee myös hieman kyssäkaalia, koska se on niin kaunista ja onnistuu mulla yleensä hyvin, ja ehkä pari nauristakin muiden syötäväksi (ei onnistu koskaan, päätyy aina pienempiin suihin eli syötävää itselle saa metsästää veitsen kanssa).

Oman pihan tämänvuotisia suunnitelmia en ole vielä yrttikehää kummemmin tehnyt, joskin tarkoituksenahan on edelleen kehittää perhosystävällistä kasvillisuutta. Villiinnyin täysin viime kesän amiraaleista, jotka vierailivat harjaneilikoissa päivittäin. Harjaneilikka on kyllä siinä mielessä upea houkutin. Toinen upeus on kaunopunahattu, mutta toisin kuin harjaneilikkaa, sitä en uskalla kasvattaa siemenestä asti. Hyvä jos menestyy muutenkaan! Ruukkupuutarhaihminenhän en oikein ole, kun ruukut eivät mulla, huonolla kastelijalla, oikein menesty. Mutta kyllähän niillä loihtisi pihalleen maagista kauneutta...

Loppuun vielä realismin sanelemaa: suunnitelma kuulostaa omaan korvaani herkullisen hyvältä. Totuus kuitenkin on, että tulen kiroamaan sekä suunnitelmani että ajankäyttöongelmani sekä perfektionistiset palstanaapurini!!! Mutta tästä lähdetään...

4 kommenttia:

  1. ja kun joskus saan itselleni tonttia kasvattaa kaikenlaista ihanaa ja hyödyllistä niin olen varmasti ensimmäisen yhteydessä sinuun.. mahtavat suunnitelmat olet kyllä tehnyt seuraavalle kesälle :) T:Hanna ja Halti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan muistaa, että suunnitelmat on vasta suunnitelmia ;) Mielelläni annan "suuressa viisaudessani" vinkkejä jakoon, mutta on toki heitäkin, jotka oikeasti hallitsevat nämä hommat :P

      Poista
  2. Minä oon kanssa huomannut, että kukkia pitäisi olla enemmän. Olen huomannut myös, että kukilla on pitkä kasvu/itämisaika (tai sitten ne eivät vaan pärjää just mun ruudun olosuhteissa). Ne pitäisi varmaankin pätkästä suunnilleen ensimmäisenä maahan, jotta olisi toivoa väriloistosta ennen ensimmäisiä halloja. Viime kesänä laittelin krassia penkkien päihin ja tuli kyllä mahtavasti luikertelevaa ja värikästä tavaraa. Auringonkukat ei mulla onnistu ikinä. En käsitä, mistä se johtuu. Kaikilla muilla on komeita parimetrisiä roittoja, mutta meikäläisen ruudussa päästään hyvä jos metriin, ja sitten kuolo jo korjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jos esikasvatat muutaman? ja lopuista tulee mitä tulee...mulla ne on joskus nääntyneet rikkaruohoihin. myöhemminhän niitä ei haittaa laisinkaan.

      Poista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...