Vanha koti antaa paljon anteeksi

Kun vielä olin lomautettu, mietin, että joku päivä pitäisi katsella kotia armollisesti linssin läpi rakastaen, ei kaikkia sotkuja inhoten. Lomautus loppui ja uudet haasteet ovat napanneet mukaansa, mutta tein tänään kotona iltapäivän töitä ja sen päätteeksi päätin toteuttaa ajatukseni.

Tämä on siis oodi kotini kaikille vanhoille, kulahtaneille kohdille. Juuri niiden vuoksi tai niistä huolimatta.

Muutettuani kotiin pidin naurettavina sen rappukäytävämäisiä portaita ja porraskaiteita. Mutta opin rakastamaan niitä enkä ole missään nähnyt yhtä vankkoja ja turvallisia portaita, jotka vievät ylös ja alas aivan yhtä luotettavasti kuin hienostelevammat serkkunsa.

Vanhassa kodissani on vanhoja, elämään väsähtäneitä huonekaluja. Kaikki niistä eivät ole vintagea vaan mukana on kalustelevyäkin, mutta tämäkin lasikaappi on palvellut minua ja nykyisin tytärtäni jo pitkästi toistakymmentä vuotta ja haukkunut aikaisemman kirpparimarkkahintansa.

Kun tulin ensimmäistä kertaa katsomaan tulevaa kotiani, kiinnitin heti huomiota kaapinoviin. Ohhoh! Niiden intensiivinen sininen väri ei anteeksipyytele. Pitkään mietin, että maalaan ne tyttären huoneessa valkoisiksi, mutta onneksi en! Niissä on luonnetta ja rakastan lankavetimiä. Rakastan näitä kaappeja, ne ovat osa tätä kotia.

Olen onnistunut pakollisten remonttienkin myötä säilyttämään suuren osan vanhoista valokatkaisimista. Tämä katkaisija palvelee kylmiötä, vaikka tällä hetkellä valo ei jostain syystä toimi. Se ei ehkä vaan nyt jaksa, sen ei tarvitse suorittaa. Se näyttää hyvältä ja tietää sen, ja vanhat saa olla joskus veemäisiä.

 Eteinen on kulunut ja pieni, ja porukka sumppuuntuu niin aamuisin kuin päiväulkoiluiltakin tullessa. Perheen kyseenalaisena traditiona on heittää tavaraa kopperomaiseen eteiseen suunnattomaksi vuoreksi, joka järkyttää satunnaisia kävijöitä ja aiheuttaa kotoisia raivonpuuskia asujille. Mutta eteisessä on myös vaatimatonta kauneutta. Sen panelointi, vanha patteri, hienostunut lasiovi.

Vasta luin, ettei 60-lukulaisissa ikkunoissa ole säilyttämistä puoltavaa perinnearvoa. Minusta taas 60-luvun ikkunat ovat kauniit ja kotoisat.

Niin että kiitos vaan koti kaikesta anteeksiantavaisuudestasi. Et ole täydellinen, mutta en ole minäkään.