Minä lähdin Pohjois-Karjalaan

Otsake sen sanoo. Olen työmatkalla ja ulkoilutan samalla kalsarihousujani, jotka on tehty kuumasta Vimma companyn lettikankaasta. Yritän tässä kalsarihousuidentiteettiäni herätellä.

Hieman on kummalliselta tuntunut kalsarien kanssa. Tämäkö se on se ilmiö, kun vanhetessaan ihminen jämähtää vanhaan tyyliinsä? Joskin sen mukaan minun pitäisi olla muodikas, kun ysärin pitäisi olla muotia. Minä tosin pukeuduin kirppisvaatteisiin ja isäni liian suuriin vaatteisiin...hmm...Ehkä muutaman vuoden päästä. Onnistuin olemaan työpäivän näillä, mutta asuinmajaani saavuttuani kiskoin heti menemään. Kokeilen uudestaan mustalla mekolla ja nahkanilkkureilla. On hyvä vähän vaihtaa nahkaa, väliaikaisesti ainakin.

Sanoo henkilö, joka ei kotikaupungissaan kehtaa kalsarihousuja pitää.

Oli mulla muutakin asiaa, kun täällä reissussa taas olen, ensimmäistä kertaa ulkomaankomennukseni jälkeen. Moni kotona ryvettyvä saattaisi huokaista, että vitjat, kun pääsisi itsekin vähäksi aikaa reissun piälle. Mutta ei se aina niin helppoa ole, yksin reissaaminen nimittäin. Matkaseuralaisensa kanssa pitäisi olla hyvää pataa, ja jos on kovinkin arjen melskeissä elellyt, ei seuralaista joskus meinaa tunteakaan.

Otin mukaan päiväkirjan, jos sitä sinne jotain raapustelisi. Tuntuu niin vaivalloiselta taas ajatus. Vaikka pari kuukautta perheestä erossa kevättalvella olikin hyvä tutustuminen itseen, olisi kivempi päästä pieni reissu helpolla. Kävin äsken uimassa ja kohta lähden vielä ulkoilemaan. Ehkä tämä on tällainen karunpuoleinen lemmenloma.

Lisäksi nuo kalsarihousut olivat aika hikiset, täällä Pohjois-Karjalassa nimittäin.