Aargh! En kestä! Mulla on uusi saumuri (Bernina Bernette 700D, isältä tyttärelle), ja sillä onnistuu!
Itseluottamusta puhkuen lähdin toteuttamaan rajuksi arvelemaani visiota neulosmekosta, jonka tekisin Majapuun lohikäärmeneuloksesta. Rakastuin ensi silmäyksellä tähän neulokseen, jota oli supervaikea saada (suunnittelijana ompelupiirikamuni Leena Renko).
Ensinnäkin, tää kuosi toimii! Toiseksi, tämän mekon malli onnistui aivan huipusti!
Mekossa on "kauluri", jonka oon kuvassa nostanut pystyyn. Sen voi myös puolittaa, jolloin esiin tulevat lohikäärmeiden naamat, tai pitää matalana rutussa löysän poolokauluksen tapaan. Tuo edgeä huppariin, ja en ole keksinyt tätä itse, malli on eräästä hupparimekosta, joka on Berliinistä.
Helmassa on noin viisitoistasenttinen resori, joka pitää vaikutelman minarista, mutta oikeasti pitää helman siveellisesti paikoillaan ja tuo siihen hyvin pituutta. Lisäksi se hieman rauhoittaa kuosia.
p.s. Voipa se olla, että harkitsen sellaistakin kuvaa, jossa oikeasti näkyy kuosi ja malli...
Just kivan mallinen paita. onko sulla joku kaava tuohon vai oletko ite piirrellyt? Kangaskin on ihana.
VastaaPoistaPiirsin ite, saat kyllä kopsia sen, jos tarttet.
Poistapidetäänpä mielessä, jos vaikka löydän kivan kankaan ja innostun ompelemaan =)
PoistaIhan täydellisen mallinen mekko! Tuo kauluri on ehkä parasta. Hieno!!
VastaaPoistaKiitos, iteki tykkään tosi paljon ja oon yllättynyt etenkin mallin onnistumisesta. Seuraavan teenki varmaan jostain edullisesta collegesta ja lisään värikästä resoria ja jotain kivaa kirjailua.
Poistamä rakastan tota kuosia kanssa ja upean mekon siitä oletkin saanut loihdittua!
VastaaPoistaOi, vautsi, melkoisen mahtava! :)
VastaaPoista