In Bed With Ehtoisa

Olipa kerran kiireinen viikko, jonka aikana kaikki kyllä sujui, mutta tietoisuudessa kohosi näkemys siitä, ettei nyt ole riittävästi lankoja omissa käsissä, tai että ainakin nuo langat ovat menneet solmuun.

Silti ei paukahtanutkaan pää – vaan polvi!

Nyt olen petipotilaana enkä vielä kauhean huolissani. Ortopedi katsoo jalan huomenna, kovempi kipu lienee kertoisi pahemmista vammoista, joten oletan, ettei mitään aivan kestämätöntä ole tapahtunut. Eikä murehtiminen ennakolta auta. Olen toki silti alentanut suoritustasoni vaakatasoon.

Pari havaintoa:

a) On ihan hirveän vaikeaa olla sairaslomalla. Olen jo tehnyt vaikka mitä työjuttuja, ja nyt on sentään viikonloppu! Jos ortopedi jylisee ankaramman tuomion, lupaan rauhoittaa täysin, heti kunhan olen saanut hoidettua vielä yhden sovitun homman...

b) Saako tunnustaa, että on kohtalaisen mukava ajatus, että tällä viikolla voisi vetää luvan kanssa lonkkaa. Olen sen tarpeessa mutten ole pitänyt sitä mitenkään mahdollisena.

Tämänpäiväiset suoritukseni rajoittuvat (no, työhön liittyvän) kirjan lukemiseen, sähköpostitöihin, kahden jonkun muun laittaman aterian syömiseen ja kynsieni lakkaamiseen. Olo on makaamisen seurauksena aavistuksen eltaantunut mutta jo jonkin verran latautunut.

Puoliso on joutunut tekemään mun yleensä hoitamia kotitöitä – ei sillä, etteikö täällä olisi meininki täysin käsistä räjähtänyt.
-Peibe, oon aivan poikki! hän puuskahti tuossa ennen iltakasia.

Pienellä vihjauksella sain tunnustuksen olemassaoloni erinomaisuudesta.

Voi myös olla, että kanavoin mahdollisen vapaa-aikani staattisiin puuhailuihin! Oujess!