Lauantaita, päivää

Sain tänään tehtyä viimeisimpiä puuhia ennen kesälomaa ja vaikka väsymykseni vastaakin varmaan melkoista aivojumia, päivitän silläkin uhalla että kirjoitukseni on turhaa lätinää. Lukulistoiltani on taas useampi blogi lopettanut ja osa siksi, ettei pysy "ajan hermolla" (jaksa ostaa? värkätä? kilvoitella?) tai ettei ole "mitään sanottavaa" (loppuuko ihmisen sisäinen kasvu? epäilen, vaikka oma ulosantini onkin yhtä mietittyä ja hiottua kuin kolmevuotiaalla sokeripöllyssä yöuniajan mentyä).

Oli aivan mukava päivä. Siivoilin, laittelin ruokaa ja olin pitkästä aikaa pihalla, kun sadetta ropsautteli vain vähän. Tässä muutama todiste.

Pioni hankkiutumassa hiljalleen kukkaan.

Pihan yleisilme on rehevä ja koska tulppaanit ovat viimein lopettaneet kukintansa, on kokonaisuus huomattavan vihreä väriloiston sijaan. Sinänsä olenkin kestävien lajikkeiden ystävä, ja kestävissä kukat ovat usein pienempiä.

Taimia kyselleille etualalla kurkistelevaa isokonnantatarta tarjolla! Kova leviämään, joten suosittelen vaativammalle paikalle – tai sitten kannattaa eristää omalle alueelleen. Itse hankin tätä Särkän perennataimistolta joskus kauan aikaa sitten, kun kuvanottopaikalla oli koivu. Kun se kaadettiin, sai takapiha aivan eri tunnelman. Ei kannata hyvät ihmiset koskaan ikinä istuttaa koivua pieneen pihaan, niin kaunis puu kuin se onkin. Sopii isommalle tontille ja puistoihin!

Rönsytiarella jaksaa vielä kukkia.

Kaupittelin tätä sänkyä Torissa, mutta kun ihmiset tuntuivat metsästävän jotain messinkinuppisia eivätkä ymmärtäneet tämän kauneuden päälle, no sitten pihalla piipahtanut ystävä ylipuhui, että näkee mulla ja sängyllä tulevaisuuden. Eihän se tässä vaiheessa vielä kovin kummoinen ole mutta palataanpa asiaan tuonnempana.

Keväällä punnerrettu kukkapenkin siirto on sujunut hyvin ja tilalle kylvetty nurmikin on kasvanut mukavasti. Tarhaillakko on aloittanut kukintansa, muuten pitää vielä vähän miettiä, millaista näyttävyyttä haluaisin penkille.

Tehtiin tällainen herkkis kimppukin.