Syksyn kauneudesta

En haluaisi aloittaa tai lopettaa jokaista kirjoitustani arkeen hukkumisen tunteesta, joten kirjoitetaan pienistä hyvistä fiiliksistä välillä. On mulla jotain isompia teemoja mietinnän alla, mutta en ota paineita. Mutta nyt kun asiaa ajattelen niin vitsi, kun huvittaisi kirjoittaa heti! Mutta ei nyt ehdi.

Lähetin lapsen kouluun ja mulla on eka tapaaminen vasta kympiltä, joten piipahdin takapihalla kurkkaamassa, mitä nättiä sieltä vielä löytyy.

Piilu-kärhö, esimerkiksi.

Anisiisoa valkoisen kurkkuyrtin kaverina.

Muutama maa-artisokka.

Kukintaansa lopettelevia syysleimuja.

Ränsistymistä mutta sentään vielä vihreyttäkin.

Ja vähän jo ruskankin värejä.

Kun ei vaan osaa

Lähdin sunnuntaina työreissulle ja ompelin mukaan Paola Suhosen suunnitteleman puuvillamekon (ohje löytyy SK-lehden kesänumerosta, kannessa keltavalkoinen mekko). Ajattelin, että reissatessahan otan siitä helposti kepeän urbaanin kuvan jossain Tuomiokirkon portailla ja sillain.

Olin selkeästi unohtanut, että mulla ei ole kolmatta kättä, joka olisi kaksimetrinen, jolla siis ottaisin sen kuvan samalla maireasti keikaillen ja pääni ulos leikaten, anonyyminä kun edelleen haluan vedellä. Siksi onnistuneen kuvan ottamisesta (kännykkäkameralla) ei tullut yhtään mitään.

Masentavaa.

No aloitan siksi tällä otoksella Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta.

Olihan mulla jotain yritystä. Otin vessassa tän superhienon selfien, jossa näyttää kuin mulla olisi rantapalloja mekon alla.

No entäs tämä päätön yritys kotona sitten, eihän huomaa, että on jo pimeä, värit vähän hailakat ja mekko on reissussa rähjääntynyt...

No otetaan sitten vaikka tärähtänyt lähikuva kuosista, ettei varmasti saa mitään fiilistä tästä.

No, kangas 3 e per metri Kreuzbergin torilta ja pääsen nyt itse asiaan eli siihen, kuinka herttaista onkaan, kun olen itse ollut tämän viikon pois, molemmat lapset ynnä puoliso ovat sairastaneet koko viikon, työmenot jatkuivat eilisiltaan ja nyt onkin sitten kompensaation paikka.

En todellakaan valita töistä, koska ne ovat oma valintani. Valitsen ensinnäkin perheen elättäjän roolin mutta myös tavan toteuttaa intohimojani. Valitan siitä, kuinka ristiriitaista onkaan, kun en ole onnellinen pelkästään kodin hengettärenä. Ja kolikon kääntöpuolena koko viikon painoi kauhea syyllisyys sairasteluista, synttäritkin olisivat, mutta aion jättää ne väliin, kun en voi kutsua ketään (juuri lääkärireissulta palaileva kuopukseni on korva-, kurkku- ja silmätulehduksessa) enkä voi mennäkään minnekään. Sairastuvan raivaamiseen menee koko viikonloppu ja sitten onkin aika aloittaa uusi viikko hymyssä suin.

Istuin eilen illallisella ja kuuntelin juttuja, kuinka mun puolitoistavuotias sitä ja kuinka mun kolmevuotias tätä ja kuinka mun mies on niin avuton, ja ajattelin, että jaahas, tämä on mun Mordor, kuunnella työmenoissa tätä kelaa. Olen niin kuin koiranomistaja, jolla on koirankarva-allergia...

Tämä on elämää, justiinsa sitä, mutta olen aina synttäreideni alla niin kamala prinsessa, että mulle pitäis muka jotain kivaa syntymäpäivänä olla. Ihan ällöttää. Mutta jos nyt tällä kertaa leikitään, ettei mitään synttäriä olekaan, ja seuraavana vuonna sitten kokeillaan jotain. Prinsessa saa tällä kertaa uittaa päätään pöntössä ja joku muu hoitaa homman.

Ja juurihan tätä kirjoittaessani naapuri tuli soittelemaan ovikelloa autotalliremonttiin, johon on mennyt jo viikkoja. Jos ei aina passaa niin se on korventava syyllisyys sekin, ja ovensuussa huokaillessani kissa karkasi ja mulla lensi kahvit sen päälle. Voihan - - !!!

Ja eihän ihan varmasti huomaa, että oon pahoilla mielin? Ei varmaankaan. 

Teiniangstin paluu kukkasipulia sivellessä

On kukkasipuliaika. Tilasin hillittömän körön sipuleita Korpikankaalta, mutta lisäksi lähimarketista nämä. Etummaiset etupihalle, takimmaiset takapihalle. Tökin näitä aamupäivällä multiin samalla kun mietin, mille ihmeelle alkaisin, kun on viikonloppu eikä mitään erityisiä velvoitteita. Edellisestä sellaisesta viikonlopusta on aikaa!

Otin melkein päiväunet ja selailin lehteä. Sen jälkeen sainkin tekemistä kuumepotilaan makoilutelineenä, mielessä oli tosin treffit. No, kivasti meni näinkin ja huomenna on päivä uus.

Onko kellään muulla läkähdyttävä olo tästä vuodenajasta? Tuntuu kuin joka vuosi olisi sama loru, välillä käyn blogin puolella jotain raapaisemassa ja sitten taas mennään...

Ja kun tässä kyselyikään ennätin, niin kysynpä sellaistakin, että oletteko havainneet koskaan jatkumoita itsessänne, siinä mitä olette, ehkä jonkin tauon jälkeen? Olen mietiskellyt, olenko palaillut teiniangstivuosiini, ei nyt niin että olisin se sama teini vaan niin, että raapaisen samanlaisia taajuuksia. Jokuhan saattaisi ajatella elämää muodossa "se oli silloin, sen jälkeen olen muuttunut". Mutta entä jos persoonallisuus onkin kehä, jota kierretään, johon palataan, johon sukelletaan ja sitten taas palataan pintaan?

Nimimerkki Kysyn vaan.

Tulppaanit yllä: Shirley ja Cosmopolitan, helmililja Pink Sunrise. Alla seos Impression, oranssihehkuiset Blushing Aperdoorn, Double Beauty el Aperdoorn. Tarpeetonta sanoa, että kukkasipuleihin meni tämän kuun kaikki ylimääräinen. Ei haittaa yhtään. Kun ei voi kuluttaa isosti, voi kreisibailata pienesti.

Sienessä

Oheinen kuvamateriaali on alkuviikon metsästykseltä. Eräs kamu sanoi kahvilla tänään, että kaikesta jauhamisestani huolimatta saan asiat aina hoidetuiksi. Pohdin itse sitten jatkuvaa hätäistä olotilaa, kykenemättömyyttä hengittää hetkessä. Sienimetsässä se onnistuu, mutta muuten ei. Olen tehnyt iltaisin töitä, väen vängällä vääntänyt, vaikkei olisi tarvinnut.

Kyllä tarvisi ihminen puuhastelua.

No, nyt on viikonloppu edessä ja mulla on kaksi melkein kokonaista päivää aikaa näyttää, etten kuljeta kaikkea mahdollista lastia viikolta lauantain ja sunnuntain hetkiin. Katsotaanpa, kuinka käy! Tätä kirjoittaessani kello on 22.26 ja nyt alkaa viikonloppu. Katsotaan, katsotaan!

Tämä orakas ja sen oraat on mulle kyllä aivan ulkoavaruuden juttu.

Nämä tyypit taas ovat mulle himotuksen kohde, näiden löytäminen hetkittäistä euforiaa.

Harmaapantteri

Tänään oli töissä väsyttävä päivä. Oli palautekeskustelua ja työn arvioimista ulkopuolelta. Puhuttiin työhyvinvoinnista ja sain ohjeen, että raskaassa työssä täytyy olla hedonistinen vapaa-aika. Ja muun elämän pitää olla kunnossa (miten senkin saa automaationa pidettyä, tilaamallako?).

Jos tuntuu, ettei elämänmenolle pärjää, on usein paras puuhata kahta raivokkaammin. Liekö se peräänkuulutettua hedonismia sitten? Tätä mekkoa olen suunnitellut ommeltavaksi jo pitkään, mutta nyt sain sen aikaiseksi! Ohje on Burdasta (2/2014) ja alkuperäinen on kiinankreppiä, tämä Eurokankaan viskoosia.

Yhtenä jujuna ovat helmassa ja hihansuissa olevat rispaantuvat repaleet, jotka antavat mallille luonnetta.

Taustalla näkyy myös hieman vaisuhkosti syysleimuni kukintaa. Aika kultainenhan se on, kukkii nyt, kun muut jo hiljentävät tahtia. No, on mulla parvekkeella gladioluksia ja aitoelämänlankaa, ja mun Piilu-kärhö kukkii myös!

Tässä on taas vähän tätä tosielämän meininkiä. Mekko on rutussa ja aikaa kuvien ottoon oli noin 20 sekuntia. Nämä on otettu kamerakännykällä ja tuo etuhalkiokin irvistää. Voi video. Ihan sama. Ei tämä välinpitämättömyyttä ole, elämää vaan.

Ja mekon yläosassa on tosiaan kaulus.

Tässä näkyy vielä vähän repaleita ja haa, tää kangashan on itse asiassa pienikuvioista eläinkuosia. Musta ihan hauskasti ajassa, en silti näytä siltä kuin olisin eläinteemaan verhoutunut abiturientti kuorma-auton lavalla. Että ihan suorastaan tyylikkääksi tässä itsensä tänään tunsi. Lisää näitä huolellisuutta vaativia projekteja vaan, kunhan ompelukoneella mennään, kyllä pärjään.

Yksi maailman ilmiöistä on se, etteivät tunnit meinaa riittää. Siksi huoleton mekon ompelu on just tärkeää, ei voi olla aina kiire ja hätä.

Pitänee miettiä lisää hedonismia. Että elämä olisikin nauttimista varten?

Hätiköinnistä hetkiin

Viikonloppu vaati jämeriä toimia. Tuntui taas siltä kuin en saisi hetkistä kiinni. Jo aamussa ahdistavan hätiköivä olo. Sellainen turha päälle jäänyt paniikki. Ehkä liikaa tapahtunut tässä, kaikenlaista.

Onneksi tunnistin sen, en antanut viedä kovin syvälle. Leivottiin, muffinssit on melkein syöty, keitin jopa hillon perunasuklaa-kriikunaomenakakun väliin, olen aina halunnut kokeilla reseptiä. Leikkelin 3-vuotiaan pikku-unien aikaan kangassoiroja tekeillä olevaan keikistelymekkoon. Käytiin kasvimaalla, laitoin ruokaa, siistin paikkoja.

Päivä alkoi sillä, että teki mieli huutaa tai piiloutua, mutta väkisin puuhastelu alkoi auttaa. Yhtäkkiä koin syvään hengittämisen, pienemmän lapsen läsnäolon ja tyttöhupatukset, kun koululaiset, naapurin ja oma, säntäilivät sinne tänne vapaapäivän tunnelmissaan.

Mulle on oikeasti vaikeaa yhdistää koti ja työ tyydyttävällä tavalla, se tuntuu vaativan täydellistä keskittymistä. Arki-illat tulee hilluttua jotenkin mieli repaleisena kahden maailman välissä. Jos jokin tapaus nielee viikonlopun, en missään vaiheessa tavoita spontaaneja ilonaiheita, vaikka ne olisivat nenän edessä.

Ei lainkaan onnettomana tilitettynä, ihan vain todeten. Nostan pian saunajuoman maljana kotiviikonlopulleni!

Tässä sadekuuro yllätti auringonkukkani. Synkistelijöillekin sopiva väri, vaikuttava minusta!

Vasemmalla näkyvät jättiauringonkukat hipovat kolmatta metriä. Alareunassa sipuli tuleentuu. Siellä täällä valkoista ja sinistä kurkkuyrttiä, unikoita, sievikkejä, kehäkukkia, kukkivia mangoldeja,...

Sadonkorjuuta

Tämä päivä on mennyt kaikenlaisesta palautuessa ja huominen viikko tuo arjen. Tässä siis yksinkertaisesti vain muutamia kasvimaakuvia.

Kirppisten kautta ytimeen

Mulla on varaäiti, joka tykkää eri maissa käydessään tutustua marketteihin. Niissä näkee kansan sisimpään, kuulemma. Ulkomailla ollessani tykkään toki itsekin piipahtaa erityisesti ruokaosastoilla, mutta kansan kuluttamisen sijaan mua kiinnostaa enemmän se, mitä heitetään pois.

Töiden jälkeen ehdin käväistä tänään kirpputorilla. Karjalaiset eivät päässeet yllättämään, samaa bulkkia kuin meikäläisissäkin kirpputoreissa, pienin ilahduttavin mummohöystein. Retrolakanoiden ystäville olisi löytynyt kivoja tyynyliinoja, lakanoita ja verhoja euron parin hintaan, itse harkitsin hetken menkkahaukan kamelinväristä mekkoa.

Jos keräisin näitä Arabian blogeista tuttuja pikkukuppeja, olisin muuten todellakin tuohon hintaan ostanut!

Oikeastaan ainoa juttu, jonka olisin halunnut ostaa, oli tämä. Ei tullut mieleen välittömiä käyttötarkoituksia.

Tunnustan, että kävin kesän aikana aika monella kirppiksellä. Enimmäkseen pidin kukkaron pivossa, mutta viime viikonloppuna veri pakeni aivoista, jotain tapahtui, ja alla olevassa kuvassa seisova pöytä muutti mun luo, ukkossateessa, pyörän peräkärrykuljetuksessa. Joo terve moi mun kaikille tavaran vähentämisaikeilleni.

No mutta, ei haittaa yhtään, ja tämä päivitys oli nyt tämmöinen tyhjänpäiväinen höttö, ei haittaa sekään.

Huomenna seuraani liittyy eräs kollega, jonka kanssa olen hieman ystävystynyt. Olenkin jo odotellut, että tapaisimme jälleen. Äsken kävin hotellin uima-altaassa ja ryhdyin tässä sitten miettimään, joko tämä koe-eläimen aika olisi ohi. Meikäläistä ei ole luotu kliiniseen ympäristöön, joka ei tarjoa virikkeitä. Ruokakin maistuu yksin pahvilta. Lounaaksi voitelematonta jälkiuunileipäpalaa järsin. 

No okei, on aika rauhallista, ja oli aika jännää katsoa päivällisaikaan Areenasta viihdettä. Ja onhan tämä virikkeettömyyskin aika puhdistavaa. 

No, nyt se kuitenkin loppuu. Seuraavat kolme päivää hurjaa hulinaa.

Minä lähdin Pohjois-Karjalaan

Otsake sen sanoo. Olen työmatkalla ja ulkoilutan samalla kalsarihousujani, jotka on tehty kuumasta Vimma companyn lettikankaasta. Yritän tässä kalsarihousuidentiteettiäni herätellä.

Hieman on kummalliselta tuntunut kalsarien kanssa. Tämäkö se on se ilmiö, kun vanhetessaan ihminen jämähtää vanhaan tyyliinsä? Joskin sen mukaan minun pitäisi olla muodikas, kun ysärin pitäisi olla muotia. Minä tosin pukeuduin kirppisvaatteisiin ja isäni liian suuriin vaatteisiin...hmm...Ehkä muutaman vuoden päästä. Onnistuin olemaan työpäivän näillä, mutta asuinmajaani saavuttuani kiskoin heti menemään. Kokeilen uudestaan mustalla mekolla ja nahkanilkkureilla. On hyvä vähän vaihtaa nahkaa, väliaikaisesti ainakin.

Sanoo henkilö, joka ei kotikaupungissaan kehtaa kalsarihousuja pitää.

Oli mulla muutakin asiaa, kun täällä reissussa taas olen, ensimmäistä kertaa ulkomaankomennukseni jälkeen. Moni kotona ryvettyvä saattaisi huokaista, että vitjat, kun pääsisi itsekin vähäksi aikaa reissun piälle. Mutta ei se aina niin helppoa ole, yksin reissaaminen nimittäin. Matkaseuralaisensa kanssa pitäisi olla hyvää pataa, ja jos on kovinkin arjen melskeissä elellyt, ei seuralaista joskus meinaa tunteakaan.

Otin mukaan päiväkirjan, jos sitä sinne jotain raapustelisi. Tuntuu niin vaivalloiselta taas ajatus. Vaikka pari kuukautta perheestä erossa kevättalvella olikin hyvä tutustuminen itseen, olisi kivempi päästä pieni reissu helpolla. Kävin äsken uimassa ja kohta lähden vielä ulkoilemaan. Ehkä tämä on tällainen karunpuoleinen lemmenloma.

Lisäksi nuo kalsarihousut olivat aika hikiset, täällä Pohjois-Karjalassa nimittäin.

Sexy hexy

Tein ennen kunnollista töihin paluuta inventaariota vaatekaappiini ja tilasin nettikaupasta sukkia ja no, kaikenlaista sellaista täydennystä. Tällä kertaa en kuitenkaan hommannut pikkuhousuja, vaikka niistä valtaosa onkin kulunutta, venynyttä, vanunutta ja värjäytynyttä kamaa.

Sen sijaan – tadaa! – ompelin niitä satsin itse, ja olen äärimmäisen tyytyväinen!

Seuraa alushousufilosofiaa. Olen kuullut, että seksikkäät alushousut olisivat tie viettelykseen. Tai että sellaiset yllään tuntisi olonsa erityisen viehättäväksi. Olen joutunut toteamaan väitteet empiirisesti vähintään liioitteluiksi, sillä a) alushousut ovat kuulemma tiellä tiellä viettelykseen sekä b) tekevätkö keinokuituiset pyllynposkigiljotiinit olon viehättäväksi? Minulla ei.

Varmuus ja mukavuus lähtee mummomallista, joka saa kantajansa sädehtimään terveyttä ja elinvoimaa. Muista: pikkuhousut eivät kuulu sinne, minne päivä ei paista!

Kaavoitin vanhojen Sloggien avulla napakan ja hyvin päällä pysyvän kokoelman housuja, joissa ideana on sekä riittävä kangaspinta-ala että kuminauhat myös jalanteillä, sillä pelkät saumuroidut kaunottaret lähtevät tieteellisten kokeideni mukaan huilaamaan ylöspäin pitkin pakaraa. Otin ideaa ompelujärjestykseen Mallikelpoinen-blogin ohjeesta, mutta tosiaan ompelin saumuroinnin sijaan joustokanttinauhaa joka paikkaan eli enemmän lasten ohjeen mukaan.

Kankaita en varsinaisesti päässyt valitsemaan itse, sillä käytin pelkästään niitä kankaita ja kanttinauhoja, joita on jäänyt yli. Kirkkaiden värien ja laadukkaiden kangasmateriaalien hyvänä puolena on kuitenkin se, että ne kestävät hyvin pesua, toisin kuin monet ostopikkuhousujen kankaat.

Mahtava fiilis, ja varmasti vielä mahtavampi, kun hilaan näitä jalkaan. Värikäs totuus leveän hymyn takana!