Olin eilen äkäisenä ja tokaisin, että kyllä kai tässä voisi päihtymismielessä vielä yhdet tsufeet siemaista. Kun kahvi oli tippunut, kävi ilmi, että maito on loppu. Hetken aikaa universumi oli hiljainen.
Sitten se oli vähemmän hiljainen, kun kuvailin, kuinka pahaa kahvi onkaan ilman maitoa. Salamana sain idean hommata narsissin tai pari pihalle samalla maidonhakureissulla, aikaa oli kaksikymmentä minuuttia ennen kaupan sulkeutumista.
No mutta aah! Myytävänä oli tetenarsissien lisäksi myös muun muassa helmililjoja ja perunanarsisseja. Perunanarsissi on ehkä jotain ihaninta maan päällä tähän vuodenaikaan mitoitettuna, tuoksuva ja suloinen.
Ja ulkoilmassahan on se maanmainio puoli, että narsissit pysyvät hyvinä huomattavasti sisäilmaa pidempään ja kukinnoista saa siis nauttia (kunhan nyt ei vaan sää kovasti kylmene, mutta Ilmatieteenlaitos peukutti). Kun siis saavuin kaupasta tili tyhjenneenä, olin vähemmän äkäinen, asettelin narsissit ja helmililjat tähän pieneen asetelmaan ovensuuhun, join jäähtynyttä kahvia kera maidon ja siivosin pihan muutenkin seesteisemmäksi.
Auvoa kesti puoli tuntia. Sen jälkeen muu väki palasi ja heitti mäenlaskuvälineistön niille sijoilleen ympäri ämpäri pihaa. Paiskoin ne mielenosoituksellisesti yhteen läjään.
Sitä en ymmärrä, miten helkkarissa ihmiselämässä pyörii näin paljon tavaraa. Jostain tavoitellusta on muodostunut taakka ja kiro.
Pitänee tuijottaa näitä kukkia vähän lisää.
Puhut asiaa! Kahvi ilman maitoa on juomakelvotonta, ja tavarapaljous on syvältä, koska kukaan muu kuin allekirjoittanut ei laita sitä paljoutta paikoilleen. Phöh. Tuli ihan myötäkiukku.
VastaaPoistaMutta nuo perunanarsissit on ihania! <3
He tuoksuvatkin niin somasti <3
PoistaJoo myötäkiukku tulee varmaan kokemuksen myötä! :D