Kun kaista ei riitä

Välillä kadehdin tyyppejä, joilla arki on mukavasti järjestyksessä. Ookoo, kadehtiminen on vahva ilmaus, koska en haluaisi olla kaikkea listoittava ja organiseeraava tyyppi, ja tiedän kyllä etten ole pahimmasta päästä vastakohtakaan sillä elävä esimerkki extremestä asuu kanssani, ja onpa tainnut siirtää geenejään eteenkinpäin, mutta otetaanpa pieni katsaus pariin viime päivään. Kysymys kuuluu: onko tämä tällaista?

Lähdetään siitä, että suoritan arjen askareita kirjaimellisesti vasemmalla kädellä, sillä oikean käden ihottuma on niin pahana että sormenpäät rapsahtelevat auki. Otetaan tilanne, jossa yritän vasemmalla kädellä laittaa ruokaa samalla, kun kaksi kupeitteni hedelmää kyselevät alituiseen jotain. Puhelin pilputtaa: viikonlopuksi sitä? Viikonlopuksi tätä? Ääh ok, kaikki käy, miten saan tän kurpitsan kuorittua, mun pitäis lähteä harrastuksen pariin.... Paitsi ei tarvitsekaan, Ilmatieteenlaitoksen mukaan sää on "hyvin vaarallinen" ja perun menoni. Ei sillä etteikö taloudessa oleva auto voisi kuljettaa perille, mutta avain on katkennut virtalukkoon ja auto seisoo jossain esikaupunkialueella myrskynsilmässä. Plim, plim, puoliso lähettelee houkuttelevista autoista kuvia sähköpostiin. Vai selvittäisiinkö kokonaan ilman autoa...

Autosta puheen ollen, laina-autoon on unohtunut puolison puhelin, myönnettäköön että eri päivänä ovat avaimetkin menneet hukkaan, missä ovatkaan tyttären harrastekamat? Oho, automaattinen laskunmaksu on vastikkeiden kanssa katkennut, isännöitsijä ilmoittelee, että perintään menossa. Mikähän laina kirjastosta on myöhässä. Kuopuksen kumppari on mennyt hajalle, paljaaseen kaulaan pitäisi ommella huivi, hanskat ovat taas hukassa, kinttaat ovat hukassa, no entä ne pinkit eriparihanskat, joissa on reikiä....?

Ai niin se harrastukseen lähtö, myrsky vinkuu ulkona, kotiintulomatkalla isoja männynoksia lensi tielle, pyörällä ei nyt ehkä kuitenkaan, ai niin, pyörän U-lukko on jumittunut ja jalustin mennyt bashkaksi, note to self, korjataan joskus vuonna 2028...

Ahaa, joku voi kuskata mut treeneihin, no eipähän mitään, vaatteet niskaan, söikö kaikki, yökyläilijä tuli, kuopuksen mielestä on "epiä", harrasteet sujuvat ja kotona jo ennen yhdeksää, hyvä! Jengi sänkyihin, yökyläilijällekin peitto korviin, yövalot kehiin. Valmiina aamuun.

Aamu valkenee. Jaa kissan oksennus on kuivahtanut lattialle, pyykkikone vinkuu lingotessa joutsenlaulua, NYT VAATTEET PÄÄLLE! Sadannen kerran, yökyläilijän aika lähteä, äiti odottelee kotiin! Pim pom, sukulaispoika tulee sisään, syödään eka, viush, ukkeli lentää tuolilta ja kurpitsakeitot esikoisen päälle, siistitään pahimmat vahingot, vaatteet vaihtoon, oiotaan mutkia ja syödään vaan banaani. Oudon rauhallinen hetki puistossa, joskin kypsimmin käyttäytyy puolitoistavuotias. Saapuminen puistosta, pikku-ukko lähtee äitinsä matkaan, naapurit kerääntyvät pihaparlamenttiin, oliko kokouspäätös oikea?  Nyt pitää mennä, aikuiset eivät ole syöneet, ei voi mitään, jatketaan matkaa, esikoisen pyörän päälle on peruutettu autolla, tarakka vipattaa, otetaan isompi pyörä, lukko on sökö, ei se mitään, nyt mennään!

Jos ajattelen myönteisesti, on päivään vähän järkevää zeniäkin mahtunut: järjestelin eteisestä pois rullaluistimia ja muita kesäisempiä kamoja, tein tilaa talvelle. Nollaa luvassa.  

Keräsin kasvimaalta viimeisiä kukkia.