Olen viime aikoina miettinyt aika vähän sitä, kuinka kirjoittaa jotain, joka saattaisi kiinnostaa muita tai kuinka käyttäytyisin soveliaasti tosielämän puolella. Ei sillä, etteikö olisi mukavaa jos joku lukee tai jos joku tosielämässä tykkää minusta, mutta olen aina ollut hirveän huono miellyttäjä ja muiden ajatteleminen omalla kustannuksellani on niin kovin väsyttävää.
Jos osaisin jättää Facebookin linkit ja muun turhanpäiväisen, elelisin varmaan kirjojen parissa aika mukavasti. Tavallaan harmi, että pidän vuorovaikutuksesta ihmisten kanssa. Joskus vuorovaikutuksen sisältyy ristiriitoja, on sula mahdottomuus olla aina samaa mieltä muiden kanssa. Eri mieltä oleminen on oikeasti aika terveellistä ja usein avartavaakin, mutten kaipaa sitä kaikkiin hetkiini.
Tällainen olen, anteeksi muttei kuitenkaan anteeksi.
Pihani on puna-ailakkien reservaatti. Ennen annoin niiden kylväytyä vapaasti, nykyään rajoitankin jo.
Kesäaamuun heräilyä.
Tämän tulppaanin neonloisto ei tahdo tallentua kuvaan.
Angelique-tulppaanit ovat hurmaavia.
Pikku pihan vasen reuna.
Karkulaisina kylväytyneet.
Särkynytsydän on aloittanut kukinnan.
Tämän kesän terassikukkia.
Hienoja ovat kukkaiset, mutta niitä edeltänyt tekstinpätkä oli minulle vielä hienompi. Ikään kuin olisit kirjoittanut auki jotain, jota itsekin halusin sanoa - vaikken edes tiennyt sitä.
VastaaPoistaSama ^
VastaaPoista