Piparisukat ja pari sanaa kirpputoreista

Tekaisin tyttärelle villasukat. Harjoittelin hieman punaisen käyttöä, se kun kuulemma on lempiväri tällä hetkellä. Samalla harjoittelin asennoitumista omien sukkien tekoon, viime talvelta on nimittäin ikuisuusprojekti kesken, eräät virolaismalliset pitkät sukat. Joudun purkamaan liian kireän kuvion takia ja muutenkin vähän jumppaamaan ajatusta. Mutta totisesti haluaisin ne käyttöön, joten vielä en luovuta...

  

Sukkien ohje on Lapsen söpöt sukat Muita ihania -blogista ja löytyy täältä. 

Sattuneista syistä mulla on ollut enemmän aikaa ja olen kulkenut kirpputoreilla. Tyttösenä löysin sieltä melkein kaikki vaatteeni, jossain vaiheessa aikuisikää se lähde ehtyi. Ihan pari vuotta sittenkin vielä vannotin itselleni, etten tee kirpputoreilta hätäisiä hankintoja, sillä niitä ei tule pidettyä. Eli lapsille tai tavarapuolta vaan.

Yllätyksekseni olen löytänyt monta sievää paitaa sopuhintaan. Kiitos vain halpaketjuille, jotka kannustatte nuoria naisia spontaaneihin vikaostoksiin. Olen löytänyt hyväkuntoisia klassisia malleja, ja eilen pari hyvää t-paitaa. Meinasin sortua ihanan keväiseen mintunvihreään minifarkkuhameeseenkin, mutta tajusin kyllä sitten, ettei kannata yhdistää sitä painijan reisiini.

Sen sijaan kiinnitin eilisellä reissulla erityistä huomiota siihen, kuinka tietyistä lastenvaatemerkeistä yritetään hirveitä summia, vaikka kyse olisi nyppyyntyneestä, laikkuisesta ja kaikin puolin elämänhalunsa menettäneestä rievusta. Suututtaa, kiukuttaa ja surettaa yhtä aikaa. Ollaanko sitä niin brändien orjia, että ollaan valmiita maksamaan aivan järjettömiä summia?

Itsessä tämä beelsebub ainakin asustelee. Olen valmis maksamaan muutaman euron enemmän tietyistä vaatteista, vaikka ne olisivatkin jo hieman hailakoituneet.

Mutta silti, ihmiset hyvät, älkää kiitos vain myykö kirpputoreilla hirvittävää sontaa!

Kirpputorien ansaintalogiikka on tietenkin hieman epäreilu yhtälö. Isot kiinteistöt, pitää olla paljon paikkoja, omistaja tienannee vain vähän (konkurssifrekvenssistä päätellen) ja korkean pöytämaksun vuoksi Polarn O. Pyretin väsähtänyt rätti saa hinnakseen seitsemän euroa. 

Kyllä se silti niin on, että lasten vaatteissa hyvästä bodystä maksan 1 e, hyvistä pikkuisista housuista 1 e, kivoista isompien paidoista ja housuista 2-3 e ja hyväkuntoisista merkkivaatteista ja spesiaalikeisseistä 5 e. Ihan yybereistä löydöistä pulittaa ilolla vaikka 10 e. Moni on vielä nuukempi, mutta jokaisella oma budjettinsa. Ja jos tosiaan kiinnostaa pyytää niistä resorivelourhousuista enemmän, voi käydä Lindexillä, mistä ne pöksyt on, tsekkaamassa, montako euroa pulittaa kolmista housuista kaksien hinnalla...(ja ompeluharrastajana tiedän, että hinta ei todellakaan ole reilu, luomu, öko tai peace, mutta se ei tee kirpputorin 4 euron hinnoittelua yhtään reilummaksi).

Muusta tavarasta on loppuun kommentoitava, että maksan sinänsä ilolla keräilytavaroista (en hamstraile tällä hetkellä varsinaisesti mitään, mutta joitakin juttuja yritän aina bongailla). Annettakoon se siis anteeksi, että salaa himoan viattomasti alihintaisiksi laputettuja löytöjä.