Onneksi tunnistin sen, en antanut viedä kovin syvälle. Leivottiin, muffinssit on melkein syöty, keitin jopa hillon perunasuklaa-kriikunaomenakakun väliin, olen aina halunnut kokeilla reseptiä. Leikkelin 3-vuotiaan pikku-unien aikaan kangassoiroja tekeillä olevaan keikistelymekkoon. Käytiin kasvimaalla, laitoin ruokaa, siistin paikkoja.
Päivä alkoi sillä, että teki mieli huutaa tai piiloutua, mutta väkisin puuhastelu alkoi auttaa. Yhtäkkiä koin syvään hengittämisen, pienemmän lapsen läsnäolon ja tyttöhupatukset, kun koululaiset, naapurin ja oma, säntäilivät sinne tänne vapaapäivän tunnelmissaan.
Mulle on oikeasti vaikeaa yhdistää koti ja työ tyydyttävällä tavalla, se tuntuu vaativan täydellistä keskittymistä. Arki-illat tulee hilluttua jotenkin mieli repaleisena kahden maailman välissä. Jos jokin tapaus nielee viikonlopun, en missään vaiheessa tavoita spontaaneja ilonaiheita, vaikka ne olisivat nenän edessä.
Ei lainkaan onnettomana tilitettynä, ihan vain todeten. Nostan pian saunajuoman maljana kotiviikonlopulleni!
Tässä sadekuuro yllätti auringonkukkani. Synkistelijöillekin sopiva väri, vaikuttava minusta!
Vasemmalla näkyvät jättiauringonkukat hipovat kolmatta metriä. Alareunassa sipuli tuleentuu. Siellä täällä valkoista ja sinistä kurkkuyrttiä, unikoita, sievikkejä, kehäkukkia, kukkivia mangoldeja,...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!