Mua on ärsyttänyt pari päivää, kun tuntuu siltä, että mun blogiaikomukset levähtävät aina käsiin: aioin kertoa pienistä arjen puuhasteluista, mutta nyt sitten tekis mieli kertoa kirjoista joita olen lukenut, tai ajatuksia perhe-elämästä, tai vastaavaa...Perhe-elämä on poissuljettu, koska se on itselleni julkisen internetzin ulkopuolista elämää, mutta joskus vaan tulis mieleen avautua jotain mun syvällisiä viisauksiani. Joo...
No nyt on tehty remonttisuunnitelmaa eteenpäin ja olen tosi tyytyväinen. Tai olisin, jos en olisi niin flunssainen, että olo on lähinnä turta ja koomainen. Kohta pitäisi kellarissa tapahtua: betonilattian hionta, seinien tasoitus, ne nyt ainakin, pölyisimmät hommat, joita on siirretty aikataulussa eteenpäin sinne jonnekin hamaan.
Meiltä on hävinnyt tolkuttomasti kamaa ja oon älyttömän tyytyväinen, että sitä on mennyt esim. huuto.netin kautta, ei minään hasardeina roskalavaheittoina. Saan tyydytystä siitä, kuinka huuto.netin kautta tavara löytää juuri sen oikean omistajan. Hirveän viehättävä ajatus. Tienaaminen on toisarvoista, mutta olen alkanut (ehtinyt) kiinnittää hieman ajatuksia kulutukseen. En ole koskaan mikään törsäilijä ollut, mutta ehkä elänyt tässä välissä hieman huolettomammin. Nyt on tullut kiinnitettyä enemmän huomiota perusraaka-aineisiin kaupassa, turhaan rahankäyttöön, ylipäänsä suunnitelmallisuuteen. Budjetoija mää olen ollut varmaan aina.
Luin eilen Päivi Alasalmen kirjan Loistava yksinhuoltajuus, ja jotenkin siinä oli niin masentavasti kuvattu niitä taloudellisia ongelmia, joita joillakin yksinhuoltajilla on. Perusmeininki yksinhuoltajatarinoissa oli se, että oli pakko lähteä, kun ukko oli alkoholisti tai sadistinen narsisti. Elätä siinä sitten viittäkin lasta ilman koulutusta ja kun osa on vielä vaipoissa, huh. Kirjassa piikiteltiin myös osuvasti siitä, kuinka yksinhuoltajia pidetään yhteiskunnan pohjasakkana. Kritiikki oli varmasti ihan aiheellinen (ja monella tapaa aiheeton)! Mutta mitä kulutukseen liittyy, monet yksinhuoltajat olivat kirjan kertomuksissa ylpeitä vähällä pärjäämisestä.
Jotenkin sitä haluaisi itsekin vielä kehittyä säästeliäisyydessä siinä missä se on järkevää. Etsin ja hankin paljon käytettyä, mutta sitten taas en niinkään viitsi huoltaa. Joskus ostan tarpeettomasti kaupasta herkkuja (en pidä tätä suurena syntinä, eikä kitupiikiksi tarvitse ryhtyä, ellei ole pakko) ja puolivalmisteita. Saan jo mainitsemiani päännousemia joistakin hankinnoista, koska saan kiksejä ostamisesta (tällä hetkellä haaveissa siis se Nelson Gardenin parvekekasvihuone, n. 100 e). Hieman kontrastia tuo, kun luin aivan vasta myös Mirja Tervon kirjan Huimaavat korot, jossa kerrottiin korkokengistä luksustavaratalon myyjän silmin. Tyyliin "tarvitsetko niitä tuhannen dollarin kenkiä? en, mutta haluan ostaa tänään jotain".
Kyllä ostaminen on häiriöääntä jollekin muulle, luontaisemmalle toiminnolle. Jotain se korvaa, mutta mitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!