Ryhmädynamiikasta

Olen havainnut iän karttuessa olevani allerginen ryhmille, porukoille. On hankalampi olla, kun koolla on enemmän kuin yksi ihminen minun lisäkseni. Aika harmillista, koska samaan aikaan toivoisin olevani sosiaalinen hurmuri.

No, kaikkea ei voi saada. Pidän kahdenkeskisistä keskusteluista. Ne ovat parhainta, sosiaalisen elämän mannapuuroa ja mansikkaa.

Ryhmät menevät äänekkäämpien ehdoilla – tai tavallaan myös hiljaisimpien, koska monet äänekkäämmät kokevat painetta, kun paikalla on joku Mykkä-Eetu, jonka hiljaisuus aiheuttaa muille paineita tuottaa tarinaa. Minä tykkään lukea sävyjä keskustelukumppanista, mutta kun paikalla on monta, on lukeminen yhtä kakofoniaa.

Yksi erityisen vaivaava piirre ryhmissä on: ihmiset ovat tuolloin todennäköisemmin konsensushenkisiä ja tuota, miten sen nyt sanoisi, tyhmempiä. Tyhmyys on jotenkin hankala juttu, jos sille on allerginen niin kuin vaikka kiiville. Vaikka se tekisi mieli niellä, alkaa kirveltää.

**

Yksi täysin mahdoton toimintaympäristö minulle ovat Facebook-ryhmät. Kuten olen tainnutkin todeta, minut on potkittu pois joistakin, kun en ole tajunnut ilmaista läsnäolijuuttani, mutta yhdessä isossa ryhmässä olen edelleen passiivisena selailijana. Mulle hankaluus on suurelle joukolle lörpötteleminen, myös virtuaalisesti. En tee sitä. Saan tosielämässäkin toisinaan palautetta sulkeutuneisuudestani ja vetäytymisestäni, vaikka olen ihan no, semisosiaalinen.

No, piti sanomani aasinsiltana ompeluryhmästä: Siellä jengi osallistuu kankaattomaan alkuvuoteen eli osallistujat yrittävät saada kulutettua kankaitaan ja olla ostamatta uusia. Mulle uusien ostaminen ei ole mikään ongelma, mutta vanhoja on eriskummallisina epäesteettisinä läjinä. Tööttäsin jossain vaiheessa kankaita suoraan suoneen ja niitä kertyi liikaa, omaisuus, joka alkoi rasittaa omistajaansa. Niinpä ajattelin varjoilla eli osallistua vaatimattomasti blogin kautta tähän kankaanpolttoon. Ompelu olisi mulle hyvä, koska parhaimmillaan (kun koneet eivät näytä keskisormea, mitä tosin saumuri on tehnyt jo jonkin aikaa) ompeleminen puhdistaa päätä samaan tapaan kuin joogaharjoitus tai hyvä yöuni.

Ajattelin yrittää keskittää ajatustani pääntyhjennysharjoituksiin eli meditatiivisiin (ai oikeesti?) ompelusuoritteisiin ainakin tammikuun ajan mutta mahdollisesti helmikuunkin, koska tammikuussa on aika paljon työkiireitä ja ihan konkreettisia kotipoissaolojakin niin koti- kuin ulkomaillakin.

Tai voinhan jatkaa siihen asti, kun näyttää jo hieman erilaiselta kuin alkuasetelmassa, josta siis muutama valokuva. Sovitaan siis vaikka niin, että joko tammi- tai helmikuun lopussa otan uudet kuvat läjistäni.

Hyllyillä pursuilee huonossa järjestyksessä erinäisiä riekaleita, joista ei välttämättä mitään kotimekkoja saa kasattua vaan osa on ihan pipopalaa. Erityisiä herkkuja ei ole vaan kyseessä on joko perussettiä tai mahdollisesti jotain ison kynnyksen projekteja.

Ohessa yksi ison kynnyksen juttu eli tilkkupeittokangasläjä, kerran jo aloitin ja leikkelin paloja pieleen, vaikka muka luin ohjeen hyvin. Siitä meni mieli niin mustaksi, että läjä on pysynyt koskemattomana. Vielä minä...(varsinkin kun rakastan tilkkupeittojen ompelua!) Kolme Ikea-lootaa ovat täynnä erinäisiä sekatilkkuja esimerkiksi nukenmekkotöihin ja vastaaviin.

Oikealla näkyvä epämääräinen kammotus on läjä kierrätyskankaita, ufot eli keskeneräiset työt sekä korjattavat rievut. Ei ole kauaakaan siitä, kun urakoin viitisen kappaletta korjattavien läjässä lojunutta vaatettani kuntoon. Jos haluaisi olla järkevä, vaatteet korjaisi saman tien, kun niihin tulee jotain vikaa, varsinkin jos kyse on esimerkiksi yhden napin ompelemisesta...

Näillä spekseillä siis mennään ja jos en saisikaan mitään ommeltua, voisi ompelunurkkauksen siistimistä harkita... Nyt lähden kasailemaan kesämekkoa, joka on leikattu vähintään vuosi sitten...