Marttailua vaiko ei

Vitsailen usein marttailevani kesät, koska vietän vapaa-ajan kasvimaapalstalla tai pihahommissa. Tänään, ajatuksieni vaihteeksi harhaillessa, kävin sitten lueskelemassa oikeista Martoista. Niin monella tapaa marttailu varmaan sopisikin mulle elämäntavaksi, ja katsoinkin uteliaisuudesta, mitä kaikkea sivustolla kerrottiin. Sivutkin olivat aika seksikkäät, ja niillä on mummoruutukampanja juuri nyt, kun oon miettinyt mummoruututorkkupeiton tekoa!

Mutta sitten tulee kolikon kääntöpuoli eli vanhat akat. Selvitin nimittäin sivustolta, mitä paikallisyhdistyksiä kotiseudullani on. Kaupunginosassani on yksi! Koska väestö on keskimäärin harmaantunutta näillä hoodeilla, epäilisin, että marttaporukan keski-ikäkin on samaa luokkaa. Mitäs siinä, jos ajattelee tunnelmallista virkkausta ruusukahvikupit huulilla, mutta kun mulla ei ole paikallisista ikääntyneemmistä naisista kovin imartelevaa kuvaa.

Ensinnäkin. Jotenkin tässä vaikuttaa ylittämättömältä tuntuva sukupolvien kuilu. Minä koen vanhemmat naiset helposti kärttyisiksi ja konservatiivisiksi kitisijöiksi, heillä taas on omat vaikeutensa hyväksyä minut. Lähiympäristöstäkin löytyy sanalla sanoen vittumaista porukkaa. Kun tein jo mainitun taloyhtiön kukkapenkin, siitäkin piti tulla itkemään, että mitenkähän nuo kukat selviävät, kun tämä on talvisin (kasvien uinahdellessa maan alla) lumenkaatopaikka. Yhteiskuntakelvottomiksi minut tekee jo se, jos en ole hämärän hiivittyä laskenut lippua salosta tai lakaissut hiekoituskiviä asunnon edestä heti, kun aurinko on sulattanut pihatielle peräreiän kokoisen pälven. Ne, jotka eivät kettuile avoimemmin, vaikuttavat helposti salavihaisilta. Viesti on: voi teitä nuoria, et minulle kelpaa. Eri asia sitten, jos kaivataan vaikka leikkaamaan pensasaitaa tai kaatamaan puuta, silloin kelvataan väliaikaisesti. Perusoletus on kuitenkin se, että väärin teet, vaikka päälläsi seisoisit.

Se tässä puuhastelussa kai onkin riskaabelia, epäsolidaarisuus nimittäin. Jos tämä homma menee pätemiseksi tai vertailuksi, tämän sosiaalinen puoli ja jakamisen ilo menevät täysin pieleen. En minä kaipaa ketään 70+ -marttaa besserwisseröimään vapaa-aikaani, vaikka neuvoja mielelläni ottaisinkin vastaan. Ei kiinnosta nuorempienkaan päteminen. Liekö tässä mukana liikaa ennakkoluuloja vai onkohan paras touhuta itsekseen ja virheitä tehdessä vain nuolla haavansa hiljaisuudessa, ilman ulkopuolista konsultaatiota martoilta tai muilta.