Hah, teen sen aina itselleni: rauhoitan itseni remonttisuunnitelmalla, joka ei sitten toteudu tai joka ei sitten rauhoita. Tavoitteena oli viikonlopun aikana hioa ja maalata viemäröintikotelot. No, paklasin ne, hioin ne ja maalasinkin toisen värin eli puolet. Tänään olisi tarkoitus maalata katonrajassa menevät valkoiset, kun tela ja pensseli ovat kuivuneet ja niin myös toinen maali (samoin sen rajapinta). Mutta heti kun aloitin, aloin nähdä kaikkea muuta keskeneräisyyttä, mitä pitäisi saada räplättyä kuntoon.
Näin herkkä ja järkkyvä on suorittamiseen perustuva arjenhallintajärjestelmäni: se ei tyydyty koskaan. En silti saa tyydytystä hitailusta, ellen ole ensin puuhastellut. Se on jokin, kenties maaseudulla kasvaneen äitini myötä eteenpäin siirtynyt, aikaansaamisen vietti. Poimi ja säilö marjat, korjaa sato, viljele, kitke, lypsä. 1800-lukulaisissa Lönnrotin keräämissä kansanviisauksissa varoitellaan laiskuuden synnistä: asiat eivät hoidu, tila menee rempalleen...
En sitten tiedä miten tämä "downshiftaaminen" (johon en ilmiönimenä suhtaudu aivan yhtä kielteisesti kuin homingiin) vertautuu arjen ahkeruuteen, koska aivan sama asia ne eivät ole. Downshiftaus suhteutuu paremmin uraan ja konttorityöhön, mutta turha sitä olisi vaikka lypsykarjaa hoitavalle sönköttää. Ei sovellu arjen puuhastelijoille tuo downshiftaaminen.
Tuntuu kummalta katsella pluggboxiani, kun ulkona sataa lunta. Hyvin nousseita taimia, ihan tanakoitakin, punakosmoskukasta ei välttämättä riittävän vankkoja tule.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!