sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Ehtoisan emännän 2-vuotisarvonta


Itseäni piristääkseni ja blogini 2-vuotista taivalta juhlistaakseni arvon kaksi makeaa kirjaa.

Arvonta-aika alkaa tänään ja päättyy 11.3.2013. Palkinnot ovat omista kätköistäni ja käyttämättömiä.

PALKINTO 1

Ihana Mekkotehdas-kirja ompelijoille ja siitä haaveileville. Sisältää ihania ohjeita niin mekko- kuin leikkiompeluksiinkin. Mukana myös kaunis kaava aikuisille. Kiva ideakirja vanhojen kankaiden käyttöön, esimerkiksi vanhoista lakanoista saa ihania helmoja...Toimii silmäkarkkina, vaikkei ompelisikaan.

PALKINTO 2

Kuppikakut-kirja herkkusuille.

Arvonnan säännöt:

Kommentoimalla tähän viestiin saat yhden arvan. Anonyymit, laittakaa mukaan tunnistettava nimimerkki.

Olemalla lukijapaneelin jäsen saat toisen arvan.

Vinkkaamalla arvonnasta omassa blogissasi saat kolmannen arvan. Voit käyttää oheista kuvaa.

Kerro, kuinka monella arvalla osallistut. Kerro myös, kumman palkinnon haluaisit!

Ja koska perustin blogini puuhasteluille, sen kunniaksi kerro kommentissasi myös, millä tavoin tykkäät puuhastella.

Puuhastelun määritelmä: aktiivista hyörinää ja touhuilua, joka saa hyvälle mielelle. Voi olla yhtä lailla kaappien siivousta kuin rikkaruohojen kitkentääkin. Omat suosikkini lienevät puutarhanhoito, käsityöt ja remontointi. Omalla kohdallani puuhasteluun liittyy olennaisesti myös puuhastelupohdinta -- kaikenlaisia aatoksia maan ja taivaan väliltä.


Ilmoitan voittajista blogissa arvonta-ajan päätyttyä. Otan heihin yhteyttä, jos se onnistuu blogin kautta. Erityishuomio heille, jotka osallistuvat anonyymisti: jos en tunne sinua tosielämässä, pidäthän huolen, että käyt kurkkaamassa, suosiko arpaonni juuri sinua!

Arpaonnea!

104 kommenttia:

  1. Onnea 2v!

    Tää osallistuu kahdella arvalla <3 Mekkotehdas kirjalle kun yllättäin olis nyt tulossa käyttöäkin :)

    VastaaPoista
  2. Kolmella arvalla tavoittelemassa ihastuttavia kirjoja :D

    Minä puuhastelen lapsille vaatteita, itsellekkin pitäisi. Pidin ompelussa muutaman vuoden tauon. Aiemmin vaatetin koko perheeni. Lisäksi teen jkv koruja ja neulon ja virkkaan. Kesällä suurin puuhastelupaikkani on tuo puutarha, siellä kun tahtoo nykyisin rehottaa rikkaruohot kukkia enempi. Yksi puuhastelun sarka on koirani ja niiden näyttelyttäminen. Puuhastelisin paljon muutakin, mutta jotenkin aika tuppaa loppumaan kesken.

    VastaaPoista
  3. Mää lähen kans kahdella arvalla mukaan!

    Ja TYKKÄISIN puuhastella kaikenlaisia pieniä juttuja; istutella siemeniä keväällä kasvihuonetta varten, kutoa sukkia, ommella surruutella, testailla uusia reseptejä... Mutta todellisuudessa aika menee paljon tylsemmissä puuhasteluissa: perusruokaa lapsille, pyykkiä koneeseen, yks sauma äkkiä nyt, toinen hetken päästä jne.!

    VastaaPoista
  4. Onnitteluja :)

    Uutena lukijanasi mukana kahdella arvalla! Kumpaakaan kirjaa ei hyllystä löydy, joten toivottavasti onni suosii :) Mun ykköspuuhastelua on kirppiksillä kiertely, jos on omaa aikaa, niin kiertelemään suuntaan.

    VastaaPoista
  5. Voi ku herkkuja kirjoja <3. 3 arvalla mukana ja Mekkotehtaan ottaisin, jos arpaonni suosii. Ykköspuuhastelu on käsityöt: lähinnä ompelu ja virkkaus.

    VastaaPoista
  6. Onnittelut!

    Kolmella arvalla mukana kiinni mekkokirjan arvonnassa. Meikäläisen suosikki puuhailuihin kuuluu ompelu(odotan edelleen valkoista rihmaa, jotta saan taas inspiksestä kiinni),neulominen,tuunailu..tällä hetkellä tuo neulominen erityisen lähellä sydäntä..varmaankin syynä se, että sain ihan himona lankoja kuun alussa.

    Kevään tullessa ja kesällä ulkona hääräily myös kuuluu lempparipuuhiini..kukkaset. opettelen edelleen niiden elossa pitoa :D

    VastaaPoista
  7. 3 arvalla mukana ja mekkotehdas kirjaa tavoittelemassa. Sehän passais hyvin kun meillä noita prinsessoja riittää. =D Puuhastella ei hirveesti ehdi kun kodinhoito ottaa niin aikaa, mutta silloin kuin inspis iskee ja aikaa on niin yleensä teen käsityöhommia tai leivon. Askartelu on myös kivaa puuhaa.

    VastaaPoista
  8. Kahdella arvalla mukana ja molemmat kirjat kiinnostaa :D Suosikkipuuhastelujani ovat korttien teko ja kuivaruoka-ainekaapin järjestely :D

    VastaaPoista
  9. Kaksi arpaa ja Mekkotehdas olisi niin kiva saada omaksi.

    Minä puuhastelen ompelemalla se on ihan parasta! Mutta niin monta uuttakin taitoa tahtoisin oppia jos vaan malttaisin opetella.

    VastaaPoista
  10. Onnea kaksivuotiaalle!

    Kahdella arvalla mukana mekkotehtaan arvonnassa. Kuppikakkukirjakin näyttää syötävän herkulliselta, mutta ajatellen läheisiäni ja heidän terveyttään, mun ei kannata alkaa leipomaan :)

    Puuhastelen tietenkin ompelusten parissa. Lisäksi tykkään valokuvailla ja värkkäillä koneella kuvia, onhan sekin yhdenlaista puuhastelua :)

    VastaaPoista
  11. Miekin osallistun yhdellä arvalla ja mekkotehdas kirjaa tavoitellen :) Mie tunnetusti puuhailen virkkausten yms käsitöiden parissa :) Myös lukeminen ja kokkailu on mieluista puuhaa :)

    VastaaPoista
  12. Kaksi arpaa. Mekkotehdas kirja olisi mieleinen.
    Puuhastelu on niin mun juttu :) Mä puuhastelen vaikka mitä ja lähes koko ajan, yleensä jotain neulalla ja langalla, Lastenvaatteiden ompelua, nappien päällystystä, neulomista. Myös käsityökirjojen lukeminen lienee puuhastelua :)

    VastaaPoista
  13. Onnea!
    Osallistun arpajaisiin
    T: Minta

    VastaaPoista
  14. Onnittelut! Yhdellä arvalla koitan Mekkotehdasta. Yhtään puuvillaista en ole vielä uskaltanut tehdä...

    VastaaPoista
  15. Onnea 2-vuotiaalle! : )

    Olen yhdellä arvalla mukana, jos voittaisin niin ottaisin ykkösenä Mekkotehtaan, kun mulla on nyt kaavoja vain omalle pojalle ja ois kiva tehdä lahjaksi mekkojakin.

    Täällä on monenlaista puuhastelua: kesällä kukkia yms mukavaa pihalla, varsinkin joulun alla joulukortteja ja koristeita askarrellen ja uus / vanha, tällä hetkellä tärkein puuhastelu on ompelu. Ompelun tieltä sai väistyä kutominenkin, mutta ehkä joskus taas jää aikaa sillekin. Yleensä olenkin kutonut kesällä ja sellaisissa paikoissa ettei siellä voi ommella. Jospa nuo langat joskus vielä hupenis...

    T. Kukkuu2012@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Kolmella arvalla mukana tavoittelemassa Mekkotehdas -kirjaa. :) Mä tykkään puuhastella ompelusten parissa inspiraation valloittamana. Iltaisin nukkuman mennessä yleensä aina tulee mieleen jokin hyvä idea ja tottakai se pitä päästä toteuttamaan pikimmiten. ;)

    VastaaPoista
  17. Onnitteluja kaksivuotiaalle :)
    Yhdellä arvalla mukana ja ykköstoive Mekkotehdas :)

    Puuhastelulistalla tällähetkellä käsityöt mutta kyllä sieltä muutakin näpertelyä/hääräilyä löytyy.

    VastaaPoista
  18. Tämä mummopuuhastelija tahtoo kahdella mukaan! Ompelu, tavaroiden ja huonekalujen siirteleminen ja roudaaminen huoneesta toiseen sekä toivottavasti tulevaisuudessa myös pihanhoidolliset puuhat.. ne on ne parhaat. <3

    VastaaPoista
  19. Yhdellä arvalla tavoittelemaan Kuppikakku-kirjaa =).

    Lempipuuhasteluani on kaikenlainen tavaroiden järjestely.

    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Äh, tää tais hävittää mun kommentin. Laitetaas uusiks...

    Onnea kaksivuotiaalle ajatuksiaherättävälle hyvälle blogille!

    Kahdella arvalla mukana. Puuhastelen käsitöiden parissa, ja innostun koko ajan lisää, kun huomaan, että osaankin tehdä jotain, joka on aiemmin vaikuttanut tosi vaikealta. Tykkään myös kierrellä uusissa paikoissa, pikkukylissä ja taajamissa, etsimässä hyviä kirpparilöytöjä ja pikkuliikkeitä. Kirppareilta haen lähinnä suomalaista lasia, josta taas iltapuhteena tutkin netistä tietoa. Kyllähän sitä tulee puuhasteltua vaikka mitä, ei niitä kaikkea jaksa ees tähän kirjoittaa :)

    VastaaPoista
  21. Onnea 2-vuotiaalle!
    Yhdellä arvalla mukana ja Mekkotehdas olisi mukava omassa hyllyssä, ettei tarvisi jonotella sitä kirjastosta. Kahdelle tyttärelle puuhastelen vaatteita, välillä itsellekin ommellen, joskus neuloen. :)
    t. Marjo V.

    VastaaPoista
  22. Oi ihana----mekkotehdas.
    osallistun kaikkiin arvontoihin.

    Tykkään kaikista käsitöistä. Nyt vähän vaikeampia asioita olen opetellut, kuten pitsineule. Kesällä kukkapihan hoitaminen on mukavaa. Ja kalastus, metsästyksessä mukana myös komennan koiria ja marjastus.
    lisäksi kahden karhukoiran koulutus ja lenkitys kuuluu elämään. Käsityöblogeja lueskelen aika usein. Terveisin Anra Salla

    VastaaPoista
  23. onnittelut!

    mekkotehdas-kirja olisi mieluinen, koskapa puuhastelen juurikin ommellen (ja neuloen, virkaten, ristipistoillen)

    VastaaPoista
  24. Onnea 2-vuotiaalle!

    Käsitöitä tulee tehtyä talvisaikaan kesällä puutarhassa tykkään puuhastella. Kesällä on tulossa juhlat joten Kuppikakut kirjaa tavoitellaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  25. Onnittelut! Hieno arvonta! Kahdella arvalla mukana varmasti. Toivoisin kuppikakkuja. Koetan opetella laittamaan myös mainoksen blogiini...

    VastaaPoista
  26. Kahdella arvalla metsästän Kuppikakku-kirjaa.

    Puuhastelu = arjen asioiden totaalista unohtamista, kun epähuomiossa ryhtyy polkemaan paininjalkaa, virkkaamaan tai tekemään mitä tahansa luovaa ja sillä hetkellä niin hyödyllisen tuntuista.

    VastaaPoista
  27. Synttärionnea! Kahdella arvalla tavoittelen Mekkotehdasta.

    Kelpaako puuhastelukysymykseen vastaukseksi tämä?
    http://keltainentupajaperunamaa.blogspot.fi/2013/02/kasityohaaste.html

    Siinä olisi sullekin haastetta, jos haluat :)

    VastaaPoista
  28. Onnittelut 2v:lle! Kahdella arvalla Mekkotehdasta tavoittelemaan, vaikka kuppikakutkin kuulostais hyvältä.. Puuhastelua on elämässäni vähän liiankin kanssa, kun ei osaa päättää mitä puuhastelisi (neulonta/virkkaus/ompelu/askartelu/piha/remontti/kakkuilu&leipominen..), ja aika loppuu kesken. Mutta teki mitä hyvänsä, se rentouttaa!

    VastaaPoista
  29. Onnea 2-vuotiaalle. Mua kiinnostais kuppikirja koska mekkotehdas jo löytyy hyllystä! Olen mukana kahdella arvalla!

    Mieluista puuhastelua on ompelu miehen sanojen mukaan piipertäminen :D

    VastaaPoista
  30. Kahdella arvalla mukana. Olen kiinnostunut kuppikakkukirjasta. Minun puuhasteluni on nykyään teidän ihanien ihmisten blogien lukeminen, sillä kipeän käteni vuoksi en voi neuloa. Toivottavasti vielä joskus, lankoja meinaan on jonkin verran varastossa.

    VastaaPoista
  31. Osallistun ja mieluusti tuon mekkotehtaan ottaisin :-) Olen vähän tälläinen jokasuuntaan säntäilijä näissä puuhasteluissani, eli käsitöitä laidasta laitaan. Välillä ommellaan, virkataan huovutetaan, tehdään keramiikkatöitä, tuunaillaan jne... :-D Ja bloggaillaan tietysti myös!

    VastaaPoista
  32. noniin, ja se unohtui tietysti äskeisestä viestistä että yhdellä arvalla tälläkertaa :-)

    VastaaPoista
  33. Yhdellä arvalla mukaan tulis satunnaisesti blogeja lueskeleva. Mekkotehdasta varsinkin kaipailisin ;)
    Nimim. äitiliini suomen keskipisteestä

    VastaaPoista
  34. Onnea kaksivuotiaalle!
    Yhdellä arvalla mukana tavoittelemassa Mekkotehdasta ;)

    VastaaPoista
  35. Onnittelut kahdesta vuodesta! Ja kahdella arvalla osallistumassa, arpa kummallekin vuodelle. =) Mielelläni voittaisin Mekkotehdas-kirjan.
    Puuhasteluni on nykyään paljon lastenhoitoon liittyviä, mutta mielelläni puuhailen ompeluksien parissa. Ja yksi puuhastelun haara on myös polttopuiden loppumaton roudaus.

    VastaaPoista
  36. Kolmella arvalla mukana! Puuhastelu on jotakin sellaista, mitä tehdessä ei tarvitse ajatella mitään muuta kuin sitä käsillä olevaa juttua. Jos vielä kaupan päälle on hiljasta, niin siinähän sielu lepää!

    VastaaPoista
  37. Ja unohtui kommentissani mainita, että pistän arpani peliin Mekkotehtaan puolesta!

    VastaaPoista
  38. Yhdellä arvalla mukana. Molemmat kirjat kelpaavat, sanotaan vaikka että ykkösenä Mekkotehdas.

    VastaaPoista
  39. Kahdella arvalla mukana. Mekkotehdas olisi mieleinen. Puuhastelen käsitöitä ja kesällä pihalla :)

    VastaaPoista
  40. Kolmella arvalla lähden mukaan arvontaan, Mekkotehdas olisi ihana saada palkinnoksi. Lemppari puuhasteluihin kuuluu kaikenlaiset käsityöt, ompelen neulon ja virkkaan. =)

    VastaaPoista
  41. Moro! Onnea kahdesta vuodesta! :) Mukana kahdella arvalla! Mekkotehdas löytyy hyllystä, joten kuppikakut tavoitteena! Puuhastelen milloin mitäkin.. ompelen, kitken, kasvatan, tuunaan ja jos en tee, niin suunnittelen väliajat.. ;-)

    VastaaPoista
  42. Kahdella arvalla tavoittelen Mekkotehdasta. Puuhastelu täyttää elämää salakavalasti vähän joka suunnassa. Sohvalla käteen sujahtaa jokin virkkuu tai kudin. Tai ompeluhuone huutelee surauttelemaan edes sen yhden sauman kun aion huokaista hetken kesken päivän. Ulkona vuodenajasta riippuen nyitään rikkaruohoja, rapsutellaan nurkkia, pakkosulatetaan lunta hiekkiksen päältä ja järjestellään kaikkea uudelleen.

    Enää en osaa vain olla, sillä puuhastelu vie ja minä vikisen! :)

    VastaaPoista
  43. Meidän blogithan ovatkin näemmä lähes samanikäisiä, omallani tuli juuri kaksi vee täyteen :) Onnea siis tänne ja kahdella mukaan! Mekkotehdasta ei vielä löydy, joten se olisi mieluinen palkinto. Puuhastelen kyllä vaikka ja mitä, mutta lempihommat taitavat kuitenkin olla ompelu sekä neulominen :)

    VastaaPoista
  44. Olen yhdellä mukana, Mekkotehdas -kirjaa olen jossain selaillut ja haaveillut hankkivani, joten sitä kohti yritetään...

    VastaaPoista
  45. Mekkotehdas minulle, kirjaston kappale täytyy palauttaa kohta... Yhdellä arvalla mukana.
    -lasiina-

    VastaaPoista
  46. Yhdellä arvalla mukana, Mekkotehtaan kirja olisi ihana!
    Olen alkanut puuhalstelemaan viime vuoden loppupuolella ja olen huomannut miten se piristää arkea ja laspset innostuvat. Puuhastelu on minulle onnellisien lapsuusmuistojen luomista lapsilleni ja itselleni arjesta irtautumista.
    -STILA-

    VastaaPoista
  47. Löysinpä mukavan blogin :) Kahdella arvalla toivon kuppikakku kirjaa,oon aivan hulluna kuppikakkuihin ja lankoihin,nappeihin ja vaikka mihin :D Puuhastelen joka päivä käsitöiden parissa,lasten kanssa,kaikkea tavalliseen arkeen kuuluvaa :)

    VastaaPoista
  48. Herkkusuulle kuppikakkukirja ;)Kolmella arvalla mukana.
    Minulla puuhastelu sujuu virkkuukoukku kädessä kissoja langoista hätistellen :)

    VastaaPoista
  49. Kahdella arvalla mukaan..Kuppikakku kirja on ihku ihana :) Nukkekoti Jie

    Itse puuhastelen nukkekodin kimpussa..

    VastaaPoista
  50. Yhdellä arvalla mukana! Molemmat kirjat natsaavat juuri siihen, mitä tykkään tällä hetkellä eniten puuhastella! Kuppikakut on tällä hetkellä uusin tuttavuus ja intohimo, kaverilta lainassa olevan kirjan resepteillä. Ja ompelu on ollut jo vuosia suosikkiharrastus numero yksi:)
    .riikka.

    VastaaPoista
  51. Onnea 2-vuotiaalle!
    Mekkotehdas kirjaa olen selaillut, mutta ottaisin mielelläni omaksenikin ja mekkoja surauttelisin! Itse puuhastelen aina jotakin, mitä milloinkin parhaiten ehtii ja mieli tekee. Eniten käsitöitä, välillä myös leipomista, puutarhassa kaivamista tai sisustustusjuttuja :)

    VastaaPoista
  52. Yhdellä arvalla mukana! Lempparipuuhastelua on virkkaaminen. Mekkotehdas toive kirjana :)

    VastaaPoista
  53. Voi olipas mukavan oloinen blogi! Kaksi arpaa ja mielellään kuppikakkuja sisältävän opuksen haluaisin. Nimittäin olen aivan hurahtanut puuhastelemaan kuppikakkuja!!

    VastaaPoista
  54. Onnea ihanasta blogista, joka on koukuttanut minut ihan täysillä :) Olen mukana yhdellä arvalla, ja mekkotehdas kirja kiinnostaa kovin. Onnea vielä!

    VastaaPoista
  55. Mukana yhdellä arvalla tuossa mekkotehdas kirjassa :)

    Tää äiti nollaa aivonsa puuhastellessa mm. ompeluitten ja neulomusten parissa.

    Emmikki

    VastaaPoista
  56. Mekkotehtaan arvontaan, kahdella arvalla. Mun puuhastelut pyörii korujen tekemisen ja korttien askartelujen ympärillä!

    VastaaPoista
  57. OiH Löysimpä kivan lisän lukupalkkiin arvonnan kautta <3 :) Kahdella arvalla mukana ollaan :) Ja Kuppikakkukirjaa toivon :) Puuhastelen eniten eläinten parissa :) Kotoa kun löytyy hevosia,koiria ja kissoja :) Siihen lisäksi leivon ja kesäisin tulee möyrittyä puutarhassa <3

    VastaaPoista
  58. Onnea 2-vuotiaalle. Täällä yksi herkkusuu haluaa mukaan kahdella arvalla, valinta on tietenkin Kuppikakut-kirja.

    VastaaPoista
  59. ♥ ihana arvonta, mukaan lukijana kahdella arvalla,kiitos! Mekot olis mukavat :)

    VastaaPoista
  60. yhdellä arvalla mukana kuppikakku kirjaan..:) tykkään puuhastella kaikenlaista mukavaa leivonnaisten ja ompelusten parissa.. ihanaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
  61. Kolmella arvalla mukana. Puuhastelen ompelemalla, neulomalla ja virkkaamalla. Joskus saatan erehtyä jotain muutakin askartelemaan, mutta pääasiassa näitä kolmea. Ja tuo mekkotehdas olisi ihan huippu

    VastaaPoista
  62. Onnea 2-vuotiaalle! Kolmella arvalla tavottelen herkkukirjaa. :)
    Puuhastelen.. näprään koruja, teen kortteja, heilun maalisutin kans.. ompelukoneki surisee aina välillä.. :)

    VastaaPoista
  63. Heippa,

    Mekkokirjaa olen ihaillut - olisi kiva saada se omaksi :) Itse tykkään puuhailla erityisesti käsitöiden parissa, tykkään kokeilla kaikenlaisia tekniikoita. Nyt menossa virkkaus, neulonta ja kirjonta.

    Osallistun kahdella arvalla. Linkki arvontaan löytyy blogistani maisonmimizan.blogspot.fi

    VastaaPoista
  64. Kahdella arvalla mukana.
    Molemmat kirjat mieluisia, mutta jos toinen pitää valita niin Kuppikakut(vaikea päätös).

    Kaikenlainen kankaiden kanssa tekeminen on minun mieleisintä puuhastelua. Mukavaa siitä tekee myös se että molemmat pojat tykkäävät olla mukana. Kankaiden levitys, nappien järjestely ja vetoketjujen availu ovat heistä mukavinta puuhaa ompeluhuoneessa.

    VastaaPoista
  65. Onnea 2-vuotiaalle!
    Puuhastelen lähinnä käsitöiden parissa: neulon, satunnaisesti virkkaan ja kohta myös ompelen (upouusi ompelukone odottaa käyttäjäänsä)! Joulukorttiaskartelua tulee myös harrastettua.
    Molemmat palkinnot kiinnoistaisivat - valitsen Mekkotehtaan :)

    VastaaPoista
  66. Kaksi arpaa tähän suuntaan, kiitos. Mun puuhastelut kuluu ompelukoneen äärellä, silloin, kun siihen on aikaa. Se tekee onnelliseksi. :)

    Valitsisin mekkotehtaan voitokseni - desimitta ja sähkövatkain kun eivät pysy tämän naisen käsissä...

    VastaaPoista
  67. Kirjat kelpaa aina.

    tapsa

    tapahola@luukku.com

    VastaaPoista
  68. Onnea! Mekkotehtaan kirjasta olenkin haaveillut! Puuhasteluja tuntuukin meillä riittävän aina pihalla möyrimisestä kotona sisustamiseen ja käsitöiden pipertämiseen.
    Heini Tre.

    VastaaPoista
  69. Kahdella arvalla mukana! Juurikin saumanvarassa mekkotehdas kirjaa mulle suositeltiin omiin ompelu-tuskailuihini...tämä tuli siis loistavaan saumaan :)
    Puuhastelu: puuhastelen niin etten aina itsekään pysy omassa menossani mukana, talviaikaan puuhastelut ovat lähinnä ompeluvoittoisia, mutta kesällä puuhastellaan sitten taas pihan, rakentelun ja entisöinnin parissa.

    VastaaPoista
  70. Onnea 2-vuotiaalle!

    Kaksi arpaa täältä. Täällä pientä puuhastelua aina, kun on tuo vajaa 3-vuotias uhmakas perheessä. Leivotaan, leikitään ja ensi kesänä touhutaan tontilla (toivon mukaan kasvimaata tehden). Ja tavoittelen mekkotehtaan kirjaa, koska tuo toinen kirja jo löytyy.

    VastaaPoista
  71. Onnea! Olen arvonnassa yhdellä arvalla mukana. Leipomisen hanskaan jo jotenkin soveltaen, mutta ompelussa tarvitsen vielä runsaasti tukea kunnon ohjeista, joten valintani olisi tässä kohtaa Mekkotehdas-kirja.

    VastaaPoista
  72. Onnea! Yhdellä arvalla mukana. Kaikenlaista tulee puuhailtua: koruja, huonekalujen kunnostusta, neulomista & virkkausta. Tällä hetkellä eniten aikaa kuluu ompelemisen parissa, joten Mekkotehdas kiinnostaa.

    VastaaPoista
  73. Mukana yhdellä arvalla, ja Mekkotehdas olisi mieluisampi, vaikka leipominenkin on lähellä sydäntä. Mutta uusi ja täysin mukaansa temmannut puuhastelu on vaatteiden ompelu.
    MarjoM Lpr

    VastaaPoista
  74. Onnea ja yhdellä arvalla mukana, Mekkotehdasta tässä havitelaan.

    VastaaPoista
  75. Kahdella arvalla tavoittelen kuppikakkukirjaa. Lempipuuhasteluani on leipominen.

    VastaaPoista
  76. Kahdella arvalla kuppikakkuja tavoittelemassa.

    VastaaPoista
  77. Onnea kovasti 2-vuotiaalle blogille! Yhdellä arvalla olen mukana Mekkotehdasta hamuamassa. Hassu sattuma, juuri parhaillaan mulla on menossa mekkojen "ompeluvimma", kaava on juuri samaisesta kirjasta...Ompelun lisäksi harrastan lastenhoidon ohessa kaikenlaista värkkäämistä, tuunaamista, valokuvausta, puutarhanhoitoa - vähän riippuen vuodenajasta. Talvella tuuskataan sisällä, kesällä puuhataan ulkona.

    VastaaPoista
  78. Onnittelut 2vuotiaalle :) Yhdellä arvalla osallistun ja Mekkotehdas olisi mieleisempi.

    Itse puuhastelen vaikka ja mitä talon remontoinnista huonekalujen "tuunaukseen". Pari päivää sitten kylvettiin alle 2v tytön kanssa kesäkukkia, saa nähdä malttaako antaa niiden kasvaa rauhassa :)

    -MieIte-

    VastaaPoista
  79. Yhdellä arvalla mukana, mekkotehdas kiinnostaisi todella.
    Onnittelut ihanalle blokille :-)

    -Humiela

    VastaaPoista
  80. Kahdella arvalla mukana! Kuppikakkukirja olis kyl hyvä! Toinen kirja jo minulla onkin :)

    VastaaPoista
  81. Yhdellä arvalla mukana, mekkotehdas kiinnostaisi. Kesävaatteita puuhastelen parhaillaan kahdelle nuorimmaiselle, mutta myös kaikenlainen askartelu, neulominen, puuterhanäpertely sekä muu luova toiminta kiinnostaa. Mistä vain löytyisi aika sille kaikelle mitä pää suunnittelee :)

    - Päivi P-Lankila

    VastaaPoista
  82. Kahdella arvalla mukana ja ehdottomasti toivoisin mekkotehdas kirjaa, koska nyt meillä on prinsessa kolmen pojan jälkeen ja pääsen tekemään mekkoja. Yllättävän vaikeaa orjentoitua tyttömaailmaan poikamaailman jälkeen =D

    Tykkään puuhastella ompeluksieni parissa :)

    VastaaPoista
  83. Yhdellä arvalla mukaan tavoittelemaan Mekkotehdasta!

    Kahden pojan jälkeen prinsessalle on kiva ommella ihania mekkoja :)

    Ulla T

    VastaaPoista
  84. mukana 3 arvalla. Linkitin omaani ja kuppikakut on herkullisia :)

    VastaaPoista
  85. Onnea 2-vuotiaalle! Kahdella arvalla mukana ja ykköstoiveena Mekkotehdas. Mun puuhastelut tapahtuu ompelemalla tai työn/harrastuksen (Zumba) parissa :)

    VastaaPoista
  86. Yhdellä arvalla mukaan. Kovasti olisin onnesta soikeana, jos saisin Mekkotehdas-kirjan. Voisin tehdä muutaman mekon siskontytölle :) T: tilkuttaja@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Onnea, onnea ihanalle blogillesi. Lukijana mukana kahdella arvalla. Kuppikakku mun juttu.

    VastaaPoista
  88. Onnea blogillesi! Mekkotehdashan se houkuttaa, mutta herkkusuuna myös Kuppikakut. Omat puuhasteluni tapahtuvat pitkälti pääni sisällä, eli suunnittelen puuhastelun aloittamista. Ja suunnitelmia kyllä riittää - niin ompeluun kuin sisustukseen liittyviä. Välillä saan sentään aikaiseksikin molempia. Mieheni totesi tuossa yksi ilta selatessani Ottobreta, jotta onpa suloista kun puuhastelet sen lehden parissa niin innostuneesti. Mitä lienee sitten tarkoittanut kommentillaan :D Niin juu, kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  89. Kahdella arvalla mukana. Itse tykkään kaikenlaisista käsitöistä, neulon ja virkkaan, ompelen vaatteita jne. Vuosi sitten muutettiin omakotitaloon ja haaveissa saada joskus se puutarha :) anoppilassa mulla on kasvihuone ja siellä kasvattanut kurkkua, tomaattia ja viime kesän kokeiluna oli paprika :)
    Lasten kanssa askarrellaan kortteja ja kaikkea muuta pientä. Sitten meillä on 3 kissaa ja niiden kanssa touhutaan :)

    paivi.pellikka@suomi24.fi

    VastaaPoista
  90. Osallistun kahdella arvalla! Mekkotehtaan tahtoisin! Puuhasteluni on pääasiassa siivousta ja sisustelua. :)

    VastaaPoista
  91. Onnea 2-vuotiaalle blogille! Tulen kolmella arvalla mukaan :) minä tykkään eniten ommella ja leipoa kakkuja ja muita makeita herkkuja. Toisinaan myös neulon, virkkaan ja askartelen. Palkinnoista mieluiten ottaisin Mekkotehdas-kirjan, mutta houkuttelevalta tuo toinenkin näyttää :)

    VastaaPoista
  92. Onnea blogisynttäreiden johdosta! Osallistun yhdellä mahdollisuudella kivaan arvontaan ja laitan tähtäimeen tuon Mekkotehdas -kirjan, koska ompeleminen on vähän oman mukavuusalueeni ulkolaidoilla ja olisipa mukava oppia kunnon inspiroivia ohjeita noudatellen..
    ahlfors(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  93. Onnea synttärisankarille :) Osallistun yhdellä arvalla ja vaikka molemmat kirjat näyttävät mieluisilta, valitsen kuppikakut kirjan.
    Tykkään puuhastella leipomisjuttuja, ja sisustaa omaa kotia, siinä kait ne :)

    VastaaPoista
  94. Onnittelut! Kahdella arvalla mukana ja kumpi vaan käy, jos voitan. Puuhasteluni, hm. käsityöt, nukkekoteilu, pihan rapsutus.

    VastaaPoista
  95. Kahdella arvalla mukana tavoittelemassa kuppikakut kirjaa koska tykkään puuhastella leipomisen parissa:)

    VastaaPoista
  96. Yhdellä arvalla tavoittelen Kuppikakku-kirjaa. Puuhasteluni ovat askartelua lasten kanssa, leipomista ja ompelemisen opettelua :) T. Pivat

    VastaaPoista
  97. Vielä ennätin mukaan yhdellä arvalla tavoittelemaan Mekkotehdasta! Ompelu on lähinnä mun sydäntä, vaikkakin tykkään näpertää melkein mitä vaan. Myös kuppikakut kirja kiinnostaa :)

    VastaaPoista
  98. onnea kaksi vuotiaalle. mekkotehdasta tavoittelen ja yhdellä arvalla.

    mun puuhastelu on varmaan se tavallinen olemine. teen kokoajan jotain ja jos sattuu etten tee niin ainakin ajattelen tekeväni.

    VastaaPoista
  99. NuuNuun (nuunuun@hotmail.fi)11. maaliskuuta 2013 klo 20.21

    Arvalla kuppikakkuja! Tärkein puuhastelu on leipominen.

    VastaaPoista
  100. Onnittelut! Kuppikakut-kirjaa tavoittelemassa yhdellä arvalla. minttu47

    VastaaPoista
  101. Onnittelut 2-vuotiaalle!
    Palkintotoive Mekkotehdas-kirja.
    Tykkään puuhastella lapsen kanssa kaikenlaista sisällä ja ulkona sekä jonkun verran esim. käsitöitä (lähinnä villasukkia). Yksi arpa. Hiisukas

    VastaaPoista
  102. Kahdella arvalla mukana!
    Molemmat kirjat kivoja,mutta ehka leipoisin ennemmin,mita ompelisin mekkoja...
    Puuhastelijana olen vahan kuin sina;kasitoita,puutarhaa seka askartelua...

    VastaaPoista
  103. Yks arpa mulle. Mekkoja mekkoja! :)

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...