Hilirimpsis,
Välillä tuntuu siltä, että blogissa turisee pelkästään itsekseen eikä näitä kukaan lue. Tai no siis näenhän mää, jos tilastoja kurkkaan, että täällä käy vaikka kuinka paljon porukkaa piipahtamassa. Mutta eihän tämä mitään varsinaista vuoropuhelun riemuvoittoa ole. No, en sitä oletakaan. Kiitos silti aina kommenteista, niitä on kiva saada! Olen koettanut petrata ja kirjoitellut itsekin jonkin verran terkkuja muille. Mutta eihän sitä aina jassa, ja joskus haluaa vaan tirkistellä rauhassa...
Kumma juttu muuten Bloggerissa se, että jos tosiaan käy tiiraamassa tilastoja, ei siellä näy kun aivan muutaman blogin lukija. Tai siis sivusto, jolta vieraillaan. Silti kommentteja tulee ihan eri osoitteista. Nooh. Eipä tarkoitus olekaan kytätä, keitä täällä Todella käy, joten siirrytäänpäs illan aiheeseen, eli tässä äskettäin turauttamaani
Oranssiin Joustofroteemekkoon.
Facebookin ompeluryhmässä naiset innostuivat tekemään uusimman lasten Ottobre-lehden 170 senttiin saakka yltävää Jungle Stripes -trikoomekkokaavaa itselleen. Itse bongasin idean oikeastaan Made for Apes -blogin HeiDulta, kun taisi olla eka ja toistaiseksi vika, joka omalla blogilistallani on ehtinyt moisen surauttaa. Tässä mekkoa esitellessäni pohdin kaavan plussia ja miinuksia.
Helou! Tässä yx jurpo, joka taas peittelee sen naamaa.
Ylimmästä kuvasta saa hyvin käsityksen siitä, että kyseessä on singoalla-pääntie, eli pääntie kurotaan kuminauhalla. Se onkin mielestäni kaunis malli erityisesti lapsilla, ja toimii aikuisillakin. Mulla ei ollut korkeat odotukset kaavan istuvuuden suhteen, joten kokeilin hieman arpomaani väriä murrettua oranssia. Tämä liruhko joustofrotee on Royal-Tuotteen salaisesta paketista ja kun sitä eilen tiirailin, taisi olla kakkoslaatuista, mutta nyt en kyllä huomaa mitään vikaa.
Mutta se istuvuus sitten. Tykkäisin olla istuvuuden suhteen aika snobi, koska vanhetessaan meidän naisten upeat tomumajat alkavat saada erilaisia ulottuvuuksia kuin nuorella varsalla. Hyvät leikkaukset pukevat, niiden puute taas saa näyttämään samalta kuin eteisessä jököttävä Nicola-siemenperunasäkkini: ihan kiva, mutta ei. Vaikka tämä on lasten kaava, saumuroin silti ainakin sentin molemmilta puolilta ennen vyötäröä.
Jätin silti väljyyttä, niin kuin näkyy tuolla selkäpuolella. Taitavilla leikkauksilla mitään tuollaista lörpöttävää ei olisi, mutta saumuroimalla lisää olisin luonut makkarankuoren, en rentoa mekkoa/tunikaa. Täytyy sanoa, että tähän malliin sopisivat minusta sellaiset farkkutyyppiset leggingsit! Saatankin hommata sellaiset kesäksi. Huom. Kirsi naapurista! Kengän asento on tällätty sinua varten!
Yritin taas kötöstää mekon takapuolen kuvia mutta en saanut osumaan. Päädyin siksi valitsemaan tämän kuvan, jossa näytän vilmitähdeltä, mutta jossa oikeasti näkyy minusta vain kolmasosa. Kiäh kiäh!
Summa summarum: kokeilemisen arvoinen kaava, mutta suosikkiani en lähtisi tähän heti tuhoamaan. Oikein lirulla jerseyllä tai viskoositrikoolla saattaisi itse asiassa saada hyvin laskeutuvan mallin...Saatankin kokeilla! Veikkaan, että tästä tulee käyttövaate.
hmmm, hyviä pohdintoja tässä - itse meinaan kokeilla kaavaa, mutta nytpä tiedän, että en tuohon ala ruiskukkaa tahi muuta ihanuutta leikkelemään :)
VastaaPoistaja hieno mekko/tunika tuosta tuli!!!
Sellanen aatos tuli vielä nukkumaan mennessä, että naismallia pukisi avarampi pääntie. Voi olla, että puran omaani sen verran, että saan ujutettua hieman pidemmän kuminauhan sisään. Bloggaapa sitten omasi! :)
PoistaEi hullumman näköinen mekko vaikkei mikään istuvuuden perikuva olekaan. :-)
VastaaPoistaJust aattelin samaa, mitä olitkin tuossa kommentoinut, että pääntietä vois avartaa. Mulle ainakaan isorintaisena ei tuollainen kurottu pääntie sovi ollenkaan vaan isohko päääntie vie huomiota rintavarustukselta eli näyttää tasapainoisemmalta. Sulla nyt ei tuota isouden ongelmaa kyllä ole. :-)
Hei, mulla E-koko eli ihan samalla tavalla mietin aina, että pääntien pitäisi olla avara pukeakseen hyvin -- vaikka tuntuukin hullulta, että eikö rinnat pitäis just piilottaa jollain poolopuserolla :D Tai vähintään poncholla ;) Ei vaisinkaan. Luulen, että tosta saa jonkin verran avaramman, mutta ei varmaan ihan sellaista, mikä isorintaista varsinaisesti pukisi. Vinkkaapa joskus, jos löydät avaramman kaavan, joka istuu muutenkin!
PoistaMä olen myös katsellut tuota mallia "sillä silmällä" ja mieleni tuli sama kuin aikaisemmilla, eli avarampi kaula-aukko ja selän väljyyden vois kerätä ompelemalla taakse, just vyötärön yläpuolelle, kuminauharypytyksen. =)
VastaaPoistaAattelitko vaan ommella kuminauhaa venyttämällä pätkän kiinni kankaaseen? Mua häiritsee se selän väljyys, joten ratkaisut kyllä kiinnostavat! Mietin, oisko auttanut jos olis tehnyt vielä kapeamman selkäkappaleen, mutta sitten saattais tulla makkarankuoriefekti. Kuminauhalla kerääminen saattaisi toimia!
PoistaVimosessa kuvassa ilimiselvä Linsi Louhani! Ja jalan asento kohillaan merkkitennareissa :-)
VastaaPoistaKirsi
Ps:googletili ei vörkkiny joten tätä kautta nyt kommentointi
Minä testasin kaavaa puuvillasta ja mietin että josko se vaatisi joustavan kankaan istuakseen. Ei näköjään auta, ihan samat ongelmat olet tässä kuvannut. Mä jätin kauluksen aika avoimeksi ja puuvillaisessa se jäi jopa hieman kantikkaaksi. Mutta oli kuitenkin kaunis ja sopii tosiaan avarana paremmin isorintaiselle, testailtiin kaverin kanssa kuppikoolla B ja D.
VastaaPoistaKyllä se vanha kunnon bohemian on parempi kuin tämä. Tosin itse ajattelin seuraavaksi kokeilla näiden kanhden kaavan yhdistämistä.
Mää en ole tehnyt yhtään Bohemiania, mutta kaava odottelee valmiina. Aattelin lähiaikoina kokeilla, kun kesäkin on tulossa...
Poista