perjantai 10. helmikuuta 2012

Blogivinkkejä kaivataan, kiitos

En jaksa nykyisin enää seurata naamakirjan tilapäivityksiä, mutten jaksa oikein mitään. On talvi, ollut pitkään kylmää. Istun sisällä, tuijotan ikkunasta ulos ja toivon, että tuntuisi toiselta.

Pitäisi osata iloita hiljentymisen hetkistä ja ajoista, jolloin keskittyy ihan vain lapsiin ja kotona oloon. En kaipaa oravanpyörää ja sitä, etten ole hätäisesti poukkoilevana läsnä missään. Ehkä se on tämä talvi, mikä vie virrat. Ei jaksa siivota sataan kertaan aina samaa. Ei jaksa lähteä mihinkään, viitsi pukea, katsoa linja-autoaikatauluja, niin ja pyörän peräkärry on pöllitty ja lastenvaunut hajalla. Tänään ensimmäistä kertaa sen verran lämmin, että kuopuksen voi viedä ulos.

Tuijotan ikkunasta ulos ja kuvittelen elämäni olevan samanlaista tästä hamaan. Sitten yhtäkkiä olenkin ratsastamassa kamelilla beduiinien kanssa, tai tanssin Länsi-Afrikassa hiekkarannalla polttavan auringon alla. Elämä ei ole päättynyt tähän, vaikka pysähdyn, se laukkaa eteenpäin hullun lailla enkä tajua sitä. Käperryn sisäänpäin ja näpertelen, kun muuhun ei virta riitä. Perheet käpertyvät helposti sisäänpäin ja jos sisällä jotain kytee, se joskus poksahtaa (näin ei tällä kertaa täällä, mutta monesti muualla).

Voisin lisätä lukulistalleni kivoja blogeja, joten jos on vinkata, ottaisin vinkkejä mielelläni vastaan! Blogit ovat hieman pureksitumpia kuin tilapäivitykset ja muut 140 merkin vouhkaukset, silti vähemmän vaativia kuin kokonaiset kirjat, joihin olen tarttunut koko elämäni mutta joihin en tällä hetkellä jaksa edes koskea.

Toisaalta voisin poissulkea liian hehkuttavat blogit pois toivomuslistaltani, sillä liiallinen hehkutus alkaa ketuttaa. Toisaalta taas tulee mieleen uusimman Kuukausiliitteen juttu taiteilija Carl Larssonista. Artikkelissa etsittiin kielteistä Larssonin onnellisten idyllien takaa. Mitään kovin hirveää ei niistä löytynyt, vaan porvarillinen onnellisuus säilyi. Mutta Larssonille taiteen tekeminen oli ahdistuksen ja kauhun pois pitämistä.

Mulla kaikki puuhastelu säännöstelee kauhua ja ahdistusta. Miksi en siis sallisi sitä muille.

4 kommenttia:

  1. Moiks!
    Vähän samoja tunnelmia täällä. En ole moneen päivään saanut blogiakaan päivitettyä ja missään asiassa en ole edistynyt. Tänään tuntui tosin vähän siltä, että jos aukaisi puutarhakirjat ja saisi inspiraation tai sitten ei.
    Meillä olisi ylimääräiset juoksurattaat, kelpaisko? Voidaan tuodakkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nyt aivan pa, joten en pysty rattaista pulittamaan :/ Tänään hain vauvanrattaat, joilla pärjää nyt loppuvauva-ajan. Sinänsä, jos ne juoksurattaat on kevyemmän malliset, voisi kyllä kiinnostaa jatkokäyttöön. Hankkiudun isompirakenteisista eroon heti, kun mahdollista.

      Poista
  2. Moikka! Aloitin blogin, joten käy kurkkaamassa ihmeessä :)

    http://miamatleena.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Moikka! Aloitin blogin, joten käy kurkkaamassa ihmeessä :)

    http://miamatleena.blogspot.com

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...