Risteilevät letit kuin persoonallisuuden osat

Sain kuvattua yhden valmistuneen topin aamulla, kun oli muka valoisaa (ja pah). Topit ovat käteviä alusvaatteita, sillä talvella ne tuovat merkittävän lisälämmikkeen asuun. Tosin pidän tästä kankaasta niin paljon ja topistakin tuli erittäin siisti, että toivon jouluturvotuksen hieman haihduttua (en tarkoita mitään epärealistista biitsikuntoa vuodelle 2020 vaan sanottaisiinko parin viikon päästä) pitäväni tätä jakun ja korkeavyötäröisen hameen tai housujen kanssa.

Mutta elekääpä hättäilkö, kunhan saan kuvat pois alta niin jatkan vielä juttua.

Aluksi mietin, että pitäisikö joskus kuvata ompelemiaan vaatteita jotenkin tyylikkäässä kontekstissa, kun meikäläinen pitää itseään työpäivinä ihan tyylikkäänä eikä mulla ole koskaan ollut mitään "mikä mun tyyli on" -kriisejä. Niissäkään ei ole mitään vikaa, sillä ihminen luo nahkaa sisältä ja ulkoa ja joskus se käy vähän kipeääkin (tai siis mitä tässä valehtelen, usein tai aina), meikäläisellä tuo uusiutuminen ei ole mitään uusiutumista vaan jo olemassaolevan uudelleenmyllytystä, mutta siitäpä kohta vielä.

Niiiin ja koska en nyt sitten lähtenyt esittelemään "tyylikästä minää" niin tässä toppi on yhdistetty tanssihousuihini, olin nääs menossa jumpalle.

Tässä vielä hieman kirkkaampi kuva kuviosta. Palmikot ovat Maija Louekarin suunnittelemia ja ostettu Vimma Companystä. Sain käytettyä leggareista yli jäänyttä kangasta somasti tähän.

Kaava on piirretty vanhasta pyjamayläosasta.

Niin. Ja ketähän nämä persoonan uusiutumis- tai uudelleenmuovautumispuheet jaksavat kiinnostaa, no yleisestä vuorovaikutuksen määrästä tähän tematiikkaan liittyen ei varmaan yhtään ketään, mutta oikeasti luulisin, että jos vaikka jollakulla on silloin tällöin henkinen yrjötys päällä niin jotain tällaista saattaisi taustalta löytyä. Ja meikäläisellä on tiettyjä kanavia, joissa näitä käsittelen, tietyt ihmiset, joista muodostuu pikkuruisia tietoisuuden puroja. Ja tokikin tämä blogi, jossa puuhastelun varjolla tulee mietiskeltyä sitä sun tätä.

Jäin miettimään johonkin aiempaan postaukseeni saamaani ajatusta karsimisesta: jos/kun kaikki tuntuu liialta, pitää vain karsia. Vastasin jo siihen (sinänsä erinomaisen viisaaseen) kommenttiin, että karsiminen on hankalaa silloin kun persoona koostuu keskenään ristiriitaisista osista. Joillakin kokonaisuus lienee eheämpi kuin toisilla. Olen pohtinut, mitä olisivat sillat eri osien välillä, jonkinlaiset synapsit tai välikappaleet. Joihin sisältyisivät sietäminen, hyväksyntä ja armo.

Otetaan sama ajatus kuvana: jos katsoo tuota lettikuviota, niin sellaiseksi koen mieleni: se risteilee hiuksenhienosti. Onko kokonaisuus hienostunut vai karmea sotku riippuu hair daysta, hah hah.

Eilen se oli kyllä tosi bad, mutta tänään ihan ok. Tuumaa hän, ja hörppää kahvikupistaan.