Kolmen kerroksen väkeä

Kanssani verisiteen jakava henkilö pohti vasta, olisiko yksikerroksisuus näppärämpää eloa kuin kaksikerroksisuus. Vaikken kartanossa asukaan, itse ramppaan kolmea kerrosta, jotka on läjätty pieniksi kerroksiksi päällekäin.

Olen haaveillut, että joskus ottaisin järkkärillä ihastuttavia kuvia portaikosta. Ongelmia on kuitenkin sata, joista esittelen neljä: ensinnäkin, portaikko ei ole koskaan siisti. Toiseksi, siellä ei ole luonnonvaloa. Kolmanneksi, jaksan harvoin kaivaa järkkärin esiin ja neljänneksi, olen turhaan haaveillut siitä, että portaikko olisi joskus "valmis", siis hieno, mietitty sisustettu kokonaisuus.

Tänään oli just sellainen fiilis, että portaikosta pitää nauttia juuri tänään, sillä elämästä pitää nauttia juuri tänään. En tiedä mistä ihmeestä moisen houreen päähäni sain, ehkä ollut liian rentouttava viikonloppu. (Palannen piakkoin jälleen rypistelemään kulmiani ja olemaan tärkeilevän vakava.)

Mielestäni kotia ei tarvitse koko ajan sisustaa uuteen uskoon; kun sisustus on sopivilla jengoillaan eli sohvan paikka riittävän feng shui, uni ja ruoka maittaa ja tavarat on helppo sijoittaa paikoilleen, sisustusta ei tarvitse varsinaisesti päivittää. Mutta toimivuuden etsiminen on joskus hieman haastavaa.

Tässä matka portaikosta kohti kellaria ja muuta horinaa ohessa.

Tässä näkymä kohti yläkertaa. Portaikko näyttää kuuskytlukulaiselta rappukäytävältä ja niinhän se onkin, paitsi että tämä on kyyskytlukulainen portaikko. Jokin aika sitten sain talouden pisimmän henkilön poraamaan tangon kuvassa näkyvälle matolle, jonka olen roudannut työmatkalta Lähi-Idästä. Pidän matosta valtavan paljon ja se oli aiemmin kellarin lattialla, mutta on nyt löytänyt arvoisensa paikan.

Kohti kellaria lähtevät pimeät portaat. Reilu vuosi sitten sain talouden pisimmän henkilön lisäämään seinään Stig Lindbergin tapetin. Se on jäänyt odottamaan ympärilleen muuta nättiä – tällä menolla saa odottaa aika pitkään.

Kellarissa on vähällä käytöllä oleva työpiste. Keltaiset tuolit olen dyykannut.

Tässä työpiste vielä lähempää. Edellisessä kirjoituksessani jorisin biedermeierista. Printtikalenterit ovat blogimaailman biedermeieria: "jokaisen" seinällä on joku muutamasta tunnetummasta mallista. Kellarissa mulla on Cats Let Nothing Darken Their Roar -kalenteri, johon onkin juuri vaihtunut maaliskuu. En ole erityisen graafinen tyyppi, joten kalenterissa on oikein sopiva annos.

Ompelin tänään hieman. Kuopus oli menossa synttäreille ja ensinnäkään en ollut valmistautunut kunnolla lahja-ajatukseen mutta toiseksi minua jotenkin inhottaa rynnistää markettiin ostamaan jotain paskaa, anteeksi halpatuotettua härpäkettä. En tiedä, onko lahjana aivan haitarista, mutta leikkelin epäonnistuneen ompeluksen paloiksi ja tein siitä tällaisen t-paidan Hoops-kaavalla (Ottobre 3/2012 muistaakseni).

Kuopus ei ole osoittanut hirvittävää innostusta palapeleihin, joten lisäsin mukaan sadan palan Punahilkan.

Kaivelin komeron perältä käytetyn lahjakassin ja tadaa, lähdin synttäreille huojentunein mielin. Kuinkahan hienoja lahjoja nykyään odotetaan vai riippuuko lahjojen "taso" piireistä? Paljonkohan lahjoihin maksimissaan käytetään rahaa?

Tätä miettiessään voi ihailla myös peikonlehden ilmajuuriroskaa matolla. Joku ilmeisesti vähän tallonut.

Loppuun vielä pakollinen tulppaaniherutuskuva!