torstai 30. heinäkuuta 2015

Eräänlaista kesän päättelyä

Kesälomani alkaa vedellä loppujaan ja se ihan passaa. Ei tosiaankaan innosta yhdistää jälleen arjen asioita työkiireisiin, varsinkaan kun esikoisella alkaa olla vähän kunnianhimoisempaa harrastamista ja sellaista on itselläkin, mutta no, en tiedä, täysillä vaan sitten.

Tänään oltiin vähän mökkiolosuhteissa ja otin kuvan parista uudesta ompeluksesta. Tyttären collegepuseron kangas on Nuoska Käpyseltä ja se oli mysteerikangaspaketissa, moneskohan vaate tämä on jo kyseisestä ilahduttaneesta salaisesta. Nuoska on erittäin miellyttävää ja laadukkaan oloista lämpöistä collegea.


Tässä hieman lähempää, vaikka ketuttaakin kuvassa kääntynyt helma. Pusero on vielä hieman reilu, tönkömmässä kankaassa reiluus ei ole niin eduksi mutta en viitsinyt tehdä naftikokoakaan, kun tykkään että samaa vaatetta voi pitää vähän pidempään.



En saanut tämän kuvan kokoa niin kohdilleen kun rajasin kännykässä, mutta tämäkin kangas Käpysen samaisesta mysteeristä. T-paidat ovat tarpeen talvellakin lämmittävänä välikerroksena.




Nyt naapurissa mölistään. Tuntuu ihmeelliseltä, että täällä hiljaisessa peräpersiessä joku kännisesti rämpyttelee kitaraa ja laulaa falskisti kulahtaneita suomihittejä. En tiedä ilahtuisinko vai yrjöäisinkö. Kyllä pitää periaatteesta peukuttaa, kun joku hieman ilakoi. En ala kyttäämään tämän enempää. Vaikka viihdettä se on, kyttääminenkin nääs.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...