Yksisarvinen sateessa

Hyr, kun on kylmä! Sadepäivien vuoksi en ole ollut pariin iltaan kasvimaalla, joten ompelin valmiiksi tämän pari kuukautta keskeneräisenä lojuneen peruspaidan. Kangas on digiprinttiä Pehemiältä.

Kuvat ei päätä huimaa, mutta todistusaineistoa tämä on, että olen käynyt istahtamassa ompelukoneen ääressä.

Kankaassa on yksisarvisia ja pupuja. Ja silleen.

Mummon vaatekaapilla

Kun olin pieni, leikin mummolan vintillä pukuleikkejä ja pukeuduin niin frouvashenkilöksi kuin herrasmieheksikin. Kuudennella luokalla aloin kaivella vintiltä pitovaatteita; sieltä löytyivät niin äitini vaatteet kuin myös tätien jäämistöjä. Olin muutenkin vanhan kaman perään, joten yläasteella olin vanhoihin lumppuihin – vaiko hienosti vintageen – verhottu teinix. Ystäväni kanssa poljimme läheiselle kirkonkylälle kreisishoppailemaan: tinkasimme markoista kaiveltuamme ensin tuntitolkulla hillittömiä vaatekasoja. Tuohon aikaan 70-luvun löytöjä teki kevyesti ja ne myös näyttivät hyvältä silmään (äitini oli eri mieltä).

Mummo kuoli viime vuonna ja vapautti muistoja hänestä. Olen jäsennellyt joitakin häneltä tulleita samankaltaisuuksia, opittua, ihanteitani. Nyt alkukesästä äitini kömpi tätini kanssa mummolan vintille ja tuli sieltä todella mittavan vaatekasan kanssa alas. Äiti soitti ja sanoi, että haluaa näyttää, kuinka tyylikäs mummo oli, ei aina sitä maatilan emäntämallia, navettakamppeissa.

Kas kun kasari ja ysäri on muotia, nimittäin äitini tuomista vaatteista löytyi vaikka millä mitalla taidokkaita leikkauksia, tyylikkäitä muotoiluja ja rohkeita kuoseja kotimaisista ompelimoista englantilaisiin ja länsisaksalaisiin. Viskoosikukkamekkoja ja tyköistyvia villakangashameita. Ja erityisesti – läjäpäin leninkejä. (Pukeudun töissä melkein aina mekkoon.)

Äiti seuraili vaatteidenvaihtoani sivussa ja ihmetteli, miksi haluamme tunkeutua epämukaviin farkkuihin ja muuten puristaviin tyylittömiin vaatteisiin, kun vaihtoehtona olisi oikeita paikkoja korostavat ja ajattomat mekot. En voinut itse olla mielessäni jatkamatta, miksi kuvittelemme halpatuotettujen, lähes kertakäyttöisten rutaleiden ilmentävän persoonaamme. No, en mene tähän, sillä kaikki on niin erinomaisesti sanottu Saramäen Hyvän mielen vaatekaapissa, ja vieläpä paljon älykkäämmin ja rakentavammin kuin eräässä skandaalinkäryisessä Henkkamaukka-dokkarissa, jonka erehdyin männäviikolla katsomaan.

No tokikaan kaikki eivät tykkää näyttää menneiden vuosikymmenien kodin hengettäriltä tai ysärilavatanssien seinäruusuilta, mutta kyllä sen voisi sanoa, että ainakin voisi joskus kokeilla jotain oikein taidokkaasti leikattua vaatetta ja ihastella, kuinka kehossa onkin kurvit kohdallaan. Aina kun vika ei ole peilissä eikä kropassa, vaan yksinkertaisesti huonosti istuvassa vaatteessa.

(Voi olla, että ei ole vähään aikaan asiaa leninkikaupoille.)

No voi hyvänen aika

No voi hyvänen aika. Mulla on ollut useampi yritelmä kirjoittaa, mutta ei siitä vaan tuu mitään.  On ollut mietittävänä niin sosiaalinen media kuin ihmisen olemus universumissa, mutta olen perhesyihin vedoten (nimimerkki jalat, polkupyörä ja pinnat) ollut niin tupella, että välillä ei ole nukkuakaan voinut (kuten viime yönä, varmaan tunti...mikäs mun nimi olikaan?), saati sitten että olisin pystynyt tekemään kunnolla töitä.

Oon kyllä yrittänyt kaiken liikenevän ajan käyttää kasvimaan kylvöihin, joten ihan hyvin on käsillä ollut aika käytetty.

Sain kuulla (mahdollisesti) hyväntahtoista ilkkumista romantisoimisestani, että lempiaikaa pihalla on se, kun on yllä kukkakatto ja alla tulppaanimatto. Vaikkei se tästä aivan ilmi tulekaan, pihallani syleilevät pilvikirsikka ja naapurin koristeomenapuuvanhus, ja kun toinen lopettaa kukinnan, toinen aloittaa.

Parvekekuvasta näkyy hieman tarkemmin pitkulaisen pihan kaarevia reunoja ja pilvikirsikan kukintaa. Piha jatkuu vielä eteenpäin, mutta siellä on kaikenlaista pikku proggista meneillään.

Yksi kevään saavutuksistani on siirretty kukkapenkki.

 

Hämyinen aamu

Vietin eilen aamulla hetken aikaa pihalla, kun sain vieraan, jolla oli taas ideoita pihalle. Hieman kutkuttelee päästä niitä toteuttamaan, mutta ensin pitäisi saada kasvimaahommat kuosiin. Nyt sateleekin vettä ja katselen samalla ulos olohuoneen ikkunasta. Töihin tarttuminen on ollut taas vaikeaa, en osaa kuitenkaan ajatella muutakaan. Toivon, että tästä päivästä tulee eilistä parempi työpäivä.

Kylvin viime kesänä lemmikkejä ja jotenkin taas klassisesti unohdin niiden olemassaolon. Siirsin yhtä kukkapenkkiä ja jostain ihmeen syystä tajusin ottaa matkaan kaverin, joka osoittautui odottamakseni lemmikiksi. Arvoisa lemmikki, te olette niin suloinen!

Olen laittanut myös jo jotain pihakukkia. Tähän ruukkuun sijoitin kärhön ja verenpisaran, pelakuun, dianan, lobelian,...
 

Kotkansiivet jo kohottelevat kohti korkeuksia.

Tässä lisää istutuksia ja tulppaanimeri.

Ihanat narsissit.

Ja tulppaanit...

Nokkosia

Missäpä lienee puuhakkuuden ja suorittamisen ero? Huomaan, että mulla on nyt koko ajan tarve saada aikaan ja tehdä maailmaa valmiiksi, vaikka maailmahan ei koskaan valmistu. Klassinen oire vanteesta päässä. Yrittänen hankkiutua siitä eroon.

Toisaalta, monet saavat suurta tyydytystä siitä, kun asiat ovat järjestyksessä. Kuulin vasta juttua luonnonmukaisesta pihasta, josta kaikki muut taloyhtiön asukkaat halusivat eroon. Minun silmääni piha oli oikeastaan aika kiva, mutta luonnonkin kanssa puuhastellessaan ihmisellä on tarve nähdä siisteyttä ja symmetriaa siellä, missä sitä ei ole. Tällä viikolla hävetti taas vaihteeksi, kun kotona oli apua keittiön puolella ja siellä vaan kaikkea sekasotkua. Välillä sitä miettii, että miten tää homma ei oo yhtään paremmin hallussa? Sitten taas muistaa erinäisiä olosuhteita, arjen myllerrystä. Tämä on oikeasti kesyttämätöntä ja villiä, ei parturoitua ja reunustettua niin kuin säntillisesti hoidettu rivitalopiha.

Tänään tehtiin nokkoslättyjä ja sain aivan pienen tyydytyksen siitä, että villivihanneksiakin on noukittu. What? En tosiaankaan halua suorittaa elämää tällä mentaliteetilla.

Voin silti sanoa, että olivat hyviä ja saatiin vitamiineja. Sääkin on soma. Onnistuin kirjoittamaan tän, vaikka koko ajan joku karjuu. En pysty tuottamaan tässä huudossa yhtään järkevää virkettä. Kyllä tää tästä.

Autopilot

No juu, olen siis palannut arkeen ja miettinyt, että tässähän sitä touhutaan arjen melskeissä normaaliin tapaan. Mutta välillä olen huomannut, ettei koneen kuljettaja ole paikalla vaan kulkuneuvo etenee autopilotilla. Keskeneräisiä virkkeitä, katoavia tavaroita, pitkiä tuijotuksia kaukaisuuteen.

Tulppaaniaika on oikeastaan mainio aika tälle arjen ponnistuksista toipumisille (ja jatkoselviämisille – hommat jatkuvat ensi viikolla sairaalareissun yms. merkeissä eli arjen kuvioita saa säätää jonkin verran, osa jengistä jää myös lomille ja joka tuutista tursuaa jotain tavaraa). Voi nimittäin kohdistaa harottavan katseensa kukkiin.

Tässä muutamia kuvia etupihalta. Lupaan itselleni parhaani mukaan levätä ja touhuta työterapian merkeissä viikonlopun buutatakseni kovalevyni. Lähdenkin tästä tekemään tilkkutyötä.  Arvelisin palaavani piakkoin asiaan. Tai siis alan haromaan, josko päässäni olisi jotain asiaa. Krooh...

Ötökkähotelli ja muuta.

Aloha. Olen elossa ja äärimmäisen tyytyväinen siitä, että kevään iso rypistys (kombinaatio erinäisiä velvollisuuksia, kaksi reissua, työtä jne) on rypistetty ja palannen myös blogimaailmaan jorisemaan huonosti jäsenneltyjä Viisauksiani.

Olen viemässä (kipsattua, kuinkas muutenkaan tämän sähellyksen keskellä) kuopustani vuositarkastukseen neuvolaan eli tervehdin nyt lyhyesti kukkakuvin. Tai no, ehdin varmaan jorista kepeästi tässä välissä.

Ai että on ihanaa, ettei mulla nyt oo tiedossa älytöntä listaa velvollisuuksia. Ehdin vielä pienen hetken nauttia keväästä ennen kuin se muuttuu kesäksi!

Pihallahan on ihanaa keväisin. Se on mulle tärkeää aikaa. Toivoin sormet ja varpaat ristissä, että mun Suomesta poissa ollessa olisi viileää, jotteivät tulppaanit ehtisi kukkia. Toive toteutui, mutta nyt ne aloittelevat. Juuri sopivasti.

Mulla on etupihalla tällaista söpöä parvitulppaanien, tetenarsissien ja heräilevien saniaisten ryöpytystä.

Korkeammalla kohottelevat tulppaanit erinäisissä suloisissa sävyissä.

Laitoin jo aiemmin orvokkeja tyhjiin väleihin piristämään vielä tuolloin tyhjää penkkiä.

Tulppaanit sanoo että moro!

Tere!

Takapihalla taas on vielä helmililjakukinta kesken. Olen unohtanut tsekata, mitä lajiketta nämä ovat, vaikka multa kysyttiinkin asiaa, mutta tsekkaan. Aika selvää silti että näyttäviä!

Narsissi sanoo moikka!

Kirjopikarililjat on vuodesta toiseen ihania keväisiä ilahduttajia. Runko tuossa keskellä kuuluu vartetulle mustaherukalle. Yritän sijoitella sinne tänne pieneen pihaan syötävää.

En koskaan aiemmin tajunnut, ettei ole mitään järkeä tuoda reissusta tuliaisia (ellei sitten löydä jotain oikein tarpeellista tai spesiaalia). Tällä kertaa tein poikkeuksen ja jälkikasvu sai rakentaa ötökkähotellin.

Nyt ötökkähotelli on perustettu pilvikirsikkaan.

Kevätpuuhia eli vuoden viehkein otsikko

Hommasin uuden pyörän tuossa viime talvena. Olen ajokortiton luuseri, joka kepeästi vastustaa yksityisautoilua eikä tunne oloaan erityisen kotoisaksi auton kyydissä, joten uuden pelin laittaminen oli mieluisa projekti (edellinen markettimalli on jo aika laho, mutta sen saa lunastettua minulta 30 erkin hintaan). 

Täräytin pyörään etutarakan. Noh. Olen saanut tällaisia kommentteja: "Mitä sää tolla kuskaat?" ikään kuin ei nainen koskaan roudailisi minkäänmoista tavaraa. Varsinkaan tällainen, joka on luotu kiitämään baanalle. 

Voisin vastata, että vaikkapa vartetun mustaherukan. 

Ohessa todistusaineistoa.

Tulipa mieleen Jaakko ja pavunvarsi. 

Kyllä se hyvinkin pyörän päällä kolmeen metriin kohoaa. 

Jotta homma ei olisi ollut lällärimeininkiä, otin peräritsille vielä 40 litran multasäkin. 

Niin ja kiitos kysymästä, nahkapenkki on hanurin alla erittäin miellyttävä, mutta kuulemma penkkini on niin korskea, että joku ennemmin tai myöhemmin kateuksissaan potkii mankelini p*skaksi. Näillä leveyksillä ei pidä mennä tällä lailla olemaan olevinaan.

Terävämpi saattoikin jo havaita, että olen kevätpuuhissa. Tämän kevään toiveisiin kuuluu vielä mustilanhortensian istutus lähelle alppiruusuja sekä kurjenpolvien siirto ja yhden kukkapenkin siirto. Salaa haaveilen minikasvihuoneväkerryksestä. Myös lehtikomposti pitää purkaa ja hommata tilalle vaikka verkkomalli. Sinänsä lehtikomposti on mainio juttu, suosittelen. Ei ole niin väliä, saako sen pelittämään. Hiljalleen se hoitaa hommansa. Omani on toiminut lisäksi mm. kimalaisten hotellina. (Haaveilen myös hyönteishotellista.)

Taimikasvatuksia ynnä muutakin on tullut touhuiltua, mutta nyt mieleni minun tekevi vastata pitkän linjan blogitoverini Tosimummon huasteeseen. Nyt lähtee sekin siis rytinällä. Blogilistoillani ei ole juuri puutarhablogeja (paitsi jokunen tosi suosittu enkä viitsi ruveta heille tyrkyttämään) eli en osaa heittää eteenpäin, joten olisin iloinen, jos joku kokisi kysymykset omakseen ja haluaisi jatkaa. Pakkohan ei oo. 

1. Mitä blogin pito sinulle merkitsee?

Blogin pito merkitsee minulle eräänlaisen tiedostetun sivupersoonani Ehtoisan emännän olemassaolon rohkaisua ja tukemista. Ehtoisa emäntä on toimelias tyyppi, joka tekee ja toimii mieluummin kuin analysoi tai lässyttää tunteistaan. Se on oman elämänsä toimintaterapeutti ja siinä mielessä ihan mahtava! Valitettavasti se on kiinnittynyt varsin paljon monimutkaisempaan ihmishyypiöön, joka silloin tällöin vuotaa sivulauseisiin. Ehkä ihan hyvä, sillä Ehtoisan mielestä kaikki ongelmat olisi ratkaistavissa kasvimaan kitkennällä tai sukan neulonnalla. Hieman rasittaviksi voisivat käydä sellaisen ihmisen elämänohjeet. 

2. Paras vuodenaika puutarhassasi, miksi? 

Tulppaanien kukinta-aika. Samaan ajanjaksoon osuvat myös pilvikirsikan ja koristeomenapuun kukinta, joten päällä on kukkakatto ja alla tulppaanimatto. Siihen kasteinen kesäaamu ja valon ja varjon leikki ja paatuneen ulkokuoreni alta lepattelee ujo romantikko.

3. Mikä on inhottavin työ, mitä puutarhassasi joudut/saat tehdä? ;)

Mhhh. En tiiä oikein. En niin nauti kesäkalusteiden yms. pesusta, kun se menee lähemmäs siivoamista. Kaikenlaisen ällöttävän käsittelynkin voisin jättää väliin.

4. Mikä puutarhanhoidossa tuo suurinta tyydytystä elämääsi?

Kasvun ihme ja kauneus.

5. Millä perusteella valitset kasveja puutarhaasi? 

Kestävyyden ja värien. Lisäksi puuston vuoksi on valittava puolivarjon kasveja. Otan silti mieluummin vehreyden kuin paahteen. 

6. Parasta puutarhassasi?

Mun hyvä fiilis!

7. Oletko "kevätpuutarhuri", vai "tosipuutarhuri", jonka mieleen ei muuta paljon mahdukaan? (lue hieman pilke silmäkulmassa...) 

"Tosipuutarhuri", sillä hoidan jo yhdeksättä kesää palstaa, jossa kasvatan syötävää ja kukkia (ja syötäviä kukkia). Sellainen homma vaatii sitoutuneisuutta. Mun piha on helppohoitoisempi.

8. Mieleenpainuvin asia vuosien varrelta puutarhanhoidossa? (esim. erityisen onnistunut/epäonnistunut kasvivalinta, jokin tuoksu tai kukinnan väri, yllätyskasvi, puutarhavierailu, ihan mikä vaan mikä on vaikuttanut ajatusmaailmaasi voimakkaasti?)

Yhtenä kesänä harjaneilikoissa vieraili ahkerasti amiraaliperhosia. Ne rohkaisi mua kehittämään perhospuutarha-ajatusta eteenpäin. Mutta kun perhosten houkutteleminen on henkimaailman hommaa... Kasvimaalla perhosia vierailee aika paljon, ja yöperhosten näen vierailevan omassakin pihassa aika tiuhaan.

9. Mistä hankit kasveja, parhaimmat taimistot?

Särkän perennataimisto on paras, mutta hankin kyllä mitä vain terveen näköistä ja kotimaista, joka on luokiteltu sopeutuneeksi V-vyöhykkeelle. 

10. Luetuin blogitekstisi?

En tiedä lainkaan! Blogini on sekasikiö!

11. Mikä on puutarhaunelmasi?

Kerroksellinen, vehreä, mystinen ja kukkiva puutarha, jossa on runsaasti hyötykasveja ja johon mahtuu kokeilemaan joka vuosi jotain pientä uutta.

Loppuun vielä muutama kuva hämärässä illassa, vaikka kuvat on outoja muikeloita otettuna mun lainapuhelimella. Vissiin tulee nyt monta päivää sadetta, joten tyhjää parempi tämäkin.

 Jouluruusun kukat ovat vaihtaneet väriä valkoisesta roosaan.

Aavistuksen liikkis äitienpäivälahja. Menee parvekkeelle, kunhan joudan sen pesemään.

Omatkin maasta nousseet tetet ovat ryhtyneet kukkimaan.

Mekkotehdas aikuisille: Hilma

Töiden kanssa tuli hetkellinen helpotus, jonka päätin palkita "ystäväbrunssini" (ks. edellinen postaus) lisäksi Mekkotehdas aikuisille -kirjan korkkauksella. Kirja ilmestyi viime kuussa ja koska halusin olla mukana jossain hypessä, varroin sitä mekkokesähaaveet mielessäni. En nimittäin pidä kesästä pukeutumisen takia, koska olen kalvakka ja koska säärikarvojen ajaminen tasaisesti on jotenkin mahdoton tehtävä kaltaiselleni koulutetulle ihmiselle. (Jokuhan jättäisi ne omiin oloihinsa, mutta en ole saanut valettua itseeni moista rohkeutta.) Lisäksi kesävaatteet ovat usein jotenkin öklön värisiä ja pitäisi olla niin kovin pirtsakkana ja päivettyneenä. Kyllä olen kevät- ja syysihminen.

Summa summarum, epätoivon hetkistäni huolimatta olen nyt varustautunut uudella kesämekolla.

Päätin tehdä Hilman, koska siihen löytyivät tykötarpeet valmiiksi kotoa. Kumilankaa etu- ja takakappaleiden rypytystä varten piti purkaa vanhasta hameen tapaisesta, mutta muutenkin olen yrittänyt aktiivisemmin uusiokäyttää materiaaleja, joten pidin itseäni tämän ähräyksen vuoksi jopa näppäränä.

Kangas on ostettu reilu vuosi sitten ulkomaan komennukseltani, kun olin pari kuukautta töissä Keski-Euroopassa. Sinnepä vie tieni taas tässä kuussa mutta tällä kertaa ei viikoksikaan. Se vielä, että tämän puuvillan metrihinta oli 3 euroa, joten mekon hinnaksi tuli ehkä n. 5 euroa.

Tästä näkyy paremmin pituus. Nyt vakava varoituksen sana kannuista: ne ovat tässä mallissa melko lailla tarjolla ja rintsikat voi olla hankala saada alle järkevästi.

Havainnollistan ongelmaa seuraavalla kuvalla. Perusolkaimet näkyvät takaa. Niin näköjään myös todella jumittavat pohkeeni...Muistinko mainita, etten ole kesäpukeutumisihmisiä...

Tekisin siis yhteenvedon, että isobosaiset voisivat lisätä hieman korkeutta noihin etu- ja takakappaleisiin (pitänee ottaa huomioon sitten myös hihoissa). Tämä on myös avonaisuutensa vuoksi ehdottomasti kesämalli, ellei sitten osaa pitää paitaa mekon alla, mikä sekin lienee jonkinmoinen optio.

"Ihana brunssi ystävien kesken"

Akkojenlehdissä näkee toisinaan ateriakokonaisuuksia, joiden ääreen ystävät kokoontuvat ilakoimaan. Kepeässä puheensorinassa aika kuluu kuin siivillä!

Päätin testata konseptia: voinko vääntää itselleni naistenlehden markkinoiman elämäntavan valmistamalla ateriakokonaisuuden? Päädyin Kotivinkin brunssiehdotukseen.

Juttu antoi ymmärtää, että emäntä herää hieman liian myöhään aamulla: hups, aamiaisaika taisi mennä jo. Katsos, lounasaikakaan ei vielä ole. Kutsutaanpa rennosti ystäviä koolle!

Sitten emäntä (tai isäntä) teleporttautuu aikakoneella 13 tuntia taaksepäin vääntämään briossitaikinaa (pullan oloinen leipä, ranskalaisten herkkua) ja rennosti hän aamulla vain lykkää leivän uuniin samalla kun valmistaa brunssin öbaut seitsemän muuta kokonaisuutta. Luultavasti emännän mies valmistaa samaan aikaan ohjeessa mainittua marmeladia, joka tehdään mm. kilosta appelsiineja, eikä varmasti ole niin kiinnostunut Prisman pihalla olevasta lasten kiipeilytelineestä, että aika menee hieman napakaksi ja "laadukas marmeladi" tulkataan kauppalistasta Saarioisten eineksen makuiseksi marmelaatiksi. Ei sillä että tekisi mieli moittia, on varmaan ollut riittävän hikoiluttavaa metsästää dijonsinappia. (Kyllä on joku etelän pelle tehnyt reseptin kun ei kotimainen kelepaa. Ei sillä että perussuomalainen olisin.)

Emännän konseptoima perheen laatuaika aterian äärellä ("oon ihan vihanneksena, ei pysty pyytämään ketään kylään") bugaa siitä syystä, että reseptissä vaaditut ystävät korvataan liikaa lastenohjelmia kytänneillä (brunssin valmistus vaatii uhrinsa) alaikäisillä, jotka ovat makuelämyksiä odotellessaan vetäneet puoli pussillista ruisleipää ja ovatkin valmiita siirtymään suoraan jälkiruokaan eli viinirypäleisiin. Nuorimman ruokailijan uhma pyrkii parahultaisesti esiin, joskin eskaloituu vasta siinä vaiheessa, kun on vanhempien aika siemailla rauhassa kahvia samalla kun kylläiset ja brunssia suuresti kehuneet silkohapset tekevät jotain äänetöntä ja kehittävää puuhaansa, esimerkiksi kokoavat sanattomasti palapeliä. 

Otetaanpa sitten tällaisen ostetun elämäntavan hyvät puolet:

* on oikeasti kiva kokeilla ateriakokonaisuuksia

* on kiva kattaa pöytä

* on kiva valmistaa evästä silloin, kun ei ole kiire

* itse tehtyä mysliä on kokeiltava uudelleen!

Otetaan sitten huonot puolet:

* kellä on varaa tällaiseen ruoanlaittoon? raaka-aineet tulivat kalliiksi

* kyllä arvostaisin oikeastikin korkeampaa kotimaisuusastetta, vaikka esimerkiksi peruna-avokadosalaatissa olikin ihan fiksusti tärkeimmät raaka-aineet eli peruna ja punasipuli kotimaisia ja puolestaan avokado ja kaprikset tuontitavaraa (kapris säilyke eli hävikki oletettavasti pienempi)

* ei ole kellään niin täydellinen elämä, että tällainen brunssi syntyisi kevyen spontaanisti myöhäisen heräämisen jälkeen. Valehtelua on tällainen naistenlehtien elämäntapa.

* seuran valinta ei osunut täysin nappiin

Esitellään lopuksi antimet.

Tässä se mainitsemani briossi. Ohjeita löytynee netistä ja oikeasti kokeilemisen arvoinen juttu! Tämän kanssa söimme briejuustoa ja tuota hillon kaltaista einestä.  

Taustalla suolaisia spelttimuffineja, jotka väänsin erinäisistä tähteistä eli laitoin sekaan aurajuustoa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja paprikan. Itse asiassa ihan näppärä tapa hävittää purkin loppuja.

Kasvispaistos, jossa kananmunia ja kalamataoliiveja sekä peruna-avokadosalaatti.

Itse tehty mysli, joka on niin hyvää, että kerron heti:

Laita erinäisiä siemeniä yhteen, esim. aurinkonkukansiemeniä ja seesaminsiemeniä, kutakin desi, ja myös niin kuin tässä reseptissä mantelilastuja. Laita sekaan kaurahiutaleita pari kolme desiä, ja mitäs muita sattumia haluatkaan sekaan. Tee puolesta desistä hunajaa, parista teelusikallisesta inkivääriä, parista ruokalusikallisesta vettä ja ruokalusikallisesta öljyä sekoitus, jonka sotket tasaisesti siemeniin ja hiutaleisiin. Paahda uunissa vartti ja kääntele välillä. On hyvä.

Näin muka fiksusti lähdettiin aterioimaan.

 Vielä pakollisia kukkaherutuskuvia.