Lauantaita, päivää

Sain tänään tehtyä viimeisimpiä puuhia ennen kesälomaa ja vaikka väsymykseni vastaakin varmaan melkoista aivojumia, päivitän silläkin uhalla että kirjoitukseni on turhaa lätinää. Lukulistoiltani on taas useampi blogi lopettanut ja osa siksi, ettei pysy "ajan hermolla" (jaksa ostaa? värkätä? kilvoitella?) tai ettei ole "mitään sanottavaa" (loppuuko ihmisen sisäinen kasvu? epäilen, vaikka oma ulosantini onkin yhtä mietittyä ja hiottua kuin kolmevuotiaalla sokeripöllyssä yöuniajan mentyä).

Oli aivan mukava päivä. Siivoilin, laittelin ruokaa ja olin pitkästä aikaa pihalla, kun sadetta ropsautteli vain vähän. Tässä muutama todiste.

Pioni hankkiutumassa hiljalleen kukkaan.

Pihan yleisilme on rehevä ja koska tulppaanit ovat viimein lopettaneet kukintansa, on kokonaisuus huomattavan vihreä väriloiston sijaan. Sinänsä olenkin kestävien lajikkeiden ystävä, ja kestävissä kukat ovat usein pienempiä.

Taimia kyselleille etualalla kurkistelevaa isokonnantatarta tarjolla! Kova leviämään, joten suosittelen vaativammalle paikalle – tai sitten kannattaa eristää omalle alueelleen. Itse hankin tätä Särkän perennataimistolta joskus kauan aikaa sitten, kun kuvanottopaikalla oli koivu. Kun se kaadettiin, sai takapiha aivan eri tunnelman. Ei kannata hyvät ihmiset koskaan ikinä istuttaa koivua pieneen pihaan, niin kaunis puu kuin se onkin. Sopii isommalle tontille ja puistoihin!

Rönsytiarella jaksaa vielä kukkia.

Kaupittelin tätä sänkyä Torissa, mutta kun ihmiset tuntuivat metsästävän jotain messinkinuppisia eivätkä ymmärtäneet tämän kauneuden päälle, no sitten pihalla piipahtanut ystävä ylipuhui, että näkee mulla ja sängyllä tulevaisuuden. Eihän se tässä vaiheessa vielä kovin kummoinen ole mutta palataanpa asiaan tuonnempana.

Keväällä punnerrettu kukkapenkin siirto on sujunut hyvin ja tilalle kylvetty nurmikin on kasvanut mukavasti. Tarhaillakko on aloittanut kukintansa, muuten pitää vielä vähän miettiä, millaista näyttävyyttä haluaisin penkille.

Tehtiin tällainen herkkis kimppukin.

Sisäinen arvokonservatiivi

Juhannus on lusittu ja siinä missä olen hieman allapäin kasvimaakelien kylmyydestä, peukutan tulppaanien pitkää kukinta-aikaa (sekä sateiden tuomaa mahdollisuutta syventyä Orange is the New Blackin kolmoskauteen...).

Enpä tiedä, onko aiemmin vielä juhannuksena näyttänyt näin tulppaaniselta:

Queen of the Night on jokavuotisella listallani.

Tällaiset ripsuherkkikset pääsivät tällä kertaa kokeiluun.

Tämän kesän agendana ovat omatekoiset mehujäät. Näihin tuli granaattiomenaa ja granaattiomenamehua. Ei mitenkään pahaa.

Mitähän muuten sanoisinkaan – elämä on pitänyt huolen siitä, ettei muuten ole tarvinnut liiemmälti harrastuksiinsa syventyä. Tänään oli keskustelua siitä, kuinka ennen (ja osittain nykyäänkin siis) ajateltiin, ettei vanhempien harrastusmahdollisuuksia pidä mitenkään tukea: jos on tehnyt lapsia niin sitten siinä skenessä mennään seuraavat parikymmentä vuotta – mitään treffi-iltoja siinä, ne ovat nautinnonhaluisille lelliperseille.

Tunsin oloni taas niin kovin kelvottomaksi, kun mulla on yksi jonkun verran aikaa vievä harrastus ja lisäksi työ, jonka takia reissaan jonkin verran ja jonka vuoksi ainoa kysymys, jota viikonlopun naidun suvun kokoontumisessa multa kysyttiin oli, että missä olen taas reissannut ja onko mun vielä pakko reissata. (En viitsinyt alkaa selventämään, että työni on kuin Päiväni murmelina, kun edellisen reissun väsymykset on lusittu, aletaan seuraavaa suunnitella.)

Arvoista sanoisin, että omiini ei todellakaan kuulu täydellisesti kodin piiriin jääminen, mutta niinpä vain minunkin sisältäni löytyy 50-lukulainen amfetamiinijohdannaisia vetävä kodin hengetär, jonka mielestä alushousutkin pitäisi silittää. Siihen malliin nimittäin tänään dramaattisesti huokailin, etten kelpaa mihinkään, olen täysin kelpaamaton kaikkeen.

Pitää olla varuillaan sisällään asuvan arvokonservatiivin kanssa. Ei sillä tunnu olevan mitään hyvää sanottavaa.

Yksisarvinen sateessa

Hyr, kun on kylmä! Sadepäivien vuoksi en ole ollut pariin iltaan kasvimaalla, joten ompelin valmiiksi tämän pari kuukautta keskeneräisenä lojuneen peruspaidan. Kangas on digiprinttiä Pehemiältä.

Kuvat ei päätä huimaa, mutta todistusaineistoa tämä on, että olen käynyt istahtamassa ompelukoneen ääressä.

Kankaassa on yksisarvisia ja pupuja. Ja silleen.

Mummon vaatekaapilla

Kun olin pieni, leikin mummolan vintillä pukuleikkejä ja pukeuduin niin frouvashenkilöksi kuin herrasmieheksikin. Kuudennella luokalla aloin kaivella vintiltä pitovaatteita; sieltä löytyivät niin äitini vaatteet kuin myös tätien jäämistöjä. Olin muutenkin vanhan kaman perään, joten yläasteella olin vanhoihin lumppuihin – vaiko hienosti vintageen – verhottu teinix. Ystäväni kanssa poljimme läheiselle kirkonkylälle kreisishoppailemaan: tinkasimme markoista kaiveltuamme ensin tuntitolkulla hillittömiä vaatekasoja. Tuohon aikaan 70-luvun löytöjä teki kevyesti ja ne myös näyttivät hyvältä silmään (äitini oli eri mieltä).

Mummo kuoli viime vuonna ja vapautti muistoja hänestä. Olen jäsennellyt joitakin häneltä tulleita samankaltaisuuksia, opittua, ihanteitani. Nyt alkukesästä äitini kömpi tätini kanssa mummolan vintille ja tuli sieltä todella mittavan vaatekasan kanssa alas. Äiti soitti ja sanoi, että haluaa näyttää, kuinka tyylikäs mummo oli, ei aina sitä maatilan emäntämallia, navettakamppeissa.

Kas kun kasari ja ysäri on muotia, nimittäin äitini tuomista vaatteista löytyi vaikka millä mitalla taidokkaita leikkauksia, tyylikkäitä muotoiluja ja rohkeita kuoseja kotimaisista ompelimoista englantilaisiin ja länsisaksalaisiin. Viskoosikukkamekkoja ja tyköistyvia villakangashameita. Ja erityisesti – läjäpäin leninkejä. (Pukeudun töissä melkein aina mekkoon.)

Äiti seuraili vaatteidenvaihtoani sivussa ja ihmetteli, miksi haluamme tunkeutua epämukaviin farkkuihin ja muuten puristaviin tyylittömiin vaatteisiin, kun vaihtoehtona olisi oikeita paikkoja korostavat ja ajattomat mekot. En voinut itse olla mielessäni jatkamatta, miksi kuvittelemme halpatuotettujen, lähes kertakäyttöisten rutaleiden ilmentävän persoonaamme. No, en mene tähän, sillä kaikki on niin erinomaisesti sanottu Saramäen Hyvän mielen vaatekaapissa, ja vieläpä paljon älykkäämmin ja rakentavammin kuin eräässä skandaalinkäryisessä Henkkamaukka-dokkarissa, jonka erehdyin männäviikolla katsomaan.

No tokikaan kaikki eivät tykkää näyttää menneiden vuosikymmenien kodin hengettäriltä tai ysärilavatanssien seinäruusuilta, mutta kyllä sen voisi sanoa, että ainakin voisi joskus kokeilla jotain oikein taidokkaasti leikattua vaatetta ja ihastella, kuinka kehossa onkin kurvit kohdallaan. Aina kun vika ei ole peilissä eikä kropassa, vaan yksinkertaisesti huonosti istuvassa vaatteessa.

(Voi olla, että ei ole vähään aikaan asiaa leninkikaupoille.)

No voi hyvänen aika

No voi hyvänen aika. Mulla on ollut useampi yritelmä kirjoittaa, mutta ei siitä vaan tuu mitään.  On ollut mietittävänä niin sosiaalinen media kuin ihmisen olemus universumissa, mutta olen perhesyihin vedoten (nimimerkki jalat, polkupyörä ja pinnat) ollut niin tupella, että välillä ei ole nukkuakaan voinut (kuten viime yönä, varmaan tunti...mikäs mun nimi olikaan?), saati sitten että olisin pystynyt tekemään kunnolla töitä.

Oon kyllä yrittänyt kaiken liikenevän ajan käyttää kasvimaan kylvöihin, joten ihan hyvin on käsillä ollut aika käytetty.

Sain kuulla (mahdollisesti) hyväntahtoista ilkkumista romantisoimisestani, että lempiaikaa pihalla on se, kun on yllä kukkakatto ja alla tulppaanimatto. Vaikkei se tästä aivan ilmi tulekaan, pihallani syleilevät pilvikirsikka ja naapurin koristeomenapuuvanhus, ja kun toinen lopettaa kukinnan, toinen aloittaa.

Parvekekuvasta näkyy hieman tarkemmin pitkulaisen pihan kaarevia reunoja ja pilvikirsikan kukintaa. Piha jatkuu vielä eteenpäin, mutta siellä on kaikenlaista pikku proggista meneillään.

Yksi kevään saavutuksistani on siirretty kukkapenkki.

 

Hämyinen aamu

Vietin eilen aamulla hetken aikaa pihalla, kun sain vieraan, jolla oli taas ideoita pihalle. Hieman kutkuttelee päästä niitä toteuttamaan, mutta ensin pitäisi saada kasvimaahommat kuosiin. Nyt sateleekin vettä ja katselen samalla ulos olohuoneen ikkunasta. Töihin tarttuminen on ollut taas vaikeaa, en osaa kuitenkaan ajatella muutakaan. Toivon, että tästä päivästä tulee eilistä parempi työpäivä.

Kylvin viime kesänä lemmikkejä ja jotenkin taas klassisesti unohdin niiden olemassaolon. Siirsin yhtä kukkapenkkiä ja jostain ihmeen syystä tajusin ottaa matkaan kaverin, joka osoittautui odottamakseni lemmikiksi. Arvoisa lemmikki, te olette niin suloinen!

Olen laittanut myös jo jotain pihakukkia. Tähän ruukkuun sijoitin kärhön ja verenpisaran, pelakuun, dianan, lobelian,...
 

Kotkansiivet jo kohottelevat kohti korkeuksia.

Tässä lisää istutuksia ja tulppaanimeri.

Ihanat narsissit.

Ja tulppaanit...

Nokkosia

Missäpä lienee puuhakkuuden ja suorittamisen ero? Huomaan, että mulla on nyt koko ajan tarve saada aikaan ja tehdä maailmaa valmiiksi, vaikka maailmahan ei koskaan valmistu. Klassinen oire vanteesta päässä. Yrittänen hankkiutua siitä eroon.

Toisaalta, monet saavat suurta tyydytystä siitä, kun asiat ovat järjestyksessä. Kuulin vasta juttua luonnonmukaisesta pihasta, josta kaikki muut taloyhtiön asukkaat halusivat eroon. Minun silmääni piha oli oikeastaan aika kiva, mutta luonnonkin kanssa puuhastellessaan ihmisellä on tarve nähdä siisteyttä ja symmetriaa siellä, missä sitä ei ole. Tällä viikolla hävetti taas vaihteeksi, kun kotona oli apua keittiön puolella ja siellä vaan kaikkea sekasotkua. Välillä sitä miettii, että miten tää homma ei oo yhtään paremmin hallussa? Sitten taas muistaa erinäisiä olosuhteita, arjen myllerrystä. Tämä on oikeasti kesyttämätöntä ja villiä, ei parturoitua ja reunustettua niin kuin säntillisesti hoidettu rivitalopiha.

Tänään tehtiin nokkoslättyjä ja sain aivan pienen tyydytyksen siitä, että villivihanneksiakin on noukittu. What? En tosiaankaan halua suorittaa elämää tällä mentaliteetilla.

Voin silti sanoa, että olivat hyviä ja saatiin vitamiineja. Sääkin on soma. Onnistuin kirjoittamaan tän, vaikka koko ajan joku karjuu. En pysty tuottamaan tässä huudossa yhtään järkevää virkettä. Kyllä tää tästä.

Autopilot

No juu, olen siis palannut arkeen ja miettinyt, että tässähän sitä touhutaan arjen melskeissä normaaliin tapaan. Mutta välillä olen huomannut, ettei koneen kuljettaja ole paikalla vaan kulkuneuvo etenee autopilotilla. Keskeneräisiä virkkeitä, katoavia tavaroita, pitkiä tuijotuksia kaukaisuuteen.

Tulppaaniaika on oikeastaan mainio aika tälle arjen ponnistuksista toipumisille (ja jatkoselviämisille – hommat jatkuvat ensi viikolla sairaalareissun yms. merkeissä eli arjen kuvioita saa säätää jonkin verran, osa jengistä jää myös lomille ja joka tuutista tursuaa jotain tavaraa). Voi nimittäin kohdistaa harottavan katseensa kukkiin.

Tässä muutamia kuvia etupihalta. Lupaan itselleni parhaani mukaan levätä ja touhuta työterapian merkeissä viikonlopun buutatakseni kovalevyni. Lähdenkin tästä tekemään tilkkutyötä.  Arvelisin palaavani piakkoin asiaan. Tai siis alan haromaan, josko päässäni olisi jotain asiaa. Krooh...

Ötökkähotelli ja muuta.

Aloha. Olen elossa ja äärimmäisen tyytyväinen siitä, että kevään iso rypistys (kombinaatio erinäisiä velvollisuuksia, kaksi reissua, työtä jne) on rypistetty ja palannen myös blogimaailmaan jorisemaan huonosti jäsenneltyjä Viisauksiani.

Olen viemässä (kipsattua, kuinkas muutenkaan tämän sähellyksen keskellä) kuopustani vuositarkastukseen neuvolaan eli tervehdin nyt lyhyesti kukkakuvin. Tai no, ehdin varmaan jorista kepeästi tässä välissä.

Ai että on ihanaa, ettei mulla nyt oo tiedossa älytöntä listaa velvollisuuksia. Ehdin vielä pienen hetken nauttia keväästä ennen kuin se muuttuu kesäksi!

Pihallahan on ihanaa keväisin. Se on mulle tärkeää aikaa. Toivoin sormet ja varpaat ristissä, että mun Suomesta poissa ollessa olisi viileää, jotteivät tulppaanit ehtisi kukkia. Toive toteutui, mutta nyt ne aloittelevat. Juuri sopivasti.

Mulla on etupihalla tällaista söpöä parvitulppaanien, tetenarsissien ja heräilevien saniaisten ryöpytystä.

Korkeammalla kohottelevat tulppaanit erinäisissä suloisissa sävyissä.

Laitoin jo aiemmin orvokkeja tyhjiin väleihin piristämään vielä tuolloin tyhjää penkkiä.

Tulppaanit sanoo että moro!

Tere!

Takapihalla taas on vielä helmililjakukinta kesken. Olen unohtanut tsekata, mitä lajiketta nämä ovat, vaikka multa kysyttiinkin asiaa, mutta tsekkaan. Aika selvää silti että näyttäviä!

Narsissi sanoo moikka!

Kirjopikarililjat on vuodesta toiseen ihania keväisiä ilahduttajia. Runko tuossa keskellä kuuluu vartetulle mustaherukalle. Yritän sijoitella sinne tänne pieneen pihaan syötävää.

En koskaan aiemmin tajunnut, ettei ole mitään järkeä tuoda reissusta tuliaisia (ellei sitten löydä jotain oikein tarpeellista tai spesiaalia). Tällä kertaa tein poikkeuksen ja jälkikasvu sai rakentaa ötökkähotellin.

Nyt ötökkähotelli on perustettu pilvikirsikkaan.

Kevätpuuhia eli vuoden viehkein otsikko

Hommasin uuden pyörän tuossa viime talvena. Olen ajokortiton luuseri, joka kepeästi vastustaa yksityisautoilua eikä tunne oloaan erityisen kotoisaksi auton kyydissä, joten uuden pelin laittaminen oli mieluisa projekti (edellinen markettimalli on jo aika laho, mutta sen saa lunastettua minulta 30 erkin hintaan). 

Täräytin pyörään etutarakan. Noh. Olen saanut tällaisia kommentteja: "Mitä sää tolla kuskaat?" ikään kuin ei nainen koskaan roudailisi minkäänmoista tavaraa. Varsinkaan tällainen, joka on luotu kiitämään baanalle. 

Voisin vastata, että vaikkapa vartetun mustaherukan. 

Ohessa todistusaineistoa.

Tulipa mieleen Jaakko ja pavunvarsi. 

Kyllä se hyvinkin pyörän päällä kolmeen metriin kohoaa. 

Jotta homma ei olisi ollut lällärimeininkiä, otin peräritsille vielä 40 litran multasäkin. 

Niin ja kiitos kysymästä, nahkapenkki on hanurin alla erittäin miellyttävä, mutta kuulemma penkkini on niin korskea, että joku ennemmin tai myöhemmin kateuksissaan potkii mankelini p*skaksi. Näillä leveyksillä ei pidä mennä tällä lailla olemaan olevinaan.

Terävämpi saattoikin jo havaita, että olen kevätpuuhissa. Tämän kevään toiveisiin kuuluu vielä mustilanhortensian istutus lähelle alppiruusuja sekä kurjenpolvien siirto ja yhden kukkapenkin siirto. Salaa haaveilen minikasvihuoneväkerryksestä. Myös lehtikomposti pitää purkaa ja hommata tilalle vaikka verkkomalli. Sinänsä lehtikomposti on mainio juttu, suosittelen. Ei ole niin väliä, saako sen pelittämään. Hiljalleen se hoitaa hommansa. Omani on toiminut lisäksi mm. kimalaisten hotellina. (Haaveilen myös hyönteishotellista.)

Taimikasvatuksia ynnä muutakin on tullut touhuiltua, mutta nyt mieleni minun tekevi vastata pitkän linjan blogitoverini Tosimummon huasteeseen. Nyt lähtee sekin siis rytinällä. Blogilistoillani ei ole juuri puutarhablogeja (paitsi jokunen tosi suosittu enkä viitsi ruveta heille tyrkyttämään) eli en osaa heittää eteenpäin, joten olisin iloinen, jos joku kokisi kysymykset omakseen ja haluaisi jatkaa. Pakkohan ei oo. 

1. Mitä blogin pito sinulle merkitsee?

Blogin pito merkitsee minulle eräänlaisen tiedostetun sivupersoonani Ehtoisan emännän olemassaolon rohkaisua ja tukemista. Ehtoisa emäntä on toimelias tyyppi, joka tekee ja toimii mieluummin kuin analysoi tai lässyttää tunteistaan. Se on oman elämänsä toimintaterapeutti ja siinä mielessä ihan mahtava! Valitettavasti se on kiinnittynyt varsin paljon monimutkaisempaan ihmishyypiöön, joka silloin tällöin vuotaa sivulauseisiin. Ehkä ihan hyvä, sillä Ehtoisan mielestä kaikki ongelmat olisi ratkaistavissa kasvimaan kitkennällä tai sukan neulonnalla. Hieman rasittaviksi voisivat käydä sellaisen ihmisen elämänohjeet. 

2. Paras vuodenaika puutarhassasi, miksi? 

Tulppaanien kukinta-aika. Samaan ajanjaksoon osuvat myös pilvikirsikan ja koristeomenapuun kukinta, joten päällä on kukkakatto ja alla tulppaanimatto. Siihen kasteinen kesäaamu ja valon ja varjon leikki ja paatuneen ulkokuoreni alta lepattelee ujo romantikko.

3. Mikä on inhottavin työ, mitä puutarhassasi joudut/saat tehdä? ;)

Mhhh. En tiiä oikein. En niin nauti kesäkalusteiden yms. pesusta, kun se menee lähemmäs siivoamista. Kaikenlaisen ällöttävän käsittelynkin voisin jättää väliin.

4. Mikä puutarhanhoidossa tuo suurinta tyydytystä elämääsi?

Kasvun ihme ja kauneus.

5. Millä perusteella valitset kasveja puutarhaasi? 

Kestävyyden ja värien. Lisäksi puuston vuoksi on valittava puolivarjon kasveja. Otan silti mieluummin vehreyden kuin paahteen. 

6. Parasta puutarhassasi?

Mun hyvä fiilis!

7. Oletko "kevätpuutarhuri", vai "tosipuutarhuri", jonka mieleen ei muuta paljon mahdukaan? (lue hieman pilke silmäkulmassa...) 

"Tosipuutarhuri", sillä hoidan jo yhdeksättä kesää palstaa, jossa kasvatan syötävää ja kukkia (ja syötäviä kukkia). Sellainen homma vaatii sitoutuneisuutta. Mun piha on helppohoitoisempi.

8. Mieleenpainuvin asia vuosien varrelta puutarhanhoidossa? (esim. erityisen onnistunut/epäonnistunut kasvivalinta, jokin tuoksu tai kukinnan väri, yllätyskasvi, puutarhavierailu, ihan mikä vaan mikä on vaikuttanut ajatusmaailmaasi voimakkaasti?)

Yhtenä kesänä harjaneilikoissa vieraili ahkerasti amiraaliperhosia. Ne rohkaisi mua kehittämään perhospuutarha-ajatusta eteenpäin. Mutta kun perhosten houkutteleminen on henkimaailman hommaa... Kasvimaalla perhosia vierailee aika paljon, ja yöperhosten näen vierailevan omassakin pihassa aika tiuhaan.

9. Mistä hankit kasveja, parhaimmat taimistot?

Särkän perennataimisto on paras, mutta hankin kyllä mitä vain terveen näköistä ja kotimaista, joka on luokiteltu sopeutuneeksi V-vyöhykkeelle. 

10. Luetuin blogitekstisi?

En tiedä lainkaan! Blogini on sekasikiö!

11. Mikä on puutarhaunelmasi?

Kerroksellinen, vehreä, mystinen ja kukkiva puutarha, jossa on runsaasti hyötykasveja ja johon mahtuu kokeilemaan joka vuosi jotain pientä uutta.

Loppuun vielä muutama kuva hämärässä illassa, vaikka kuvat on outoja muikeloita otettuna mun lainapuhelimella. Vissiin tulee nyt monta päivää sadetta, joten tyhjää parempi tämäkin.

 Jouluruusun kukat ovat vaihtaneet väriä valkoisesta roosaan.

Aavistuksen liikkis äitienpäivälahja. Menee parvekkeelle, kunhan joudan sen pesemään.

Omatkin maasta nousseet tetet ovat ryhtyneet kukkimaan.