Saumuri-iloittelua ja mietintöjä osallistumisesta

Onpa kyllä tosi kiva tehdä vaatteita saumurilla, jonka saumat myös kestävät. Kaupanteon päätteeksi sanoin, että lähden tästä harjoittelemaan, johon myyjä vastasi:
-Sinä oot jo harjoitellut riittävästi.
Se onkin mukava, kun saa nyt oikeasti hyvännäköisiä vaatteita tehtyä. Kuinkahan pitkälle tämä välineurheilu voi johtaa...

Alla peruspuseroita, joita ompelin odottelemaan pojalle kokoon 92.

Ompelupiireissä on ollut kuohuntaa, joka ei osan arveluista huolimatta liity yksiselitteisesti naisten tapaan toimia.  On jännä, miten nettiyhteisöissä asiat kärjistyvät. Sitten etsitään syyllisiä ja tehdään hätäisiä johtopäätöksiä vähäisillä näytöillä, erotaan ja liittoudutaan.

Olen ottanut hiljaisen roolin. En nauti konflikteista, ne stressaavat minua, ja olen herkkä palautteelle kaikessa sellaisessa, mikä edustaa yksityistä minää. Koti ja pienet harrastepuuhasteluni ovat sellaisia asioita. Julkisempi minä on sitten asia erikseen. On olemassa ikään kuin se sisäänpäinkääntynyt minä, yksin viihtyvä introvertti, ja sitten seurallisempi, kärkevämpi ja julkisempi minä, joka on pinnistetty versio introvertista. Se, joka pystyy mihin tahansa, mutta väsyy jossain vaiheessa.

Ompelu on minulle yksityisen piiriin liittyvää puuhaa. Sitähän ensinnäkin puuhastellaan etupäässä kotona. En ole siinä myöskään millään muotoa ammatillinen. En myöskään ole millään foorumeilla kuin kotonani, vaikka monet siellä kehuvat toisilleen hyvää yhteishenkeä (minä en tunnu koskaan liittyvän mihinkään henkeen, ehkä tiedän sen liian hyvin hauraaksi ja herkästi rikottavaksi). Minulla ei ole valttikortteja, joilla kalastelisin suosiota. Kunhan vain olen.

Sitten taas pitäisi muistaa, että hiljaisuus ei aina ole ratkaisu. Joskus pitää olla rohkea ja puolustaa niitä, jotka ovat oikeasti alakynnessä. Ottaa riskejä sen puolesta, minkä uskoo oikeaksi. Enää en tietenkään liiku ajatuksissani pelkän ompelun piirissä, tämän voinee soveltaa laajempaan yhteiskunnalliseen osallistumiseen.

Vielä aikuisenakin joutuu tosissaan pähkäilemään, mikä on kiusaamista, mikä on epäreilua yhtä vastaan ryhmittäytymistä, milloin elellään ennemmin Kärpästen herraa kuin reilua kanssakäymistä.

(Loppuun todettakoon, ettei ompelupiirien tapauksessa ole kyse kiusaamisesta, vaikka asian voisi niinkin tulkita. Tai jos on, se on tapahtunut jossain kulisseissa. On silti hyvä mietiskellä näitä elämän ilmiöitä.)

Joustofrotee Metsolasta. Vaikka tykkään kovasti kuosista, en voi laadullisesti suositella. Pesin kaikkien ohjeiden mukaan ja silti pallot tuppaavat värjääntymään. Laatukin on jotenkin lirua.

Znokin dinosaurustrikoota Sampsukasta, napakka laatu. Tätä ostin pienen palan tyttärelleni, mutta hän on jo niin iso, ettei palasta olisikaan riittänyt. Pukeutumisessa alkaa olla viitteitä tyttömäisyydestä, halutaan valita itse ja mätsäillään tarkkaan. Joskus hän kehuu jo minunkin asujani.  Kun seuraavan vaatekoon täydennykset ovat tarpeen, otan hänet aktiivisemmin mukaan vaatemietintöihin, oli kyseessä sitten kirppishankinnat, vaateompelut tai uutenakin hankkimiset.

En tiedä, mistä tämä joustofrotee on alun perin, ehkä Majapuulta? Nappasin tämän suunnittelija Leena Rengolta.

Selian laulukalajoustofroteeta.